12.2.2018
15:00

Maanantaimasennusta ilmassa

Väsyttävän arjen pyörityksen keskeltä päivää! Elämä on hivenen sumuista tällä hetkellä, kun yöt ovat muuttuneet taas niin kovin katkonaisiksi. Vuoden eka räkätauti saavutti vihdoin meidätkin, alkuviikosta alkoi köhiä esikoinen ja pari päivää myöhemmin kuopus seurasi perässä. Kolmeveellä oli onneksi pikainen setti, mutta vauva on ollut tukkoinen nyt useamman päivän ja vähän on lämpöäkin. Samaan syssyyn on tietenkin pykättävä parit hampaat lisää, viime viikonloppuna tuli läpi toinen yläetuhammas ja päivänä minä hyvänsä putkahtaa toinenkin läpi.

Tammikuun pakkasella

Omakotitaloasumista on takana kuukausi, monta uutta asiaa selätetty ja paljon varmasti vielä odottaa edessä. Tammikuussa satoi vihdoin tännekin päin Suomea lunta vähän enemmän, mikä tarkoittaa luonnollisesti myös lumitöitä – oli aika hassu fiilis ekaa kertaa kolata omaa pihaa. Esikoinen sai synttärilahjaksi oman kirkkaanpinkin lumikolan, jolla hän innoissaan avustaa lumihommissa. :) Saatiin myös “mukava” laskeutuminen asumismuodon muutokseen sähkölaskun puolesta, tammikuun lukemat olivat enemmän mitä meillä aiemmin on ollut koko vuotena… Hivenen olisi vielä opeteltavaa lämmityksen optimoinnissa; tosin lattialämmityksen osalta meidän täytyy etsiä käsiimme joku, jolla olisi oikeasti osaamista auttaa sen säätämisessä.

Kuu taivaalla

Noin muuten koti on edelleen aivan kesken, tavaroita on hujan hajan eikä oikein huonejärjestyskään ole löytänyt muotoaan. Nyt kun täällä on hetken asunut niin on tullut fiilis, että oikeastaan kaiken saisi remontoida, vaikkei mitään akuuttia remonttitarvetta pitänyt olla. En vain oikein osaa päättää minkä tyylisenä tämä voisi toimia meillä, jotenkin kaikki omat suosikki-ideani ovat enemmän selvästi vanhempaan tai sitten ihan uuteen sopivia. Netistäkin on hankala löytää inspiraatiota tavalliseen ja tylsään 2000-luvun taloon, kun kaikilla on vain ihania 50- ja 60-luvun koteja tai uudehkoja taloja iiiisoilla ikkunoilla.

Jäiset oksat

Eipä sillä, parempi se on miettiä ajan kanssa eikä sellaisia rahojakaan ole taskussa, että voisi kaiken saada heti kuntoon. Taidan yrittää ehtiä listata ihan paperille mikä mättää missäkin ja sen mukaan suunnitella mahdollisia ratkaisuja sekä myös sitä, missä järjestyksessä asioita ehkä voisi saada eteenpäin. Netistä olisi kiva koittaa kaivaa ideoita, mutta sellaista aikaa mulla ei kerta kaikkiaan ole, kun ei nuo ipanat nuku kunnolla. En tajua miten muut kotiäidit ehtivät blogata monta kertaa viikossa sen lisäksi, että tekevät hyvää ja terveellistä ruokaa joka päivä, ulkoilevat pari-kolme kertaa päivässä, pitävät kodin siistinä, vaihtavat jotain hyllyasetelmia viikottain (ja ehtivät toki blogata siitä), siinä sivussa vähän remontoivat jotakin JA varmaan opiskelevat uutta ammattiakin…

Auringonlaskun värit

Mä olen kirjoittanut tätä lyhyttä ja mukamas pikaista kuulumispostausta nyt 2(!) tuntia. Välissä on pitänyt käydä hytkyttämässä vaunuja kolmesti, ottaa ne sisälle kun vauva heräsikin hikipäissään, ihmetellä kaverille Whatsappissa miten kummassa tuota pientä hikipalleroa pitäisi pukea ulkounille, kuunnella esikoisen itkemistä kun päivän ruutuaika alkoi riittää, pestä yksi kakkapeppu jne. Kulutin siis kaksi tuntia elämästäni typerään blogipostaukseen, joka sai mut vaan entistä huonommalle tuulelle ja tuntemaan itseni maailman surkeimmaksi ihmiseksi ja äidiksi. Ärh, pitäisi vissiin lopettaa koko bloggaaminen. :(

Parempaa viikkoa sinne ruutujen toiselle puolen!

25.1.2018
23:44

Neljän kuukauden hulinointia

Poika 4 kk
Body – Mini Rodini, housut – Littlephant for Lindex (tsek samat pökät isosiskolla), sukat – Liewood.

Vauva 4 kk

Luonteeltaan iloinen ja kujerteleva söpöliini, joka tykkää väläytellä hymyjään joka suuntaan. Vierastamista on ollut ehkä kerran tai kaksi, pääsääntöisesti siis ihan sosiaalinen tyyppi. Leikkimatto on viime aikoina ollut pop, kaarista roikkuville eläimille pitää jutella paljon ja välillä voi koittaa vähän maistaakin, jos jonkun lelun saa kiskottua tarpeeksi lähelle suuta. Viihtyy parhaiten mahallaan ja pitää päätään varsin tukevasti pystyssä.

Syö rintamaitoa täysimetyksellä, pullostakin syöminen sujuu tarpeen vaatiessa. Tavoitteenani on täysimettää myös kuopusta suositusten mukainen 6 kk, kun hän on normaalipainoisena syntynyt ja kasvaa hyvin ämmällä. Esikoiseen aikana kuulemani before one, food is just for fun on edelleen kelpo ohjenuora, ehtiihän sitä koko loppuelämän syödä oikeaa ruokaa. :) Maidon määrä on selvästi tasaantunut eikä enää tarvitse pelätä, että rinta olisi yhtäkkiä falskannut paidan märäksi. Imetysvälit eivät kovin pitkiä ole yölläkään, vaan pääsääntöisesti poika ruokailee 2-4 tunnin välein.

Nukkuu aika vaihtelevasti. Öisin unia on tullut vaivaamaan hulinat: välillä tyyppi herää ihan yhtäkkiä mölisemään ja samaan aikaan niin kädet kuin jalat vispaavat vimmatusti joka suuntaan. Pakko on myös yrittää kääntyä mahalleen ja kun se onnistuu, pitää huutaa sitä että onkin mahallaan… Poika on nukkunut yöt meidän välissä, mutta nyt on alkanut selvästi vaivata maidon tuoksu, jos mä olen liian lähellä. Pinnasänkyyn opettelu siis edessä, josko se helpottaisi sekä vauvan että äidin yöunia. Päiväunia kertyy yleensä kolmet; aamulla pari tuntia heräämisen jälkeen tulee eka simahdus, iltapäivällä vetäisee hyvällä tuurilla parin-kolmen tunnin unet ja alkuillasta vielä lyhyet tirsat. Muuton jälkeen ollaan välillä nukutettu myös vaunuihin pihalle, mutta siellä ei yleensä nuku kovin pitkään. Vaunu-unille pukemisessa lienee vielä opeteltavaa, jottei olisi liian kuuma tai kylmä.

Liikkuu varsin sutjakkaasti selältä vatsalleen, ensimmäinen kerta oli pari päivää ennen esikoisen synttäreitä ja se tapahtui hirvittävän möykkäämisen tuloksena. :D Kierähtää useimmiten oikean kyljen kautta, varmaan pitäisi koittaa aktivoida poikaa kokeilemaan myös toiselta puolelta. Vatsallaan pyörii akselinsa ympäri ja leikkimatolla ollessaan on pari kertaa jäänyt jumiin maton kaariin. Sylissä ja sitterissä (erityisesti Stokken newbornsetissä) punkeaa usein itseään istuvampaan asentoon.

Osaa siis liikkua jonkun verran, lisäksi tarttuu kaikkeen mahdolliseen ja vie kohti suuta niin omia käsiä kuin purulelua, harsoa, unirättiä, vanhempien kättä… Nauraa kiljahtelee, kun häntä leikittää “heittelemällä” ilmaan. Aloitimme vastikäään vauvasirkuksen ja siellä tuntuu nauttivan juurikin kaikista niistä sirkusliikkeistä. Myös isosiskon jutut ja lauleskelut naurattavat päivittäin.

Tykkää isosiskosta, vauvasirkuksesta, sylissä olemisesta, bodyn vetämisestä pään yli sekä roikkuvista leluista, joista lähtee jonkun sortin ääntä.

Inhoaa vaunuihin ja kaukaloon joutumista (kunnes hetken päästä nukahtaa), liian viileää vettä sekä sitä, jos ruokailun aloittaminen viivästyy (ja äitihän on tosi usein ihan liian hidas).

Vaipat ovat kokoa 3, viime aikoina on ollut Liberot käytössä ja myös Natyja testattiin, mutta niiden istuvuus ei ollut paras mahdollinen. Muumien kolmoset ovat turhan piukeita, joten niistä on nyt ostettu eka paketti nelosia. Kestoja ei viimeisen kuukauden aikana käytetty kertaakaan, mutta ne pitää ehdottomasti ottaa lähiaikoina taas kokeiluun; omakotitalossa kun kiinnittää aivan eri tavalla huomiota jätteen määrään…

Vaunut ovat muuton jälkeen olleet vähemmän käytössä, kun ei pahemmin ole tarvinnut liikkua mihinkään eikä tavaroiden järjestelyltä ole lenkillekään ehtinyt. Autoon tulee heitettyä mukaan Bugaboo Cameleon3 -runko kaukaloa varten ja niillä olen pari kertaa käynyt kävelemässä. Kylmemmällä ja/tai lumisemmalla kelillä käyttöön valikoituu ennemmin Bugaboo Donkeyt monona, kun niissä on paksumpi vuoritettu kuomu. Roudasin myös mun kotikotona olleet Emmaljunga Classic Sportit takaisin kotiin ja niihin on tarkoituksena hankkia koppa, sillä ne ovat ihanat työnnettävät ja siitä syystä epäilemättä parhaat lenkkeilyyn.

Mitat 4 kk -neuvolassa: pituus 65 cm (53 cm), paino 6850 g (3610 g). Vaatteista on suurin osa 62-kokoisista pistetty pois ja 68 otettu käyttöön, joskin yksi random 56 (nuo kuvan housut) on edelleen käytössä. Myös isompia sukkia piti kaivaa esiin, kun pienemmissä rupesi järjestäen valumaan kantapäät keskelle jalkapohjaa. Vaatekaappia on siis laitettu aika tavalla uusiksi kuukauden takaiseen verrattuna, mikä on sinänsä ihanaa kun saa uusia kuoseja käyttöön. Hyväksi havaittuja vaatteita olen hankkinut samoja seuraavassakin koossa, esim. Papun bodyja & housuja sekä Mini Rodinin mustaa basicia. Vähän on kyllä äidillä lähtenyt lapasesta 68/74-koossa, hupsista…

Jotain muuta? Eka harrastus on tosiaan aloitettu, isosiskon tapaan kyseessä on vauvasirkus kerran viikossa. Ennen muuttoa etsiskelin tietoa tulevan kotipaikkamme harrastusmahdollisuuksista ja oli iloinen yllätys huomata, että vauvasirkusta on täällä sama ohjaajajan vetämän kuin aiemminkin.

Aika samanlaista oli isosiskon meininki samassa kohtaa, paitsi mittojen osalta. :P

22.1.2018
00:34

Kriiseilyä

Mulla on vähän kriisi. Tai oikeastaan aika hitsin monta kriisiä, kaikki vuorotellen. Vaikka olen kaiket päivät kotona, toisen lapsen synnyttyä elämä on jotenkin muuttunut vielä hektisemmäksi mitä se aiemmin oli. En edes uskalla ajatella mitä se on sitten joskus, kun palaan takaisin töihin… Innostun ja inspiroidun tällä hetkellä vähän kaikesta, mutta minkään asian eteen en “ehdi” tehdä yhtikäs mitään. Se on varmaan se perus: kun on monta rautaa tulessa yhtä aikaa, ei mikään lopulta etene kunnolla. Auttaiskohan asioiden listaaminen? Noh, kokeillaan.

Päivän asu 7.10.2017
Niittirusettipinni hiuksissa Lindex, X-korvikset Fashionology, kaulakoru gTie, imetysmekko Boob (2nd hand), kukkabomber Uhana Design, sukkikset H&M, kiilakorot Vagabond (2nd hand).

Tyylikriisi

Tukka näyttää kamalalta, mikään ei sovi päälle, kengät eivät mahdu jalkaan – oi että kuinka mukava olotila. Kenkäahdistuksen olen oikeastaan jo selättänyt, nyt vain opettelen elämään koon 40 (tai jopa 41!) jalan kanssa. Hyvästelin useammat lempikenkäni (mm. nämä solkinilkkurit, snif) ja ostin tilalle parit kunnolliset, jotka sopivat monenlaiseen käyttöön ja tilanteeseen. Keväällä katsellaan sitten lenkkari- ym. tennaritarvetta lämpimämpään keliin. Hiuksille yritin antaa piristystä värin muodossa, vaan eihän se mennyt ihan putkeen… Ei onneksi mitään pahempaa käynyt, mutta aika kaukana ollaan edelleen tämän tyyppisestä väristä, jonka perään haikailen. Ehkä kevyt saksiminenkin voisi olla paikallaan, edellisen kerran olen kampaajan tuoliin istunut ihan silloin äitiysloman alussa. Lisäksi nyt on alkanut putoilla hiukset päästä, joka paikka tuntuu olevan täynnä irtohiuksia. Onneksi iho on edelleen oikein bueno, mitä suorastaan ihmettelen ruokavalion, nukkumisen ja ulkoilun ollessa kaikkea muuta paitsi tasapainossa.

Mutta se pahin: ylimääräiset kilot. Kuopuksella on nyt inan päälle 4 kk ikää ja mulla painoa kolmisen kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Ei kuulosta pahalta ei, valitettavasti vain siinä on pohjalla ne ekalta kierrokselta töihin paluun yhteydessä kerätyt +10 kiloa. Ja tiedän, vaakaa ei kannata tuijottaa liikaa vaan keskittyä ennemmin omaan oloon ja/tai peilikuvaan. Paitsi etten ole missään vaiheessa raskaana ollessanikaan nähnyt peilissä mitään outoa, en edes loppuraskaudessa vaakalukeman näyttäessä sellaisia lukemia ettei koskaan ennen. Sen sijaan valokuvista ihmettelen, kuka on tuo pullero tyyppi kuvassa – jaa se olenkin minä itse. Tähän sopinee viimeinen kuva kuopuksen raskausajalta, otettu laskettuna päivänä rv 40+0:

Päivän asu 14.9.2017
Hopeiset sulkakorvikset Fashionology, mekko Papu (2nd hand), neuletakki Crocker, rannekello Our Theory Of, leggarit Lindex MOM (2nd hand), sandaalit Clarks. Norsujalat mallin omat.

No juu, onhan siinä eroa verrattuna postauksen muihin, raskauden jälkeen otettuihin kuviin. Noista loppuajan turvotuksista sentään pääsin eroon, huh. Ymmärrän toki, että vartalo muokkautuu lasten jälkeen eikä siinä mitään, mutta olisi se kiva olla edes vähän tyytyväisempi peilikuvaansa. Niin ja puhumattakaan siitä laatikollisesta vaatetta, joihin mulla ei tällä hetkellä ole toivoakaan mahtua! Ihana ihana lintumekko (joka muuten olisi ihan imetyskelpoinenkin), maailman parhaat farkut, täydellinen musta jakku, Samujin lempparimekkoni (johon mahtumisesta olen haaveillut jo vuosia), mahtava ja merkityksellinen kellohelmamekko, päheimmät kukkapökät ever ja moooonta muuta. Ennen raskautta verhouduin ties miten pitkään melkeinpä pelkästään leggareihin joku löysähkö kaapu kaverina ja sama meno jatkui ekat raskauskuukaudetkin, niin voisin erittäin mieluusti työntää ne jo syrjään. Oi miksi, miksi sokerin houkutus on niin voimakas ja itsekuri niin olematon?

Aika ei riitä -kriisi

Kuten voi arvata, vastikään kolme täyttäneellä tyttärellä on varsin voimakas tahtovaihe menossa ja perheemme jokainen sanoja tuottava henkilö haluaaaaa about päivittäin jotain. Vastaamme monesti esikoisen haluamisiin, että joo niin mäkin tahtoisin lottovoiton tms. Kuitenkin kaikista eniten tahtoisin lisää tunteja vuorokauteen. Myös puolisko heitti yhtenä päivänä aika hyvän: hän tahtoisi todella vähäisen unentarpeen. Vuorokauteen vaikka 6 h lisää eikä keho tarvitsisi unta kuin 3 h, niin johan ehtisi tehdä vaikka mitä! Ehkä. Mikä auttaisi tunteeseen ajan riittämättömyydestä? To do -listat? Mä jään kylläkin herkästi nyhväämään jonkun yhden asian kanssa, että jos tekisin aina vain yhtä juttua kerrallaan valmiiksi asti, niin menisi pieni ikuisuus. Kuitenkin on myös ne pakolliset arkiaskareet, joita ei vaan voi jättää tekemättä. Tässä lienee bujoilun perimmäinen pointti..? Äh, pitäisiköhän mun kuitenkin harkita sellaista systeemiä – paitsi niin, siihenkin perehtymiseen ja suunnitteluun menee aikaa. Ehm.

Äitikriisi

Tiedän olevani omille lapsille se ainoa ja paras äiti, mutta silti en kovinkaan usein (jos koskaan) koe olevani hyvä äiti. Olen liian lyhytpinnainen ja huudan herkästi, en aina jaksa yrittää ymmärtää mitä mini-ihmisen päässä taas kerran liikkuu, en osaa pitää yllä järkevää päivärytmiä, jatkuva ruokalajien keksiminen on rasittavaa, päivät valuvat liian usein johonkin ilman että ollaan käyty edes ulkona. Inhoan jatkuvaa meteliä ja tarvitsen omaa aikaa ihan päivittäin; sen takia monesti valvon (ja mies tekee samoin omien juttujensa parissa) aivan liian myöhään. Haluaisin olla enemmän läsnä lapsille, tämä meidän päivittäinen arki kun on kuitenkin heidän lapsuutensa, mutta miten se voikin olla niin kamalan vaikeaa! Sitten tunnen huonoa omatuntoa siitä, miten ei taaskaan ulkoiltu (tarpeeksi) ja syötiin ihan miten sattuu ja miksi vaadin esikoiselta liian täydellistä toimintaa, vaikka hän on (nyt mutsi ihan oikeesti hei!) vasta 3-vuotias… Vai onko kaikki pelkästään yhteiskunnan luomaa painetta “normaalista”? Onko sillä väliä, jos me herätään koko poppoo vasta klo 10 ja syödään aamupala siihen aikaan kun muissa perheissä istutaan jo lounaspöydässä? Okei, myöhäinen aamu sekoittaa rytmin päivän muiden ruokailujen suhteen ja harvoin meillä kahta kunnollista ateriaa (ts. lounas ja päivällinen) edes syödään, koska tunnit yksinkertaisesti loppuvat päivästä kesken. Pitääkö väkisin opetella ns. normaaliin päivärytmiin, ihan vain koska meillä Suomessa hommat pyörivät kello 8 ja 16 välillä? Vähän tuo lohtua se, että ei me ihan ainoita epärutiini-ihmisiä olla, mutta silti koen päivittäin niitä pitäisi, miksen jaksa/ehdi -tuntemuksia.

Päivän asu 8.11.2017
Korvikset Yo Zen, mekko ja jakku Nosh, laukku Klo Design, leggarit Vimma, maiharit Ten Points.

Tulevaisuuskriisi

Äitiysloma hupenee hurjaa vauhtia ja kohta on päätettävä, miten elämä jatkuu sen jälkeen. Suunnitelmissa on olla kotona ainakin tämän vuoden loppuun, ei millään jaksaisi aloittaa vieläkin hullumpaa arkirumbaa töiden, päivähoidon ja harrastusten välillä. Työn suhteen mulla on vähän ollut kriisiä muutenkin, siitä tulee 7 vuotta kun nykyiseen työpaikkaani menin ja vaikka hommasta sinänsä tykkään, on palkkakehitys jäänyt täysin polkemaan paikallaan ja se kyllä vaikuttaa fiilikseen negatiivisesti. Haluaisin ehkä vaihtaa kokonaan alaa, mutta mulla ei ole hajuakaan mitä tahtoisin tehdä. Tai no joo, haluaisin olla taitava graafikko tai loistava valokuvaaja, mutta sellaisia töitä on paha tehdä jos ei ole osaamista eikä edes luontaista lahjakkuutta, jonka avulla menestyä. Mä osaan joo montaa asiaa ihan hyvin, mutta missään en ole tosi hyvä (paitsi valittamisessa). Mistä päästäänkin loistavasti seuraavaan…

Musta ei ole mihinkään -kriisi

Tuo kaikkien kriisien äiti. En osaa mitään, en pysty mihinkään, mikään ei onnistu, kaikki jää kesken, en osaa päättää jne. Ja tietysti mikä tärkeintä, kaikilla muilla onnistuu aina kaikki. Sosiaalisen median luoma harhakuva, tuumaa mies kun vingun ahdistustani ääneen. Kyllähän mä sen tiedän, itsekin jaan lähinnä kivoja asioita ja muuten olen hiljaa. Pitäisi varmaan alkaa päivittää vaikka Instaan, että “enpäs muuten tänäänkään saanut mitään aikaiseksi” ja kuvaksi joku aivan random ovenkahva, matonreuna, pölypallero tms. Ehkä jokaisessa päivässä kuitenkin on sitä jotain, vaikka nopeasti tarkasteltuna se olisikin ollut aivan turha? Ja huomenna on päivä uus, jolloin voi yrittää toimia toisin (useimmiten tekee silti aivan samoin).

Noshin jakun jännä pinta

Sellaisia kriisejä siis täällä, mites siellä ruudun toisella puolen? Vai oletko ehkä niitä tyyppejä, jotka viis veisaavat jostain hölmöistä kriiseistä? Vinkkejä ja näkemyksiä saa mieluusti jakaa kommenttiosastolla, varsinkin jos en väsymyksissäni näe metsää puilta. Jospa nyt alitajuntani alkaisi prosessoida ratkaisuja näihin ongelmiin, kun sain asiat puserrettua päästäni tekstimuotoon. Vai onko avainsana ehkä riittävä yöuni? Omaa tyhmyyttänihän mä valvon (kuten esim. nyt) enkä edes tiedä antaako se oikeasti niin paljon, että mun kannattaa sitä jatkuvasti toistaa. Ensin nukkuminen kuntoon, sitten muut seuraa perässä? Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa kriisiä, eikun… Hyvää yötä!

19.1.2018
23:42

Muuton jälkeiset pikakuulumiset

Huh heijaa, onpas ollut aikamoista haipakkaa tässä viime viikot! Huomenna tulee tasan kaksi viikkoa muutosta kaupungista maalle, pienestä kerrostalokaksiosta melkein sata neliötä isompaan omakotitaloon. Tässä välissä olemme muuttolaatikoiden purkamisen ja tavaroiden paikoilleen järjestelemisen lisäksi ehtineet selvitellä kaikenmoisia omakotitaloasujan kommervenkkejä (mm. erilaiset sähkö-, jätehuolto- ym. sopimukset) sekä järjestää esikoisemme 3-vuotissynttärijuhlat. Kekkerit olivat muuttolauantaista viikon kuluttua ja on myönnettävä, että meidän tavaramäärällä ei siinä välissä pahemmin ollut aikaa istahtaa aloilleen! Ja voin myös todeta heti perään, että todellakin noista romppeista voisi taas karsia osan ihan rankalla kädellä. Mitä järkeä oikeasti säilyttää sellaista, mitä tarvitsee ani harvoin? Meillä oli osa tavaroista sen 5 kk muuttolaatikoissa mun kotikotona eikä niistä suurinta osaa kaivannut lainkaan.

Pikkukaksion joulupuu, päivitetty versio

Uudesta kodista mulla ei vielä ole mitään kuvamateriaalia jakaa, mutta luonnoksista löytyi joulunpyhinä otettu kuva väliaikaiskotimme joulupuun päivitetystä versiosta. Männyn katveeseen löysivät tiensä vielä ennen koristeiden poislaittoa kuopuksen joululahjaksi saama robottikoriste sekä kaksi mummini askartelemaa paperikuusta, joita oli pöytäkoristeena lastemme pikkuserkun ristiäisissä joulun alla. Että näin simppeliksi joulumäntyajatukseni sitten lopulta jalostui… ;) Ihan hullua muuten ajatella, että ensi jouluna voidaan vihdoin viettää joulu omassa kodissa! Mahtuu kunnon kuusi eikä ole pulaa ikkunoista, johon ripustaa jouluvaloja. Ja pihallekin saa miettiä pimeän ajan lisävalaistusta, oijoi. Äiti ehti jo ostaa meille parit ulkovalosarjat jostain alehyllystä, kun sai mukavaan hintaan. Ensi syksyä odotellessa siis, tai no ehkä mä jotain ripustan tällekin talvelle, kun ei pimeys ihan vielä ole loppumassa.

Vaneritähti saatu blogin kautta.

3.1.2018
23:43

Kahden äiti

Tässä on nyt reilu kolme kuukautta eletty nelihenkisenä perheenä ja voin todeta, että yllättävän hyvin on mennyt. Voisi ehkä jopa sanoa todella hyvin siihen nähden, että olemme nämä kuukaudet asuneet 40 neliön kaksiossa, ilman kunnon parveketta, neljännessä kerroksessa hissin ollessa kokoa minimaalinen. Kohta toki arki muuttuu ihan toiseksi muuttaessamme omakotitaloon ja pois kaupungista, mutta tähän asti elo kahden lapsen kanssa on sujunut kaikin puolin mukavasti.

Vauvan käsittely on luonnollisesti ollut helpompaa kuin ekalla kerralla, tietysti kun en esikoisen aikaan ollut niin pienten vauvojen kanssa ollut paljoakaan tekemisissä. Itse asiassa toisen lapsen kohdalla olen havahtunut välillä siihen, että häntä käsittelee varsin huolettomasti ja sitten vasta muistaa, että niin eihän se vauva olekaan kovin iso vielä! Paljon varmasti vaikuttaa myös esikoiseen verrattuna paljon jäntevämpi vauva, jota ei ole tarvinnut käsitellä niin yltiövarovaisesti edes alussa. Mähän nyyhkin varmaan jo ekan kuukauden jälkeen mihin mun pikkuvauva oikein katosi, heh.

Imetyksen suhteen on tavallaan ollut helpompaa, lähinnä siltä osin että nyt mulla oli heti alkuun paljon enemmän tietoa asioista. Kaikki se tietotaito ei silti poistanut imetyksen mukanaan tuomia kipuja enkä edelleenkään tiedä, onko meidän molemmilla lapsilla ollut alkuun jotenkin tosi huono imuote vai olenko mä vaan liian herkkis, kun kummallakin kerralla ekat kolme kuukautta on ollut enemmän tai vähemmän kivuliasta. Yleensä enemmän. Ja just kun noin 10 viikon hampaat irvessä imettämisen jälkeen kivut näyttivät jääneen taakse niin zädääm: kuopus päätti pykätä ekat hampaansa läpi. Kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen tähänastiseen imetystaipaleeseemme ja erittäin onnellinen siitä, että se on toisellakin kerralla onnistunut eikä ole ollut tarvetta lähteä pullorumbaan.

Sisarukset

Se on hassua miten synnytyksen jälkeen kun vanhemman lapsen näkee ensimmäisen kerran, on hän yhtäkkiä kasvanut ai-van valtavasti. Siis ihan kuin olisi täysin eri lapsi! Kun sitten elo tuoreen pikkusisaruksen kanssa ottaa ensihaparointejaan, tahtoo välillä vähän unohtaa, että se alle 3-vuotias esikoinenkin on oikeasti vielä aika pieni. Ja vaikka hän useimmiten osaa hienosti pukea itse tai mennä reippaasti jumppaan, tulee taatusti tilanteita jolloin asiat eivät sujukaan yhtä sutjakkaasti – ja toisinaan ihan vain siksi, että isosiskokin tahtoo huomiota.

Esikoinen ei missään vaiheessa ole ollut mustasukkainen vauvasta, vaan on alusta asti ollut hellä ja ystävällinen pikkuveljeä kohtaan. Sen sijaan meitä vanhempia kohtaan tytön käytös oli ensimmäiset viikot aika hirveää… Kaikki kehoitukset/pyynnöt/käskyt menivät kuuroille korville ja koko ajan piti kiukutella jostain, välillä tempaista jotkut älyttömät kilaritkin ihan jostain pikkuasiasta. Vaikka käytös on sinänsä hyvin ymmärrettävää – neuvolassa terkkari vertasi tilannetta siihen, että puoliso toisi yhtäkkiä kotiin toisen kumppanin – niin kyllä muutaman päivän jälkeen alkoi epäilyttää, millaiseksi elämä oikein menisi, jos sama meininki jatkuu pitkään. Onneksi loputtomalta tuntuva kiukkuaminen rauhoittui muutamassa viikossa normaalin uhmakäytöksen tasolle, joten meidän vanhempienkin riekaloituvat hermot saavat välillä vähän lepoa.

Syksyä helpotti paljon se, että esikoinen jatkoi tutussa päiväkodissa osa-aikaisesti. Tyttö sai välillä päiviinsä kiinnostavaa ja monipuolista aktiviteettia, jollaista mun olisi käytännössä mahdoton järjestää kotona vauva tissillä/kantorepussa. Koen myös reiluksi pikkusisarusta kohtaan sen, että toisinaan hänellä on oikeus olla ainoa huomion vaatija eikä aina tarvitse odottaa samalla tavalla kuin silloin, kun esikoinen on siinä ja mulla on hänen kanssa jotain kesken. Muuton jälkeiset kuviot ovat vielä auki eikä esikoiselle ole mitään päiväkoti- tai kerhopaikkaa, mutta eiköhän kaikki järjesty ajallaan. Joka tapauksessa uskon elämän omakotitalossa maalla olevan sen verran erilaista verrattuna kaupunkieloon kerrostalossa, ettei välttämättä ole pahaksi vaikkei mitään vielä nyt kevääksi saataisi.

Tuplarattaat

Kotoa lähteminen on aikamoinen rumba, kun pitää saada hoidettua niin vauva kuin esikoinenkin lähtökuntoon – ja toki myös itsensä siinä sivussa. Esikoinen osaa kyllä pukea haalarin itse ym., mutta kotona asia tuntuu olevan jotenkin paljon vaikeampaa kuin vaikka tarhassa. Ja kun kerran tuollaisesta tahtoikäisestä on kyse, joskus harvoin homma menee oikein nätisti putkeen, mutta useimmiten pitää auttaa aivan kaikessa. Tavallista on sekin, että eteiseen päästyä lapsi yhtäkkiä singahtaakin haalarin äärestä sohvalle ja nauraa kiljahtelee mennessään… On muuten ihan muutaman kerran tullut käytettyä tuota pyhää kolminaisuutta uhkailu-lahjonta-kiristys.

Liikkuminen vauvan ja taaperon kanssa sen sijaan ei ole ollut mikään ongelma. Meillä on tupliksi muuntuvat Bugaboo Donkey -rattaat, joskin tuo tuplaominaisuus on ollut käytössä paljon vähemmän mitä etukäteen kuvittelin. Bugaboon oma seisomalauta penkillä taas olikin huippuhankinta! Hyvin usein jos tyttö saa itse päättää laudalle vai rattaisiin, vastaus on epäröimättä laudalle. Busseissa matkaaminen on kyllä ollut kätevää kapeammilla vaunuilla ja lisäksi kotitalon hissi on niin pieni, että Donkeyt pitää joka tapauksessa olla monona. Niin ja kellarin ovi on vielä sitäkin kapeampi, eli tuplakäytössä on ensin rullattava rattaat monona ulos ovesta ja vasta pihalla leventää tupliksi. Aikamoista säätämistä siis, mutta mitkään muut vierekkäiset tuplat eivät olisi tuosta ovesta edes mahtuneet ja peräkkäisissä taas olisi hyvin todennäköisesti tullut pituuden puolesta hissin syvyys vastaan. Ei nuo Aasit mikään huono hankinta olleet, ovat pelastaneet mut mm. kun esikoinen oli kipeä eikä jaksanut kävellä edes ulos ja lääkäriin oli päästävä (miehen ollessa töissä, luonnollisesti). Ei muuta kuin rattaat likka kyydissä hissiin ja itse siihen viereen niin, että pidin vauvaa kopassa rattaiden yläpuolella. Kellarissa koppa hetkeksi lattialle, rattaat pihalle, koppa sen jälkeen myös ulos, levennys tupliksi ja vauva kopassaan kyytiin. Huhheijaa mutta lekuriin selvittiin!

Se mun on myönnettävä, että varsinaisia vaunulenkkejä olen tehnyt todella vähän. Olisinkohan jopa kerran lähtenyt iltasella kävelemään vauvan kanssa ihan huvikseni, muuten vaunuilla liikkuminen on ollut siirtymistä paikasta A paikkaan B tai kaupassa/postissa käymistä. Osittain lenkkeilylaiskuus johtuu varmastikin siitä veivaamisen määrästä, että ylipäänsä selviytyy pihalle asti, joten on mielenkiintoista nähdä innostunko enemmän tekemään vaunulenkkejä sitten jatkossa, kun ulos pääsee vain oven avaamalla.

Eilisen kantojuhta, kyllä Aasit jaksaa! 💪🏻 #bugaboo #bugaboodonkey #bugaboodonkeymono #bugaboodonkeydiesel #bugaboocomfortwheeledboard #stroller #strollerobsession #lastenvaunuhullut #vaunuhullu #babyplushoorn #shopping #kids #mydaughter #gugguukidsfashion #molokids #latergram

Autolla matkustaminen on muuttunut tietysti myös, ihan jo siinä että auto on nykyään farmarimallia. Esikoinen ei onneksi ole kovin sinkoilevaa sorttia, niin autoon pakkautuminen on yleisesti ottaen sujunut ilman suurempia kommelluksia. Ylipäänsä helpottaa paljon, että kaupungissakin voimme kävellä sisältä autolle ilman että tyttöä tarvitsee välttämättä edes pitää kädestä, vaan hän osaa kulkea nätisti vierellä ja pitää tarvittaessa kaukalosta/rattaista kiinni. Tilaa viidennelle kyytiläiselle ei autossa oikein enää ole, sillä esikoisen istuin sekä vauvan kaukalo telakoineen vievät Civicin takapenkillä sen verran reilusti tilaa, että kovin herkästi ei sinne väliin lähde ketään tunkemaan (eikä taitaisi kukaan edes tuolla turvalaitekombolla väliin mahtua).

Nukkuminen ei ole esikoisen kanssa ollut koskaan mikään helppo nakki, joten toisella kerralla osasi jo varautua, ettei meille tule vauvaa joka nukkuu parin kuukauden iässä täysiä öitä jne. Eikä poika sellaisia siis nuku vieläkään, vaikka vauvaryhmässä monien syyskuiset vetelevät öisin unta palloon 8 h tai jopa enemmän. Yhden (!) kerran kuopus on tähän mennessä nukkunut 6 h putkeen, muuten on menty pääasiassa max. 3-4 h unipätkillä. Ja sehän toki on sanomattakin selvää, että silloin harvoin kun vauva oikeasti nukkuu pidemmän pätkän, niin eiköhän esikoinen ole joko kipeänä tai sitten näkee painajaisia tms. ja herää itkien useamman kertaa. :D Alkuun öiden katkonaisuus oli todella raskasta ja olen vahvasti sitä mieltä, ettei toisen lapsen kohdalla tule enää sellaista hormonipiikkiä, jonka avulla jaksaa viikkotolkulla ihan minimaalisilla unilla. Kuitenkin nyt 3 kk jälkeen väsymys on taas ollut vähäisempää, vaikken edelleenkään nuku kovin pitkiä pätkiä – en sitten tiedä onko katkonaisuuteen ehkä jotenkin tottunut.

Puuhääpäivä
Joulun alla vietimme puuhääpäivää (aiemmat hääpäiväkuvat: keramiikka, nahka, pumpuli, paperi + vihkimispäivä).

Se mikä kahden pienen lapsen kanssa on tuntunut rankalta on se tunne, että koko ajan joku odottaa multa jotain – ja jos ei lapset niin vähintäänkin kissa. Kun vauva nukahtaa, tahtoo esikoinen sitä tai tätä tai tuota. Illalla kun vihdoin molemmat lapset ehkä jopa nukkuvat ja saan hetken huokaistua, niin eiköhän Barbi ole salamana pyörimässä ympärillä. Useimmiten ei haittaa, vaikka kissa parkkeeraa itsensä mun syliin sekunnissa laskettuani hanurini tuoliin, mutta varsinkin niinä päivinä kun lapset ovat tarvinneet jotenkin erikoisen paljon syliä ja huomiota, tulee illalla fiilis että enkö mä hemmetti saisi edes hetken olla ihan vain itsekseni… Onneksi Barbsulle kelpaa monesti miehenkin syli, jos mulla on päivän läheisyyskiintiö niin sanotusti täynnä.

Oma aika on luonnollisesti ollut hivenen kortilla sitten vauvan syntymän, mikä yleensä näkyy siinä etten illalla malta mennä nukkumaan vaan valvon aivan liian pitkään (ja niin tekee mieskin). Ekoina viikkoina oli ihanaa, kun sai molemmat lapset nukkumaan päivällä samaan aikaan ja ehti hetkeksi istahtaa ihan rauhassa teekupposen kera, mutta sitten tuli se kauhulla odottamani hetki, kun esikoinen päätti lopettaa päiväunien nukkumisen kotona. Nyt hän tosin menee sentään vähän aikaisemmin nukkumaan illalla, joten hyvällä tuurilla illan oma aika voi alkaa jo yhdeksän jälkeen. Sen olen huomannut, että kummallekin meistä vanhemmista sellainen oma rauhoittuminen on edelleen tosi tärkeää ja ilman sitä pinna kiristyy turhan helposti.

Ehkä suurin kysymysmerkki ennen kuopuksen syntymää oli se, miten muka osaisi rakastaa jotakuta toista yhtä paljon kuin esikoista. Yllätyksekseni rakkauden määrä kuopusta kohtaan on ollut ihan valtava eikä silti mitenkään ole esikoiselta pois, päinvastoin rakkaus häneenkin on tietyllä tavalla syventynyt. Olen monta kertaa huokaillut miten mieletöntä on, että olemme saaneet kaksi lasta – ja mikä hulluinta, en haluaisi ajatella tämän syyskuisen olevan viimeinen vauvani. Mutta aika näyttäköön onko perheemme tässä vai ei, nyt on hyvä näin. ♥

Scroll Up