{ Arkisto } Syyskuu 2017

26.9.2017
23:49

Kille

Vähänpä osasin viikko sitten aavistaa..! Saman päivän iltana saatuani esikoisen nukkumaan alkoivat supistukset ja hyvin pian ne muuttuivat selvästi kipeämmiksi kuin aiempina päivinä. Vähän ennen vuorokauden vaihtumista soitin äidilleni, että tulisi varuiksi meille yöksi, jos tässä nyt oikeasti pitää lähteä näytille. Puolisen tuntia siitä soitin synnärille ja linjan toisessa päässä toivotettiin tervetulleeksi, mikäli alkaa siltä tuntua. Kolme varttia myöhemmin ilmoittauduin Tyksissä, että mä tässä nyt varmaan tulin synnyttämään, vaikka siinä kohtaa sentään jo tajusin etten enää sieltä yhtenä kappaleena lähde pois.

Kille

Kello 1.53 syntyi kuopuksemme, täyden 10 pisteen poika. Strategiset mitat 53 cm, 3610 g ja päänympärys 36 cm. Synnytys oli nopea ja myös sairaalassa olomme jäi varsin lyhyeksi, sillä kotiuduin jo torstai-iltapäivällä alle 48 h ikäisen vauvan kanssa. Kaikki on sujunut mainiosti, mitä nyt synnytyksen jälkeisiä perusjuttuja: tissit hellänä imetyksestä, sisuskalut vähän missä sattuu ja alapäässä todellakin tuntuu, että sieltä on jotain puserrettu ulos. :D Mutta tästä se alkaa, uudenlainen arki nelihenkisenä perheenä. Aika jännää!

19.9.2017
15:32

Pari asukuvaa elokuulta

Laskettu päivä tuli ja meni, yhtenä kappaleena sinnittelen edelleen. Ekan raskauden perusteella en sinänsä edes uskonut, että bebe syntyisi ennen laskettua, mutta höh kun toinenkin arvuuttelemani päivämäärä ehti jo mennä ohi. Kävin jopa viikonloppuna Habitaressa asti hakemassa vauhtia ja illalla kotiin päästyä vaikutti hetken aika lupaavalta, mutta niin vain supistukset loppuivat kuin seinään. Ensi viikolla viimeistään äitiyspolireissu tiedossa, jos ei loppuviikosta ala tapahtua. Jotenkin vähän masentunut fiilis, vaikkei tässä nyt hirveästi olla vielä ns. yliajalla… Enhän mä edes tiedä osaako mun kroppa käynnistää synnytyksen itse vai vaatiiko tälläkin kertaa avustusta, toki viimeksi käynnistys oli perätilan takia jo rv 40+5. Huoh, on nämä loppuraskauden viikot piiiiiiitkiä.

Ehkäpä koitan nyt lähipäivinä rykiä muutamat rästipostaukset ulos, niin saisi blogiinkin taas vähän eloa ennen vauvakuplaan vaipumista. Paljon olisi kirjoitettavaa, mutta kuvien käsittely hieman takkuaa ja jotenkin kaikki näyttää omaan silmään semikarsealta. Valokuvaaminen on ihanaa, kuvankäsittely ei niinkään… Tai ehken mä vaan osaa. Noh, joka tapauksessa laitetaan nyt uunista ulos parit loppukesän asukuvat!

Päivän asu 5.8.2017

Edellisessä raskaudessa käytettynä hankittu musta, vähän siistimpi äitiyspusero (H&M mama) on ollut tässä raskauksien välissä kirpparillakin tyrkyllä, mutta onneksi ei mennyt kaupaksi – kaivoin sen loppukesästä kirppiskassin pohjalta ja käyttökertoja on tullut yllättävänkin monta. Papun pellavahameeseen yhdistettynä olen edustanut ainakin niin vanhan työkaverin 40-vuotispirskeissä (josta yllä oleva kuva on) kuin mummini 80-vuotislounaalla. Clarksin mustat nahkasandaalit ostin kesäaleista ja ne ovat todella tulleet tarpeeseen varsinkin muuton jälkeen, kun jalat ovat olleet niin turvoksissa että muista kengistä voi vain haaveilla. Itse asiassa vetelen edelleen näillä vähän syksyisimmilläkin keleillä ko. sandaalit jalassa, ilman sukkia… Eikä jalat edes palele, kumma kyllä, vaikka normaalisti olen aika vilukissa. Korujen käytön suhteen olen viime aikoina ollut aika laiska, juhliin sentään laittanut jopa kaulakorun. Näillä nelikymppisillä korvissa oli Raumalta ostetut kamerakorvikset ja kaulassa Fashionologyn hopeinen &-merkki.

Päivän asu 9.8.2017

Lämpimän elokuisen illan perussimppeli raskausasu: Noshin joutsenpaita ja Mamaliciouksen maksihame, jalassa toki ne samat Clarksin sandaalit. Korviin vähän väriä työkaverilta lahjaksi saaduilla Unique Design by Maria -korviksilla, musta rannekello Our Theory Of. Olen muuten vihdoin saanut aikaiseksi käydä kampaajalla! Näyttää jo niin oudolta kuvan hiustyyli, kun nyt malli on selvästi kevyempi. Tosin turvonneen nassun kanssa vähän lyhyempi tukka ei ehkä ole aivan edukseen, joten kuvamateriaalia ei toistaiseksi ole näyttää.

Samaan kuvaan tuli kivasti ikuistettua pitkästä aikaa myös tyttären asu, ananasmekko Mini Rodini ja sandaalit Bundgaard. Tuo mekko tuli vaihtokaupassa Fb-kirppiksellä ja vaikken printistä aiemmin ihmeemmin välittänyt, olen aika tykästynyt siihen nyt mekon myötä. Saa nähdä miten kolttu istuu ensi keväänä, tunikana varmasti leggareiden kanssa jos ei muuten. Myös jälkikasvun lettiä on hivenen siistitty kampaajalla, ettei näyttäisi auki niin hapsottavalta. Olen ihan yllättynyt miten hyvin mini antaa laittaa hiukset nykyään kiinni, joskus jopa oikein pyytää sitä. Kovin liukas hiuslaatu pimulla on (kuten äidilläänkin) ja esim. letittäminen on hankalaa, kun hiukset eivät vain tahdo pysyä paikoillaan.

Viikate – Katkerimmat 2011-2017 [2017]

10.9.2017
23:40

Sisustuksellisia pohdintoja pää täynnä

Näköjään mitä lähemmäksi laskettu aika tulee, sitä suurempi vimma mulla on saada tämä meidän väliaikaiskoti kuntoon. Tavaraa ja huonekaluja on jo veivattu eestaas sitten muuton, ja tänään lähti vihdoin myös vanha jääkaappi pois jaloista pyörimästä. Meillä vaan alkaa olla niin paljon rompetta mun kotikotona säilytyksessä, että kohta on pakko alkaa sieltä myydä jotain pois, kun tila kerta kaikkiaan loppuu kesken. Muutenkin on tullut pienimuotoinen ahdistus omistamastamme tavarasta ja erityisesti sen määrästä, että tekisi mieli hankkiutua eroon kaikesta ylimääräisestä – saahan niitä uusia sitten joskus, kun meillä on se oma talo.

Tässä pienen kodin sisustuspulmia ratkoessa olen tajunnut olevani aika helposti kyllästyvää sorttia, mutta liiaksi vielä kiinni mitä jos myöhemmin kaduttaa -ajatuksessa, jotta todella saisin päästettyä irti vanhoista kamppeista. En haluaisi väliaikaisratkaisuja, vaan etsin sitä just tiettyyn tilanteeseen täydellistä vaihtoehtoa – toki tämän nyt olisi voinut päätellä jo siitä, kun edelliseen kotiin etsin the vessapaperitelinettä reilusti yli puoli vuotta… Toisaalta se vessan seinään lopulta päätynyt yksilö oli niin hyvä, että tykkäsin siitä edelleen muuttaessamme pois.

Sohva tyynyineen

Akuuteimmat kysymysmerkit tällä hetkellä liittyvät säilytykseen:

Miten lelut saisi järjesteltyä kivasti pois näkyviltä, mutta kuitenkin niin että ne olisi helppo ottaa leikkeihin? Leluja ei mielestäni ole mitenkään överisti: yksi pussillinen duploja, yksi Brio-junarataa, yksi keittiötarvikkeita, yksi kaikkea muuta. Lisäksi pieni hyllyllinen kirjoja. Ehkä järkevin ratkaisu olisi Ikean nelilokeroinen Kallax ja alle lukittavat pyörät (koska tuplalistat lattian rajassa), jolloin hyllyä saisi tarvittaessa siirrettyä helposti. Koko esikoisen viihdytysarsenaali ei siihen mahdu, mutta lisäksi käytettävissä on hoitopöydän (olohuoneessa sekin) lokerot, jotka tosin ovat hölmösti pienet niin ettei niihin mene nätisti oikein mikään laatikko tai pussukka. Tarvittaessa voisi myös hyödyntää House Doctorin isoa pyykkipussia, jos vain keksin pyykeille jonkun näppärämmän ratkaisun – nyt nimittäin tuntuu usein, että pyykkejä on makuuhuoneen vähän joka nurkassa.

Millainen säilytysratkaisu makuuhuoneeseen? Joku hyllykkö tai kaappi sinne olisi saatava ja mieluiten ylös seinälle, makkari kun on sänkyjä täysi (parisänky, esikoisen juniorisänky, pinnasänky). Miehen puolella on yöpöytä, mutta mun puolelle ei mahdu pinnasängyn takia. Pohdin riittäisikö joku yksinkertainen hylly vai pitääkö olla jotain isompaa, esim. Ikean Ivar-kaappi tuunattuna. Kaappiin olisi ehkä hieman hankala päästä käsiksi, kun kuitenkin on se pinnasänky siinä.

Millainen hylly työpöydän läheisyyteen? Hyllylle sijoittaisin ns. toimistotarvikelaatikkoni (ei kovin iso boksi) sekä parit kukkaset, mahdollisesti myös pienen satsin kirjoja. House Doctorilla on kivan näköiset rautakannattimet, joita saa mustana ja messinkisenä – hyllylevyhän voisi olla periaatteessa millainen tahansa. Työpöytä meillä on kaksimetrinen, koska tietokoneita on kaksi.

Sinänsä ei huvittaisi porata seiniä ihan täyteen reikiä, varsinkaan kun väliseinät ovat gyprocia tai vastaavaa eikä sellaiseen houkuttele kiinnittää mitään kovin painavaa. Nyt tätä kirjoittaessani tuli mieleen, että unohtaisikin Kallaxin kokonaan ja ostaisi yhden Ivarin, johon laittaisi lelut ja kirjat piiloon. Kaappi toki vaatisi jalat alleen, sillä sen sijoituspaikka on sellainen ettei sitä voi pelkästään pultata seinään. Makuuhuoneeseen sitten joku simppeli hyllyratkaisu sängyn läheisyyteen. Hmmm hmmm.

Aikamoinen möhkö
Ah ihanat nuo miehen pelisysteemien johtokasat katon rajassa!

Kuvissa näkyvää ongelmaa on sentään saatu eteenpäin: vanha divaanisohvamme oli auttamatta liian möhkö näin pieneen asuntoon. Parvekkeen ovea ei saanut auki kuin ihan vähän eikä ruokapöydän ääreen mahtunut istumaan, kun sohvalla oli leveyttä sellaiset reilu 30 cm liikaa. Lisäksi divaaniosa vei puolet vapaasta lattiatilasta eikä settiin kuuluva rahi löytänyt paikkaansa mistään, kun neliöt eivät vain riittäneet. Joku sohva meillä kuitenkin on oltava ihan jo siksi, jos vauva sattuu olevan kovin kitisevää sorttia niin voin hänen kanssaan siirtyä olohuoneeseen vaikka nukkumaankin. Uusi sohvaratkaisu saatiin tänään, vähän siinä vielä on fiksattavaa mutta ainakin kokopuoli vaikuttaa lupaavalta. Eamesin keinutuolin luovutin pitkin hampain säilytykseen, kun sekin oli vain tiellä jatkuvasti.

Näillä ajatuksilla suuntaan nyt unten maille, mutta palaan aiheeseen varmasti vielä lähiaikoina. Saa nähdä kuinka monta kertaa ehdin muuttaa mielipiteeni ennen kuin lopulliset ratkaisut ovat löytyneet… ;)

5.9.2017
23:56

Raskauden loppumetreillä

Enää reilu viikko laskettuun, hui! Näin toista odottaessa kaikki on tässä kohtaa vähän rempallaan: sairaalakassin pakkaaminen on just ja just aloitettu (toki tärkein eli herkut hankittu!), vauvan kotiutumisvaatteet valitsematta, pinnasänky puuttuu, vaunukoppa ja kaukalo ovat edelleen vanhemmillani säilytyksessä… Olen mä em. asioita miettinyt, mutta toteutuksen aste on vielä – ehm – vaiheessa. Toisaalta uskon tämänkin kaverin viihtyvän mahassa yli lasketun, niin mikäpä kiire tässä. Vaunukoppa odottaa sentään suht kasattuna, kunhan vain joku roudaa sen Turkuun sitten kun tarve on. Kaukaloa emme edes tarvitse heti alkuun, kun asumme niin lähellä sairaalaa, ja hätätapauksessa beben tuo kotiin vaikka sylissä/kantoliinassa (liina on jopa pesty valmiiksi). Että eiköhän tämä tästä lutviudu!

Esikoista odottaessani kirjoittelin hieman ennen laskettua aikaa blogiin huomioita raskaudesta, joten ajattelin naputella ajatuksia ylös samaan tyyliin tälläkin kertaa. Aika erilaista tämä odotusaika on nyt ollut, tietysti koska on jo se yksi lapsi ennestään ja muutenkin suht erilainen raskaus alusta asti.

Rv 34+2

Mahafobiani on vuosien varrella vähentynyt huomattavasti.
Viime kerralla olin lähes hysteerinen, jos joku sattui hipaisemaan mahaani; nyt olen lähinnä kohauttanut olkiani koko asialle. En edelleenkään arvosta tuntemattomien mahahiplailuja eikä mahan veivaaminen neuvolassa ole todellakaan lempiosioni käynnillä, mutta en enää kiljahtele spontaanisti tuttujen mahdollisesta koskemisesta. Ja kyllä siskosein, säkin voit joskus kokeilla – jos uskallat. ;)

Kilot kertyvät huomattavasti nopeammin toisella kierroksella.
En tiedä vaikuttaako asiaan lähtötilanteen lievä ylipaino vai ikä vai joku muu, mutta kroppa on varsin “mukavasti” napannut mukaansa kaiken ylimääräisen mitä vain on saanut. Jemmasta kaivetut odotusvaatteet, erityisesti housuosasto, tuntuivat aika piukeilta jo joskus puolivälin tienoilla, vaikka viimeksi käytin kaikkia loppuun asti. Paino ei silti noussut ekan puolikkaan aikana nimeksikään johtuen varmaan pidempään kestäneestä pahoinvoinnista ja siitä, ettei esim. makea oikein maistunut.

Synnytystä tai elämää vauvan kanssa alkaa miettiä paljon myöhemmin.
Alkuun yrittää vain selvitä päivä kerrallaan väsymyksen kanssa, kun ne vähäiset voimavarat on pakko kohdistaa arjen pyörittämiseen esikoisen kanssa. Yhtäkkiä onkin jo puoliväli ja mielessä ehkä käy, jospa ehtisi tsekata ekan jäljiltä vaate- ym. varastot. No, ei ehdi tai muista tai saa aikaiseksi. Seuraavaksi havahtuu äitiysloman alkuun eikä edelleenkään ole yhtä ainoaa vaatekappaletta tai mitään muutakaan pyykätty, imetysromppeet jossain kadoksissa jne. Itse olen vasta nyt rv39 hiffannut, että ei hitsiläinen munhan pitäisi kohta synnyttää! Ja sitten pitääkin pohtia kaikki käytännön asiat esikoisen suhteen, että isäkin pääsisi mukaan koitokseen. Noooo, onhan tässä vielä aikaa… Kai.

Mahaa on kommentoitu yllättävän vähän.
Ekassa raskaudessa joku tuntui olevan koko ajan kommentoimassa jotain ja nyt ei niinkään, vaikka maha on reippaasti isompi kuin viimeksi. Enemmänkin sellaisia ei varmaan kauaa enää? -kysymyksiä, joihin vastattuani tulee ehkä hämmästynytkin jaa niin vähän! -kommentti. Hivenen hämmentävää sinänsä, kun tosiaan itsestä tuntuu että tämä pötsi alkaa olla kooltaan varsin massiivinen.

Jatkuvien “joko kohta synnytät” -kyselyiden puuttuminen.
Asiaan ehkä vaikuttaa se, että olen pyrkinyt välttämään tarkasta päivästä puhumista ja maininnut aina vain about syyskuun puolivälin. Lähinnä tuttujen suusta on kuulunut täh alkoiko sun äitiysloma jo? tai ai niin monta raskausviikkoa jo kasassa!, varsinkin ihan tässä viimeisen viikon sisään.

Kissa kaipaa läheisyyttä normaalia enemmän just multa.
Sama juttu kuin viime kerralla: Barbi tahtoo nukkua mun kyljessä kiinni joka ikinen yö. Myös iltaisin tulee pyörimään johonkin lähistölle, haluaisi varmaan syliin mutta kun ei enää mahdu… Nytkin itse asiassa istuu tässä pöydällä mun koneen edessä ja ihmettelee mitä näytöllä tapahtuu. :D

Rv 36+0

Ja sitten vielä tämä Vauva-lehden raskaustestiksi kutsuttu kysely.

Olen tuntenut itseni seksipommiksi.
Öh, no enpä oikeastaan. Ihan niin kamalaa ulkonäkökriiseilyä ei ole ollut kuin edellisessä raskaudessa, lähinnä johtuen ihon paremmasta kunnosta läpi raskauden. Tosin nyt loppua kohden on nassu alkanut puskea taas vähän enemmän näppylää ynnä muuta, että eiköhän se jossain kohtaa palaudu takaisin normaaliin tilaansa. Se on jännä, miten en koe keränneeni kiloja sen ihmeemmin ja peilikuvakin on edelleen ihan ok, mutta valokuvista iskee todellisuus päin pläsiä – huh huh, kun on erityisesti reisiin ja hanuriin tarttunut matkan varrella pehmuketta!

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani.
Vähemmän kuin ensimmäisessä raskaudessa, mutta jonkun verran kuitenkin.

Tiedämme lapsen sukupuolen.
Juu, tai no yhden kätilön ja yhden lääkärin arvion ainakin. Tätä aihetta sivusinkin aiemmassa postauksessa.

Olen nähnyt erikoisia unia.
Välillä aamulla herätessä on vähän wtf-olo, mutta mitään kovin ihmeellisiä unia en ole nähnyt. Synnytysuntakin muistaakseni ihan vain pari kertaa, vaikka jotkut taitavat ainakin näin loppuvaiheessa uneksia siitä lähes joka yö.

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään.
Viikkoja taisi olla kasassa 15 tai 16, kun en enää jaksanut verhoutua samoihin kaapuihin päivästä toiseen.

Hyvä äiti on kotona pitkään.
Hyvä äiti on kotona just niin pitkään kuin pää (tai rahatilanne) kestää. Riippuu niin paljon lapsesta, milloin on sopiva aika aloittaa hoidossa – eikä vanhemmuutta mun mielestä ylipäänsä edes mitata kotona olemisen pituudella. Toivon, että meillä on myös tämän toisen lapsen kohdalla mahdollista tehdä niin, että isä jää jossain kohtaa kotiin pidemmäksi pätkäksi kuin sen pari-kolme viikkoa.

Mummot ohittavat minut suojatiellä.
Yllättävää kyllä ei. Vaikka kuntoni noin muuten on ollut aika surkea alusta asti, pystyn edelleen kipittämään kelvollista vauhtia kaduilla ja joskus jopa ohittelen muitakin kuin mummoja.

Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista.
Kieltämättä enemmän kuin viimeksi, erityisesti raskauden ekan puoliskon aikana. Jotenkin sitä on ollut myös enemmän huolissaan esikoisesta; mulla on vähän ylisuojelevainen olo välillä, vaikken mielestäni ole aiemmin sellainen ollut.

Tiedän miten haluan synnyttää.
Ensimmäisen kerran perusteella odotan nopeahkoa synnytystä ja tälläkin kertaa toivon, että tulisi nätisti alateitse. Olisi myös hienoa, jos synnytys käynnistyisi itsekseen nyt kun kerran beben pitäisi olla sieltä ihan oikein päin tulossa, mutta ei mulla toisaalta ole mitään traumoja jäänyt käynnistyksestäkään.

Rv 37+2

Painoni on noussut suunnilleen 20 kg, kiitos viime viikkojen hullujen turvotusten.
Nukun vuorokaudessa ehkä kuutisen tuntia yöllä varsin pätkittäistä unta (kyljen vaihto, vessakäynti/-käynnit), päivällä pienet nokoset jos siltä tuntuu (yleensä ei malta).
Arvelen, että lapsi syntyy 9.9. ilahduttaakseen yseistä pitävän äitinsä. Viikonloppuna tuli yhtäkkiä fiilis, että se voisi myös olla 18. päivä, joka on mamman kuolinpäivä 13 vuoden takaa.
Kutsumme lasta Killeksi (esikoisen Koiramäki-nimeä seuraten).

(Kuvista kiitos rakkaalle avioäijelilleni.)

Scroll Up