Viime perjantaisten ysäribileiden kuvat ovat edelleen siskon kamerassa, joten täytän tämän blogityhjyyden musiikkiaiheisella meemillä. On taas ollut aika hiljaista viime päivät eikä ole mitään kerrottavaa… Ysärikuvia toivottavasti sitten ensi kerralla. Sen verran sanon jo tässä kohtaa, että aamuvuoro töissä 45 minuutin yöunien jälkeen oli aika mielenkiintoinen. Mutta kun soitettiin niin hyviä biisejä, että yhtäkkiä olikin jo valomerkin aika!

Asiaan. Kuukauden mittaista biisimeemiä on näkynyt ympäri blogimaailmaa, hauska idea mutta mä en pahemmin tykkää lykätä videoita blogiin (itse asiassa ei ole tainnut yhdessäkään mun blogissa olla koskaan ainuttakaan videota). Desthean sovellus oli kuitenkin just sopiva, joten päätin sitten törkeästi napata sen tänne – tosin itsekin hieman soveltaen. Viimeiset, Desthealta puuttuvat kohdat, löytyivät Katarimarian tontilta.

Linkeistä pääsee siis tsekkaamaan YouTube-videon, mikäli kiinnostaa.

1. Lempikappale: Röyksopp – Only This Moment
Olen rakastanut keväästä ’08 asti ja rakkaus roihuaa yhä.

2. Inhokkibiisi: Scissor Sisters – I Don’t Feel Like Dancin’
Inhosin heti ensikuulemalta.

3. Biisi, joka tekee onnelliseksi: Johnny – Ihana aamu
Ei ottanut päähän edes silloin kun oli intissä ja aamuja jäljellä yli 300.

4. Biisi, joka tekee surulliseksi: Sunrise Avenue – Fairytale Gone Bad
Surullinen mutta kuitenkin toinen sellainen, jota olen rakastanut jo vuosia.

5. Biisi, joka muistuttaa jostakusta: Pendulum feat. Fresh, $pyda & Tenor Fly – Tarantula
Kuulen toivottavasti livenä joulukuussa!

6. Biisi, joka muistuttaa jostain paikasta: Róisín Murphy – You Know Me Better
Mieleen muistuu juhannus ’08 ja K-serkun kaverin mökki jossain päin Kymenlaaksoa.

7. Biisi, joka muistuttaa tietystä tapahtumasta: Scars On Broadway – Chemicals
Kuunneltiin matkalla Säkylään erään kerran, kun pummin pojilta kyydin.

8. Biisi, jonka osaat sanasta sanaan ulkoa: Viikate – Tie
Ensimmäinen Viikatteen kappale, jonka kuulin. Paluuta ei ollut.

9. Biisi, jota voit tanssia: Cascada – Dangerous
Cascada on parasta tanssimusiikkia!

10. Biisi, joka saa nukahtamaan: The Sounds – Night After Night
Järjettömän upea myös livenä.

11. Biisi lempibändiltä: Viikate – Kaakko
Soittivat joskus DBTL:ssä, siitä asti viihtynyt tiiviisti omalla soittolistallani.

12. Biisi inhokkiyhtyeeltä/artistilta: Eppu Normaali – Vihreän joen rannalla
Joskus tykkäsin Epuista, enää en.

13. Nolo suosikkibiisi: Tauski – Niin minä sinulle kuulun
Parikymppisenä tuli kuunneltua vähän liikaakin…

14. Biisi, josta kukaan ei uskoisi sinun pitävän: Rammstein – Ohne Dich

15. Biisi, joka kuvaa sinua: Apulanta – Väistö
Tästä tulee myös edellisen blogini nimi, Eilisestä on ikuisuus.

16. Biisi, jota ennen rakastit mutta nyt inhoat: Yö – Joutsenlaulu

17. Biisi, jonka kuulee usein radiosta: Jenni Vartiainen – Missä muruseni on

18. Biisi, jonka toivoisit kuulevasi radiosta useammin: Kat DeLuna feat. Busta Rhymes – Run The Show
Ihana tanssibiisi, josta tulee hyvälle mielelle (ja muistaa kesän ’08).

19. Kappale lempialbumilta: Viikate – Eräs kaunis päivä
Noi rummut, oivoijoi!!

20. Biisi, jota kuuntelet vihaisena: System of a Down – Sad Statue
Toimii erinomaisesti myös lenkkimusiikkina.

21. Biisi, jota kuuntelet onnellisena: Pariisin Kevät – Meteoriitti

22. Biisi, jota kuuntelet surullisena: Yann Tiersen – Comptine d’un autre été : L’après midi

23. Biisi, jonka haluaisit soivan häissäsi: U2 – One

24. Kappale, jonka haluaisit soivan hautajaisissasi: Viikate – Avoimen maan äärellä
Ei lisättävää.

25. Biisi, joka naurattaa: Hanson – MMMBop

26. Kappale, jonka osaat soittaa jollakin instrumentilla: Katri Helena – Joulumaa
Oon loistopianisti. ;)

27. Kappale, jonka haluaisit osata soittaa: Jenni Vartiainen – Eikö kukaan voi meitä pelastaa

28. Kappale, joka saa sinut tuntemaan syyllisyyttä: Jack Johnson – Dreams Be Dreams

29. Kappale lapsuudestasi: Metallica – Mama Said
Tätä kuunneltiin paaaaljon joskus ala-asteen lopussa.

30. Biisi, joka oli suosikkisi viime vuonna tähän aikaan: Viikate – Kuu Kaakon yllä
Edelleen yksi lemppareistani.

+ Bonus: Viikate – Ajastaika
Tämän blogin nimikkokappale.

Nyt suunta Saloon ja yöksi töihin, adios.