Niin tyytyväinen kuin Emmaljunga Vikingiin olinkin, alkoi jossain kohtaa niiden kikkailu auton perään ottaa päähän. Istuin kasvot menosuuntaan paketin sai just mahtumaan purkamatta takaluukkuun, mutta koska käytimme istuinta aina selkä menosuuntaan, piti ratasosa aina kääntää tai irroittaa kokonaan auton kyytiin laitettaessa. Niinpä aloin kartoittaa vaihtoehtoja autokelpoisista rattaista, joissa olisi selkeät vaiheet 1) rattaat kasaan 2) paketti autoon. Pirpanan kasvettua uskaltauduin laajentamaan etsinnät myös sellaisiin, joissa lapsen saa ainoastaan kasvot menosuuntaan. Kävin liikkeissä testaamassa ja vertailin eri rattaiden ominaisuuksia Vikingeihin enkä oikein osannut päättää suuntaan tai toiseen.

Mountain Buggy: Swift (legacy)

Lopulta tuumasin, ettei tämä voi olla niin hankala asia – jos ostos ei mene nappiin, eiköhän kärryt saa myytyä eteenpäin. Niinpä eräänä syksyisenä iltapäivänä hurautin Euraan hakemaan kanssahullulta punamustat Mountain Buggy Swift -rattaat. Sinänsä yllätysveto multa, joka aiemmin vannoin neljän renkaan ja mustan rungon nimeen… Päätöstä helpotti yhden vaunuhullun kattava blogikirjoitus (postauksessa olevat kärryt ovat itse asiassa täsmälleen samat kuin nämä mitkä ostin) sekä ryhmässä saamani vastaukset mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Huom! Meidän Swiftit eivät ole 2015 myyntiin tullut Swift 3.0, vaan sitä edeltävä malli. Mitoiltaan nämä mallit eroavat aika lailla, uudet kuulemma muistuttavat kooltaan enemmän nuken rattaita.

Vajaa 1-vuotias MB Swifteissä

Ensivaikutelma Swifteistä oli positiivinen: suhteellisen pienet rattaat mutta kuitenkin jämäkät työntää, kulkivat jopa leikkikentän hiekalla selkeästi Vikingejä helpommin. Kolmirenkaisuutta ei oikeastaan edes huomaa muuta kuin etuosalle kevennettäessä (esim. bussiin noustessa), kiikkerät Swiftit eivät missään tapauksessa ole, vaikka sitä vähän jännitinkin alkuun.

Koko

Swiftit ovat inan alle 60 cm leveät, mutta Vikingien kapeuteen (Airit 54 cm) tottuneena ne tuntuvat yllättävän leveiltä. Kaupoissa olen yrittänyt monta kertaa viedä rekkejä yms. mukanani, kun toinen takarengas onkin jäänyt kiinni johonkin. Rattaat ovat myös aika pitkät, aisa lyhimmillään 102 cm (vrt. Vikingien 82 cm) ja käytössä toki vielä hieman pidemmät. Busseissa kulkeminen ei kuitenkaan ole millään tavalla hankalaa (vrt. teleskooppi-Happyt 109 cm), vaan Swifteillä sopii oikein mainiosti rivin jatkoksi.

Maalla auringonlaskun aikaan
Eturenkaat lukitus
Eturenkaan lukitusnamiska.

Jousitus ja renkaat

Eturenkaan saa lukittua tarvittaessa, ja kolmen renkaan kanssa lukitukselle onkin ehkä tarvetta useammin kuin nelipyöräisten kanssa. Kunnon jousitus Swifteistä valitettavasti puuttuu ja esim. sadevesikourujen ylittäminen jalkakäytävällä on välillä todella töksähtelevää. Toisaalta maaseudulla rullaillessa mitään ongelmaa ei ole ollut: Swiftit kulkevat moitteettomasti niin hiekka- kuin peltoteillä. Ymmärtääkseni jousituksen kaipuiselle Mountain Buggyn vähän isommat mallit ovat the juttu, ja kieltämättä houkuttaisi joskus päästä testaamaan ainakin Urban Jungleja (tsek ihana Nautical), vaikka ne leveydeltään huitelevatkin reippaasti 60 cm paremmalla puolella.

Kuomu

Kuomu ja aurinkolippa
Kurkistusluukku

Swiftien kuomu on kooltaan kelvollinen; pientä kyytiläistä ei kovin hyvin suojaa, mutta pidemmän lapsen kanssa toimii varmasti paremmin. Aurinkolippa on omaan makuuni turhan lörppä, vaikka toki tuo kuomuun vähän lisäpituutta. Varsinaisen kuomun reunassa on selkeä vetoketjun hammastus ja nopea googlailu selvensi, että siihen saa kiinnitettyä Swiftien oman aurinkosuojaverkon (lisävaruste). Tavallaan kätevää, mutta saisi tuo suoja kyllä olla ihan vakiovaruste, kun rattaissa joka tapauksessa on se vetskarin toinen puoli. Yläosassa kuomua on kurkistusluukku, jonka saa pidettyä auki pienen tarran avulla. Ainakin pienemmän muksun kanssa kurkistusluukku on tarpeen, ja Swifteissä se on toteutettu mielestäni hyvin.

Työntöaisa

Mukiteline aisassa

Työntöaisa on muotoilultaan tosi kiva, mutta sen päällimateriaalista en oikein tykkää. Materiaali tuntuu kumin ja muovin sekoitukselta, siinä on paljon ohuita raitoja vieri vieressä ja jotenkin se vain tuntuu kovalta paljaiden käsien alla (hanskat kädessä asia ei luonnollisesti vaivaa). Jonkinlaisella kankaisella suojalla tämän “vian” tietysti saisi varsin helposti fiksattua.

Eräs kiva pikku lisävaruste Swifteihin kuuluu mukaan, nimittäin kankainen mukiteline työntökahvassa. Sen saa toki halutessaan myös irti, mutta itse olen todennut sen toimivan lisätaskuna vaikkapa hanskoille tai kangaskassille kauppareissulla. Aisassa roikkuu lisäksi ylimääräiseltä näyttävä hihna, joka on tarkoitettu kiinnitettäväksi työntäjän ranteeseen, jotta rattaat eivät pääse karkaamaan vahingossa. Meillä hihna ei ole tainnut olla käytössä kertaakaan, mutta jotkut varmasti arvostavat tämän sortin lisäturvallisuutta (myydäänhän vastaavia hihnoja myös erikseen).

Istuin

Swiftien makuuasento
Istuimen selkänojan säätö

Istuimen selkänojaa säädetään remmeillä kummaltakin sivulta, eli hommaan tarvitsee kahta kättä. Toisaalta säätö on varsin yksinkertainen eikä säätämisen kanssa tarvitse säätää. :D Swiftien selkänoja menee täyteen makuuasentoon, mikä on kuppi-istuimen jälkeen oikein tervetullut ominaisuus. Pystyin asento sen sijaan on hieman makaava eli pienemmälle lapselle valjaat ovat ihan ehdottomat, ettei valu pois kyydistä.

Valjaat, turvakaari ja jalkatuki

Istuin ja valjaat
Vajaan vuosikkaan jalat asettuu kivasti

Valjaat ovat mielestäni perushyvät. Korkeusaukon vaihtaminen tosin oli aikamoista näpräämistä, onneksi sellaista ei tarvitse usein tehdä. Lisäksi haararemmissä oleva valjaiden lukko on suhteellisen iso ja näin ollen hankala saada esim. lämpöpussin vyöaukosta läpi. Turvakaari on topattu (irroitettavalla kankaalla) ja sen saa näppärästi irti kliksauttamalla. Sen voi myös ottaa irti vain toiselta puolelta ja työntää syrjään, jotta isompi lapsi pääsee kiipeämään itse kyytiin. Jalkatuki on metallinen eikä sitä saa säädettyä, mutta yllättävän hyvin se toimii pienelläkin matkustajalla.

Jarru ja tavarakori

Tavarakori ja jarru

Jarru vanhoissa Swifteissä on tuollainen metallihässäkkä ja toisinaan jalka ei tahdo osua oikeaan kohtaan, nuo punaiset päät kun ovat loppupeleissä aika ylhäällä maasta jarrun ollessa vapautettuna. Tavarakori on pienempi kuin aiemmissa kärryissämme ja muodoltaan luonnollisestikin kolmio. Hyvin sinne silti tavaraa saa mahtumaan ja niihin myös pääsee käsiksi suht helposti, jopa selkänojan ollessa makuulla. Korin sivuissa on näpsäkät taskut, joihin voi sujauttaa pienempää rompetta helpommin löydettäväksi.

Kasaus

Metallinen jalkatuki
Swiftit kasattuna

Ja sitten se kasaus! Kasaaminen tapahtuu jalkatuen sivuilta, toiselta puolelta pidetään varmistusvipu sivussa ja vedetään kummankin puolen namiskat yhtä aikaa ylös, jolloin eturengas taittuu rungon alle. Rattaissa on näppärä kasauslukko, joka kliksahtaa automaattisesti kiinni, kun rattaat ovat tarpeeksi pienessä paketissa. Emmaljungien kasausärsytyksen jälkeen Swiftit olivat varsin unelmat heittää kasaan, tosin eivät nekään kasattuna ole pienimmästä päästä paketin jäädessä suhteellisen pitkäksi. Kasauskoon lisäksi Swiftit saavat pienen miinuksen siitä, että kasaaminen naarmuttaa runkoa – ei toki näkyvästi vaan rungon alapuolelle, mutta perfektionistin silmin sekin voisi jättää tapahtumatta.

Sadesuoja

Tullsan sadesuoja (koko small) Swifteissä

Alkuun vältin liikkumista Swifteillä, jos vähänkin näytti sateiselta, koska mulla ei ollut niihin sopivaa sadesuojaa. Onneksi bongasin OzBabyn alekorista vitosella Tullsan ärtsyn vihreän suojan, joka on tarkoitettu pieneen rattaaseen (eli aisalle on aukko). Se istuu Swifteihin oikein passelisti eikä ollut kallis kokeilu.

Förillä yli Aurajoen

Paitsi ettei sadesuoja lopulta ehtinyt montaa kertaa näitä rattaita suojata… Tulin siihen tulokseen, että Swiftit ovat joo ihan kivat, mutta eivät aja asiaansa tehtävässä johon ne alkujaan ostin. Suurimmat syyt luopumiseen olivat pitkähkö kasauskoko ja jousituksen puute. Jokusen viikon ne olivat myynnissä, kunnes päädyin tekemään vaihtarit toisen hullun kanssa. Ja se oli muuten erittäin onnistunut vaihtokauppa, mutta siitä lisää toisella kertaa! ;)

Mountain Buggy Swift (legacy) – yhteenveto

Tärkeimmät speksit:

  • Leveys: 59 cm
  • Pituus (aisa lyhimmillään): 102 cm
  • Kokoontaitettuna (PxLxK): 100x59x36 cm (turvakaaren kanssa korkeus 42 cm)
  • Paino: 9,5 kg
  • Renkaat: 3 kpl ilmakumi, kaikki 10″
  • Aisa ja työntökorkeus: Nivel, 78-106 cm
  • Istuin: Selkänoja menee täysin makuulle, portaaton remmisäätö
  • Istuimen painoraja: 25 kg
  • Selkänojan korkeus: 49 cm
  • Kuomun alla tilaa: 55 cm
  • Istuimen makuupituus: 87 cm
  • Tavaratila: Kankainen tavarakori 39×33 cm (max. 5 kg)

Ruusuja:

  • Kevyet, mutta kuitenkin todella tukevat.
  • Mukavan kokoiset ilmakumirenkaat.
  • Korkea painoraja.
  • Kuomun kurkistusluukku.
  • Irroitettava ja sivuun kääntyvä turvakaari.
  • Tilavahko tavarakori, jossa sivuilla kapeat taskut.
  • Takarenkaiden ollessa irti tapit saa sisälle pois tieltä.
  • Irroitettava mukiteline kuuluu varustukseen.
  • Laadukkaan oloiset kankaat.

Risuja:

  • Leveys; 59 cm on tavallaan kapea, mutta omaan makuuni turhan leveä.
  • Jousituksen puute.
  • Pitkähkö paketti kasattuna.
  • Ei heijastimia lainkaan.
  • Työntöaisan materiaali.
  • Jalkatukea ei saa säädettyä.
  • Kuomuun kiinnitettävä aurinkosuoja ei kuulu varustukseen.