{ Arkisto } Joulukuu 2017

4.12.2017
15:06

Jos joulutoiveet toteutuis

Kun nyt jo joulukuuta eletään, on viimeistään aika tyrkätä eetteriin blogin ainoa jouluperinne eli vuosittainen joulun toivelistani. En todellakaan oleta tällaista settiä saavani – tärkeintä on toki rauha maassa ja läheiset ihmiset ympärillä – mutta mä olen kyllä aina keksinyt muutaman vähän materialistisemmankin toiveen jouluksi. Tänä vuonna listalla on useita asioita liittyen kotiin, taisi tätä kootessa takaraivossa kolkutella uusi koti ja reilun kuukauden päässä siintävä muutto… Ja sen tiedän, että ainakin toivomus nro 1 uuteen kotiin tulee tavalla tai toisella. :) Mitäs siellä ruutujen toisella puolella toivotaan joululahjaksi? Vai toivotaanko mitään? Mun edellisten vuosien listat voi halutessaan kurkata helposti tästä: 2016, 2015, 2014, 2013, 2012, 2011, 2010 ja 2009.

Joulun 2017 toivelista

#1

Tämän joulun ihan ykköstoiveeni on kuivausrumpu! Olen niin korviani myöten täynnä tekstiileistä irtoavaa pölyä, jota on a) ihan tolkuttomasti ja b) aivan kaikkialla. Tiedostan kyllä, että näissä pienissä neliöissä se oikein korostuu eikä kodin pölyyntymisongelma varmastikaan ole yhtä paha vajaa 100 neliötä isommassa huushollissa, mutta olen silti päättänyt että kuivausrumpu on saatava. Olen ollut todella tyytyväinen jokunen vuosi sitten hankittuun Samsungin pesukoneeseen, joten rumpua olen kuikuillut samalta merkiltä. Vielä pitäisi selvittää onko jotain huomioitavaa siinä, että ne saa päällekkäin torniksi…

#2

Olen toisinaan alkanut vähän jo pelätä sitä hetkeä, kun vanha teenkeittimeni sanoo poks – siispä toivelistallani on uusi teenkeitin. Vaikkei nykyisen keittimen toimintatavassa ole sinänsä mitään vikaa, seuraavaksi hailkailen hieman hifimmpää versiota, jossa saisi säädettyä lämpötilaa ja haudutusaikaa sekä löytyisi myös pidä lämpimänä -toiminto.

#3

Vanha Olympuksen kamerani teki tenän viime jouluna, joten kamerakalusto päivittyi alkuvuodesta OM-D E-M1 -runkoon niin sanotusti pakon edessä ja samalla sain myös vihdoin hankittua vuosia haaveilemani M.Zuiko Digital ED 12‑40mm 1:2.8 PRO -objektiivin. Kieltämättä tuntuukin, että olen tänä vuonna ollut valokuvaamisesta innostuneempi kuin pitkään aikaan! Mulla on oikein kelpo setti nyt käytössä, mutta tokihan linssivalikoimaa tekisi mieli kasvattaa lisää… Esimerkiksi 17mm 1:1.8 tai 30mm 1:3.5 Macro ovat sellaisia objektiiveja, joiden perään haikailen säännöllisesti.

#4

Koska uusi koti ja muutto, on listalla luonnollisesti myös sisustukseen liittyvä toive. Vitran tyylikäs Uten.Silo 2 on ollut mielessä useamman vuoden, nyt voisi olla erittäin sopiva aika sille. Meillä on nyt väliaikaiskodissa ollut Ikean itse valituista osista kasattu säilytyssysteemi eteisen seinässä ja se on osoittautunut oikein käteväksi. Uten.Silo olisi paitsi näppärä, myös älyttömän hieno!

#5

COSilta vuosia sitten ostamani musta neuletakki on hajoamassa atomeiksi (kriisi!), joten uusi neuletakki olisi enemmän kuin tarpeen. Kaikista mieluiten ottaisin täsmälleen samanlaisen, mutta valitettavasti sitä tai edes samantyyppistä ei COSin valikoimassa enää ole, joten on pakko kääntää katse muualle. Erityisesti kotimaisten merkkien valikoima kiinnostaa, ja mallikin voisi olla hieman pidempi. Vieton musta taskullinen merinoneuletakki vaikuttaa sopivan mutkattomalta vaatteelta ja spesiaalimpi leikkaus tuo mukavan lisän vaatteeseen. Toinen mielenkiintoinen vaihtoehto on Alpan 100% alpakan villaa oleva Twilight harmaana, joskin myös metsänvihreä voisi olla kiva. Tai ehkä sittenkin lyhyempi Silent, joka olisi lähimpänä vanhaa neuletakkiani.

#6

Kunnon lämpimiä villahuiveja mulla on kyllä pari kappaletta, mutta sellainen ohuempi ja ns. siistimpi huivi uupuu. Olen nyt loppuvuodesta haaveillut kaikesta metsänvihreästä ja ainakin kuvassa tuo & Other Storiesin 100% villaa oleva huivi näyttää varsin täydelliseltä. Vähän rennompi vaaleanharmaa versio löytyisi Store of Hopelta, siinä on puolet kashmiria ja tuntuma on varmasti ihanan pehmoinen. Tosin multahan puuttuu siistimpi takkikin, kun vanha ihana villakangastakkini on turhan jämpti päällä…

(Kuvat: Gigantti, Hobby Hall, Olympus, Finnish Design Shop, Alpa, Vietto, & Other Stories, Store of Hope.)

3.12.2017
23:35

Turkulaista graafisuutta kotiin: handmade by KOTONA

Kuluneen syksyn aikana olemme Varpublogien kanssa käyneet vierailulla useammassa Turussa tai lähialueilla toimivassa yrityksessä. Näin joulun lähestyessä onkin oiva hetki vinkata uusista mielenkiintoisista tuttavuuksista, sillä moni varmasti tahtoisi tehdä (ja toivottavasti tekeekin) mahdolliset joululahjahankinnat tukemalla paikallista yrittäjää. Aiemmin viikolla oli juttua kahvi- ja teekauppa Mandragorasta, tällä kertaa vuorossa on handmade by KOTONA, jonka pop up -liike sijaitsee sekin Forumissa. Forum on kyllä ihailtavan kunnostautunut kotimaisissa toimijoissa, ei siellä oikein muita taida ollakaan – aika mahtavaa! Naapurissa handmade by KOTONA -shopilla on yksi lempparikauppani.

handmade by KOTONA

Muutaman vuoden vanha handmade by KOTONA on tuotemerkki, jonka tyyli on skandinaavisen pelkistettyä ja värien suhteen liikutaan akselilla musta-valkoinen-harmaa. Yrittäjä Pia Artinsalo suunnittelee ja valmistaa käsityönä myynnissä olevat sisustustuotteensa, nyt tämän loppuvuoden juurikin tuolla Forumissa myymälän perällä olevassa työtilassa. Lisäksi valikoimassa on jonkun verran tuontituotteita, lähinnä suloisia lastenhuoneen sisustukseen liittyviä juttuja.

Kodintekstiilit
Keittiöön
Mustavalkoista lapsille
Lasten nurkka

Kodintekstiilejä löytyy niin keittiöön kuin olohuoneeseen ja kuosit ovat pääasiassa mustavalkoisia sekä varsin graafisia. Ah, näissä kyllä mun silmäni lepäävät! Lastentuotteet ovat sävymaailmaltaan hieman pehmeämpiä, mutta mihinkään väri-iloitteluun ei niidenkään osalta ole lähdetty ja hyvä niin. Lastenhuoneeseen suunnatut sisustusjutut tuntuvat olevan mun makuun monesti turhan värikkäitä ja ennen kaikkea kirjavia. Leluista tulee väriä väkisinkin, niin tykkään että sisustus muuten on suhteellisen yksinkertainen väripaletiltaan. Ja kyllä, meillä lastenkin huoneissa tulee olemaan lähinnä mustaa ja valkoista – ainakin niin kauan kuin äiti saa päättää. ;)

Ideoita jouluun
Kalligrafiakortit
Simppeliä joulukoristelua

Talon mallisia liitutauluja on useampaa kokoa, tuon kuvassa näkyvän version saa magneettikiinnityksensä ansiosta laitettua vaikkapa jääkaapin oveen. Joulutuotteisiin lämpöä tuo puunsävy, minkä lisäksi mukana on punaista ja beigeä. Yksinkertaisia mutta kauniita koristeita, erityisen kivalta vanerinen tähti näyttää vihreän parina. Sopiva idea myös meille väliaikaiskotiin, kun tänne ei sen kummemmin mahdu joulua laittamaan. Jouluisilla teksteillä varustetut kalligrafiakortit ovat Tarja Mäkisen käsialaa.

Saatua ja ostettua
handmade by KOTONA -keittiöpyyhe

Kotiinviemisiksi blogi-illasta saimme vanerisen tähtikoristeen, voin siis hyvinkin saada jopa toteutettua jouluhavu meets puunsävy -idean. Ilta osui samoihin aikoihin, kun olimme juuri saaneet tulevasta talostamme hyväksytyn tarjouksen läpi ja siitä intoutuneena ostin muuttoa odottamaan keittiöpyyhkeen City-kuosissa, vähän niin kuin muistuttamaan kaupungissa asutuista vuosista.

Pia Artinsalo – handmade by KOTONA myymälä/työtila, Forum Kortteli, Linnankatu 11. Avoinna joulukuun loppuun ti-to 11-17, la 11-15 sekä aina kun ovet on auki.