{ Arkisto } Joulukuu 2014

31.12.2014
16:08

Joulu meni jo, uusi vuosi on kohta täällä

Vuoden viimeisiä rippeitä viedään, aurinko on laskemassa viimeistä kertaa tänä vuonna ja parin tunnin päästä on aika siirtyä maalle vastaanottamaan seuraavaa vuotta. Toiveeni näyttäisi olevan toteutumassa enkä ole synnyttämässä ennen vuoden vaihtumista, vaikka onhan tässä toki vielä yli kahdeksan tuntia aikaa… Pidetään nyt kuitenkin peukkuja, että selviän yhtenä kappaleena ensi vuoden puolelle ja jälkikasvu olisi mieluummin ikäluokkansa vanhimpia.

Joulupäivän aurinko

Otetaan tähän vuoden loppuun pari kuvaa joululta, on vähän sellainen fiilis ettei tammikuussa jaksa enää joulua muistella. Minikuusi tosin on pöydällä edelleen, mutta pysykööt siinä nyt toistaiseksi. Huomasin jälkikäteen kuvanneeni jouluna vain muutaman hassun ruudun, aatolta esimerkiksi ei kolmen Insta-kuvan lisäksi löytynyt kuin yksi hassu otos kameran muistikortilta. Joulupäivänä sentään räpsin vähän enemmän, iltapäivällä miehen kotikotiin ajellessa oli pakko pysähtyä ikuistamaan huikea valoilmiö pellon laidassa ja perillä linssin eteen pääsi tällainen tapaus:

Eino poseeraa
Eino kurkkii

Viime jouluna kyseisessä huushollissa tassutteli aivan toinen karvaturri, mutta se otti ja katosi tuossa kesällä. Wäinöä etsittiin useaan otteeseen, vaan teille tietämättömille jäi. Syksymmällä taloon muutti bengalipentu Eino, jolla on ehkä silein turkki mitä olen ikinä silittänyt. Aikamoisen leikkisä tapaus myös, joulunakin se rapisteli lahjapapereissa ja hyppelehti ties minkä perässä. Siinä välissä ehti vähän olla linssiluteenakin.

Ja kun vauhtiin kerran päästiin, pläjäytetään samaan syssyyn joulun 2014 lahjakatsaus!

Keittiöön ym.

Keittiöön liittyviä juttuja paketeista paljastui eniten, liekö käynnissä olevan remonttirupeaman seurauksena. Uutta keittiötä odottaa nyt Musta 5101 -tiskiaine (merkin bamburätin olin hankkinut itse aiemmin) sekä Dermosilin söpö polkadot-kuosinen saippua ja pyyhe. Possurätin jemmaan odottamaan ensi joulua, mutta herkut ja Forsman Tean Luomu Vihreä Joulutee katoavat suurella todennäköisyydellä parempiin suihin. Jouluinen vihreä tee – joulun mausteilla aateloitu kiinalainen luomuviljelty vihreä lehtitee, jossa lisänä kaneli-omenaöljy ja seljan kukat – oli mahtava yllätys, jouluteet kun tuntuvat useimmiten olevan mustalla tai rooibospohjalla ja mä taas olen nimenomaan vihreän ystävä. Keittiövälineistöön lukeutuu myös punainen, silikonista tehty Lékuén höyrykääre, jolla saa höyrytettyä helposti ja nopeasti vaikka kasviksia tai kalaa.

Keittiöjuttujen lisäksi tuli mm. Hipsutin (ah rakastan sitä!), Oriflamen jalkavoide sekä kuvasta puuttuvat kotitekoiset herkut (syöty jo – olivat hullun hyviä), holiton kuohujuoma täksi vuoden viimeiseksi illaksi ja S-ryhmän lahjakortti.

Bebelle

Myös tämä lähiviikkoina avautuva uusi maailma kirvoitti läheisiltä pari lahjaa. Äitiltä sain kirjan Äitiyden ihme ja sisko oli kääräissyt pakettiin bebeä odottamaan pääkallovermeitä: kahdet housut, paidan sekä bodyn. Ei kyllä löydy mitään vastaavia kaupoista, mahtia saada jälkikasvulle muutakin puettavaa kuin peruspastelleja. Hetkittäin tulee sellainen olo, että syntyisi jo..! Ei malttaisi odottaa, että tapaisi minkälainen tyyppi siellä mahassa oikein on majaillut nämä kohta yhdeksän kuukautta.

Nyt menen pakkaamaan kamppeet kasaan ja taidan käväistä vielä vähän asioilla ennen maalle lähtöä. Ei muuta kuin huikeaa uutta vuotta kaikille, nähdään taas 2015!

Elokuu – Hääväki saapuu [2012]

31.12.2014
13:58

Pumpulihääpäivä

Hääpäivän aamuaurinko

Kymmenen päivää sitten, toisen hääpäivämme aamuna ja lähes vuoden pimeimpänä päivänä ihana auringonpaiste valtasi makuuhuoneen. Aamupalan jälkeen hilpaisimme työkaverilleni J:lle, joka oli tänä vuonna lupautunut tallentamaan hääpäiväpotrettimme (ja siinä sivussa vähän mahapalloakin). Kameran eteen päästyämme keli oli jo ehtinyt muuttua, taivaalta putoili lumihiutaleita ja kirpakka tuuli pyöritti hiuksia sinne sun tänne. Päädyimme siis tällä kertaa pitämään takit päällä; muutama ruutu tosin napattiin myös ilman päällysvaatteita, mutta niissä näkyy turhan selvästi vallitseva säätila.

Pumpulihääpäivä

Vähän erilaisissa tunnelmissa verrattuna viime vuoteen. Saa nähdä ensi vuonna millainen kuva keksitään, ainakin kuvassa pitäisi olla yksi pieni ihminen enemmän. :) Aiemmat hääpäiväkuvat voi tsekata näistä: paperihääpäivä vuosi sitten sekä virallisen vihkimispäivän potretti.

Mariko – Fabulous Tonight [2008]

27.12.2014
16:45

Erilaisten kokemusten vuosi 2014

Vuosi lähestyy loppuaan, joten on aika koota tämän vuoden tapahtumat yhteen nippuun. Näin loppumetreillä vuosi 2014 tuntuu olleen todella pitkä ja oman elämäni sekä tulevaisuuteni osalta myös oikea muutosten vuosi. Onko se sitten uudelle vuosikymmenelle pyörähtänyt ikä vaiko mikä, mutta tunnen kasvaneeni tämän vuoden aikana hurjasti. Ehkä aikuistumiseksikin sitä voisi kutsua? No, jossain määrin ainakin. Kaikkiaan vuosi on ollut huikea ja voin epäillä, että ensi vuonna sama meno jatkuu. Elämä on ihmisen parasta aikaa – vai miten se Nykäsen Matti joskus viisaasti virkkoi. ;)

Kuvat eivät liity aiheeseen sen kummemmin, kunhan pengoin syksyn vähäisiä kuva-arkistoja. Tähän postaukseen päätyi muutama otos lokakuulta, kun piipahdimme siskon kanssa Salossa ja mm. treffasimme Santun kahvittelun merkeissä keskustan Toinen Keksi -kahvilassa. Viihtyisä miljöö ja maistuvat herkut, lisäksi tarjoilun esillepano ihastuttaa ja ilahduttaa. Suosittelen lämpimästi käymään, mikäli sattuu Salon suunnalla liikkumaan!


1. Mitä sellaista teit vuonna 2014, jota et ole koskaan ennen tehnyt?
– Tein positiivisen raskaustestin, menin mukaan taloyhtiön hallitukseen, olin suofutiksen MM-kisoissa, ostin auton, näin revontulia, suunnittelin meille uuden keittiön.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö uusia seuraavalle vuodelle?
Viime vuonna kirjasin tavoitteeksi pitää paremmin huolta itsestä ja puoliskosta sekä saada remontin valmiiksi. Jossain määrin näissä jopa onnistuttiin! Liikuntaa olisimme voineet lisätä enemmänkin, mutta ruokapuoli alkaa olla paremmin hanskassa (paitsi toki nyt keittiörempan keskellä). Itse vähensin huomattavasti maitotuotteiden käyttöä  ja korvasin niitä kasviperäisillä jutuilla, mikä on parantanut yleistä olotilaa. Mies sai korjattua omaa oloaan radikaaleilla ruokavaliomuutoksilla, joista osaan voinee kohta taas koittaa totutella ja katsoa miltä tuntuu. Täysin vanhaan kuitenkaan on tuskin paluuta. Remonttirintamalla meillä oli pidempi tauko ja koti tuntui jo varsin kodikkaalta, kunnes syksyllä päätimme hoitaa pois alta viimeisen silauksen eli keittiön uusimisen. Ensi vuonna luulisi vihdoin tämänkin tavoitteen toteutuvan? Lupaan myös yrittää olla ottamatta liikaa paineita vanhemmuudesta sekä nauttia täysillä ajasta, jonka saan olla jälkikasvun kanssa kotona.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
– Tapaninpäivän viimeisillä minuuteilla maailmaan tupsahti pieni serkkupoika.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
– Ei kukaan todella läheinen.

5. Missä maissa kävit?
Päivävisiitillä Norjassa ja Ruotsin puolellakin pikapikaa.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2015 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2014?
– Valmiin keittiön, maalatut ovet ainakin makuu- ja työhuoneeseen.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2014?
– 9.5. raskaustesti näytti kahta viivaa, 17.-18.5. vietin Ahvenanmaalla geokätköilyreissulla, 27.7. matkasimme museojunalla Turusta Ukiin, 11.10. mulle pidettiin yllätysvauvakutsut.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
– Tehdyt päätökset, jotka vaikuttivat elämän suuntaan varsin merkittävästi.

9. Suurin epäonnistuminen?
– Hormonipäissä aiheuttamani riidat typeristä jutuista.

10. Kärsitkö vammoista?
– Raskausaikaiset suonenvedot olivat niin järkyttäviä että voisi melkein laskea vammoiksi. Auts!

Teetarjotin

11. Paras asia, jonka ostit?
– Kevensin kamerakalustoa huomattavasti mikrojärkkäriin parilla linssillä sekä sain vihdoin päivitettyä iMacin isompaan 27″-versioon. (Mies vastaisi todennäköisesti uusi auto.)

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
– Puolisoni, joka jaksoi paitsi kestää hormonihuuruista vaimoaan, myös tehdä keittiöremonttia normaalien työviikkojen ohessa.

13. Kenen käyttäytyminen Mikä aiheutti ahdistusta?
– Työkuviot.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
– Kotijuttuihin ja elämiseen taisivat enimmäkseen huveta. Loppuvuodesta piti toki tehdä myös joitakin isompia hankintoja vauvaa varten, vaikka paljon olemmekin saaneet kavereilta lainaksi.

15. Mistä innostuit eniten?
– Kodin laittamisesta, tulevasta jälkeläisestä.

16. Mikä artisti muistuttaa sinua vuodesta 2014?
– Haloo Helsinki!, Apulanta, Sanni, Jontte Valosaari.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko:

I. Onnellisempi vai surullisempi?
– Onnellisempi.

II. Lihavampi vai laihempi?
– Lihavampi (tai ainakin painavampi, kiitos raskauskilojen).

III. Rikkaampi vai köyhempi?
– Jaa, taitaa mennä aika fifty-fifty. Velkaisempi joka tapauksessa.

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
– Käynyt salilla ja/tai jumpissa (tai edes ulkoilemassa). Olen useamman vuoden yrittänyt löytää aiempaa liikuntainnostusta takaisin ja nyt lopulta paloi käpy kalliisiin salikertoihin, minkä seurauksena päädyin irtisanomaan koko Elixia-jäsenyyteni. Keväällä otimme työkaverin kanssa setin pari-Fustraa ja vaikka siitä sai pulittaa euron poikineen, koen sen olleen koko rahan arvoinen.

19. Entä vähemmän?
– Valittanut turhasta.

20. Miten vietit joulun?
– Aattona olin kotikotona maalla lähimpien rakkaiden ympäröimänä, joulupäivänä taas olimme miehen perheen luona syömässä.

Makeaa mahan täydeltä

21. Suurin sisustuksellinen inspiraatio tai haave vuonna 2014?
– Kokonaan uusi keittiö, jonka osalta päädyimme Kvikin tavallista syvempiin kalusteisiin. Keittiöstä tulee mustavalkoinen ja lattiaksi olisi tarkoitus kliksutella linoleumia ruudullisena. Inspiroiduin myös tuoleista: 30-vuotislahjaksi sain toivomani Eamesin RAR-keinutuolin ja Hayn About A Chair -tuolin.

22. Mikä oli paras lisäys garderobiin?
– Täydellisen harmaa pellavapaita (Lindex), mustat nahkatossut (Vagabond), pitkähihainen trikootunikamekko (Nanso by Katri Niskanen), oranssit Converset, susileggingsit (Object Collectors Item), Luhdan kirkkaankeltainen ulkoilutakki, tekonahkaiset äitiyshousut (H&M mama), superlämmin villatakki (Klo Design), harmaa kashmirvillainen kietaisutakki Etsystä.

23. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Yle Areenasta katsoin muutaman vuoden vanhan, mutta edelleen ajankohtaisen ja ennen kaikkea mielenkiintoisen Tehtävä lähiössä -sarjan.

24. Suosikkilehtesi?
– Deko, Avotakka.

25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
– Eve Hietamies: Yösyöttö

26. Entä paras musiikillinen löytö?
– Apulannan kokoelmalevy Syytteitä ja Selityksiä – 52 parasta palautti mieleen monta muistoa menneisyydestä.

27. Mitä halusit ja sait?
– Vauvan odotuksen, kissan, junamatkan Turusta Uuteenkaupunkiin, mikrojärjestelmäkameran, isomman iMacin, uuden mallisen Honda Civicin (aka Näkkärin).

28. Mitä halusit, muttet saanut?
– Uuden keittiön valmiiksi, palkankorotuksen.

29. Mikä oli suosikkielokuvasi vuonna 2014?
Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann oli aika hulvaton.

30. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka paljon täytit?
– Pyöreitä napsahti mittariin! Omaani sekä kahden muun vanhenemista juhlistettiin isommalla porukalla teemabileiden merkeissä viikkoa etukäteen. Varsinaisena juhlapäivänä kestitsin sukulaisia, minkä jälkeen kävin Littoistenjärvellä kuvaamassa kaveripariskunnan hääpotretit.

Le Pom

31. Mikä asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?
– Työkuvioiden muuttuminen suotuisampaan suuntaan.

32. Miten kuvailisit vuoden 2014 tyyliäsi?
– Helmoja, shortseja, leggingsejä. Ehkä hieman tummasävyisempää kuin aiemmin, usein pienillä väripilkuilla piristettynä. Mahan kasvaessa avainsanaksi nousi mukavuus, kaikki liian tiukka oli epämukavaa ja sai jäädä odottamaan aikaa raskauden jälkeen.

33. Mikä/kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
– Mahassa möyrivä jälkikasvu. ♥

34. Kenestä julkkiksesta/hahmosta/ilmiöstä pidit eniten?
– Olihan se aika huikeaa, kun tasa-arvoinen avioliittolaki eteni eduskunnassa.

35. Ketä kaipasit?
– Mammaa ja pappaa, joiden poismenosta tuli syksyllä kuluneeksi tasan 10 vuotta.

36. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
– Tutustuin pariin työkaveriin entistä paremmin, mikä teki työpäivistä huomattavasti kivempia.

37. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
– En tietääkseni.

38. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
– Muutaman kiivastuksissani miehelle ärähtämäni sanan voisin ottaa takaisin.

39. Arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2014?
– Kaikelle on aikansa ja paikkansa.

40. Kuluneelle vuodelle sopiva lyriikka?
“Uskot kohtaloon tai et, se on ihan sama kunhan ajattelet / Tää sekunti itsensä kantakoon, se on kaiken aa ja oo / Mut jos tuijotat vaan yhtä puuta, koko metsä voi kadota / Mut jos sä näet vaan metsän, et ehkä huomaa puuta hienointa” – Haloo Helsinki!: Vihaan kyllästynyt

Edellisten vuosien katsaukset: 2013, 2012, 2011 ja 2010.

25.12.2014
23:35

Ruskaretki 2014: Ylläksen huipulle

Nyt tupsahtaa viimeinen Lappi-postaus syksyn reissulta eetteriin, eihän tässä ollakaan vasta kuin runsaat pari kuukautta jälkijunassa… Viimeisenä kokonaisena Lappi-päivänä (eli perjantaina) päätimme lähteä talsimaan Ylläksen rinnettä ylöspäin, tarkoituksena hakea ainakin yksi ei kovin pitkällä oleva geokätkö. Kätkö löytyi ja ajattelimme jatkaa vielä vähän ylemmäs katsomaan avautuvaa maisemaa – kunnes tuumailimme huipulle olevan niin vähän matkaa, että eiköhän kivuta loputkin. Ihan perus. Ylös päästyämme aurinko oli jo painumassa horisonttiin, mutta jokusen kuvan sai sentään napattua. Kyllä oli maisemat kohdallaan, jälleen kerran! Alaspäin matka meni suht pimeässä, helposti kuitenkin sekin kun osasimme valita hieman paremman reitin.

Matkalla huipulle
Länsiraja
Masto
Huipulla tuulee
Vielä vähän valoa
Sininen hetki

Ylläksen huipulle kiipeäminen sujui yllättävän helposti mahan kanssa, raskausviikkoja tuolloin oli 26+0 jos nyt oikein laskin. Liikunta oli alkanut toisinaan tuntua vähän epämukavalta, vatsaan “pisti” mikäli vauhti oli vähänkin liian kova. Tuon lomaviikon jälkeen en tainnut montaa kertaa enää pyöräillä työmatkaa, kun se tuntui mahassa lähinnä inhottavalta, ja tovi myöhemmin kuvioihin tuli mukaan harjoitussupistukset. Kirppikseltä ostamani tukivyö helpotti jonkun verran ja oli erityisesti kävelylenkeillä ihan must. Ehkä parhaiten käytetty euro raskausaikana! Fillaroinnin jäätyä liikunnan määrä väheni selkeästi enkä salillekaan meinannut ehtiä, ei siis mikään ihme että myös painoa rupesi kertymään ja varsinkin hanuriosasto sekä reidet ovat napanneet oman osansa varsin huolella… No, onpahan sulatettavaa vaunulenkeillä sitten kun bebe on ulostautunut.

Aamusumu Aavasaksalla

Menomatkan pohjoiseen kolkuttelimme junalla, mutta paluumatka etelään meni ihan neljällä renkaalla. Ylläs jäi taakse heti aamusta ja matkalla pysähdyimme napsimaan geokartalle kuntia, joita edelliskesän reissulla oli jäänyt välistä. Yhdentoista maissa pidimme tauon Aavasaksalla, josta tuo yllä oleva kuva on. Kovasti netissä kehuttiin Aavasaksalta avautuvia maisemia, mutta me jouduimme tällä kertaa tyytymään varsin lyhytkantoiseen näkymään – tosin onhan sumuinen maisemakin varsin kaunis. Koko matkaa kotiin emme sentään lauantaipäivän aikana taittaneet, vaan olimme varanneet yösijan matkan varrelta. Vajaan 700 kilometrin jälkeen teki kyllä ihan gutaa päästä lepäämään ja viimeisenä lomapäivänä oli mukavaa, kun lopputaival ei kestänyt muutamaa tuntia pidempään.

Minipossut Oulaisten kadulla

Loppuun bonuskuva kotimatkalta, kun pysähdyimme pikaisesti poimimaan yhden kätkön. Auto oli hädin tuskin saatu parkkiin, kun vierestä köpötteli kaksi minipossua ohi! Tämä tapahtui siis aivan Oulaisten keskustassa ja ihmettelimme siinä hetken, mitä oikein pitäisi tehdä. Sattumalta siihen tuli toinenkin auto, jonka matkustajat tiesivät possut ja lähtivät ohjaamaan niitä takaisin kotiinsa. Kieltämättä tuosta Oulaisten purkista tuli yksi ikimuistoisimmista löydöistä. :)

Tsek myös matkakuvat Instagramissa hashtagilla #ruskaretki2014.

Joululauluja shufflella koneen uumenista

24.12.2014
21:44

Se on joulu taas

Päivällä pakattiin kissa ja tavarat autoon sekä hurautettiin maalle kotikotiin joulunviettoon. Jouluateria on nautittu, kohta juodaan kahvit ja herkutellaan vähän juustoilla ynnä muilla. Perinteinen karkkilakko, tänä vuonna 75 päivää, päättyi myös mutta olen ottanut aika iisisti sen suhteen. Kävin meinaan eilen neuvolassa ja painoa oli tullut viikossa kilo lisää ihan muutenkin, auts… On tosin “hivenen” turvotustakin vaivana. No, eiköhän tämä tässä menettele, sen verran vähän enää raskausviikkoja jäljellä.

Häivähdys joulua

Meillä kotona joulu ei pahemmin keittiöremontin keskellä näy, sain sentään pienen kuusen maljakkoon pöydälle. Ensi vuonna toivottavasti sitten pääsee ihan kunnolla fiilistelemään tätä pimeimmän vuodenajan juhlaa, kun on remontit valmiita ja jälkikasvun ensimmäinen joulu. Nyt siirryn takaisin ruokapöydän ääreen, ei muuta kuin ihanaa joulunaikaa kaikille!

Scroll Up