{ Arkisto } Maaliskuu 2013

8.3.2013
23:15

Ja muita tarinoita

Odotus on päättynyt: koko viime vuoden kuhistu H&M:n luksusbrändi & Other Stories on tänään avannut verkkokauppansa. Muotiaiheisia blogeja lukevana lanseerauksen jokainen vaihe on toki tullut vastaan, mutta aiemmin julkaistut kuvat eivät ole mua saaneet hyppimään innosta. Päätin kuitenkin näin perjantai-illan ratoksi tutustua kyseiseen sivustoon, jotta voin muodostaa siitä mielipiteeni. Heti alkuun on pakko kehaista, että ulkoasultaan verkkokauppa on mielestäni oikein onnistunut. Värimaailma on rauhallinen, kuvat kauniita ja toiminnot (navigointi, tuotetietojen selaus) selkeät. Tuotelistauksen latausskripti on hivenen hidas, mutta toisaalta kätevämpi kuin vaikkapa tuotteiden jako useammalle sivulle.

Tuotteista tulee väkisinkin mieleen samaan konserniin kuuluva COS, joskin se edustaa ehkä vielä hieman minimalistisempaa tyyliä. En ole COSilta ostanut mitään sitten ensimmäisen kerran, mutta plärännyt valikoimaa silloin tällöin sekä käynyt tsekkaamassa Helsinkiin viime keväänä avatun liikkeen. Tyylini tuntuu olevan tällä hetkellä sen verran hukassa, etten tiedä mitä sen kanssa tekisin – lisääntyvästä kulutusahdistuksesta puhumattakaan. Ketjuliikkeiden polyesteri- ja akryylipinot vain ahdistavat, varsinkin kun näkee miten nuorempi sukupolvi hamstraa kertakäyttövaatetta ihan vaan koska se on niin halpaa. En voi sanoa olevani mikään malliesimerkki tiedostavasta kuluttajasta, mutta tilanne on huomattavasti parempi kuin joitakin vuotta sitten.

& Other Stories

Lopuksi muutama poiminta & Other Storiesin tuotevalikoimasta. Musta neule nahkaisilla olkapääpaikoilla on jotenkin ihanan simppeli muttei mitenkään tylsä. Materiaalina puuvillan ja villan kombo, hintaa 65e. Olen viime kuukausina haaveillut salaa nahkahousuista, mutta toistaiseksi en taida raaskia laittaa niihin esim. tuota kahta ja puolta sataa euroa. Katsotaan sitten uudestaan, jos tämä kaipuu ei millään mene ohi. Fanitan tällä hetkellä keltaista aivan kympillä eikä siis ihme, että silmät etsiytyivät keltaiseen t-paitaan (luomupuuvillaa, 15e). Vaan millainen mahtaa olla tuo paidan sävy todellisuudessa? Keltainen on siitä hankala väri, että sen pitää olla just oikeaa sävyä. Myös punainen neule näyttää herkulliselta, erilaisten materiaalien yhdistelmä miellyttää silmää muutenkin. Kontrastineule on 65% viskoosia ja 35% polyamidia, hinta 45e. Asustepuolelta poimin mukaan metallisen multisormuksen, jota saa hienossa tummennetun hopean sävyssä (15e). Tykkään älyttömästi tuosta muodosta!

Huomasinpa juuri, että avajaisetuna on näköjään ilmaiset toimituskulut (normaalisti 6e). Voi pihveli, pitäisiköhän laittaa nahkapaikkaneule tilaukseen..?

(Tuotekuvat: stories.com)

3.3.2013
15:11

Pinkkitukka pellolla

Kaivoin äsken auton esiin lumikasasta eilisen lumimyräkän jäljiltä, talonmies sattui onneksi pyörimään pihalla lumenauraushommissa ja sain hieman apuja. Eilen aamulla heräsin aikaisin sulattamaan pakastinta, ei ole pakkaspäiviä ollut mitenkään liikaa tänä talvena. Nyt kun pakastin on päässyt eroon ylimääräisestä jääkerroksesta niin mun puolesta saisi kevät alkaa jo ihan kunnolla! Ensi yöksi tosin lupailevat melkein kahtakymmentä pakkasastetta ja huomiseksi lumisadetta, ou nou.

Viime sunnuntaina oli samanlainen mahtava kevätsää kuin tänäänkin, hivenen kylmempi vain. Toteutimme kuitenkin Felinen kanssa jokin aika takaperin visioimamme photoshootin, pinkkiä cyberiä keskellä lumisia peltoja. Hyvin jaksoi sisko poseerata, vaikka varustus oli aikamoisen epäsopiva pakkaspäivään.

Pellolla I
Pellolla II
Pellolla III
Pellolla IV
Pellolla V

Tällaisia kuvaussessioita pitäisi järkätä paljon useammin, virkistävää kuvata välillä jotain muuta kuin tapahtumia, luontoa ym. Pari ajatusta päässä onkin jo, mutta ne jäävät odottamaan kesää.

2.3.2013
22:42

Helmikuun kosmetiikkasaalis

Eiköhän tsekata kosmetiikkahaasteen toinen osa! Helmikuu meni ehkä hieman paremmin kuin tammikuu, mutta matkaa on vielä jäljellä monta kilometriä. Eikä muuten selvitty taaskaan ilman uusia kosmetiikkalisäyksiä, auts. Ne tulevat onneksi melkein heti käyttöön eli mitään älyttömyyksiä en sentään hankkinut. Vaikka tuntuuhan tämä aika loppumattomalta projektilta tätä menoa… Ei auta muuta kuin tsempata täysillä!

Helmikuun käytetyt

Herbina Volume syväpuhdistava shampoo
Tästä on tullut vakiosyväpuhdistavani: kotimaista, edullista ja toimivaa. Tuntuu todellakin puhdistavan hiukset muotoilutuotteiden jämistä! Toistaiseksi en ole hankkinut uutta syväpuhdistavaa tämän loppuneen jälkeen, saa nähdä milloin alan kaivata sitä (vai kaipaanko lainkaan).

Aussie Aussome Volume hoitoaine
Tuuheuttava hoitoaine, joka mainosten mukaan tuoksuu taivalliselta. Mielestäni tuoksu ei ollut mitenkään ihmeellinen, kyllä mä enemmän tykkään vaikkapa Tigien karkkituoksuista. Tuuhentavasta vaikutus näkyi ehkä siinä, että tätä käytettyäni tukka ei lässähtänyt ihan niin totaalisesti kuin yleensä.

Yves Rocher Vanilla Lemon nestemäinen käsisaippua
Odotan joka vuosi minkälaisen tuoksun Yves Rocher on keksinyt joulutuotteisiinsa; jouluna 2012 se oli sitruunan ja vaniljan yhdistelmä. Meille ostin tällä kertaa käsisaippuan, joka sisältää appelsiinin ja sitruunan eteerisiä öljyjä sekä vanilja-absoluuttia. Mielestäni onnistunut tuoksupari, joka tuoksui kylppärissä mukavasti aina käsien pesun jälkeen.

The Body Shop Lychee Blossom Body Lotion
Ilmeisesti jokin kausituote, ainakaan sitä ei enää TBS:n valikoimassa näytä olevan. Ihan ok tuote, koostumukseltaan sopivan paksua ja imeytyi nopeasti. Tuoksu oli pirteän kukkainen, mutta ehkä hieman esanssinen. TBS:n voimakkaat tuoksut ovat itse asiassa alkaneet vähän ällöttää, vaikka ennen tykkäsin niistä kovin. :/

Blistex Medilip huulirasva
Oikeasti tämä taitaa olla puoliskon käyttämä huulirasva, herra nimittäin meni hävittämään mun Medilipin baarireissulla… Ehdottomasti toimivin apu rohtuneille huulille! Aiemmin Medilipiä myytiin Mirame-merkkisenä, koostumus ei onneksi merkkivaihdoksessa kärsinyt. Sisältää mm. rauhoittavaa ja lievittävää kehäkukkaöljyä ja huulia piristävää eukalyptusta.

Sante Bio-Goji huulirasva
Hyvä perushuulirasva, ei kuitenkaan kovin tehokas (vrt. Medilip).

Mádara Eco Face uudistava yövoide
En voi sanoa tykänneeni tästä minikokoisesta (25 ml) voiteesta. Mielestäni yövoiteen kuuluu olla hivenen paksua, tämä on turhan löysää tavaraa. Yrttinen tuoksu oli alkuun todella häiritsevä, mutta kyllä siihenkin lopulta tottui.

Tigi Catwalk Work It Hairspray
Ikivanha matkakokoinen hiuslakka, jonka sain viimeinkin kulutettua loppuun. Omaan makuuni turhan tahmaista ja tuoksukin oli aika kamala, en ostaisi uudestaan. Tigin hiuslakat ovat olleet yllättävän pettymyksiä, vaikka niitä kovasti aina kehutaan.

Avril Lavigne Forbidden Rose EdP
Löysin tämän tuoksunäytteen pohjat töistä, joten se puuttuu alkutilanteen hajuvesikuvasta. Aika voimakas tuoksu, ehkä hieman sellainen salaperäinen. Ei istu omaan tuoksumaailmaani enkä siis ostaisi tätä itselleni. Tuoksukuvaus kertoo tällaista:

Forbidden Rose on hedelmäisten, kukkaisten ja puumaisten sävyjen kupliva fuusio. Sävyt kietoutuvat yhteen muodostaen sielukkaan sekoituksen. Tuoksu aukeaa kielletyllä hedelmällä, taianomaisella punaisella omenalla, jota korostaa herkullinen persikka. Tarina jatkuu valkoisen lootuksen sävyillä, joka antaa tuoksulle puhtautta ja kauneutta. Pohjatuoksu tihkuu vaniljan ja makean praliinin lämpöä. Syvän puumaiset sävyt nousevat pohjatuoksussa esiin täydentäen Forbidden Rose -tuoksun vangitsevan tarinan.

Lumene Gloss & Care vahvistava aluslakka
Tuotekuvauksen lupaus lopputulos: pitkät, vahvat, terveet kynnet ei ainakaan omalla kohdallani toteutunut, kynteni liuskottuvat ja katkeilevat entiseen malliin. Tämä aluslakka oli muutenkin pienoinen pettymys, vaalea kimalteleva lakkakerros ei varsinaisesti ollut helpoin peiteltävä vaan aina jostain värilakan reunasta näkyi vilahdus alinta kerrosta. Koostumus muuttui hiljalleen paksuksi ja venyväksi, mutta jotenkin onnistuin kuitenkin käyttämään pullon tyhjäksi.

Oriflame After Hours EdT
Näytekokoinen onneksi tämäkin hajuvesi, oli nimittäin kaukana omista ihannetuoksuistani. Jotenkin liian aikuismainen mun nenään.

Lavera Invigorating Cleansing Gel with Ginkgo and Organic Grape
Hankin tämän ihan puhtaasti Ostolakossa-blogin innoittamana, sillä kaipasin hyvää meikit putsaavaa puhdistusainetta. Tuoksu oli virkistävän ei-luonnonkosmetiikkamainen ja koostumus sopivan geelimäistä, meikitkin lähtevät mukavasti kajaalia lukuun ottamatta. Ehkäpä ostan tätä joskus uudestaankin.