AvainsanaFestarointi

Taisi vierähtää jo parisen vuotta siitä kun viimeksi olimme siskon kanssa jokirannassa festaroimassa DBTL:n merkeissä, sen verran kirpakan hintaisia ovat liput olleet viime vuosina. Tänä vuonna kuitenkin bongasimme 2 lippua 1 hinnalla -tarjouksen, joten oli jälleen aika lähteä katsastamaan meno laiturilla. Päiväksi valitsimme luonnollisesti torstain, koska silloin lavalle nousi the one and only eli pojat Kymenlaaksosta.

Olimme ajoissa liikkeellä, sillä Viikatteen soittoaika oli jo klo 16. Väkeä paikalla ei ollut siinä kohtaa ihan älyttömästi, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Keikka oli tällä kertaa festarialueen toisessa reunassa olevalla lavalla, joka oli helteisellä kelillä mukavampi vaihtoehto kuin tunkkainen teltta. Viikate soitti noin tunnin setin, joka sisälsi paljon uudempaa materiaalia mutta myös vanhoja ralleja (mm. ikisuosikkini Tie). Loppukumarrusten jälkeen kävi mäihä: Kaarle vippasi plektransa meidän eteen ja kerrankin refleksini toimivat niin että sain napattua sen kätöseeni.

Viikatteen jälkeen päätimme jäädä odottamaan iltaa ja Matti Airaksisen ysärisettiä, kevyet viisi tuntia siinä sitten olikin kulutettavana. Tänä vuonna ei ollut käytössä rannekkeita eikä päivälipulla päässyt poistumaan alueelta, aika hanurista kun kyseessä kumminkin on kaupunkifestari. Muutenkin järjestelyt olivat lähellä surkeaa, mm. panttitölkeille ei ollut järjestetty mitään keräystä vaan ne päätyivät normiroskiksiin (surullista ja typerää!). Kun vielä hintataso oli sitä normaalia festaritasoa (= sikakallis), tuli vähän sellainen olo ettei kyllä tarvitse enää DBTL:ään vaivautua. On se vaan aina yhtä masentavaa huomata, että ainoastaan raha puhuu – muulla ei väliä.

Viimein kello tuli kymmenen ja Masa aloitti soiton, jammailimme siinä hetkisen kunnes lähdimme valumaan kotia kohti. Lämmin kesäilta oli houkutellut jokirantaan porukkaa kuin pipoa, joten oli kieltämättä kiva päästä humalaisen festarikansan joukosta omaan sänkyyn nukkumaan.

Hitsiläinen, mähän en ole missään vaiheessa muistanut kirjoittaa sanaakaan meidän parin viikon takaisesta Tampere-viikonlopusta! Eiköhän siis korjata vääryys hetimiten. Oltiin Akkikin kanssa suunniteltu jo aiemmin että me mentäisiin Tampereelle juuri sinä viikonloppuna, kun Akkiki infosi Lost in Music -kaupunkifestarin osuvan samaan ajankohtaan. Perjantaille sattui vieläpä loistava esiintyjäkatras, joten suunnitelma oli selvä: miehet kotiin ja naiset festaroimaan!

Saavuimme paikalle hieman ennen puoli kymmentä, porukkaa oli runsahasti liikenteessä ja jonoteltiinkin siinä ehkä vartin verran kunnes pääsimme sisään. Meillä oli siis liput Pakkahuoneen ja Klubin keikoille, pari ensimmäistä ehdittiin missata mutta onneksi oli monta keikkaa vielä edessä.

Pakkahuoneelle astuessamme lavalla musisoi parhaillaan Stig kumppaneineen. Ei ihan mun lempimusiikkia (meinasin kesällä hypätä kaivoon, kun mulla soi päässä Ryyppy kaksi päivää putkeen!) mutta annoin mahdollisuuden ja ihan hauskalta se kuulosti. Sellaista menevää mutta letkeää. Viimeiset biisit mäkin jopa tunnistin, kiitos aktiiviselle radion kuuntelulle.

Desibelit olivat sitä tasoa, että päädyimme ostamaan korvatulpat heti alkuunsa – omat olivat kotona, taas kerran… Korvatulpista on kyllä pakko antaa positiivista palautetta: 1e maksanut tulppapari oli juuri sitä parasta laatua jota käytän prätkäillessäkin! Ei tarvinnut maksaa itseään kipeäksi jostain kökkötulpista.

22-Pistepirkko jäi meiltä väliin, kun Klubin puoli oli ahdettu niin täyteen sakkia kuin mahdollista. Hengailtiin siis sen keikan ajan ja oltiin valmiina Pakkahuoneella, kun Rubik aloitti. Ei mitenkään tuttu bändi mulle, mutta ihan kuunneltavaa musiikkia.

Seuraavaksi osasimme suunnistaa Klubille ajoissa eikä French Films näin ollen jäänyt kuulematta. Uusi tuttavuus sekin, tykkäsin ihan. Pitääkin muistaa kaivaa sitä jostain tarkemmin kuunneltavaksi. Klubilla myös oli hieno katto, diskopallot! ♥

Sitten takaisin Pakkahuoneen puolelle ja vuorossa ainakin mun illan odotetuin esiintyjä, Pariisin Kevät. Hyvin ne taas veti, kuinkas muutenkaan, ja tunnelma oli katossa. Soittivat myös ikisuosikkini Meteoriitin, oi joi!

Tässä kohtaa yötä alkoi jo hippasen uni painaa silmää, mutta käväistiin vielä Klubilla tsekkaamassa millainen on The Sounds DJ Set. Olisihan sitä voinut ottaa vaikka etukäteen selvää, että kyseessä ihan oikeasti on The Soundsin kaiffarit… Me oltiin vähän sillä mielellä, että porukka oli vain esikuvansa tyylinen kokoonpano soittamassa levyjä; jotenkin eivät näyttäneet oikeilta soundsilaisilta. Noh, kerrankos sitä erehtyy.

Kahden jälkeen suuntasimme kotia kohti, pitkän päivän jälkeen nukahdin suunnilleen sillä samalla sekunnilla kuin kaaduin vieraspetiin tuhisevan äijelini viereen. Oli mahtavaa lähteä pitkästä aikaa Akkikin kanssa viettämään tyttöjen iltaa. Kiitos ihanainen ja otetaan taas uusiksi!

Isoveli – 2012 [2012]

Suunnittelematon blogihiljaisuus johtui yllättävästä sairaslomasta, jonka aikana olen pyrkinyt pitämään koneella istumisen minimissään. Viiltävä vatsakipu kun ei ole se mukavin seuralainen dataamiseen… Saa nähdä pääsenkö ensi viikolla palaamaan työpöydän ääreen vai pitääkö mennä uudestaan lääkärin muljattavaksi, vatsa oikuttelee edelleen ja kipulääkkeillä mennään tunti kerrallaan. En ole koskaan pitänyt siitä että kukaan koskee mahaani ja tällä viikolla sitä on paineltu ja survottu useampaan otteeseen. Ynnnngh.

Jätetään sairaskertomus siihen ja palataan ajassa parisen viikkoa taaksepäin. Tämän vuoden festarikesä tuli avattua kesäkuun toisena viikonloppuna Saaristo Openissa, joskaan jatkoa ei ole kovinkaan paljoa tulossa. Kaarinassa järjestetty kaksipäiväinen Saaristo Open oli sekä itselleni että seuralaiselleni Felinelle uusi tuttavuus, jonne meidät houkutteli tänä vuonna paitsi mukava artistikattaus, myös läheinen sijainti. Mikäs sen parempaa kuin päästä illan festaroinnin jälkeen helposti ja nopeasti kotiin nukkumaan!

Saaristo Open – perjantai 8.6.

Perjantaina emme pitäneet kiirettä festarialueelle ehtimisen kanssa ja saavuimme paikalle lähempänä kahdeksaa, jolloin kuulimme vielä loppuosan Elokuun keikasta. Aurinko paistoi mukavasti, joten loikoilimme anniskelualueen nurmikolla niin kauan kuin paistetta riitti. Auringon kadottua horisonttiin oli yllättävän kylmä, lavan edessä nurmi tuntui kostealta ja todella kylmältä. Harmiteltiin kun ei tajuttu ottaa minkään sortin hanskoja mukaan, olisivat meinaan olleet tarpeen.

Dr. Albania kuunneltiin vielä retkihuovan päältä, Alexandra Stania varten siirryttiinkin sitten lavan edustalle. Alexandran musiikki oli menevää, mutta setti harmillisen lyhyt: ehkä viitisen kappaletta. Ja uusimman hittinsä jätti vieläpä esittämättä. Hihiteltiin vähän neidon superlyhelle mekolle, jota laulaja nyki vähän väliä alaspäin. Persikkainen väri yhdistettynä mustaan nahkaliiviin tosin oli aika jees!

Auringon värjätessä iltataivaan lavalle astui lapsuudensuosikkini Kaija Koo, jonka vihdoin ja viimein näin livenä. Se keikka hypittiin ja pompittiin ja laulettiin mukana – eikä tullut kylmä. Illan viimeisenä esiintyjänä lavalle nousi supernainen Samantha Fox, jota ei meinannut erottaa 20 vuotta nuoremmista taustatanssijoistaan. Timmi kuosi, todellakin.

Saaristo Open – lauantai 9.6.

Sateinen festarilauantai käynnistyi jo heti iltapäivällä sillä parhaalla eli tietystikin Viikatteella. Viikonlopun ainoa keikka, joka kuunneltiin aivan lavan edustalla. Porukkaa kerääntyi paikalle loppupeleissä aika paljon, ehkäpä Kouvolan pojat saivat houkuteltua vanhempaa festarikansaa ajoissa paikalle tihkusateesta huolimatta.

Viikatteen setti oli samantapainen kuin pääsiäisen klubikeikalla, joskin festaritapaan hitusen lyhyempi. Keikan aikana kuultiin paljon Petäjäveräjät-materiaalia, minkä lisäksi ilmoille pärähti mm. Pohjoista viljaa ja Tanssi. Viimeisenä kuultiin tuttu veisu Kuu Kaakon yllä.

Kotimaisella otteella jatkettiin ja seuraavaksi lavan otti haltuunsa Apulanta. Apis soitti niin uusia kuin vanhojakin biisejä, ihan uusimpia en edes tunnistanut kun en ole saanut aikaiseksi hankkia keväällä julkaistua lättyä. Itseäni hämäsi Tonin taustalla näkyvä kosketinsoittaja, joka myös lauloi useimmissa kappaleissa. Wikipedia osasi kertoa kiertuemuusikoita olevan yhtyeen riveissä useampiakin, olen näköjään tähän asti pitänyt ennemmin korvat auki kuin silmät.

Apulannan jälkeen Yö veti erikoispitkän keikan, sen aikana kävimme syömässä aurajuustolohta (jossa ei ollutkaan aurajuustoa kun se oli loppu) ja hengailimme anniskelualueen pöytien ääressä. Vettä tuli taivaalta välillä enemmän välillä vähemmän, ja ympärillä örvelsi humalaista festarikansaa ikähaarukalla 30-60. Nice. Yön poistuttua lavalta loppuilta oli pyhitetty ulkomaisille esiintyjille, ensimmäisenä lavalle tulivat rokkipapat aka Uriah Heep. Kyllä ne vaan hyvin jaksaa painaa menemään edelleen.

Lauantain kruunasi pääesiintyjä Within Temptation, jonka lavakilkkeitä rakenneltiin ja testailtiin hyvä tovi. Aikamoinen spektaakkeli olikin muihin esiintyjiin verrattuna! Värimaailma vaihtui yhdestä toiseen täysin erilaiseen, oli taustaefektejä ja savua ja ties mitä. Kappaleiden välissä näytettiin videoita jättimäiseltä screeniltä, synkkiä ja vähän ahdistaviakin. Vanha hitti Stand My Ground sai mut muistamaan hetken Ruisrockista v. 2005: juuri tuon biisin jyllätessä hyppäsin silloin benjin. Ja oi että, miten upea mekko laulaja-Sharonilla oli yllään! Hopeaa, tylliä ja epätasaista helmaa yhdistettynä pitkiin maiharityyppisiin kenkiin. ♥

Yhteenveto

Saaristo Open oli siisti ja rauhallinen festari verrattuna vaikkapa Ruisrockiin. Festarikansa oli selkeästi vanhempaa ja nuorisoa (sanotaan alle 25-vuotiaita) liikenteessä oli aika harvakseltaan. Oletettavasti tästä syystä anniskelualue oli jättikokoinen koko festarialueeseen nähden ja pääosin porukkaa istuikin anniskelualueella – toisaalta muualla ei mitään istumapaikkoja edes ollut. Ihmisten humalataso oli samanlaista kuin muillakin festareilla, mutta totaaliset känniääliöt puuttuivat oikeastaan kokonaan. Kivalla kesäsäällä Saaristo Open olisi parhaimmillaan, nyt lauantain sadepäivän jälkeen jalat olivat väsyneet seisomisesta ja kroppa jäässä runsaasta kerrospukeutumisesta huolimatta. Voisin silti mennä uudestaankin, kunhan esiintyjäkaarti olisi tarpeeksi houkutteleva.

(Kuvat © Jose & Feline.)

Perjantainen vapaapäivä mahdollisti vaipumisen viikonlopuksi internet-horrokseen: en käynyt muutamaan päivään koneen ääressä kuin pikaisesti kääntymässä. Siksi myös edellisviikonlopun tarinointi Tampereen reissusta ja kesän avanneesta YleXPopista on jäänyt tekemättä, siispä korjataan se tässä ja nyt. Kuvat saa isommaksi, klik klik.

Lähdin kesän virallisena ensimmäisenä päivänä töiden jälkeen ajelemaan kohti Tampesteria ja majapaikkaani Akkikin luona. Ilta vierähti leppoisasti hengaillen Akkikin ja Onnin kanssa, ei tehty mitään sen ihmeempää mutta eipä väsynyt perjantai-ilta sellaista kaivannutkaan. Yöunien jälkeen lauantaina käytiin viemässä Onni hoitoon, heitettiin auto takaisin kotiin ja hypättiin bussin matkaan kohti kaupunkia.

Sää ei ollut mitä parhain, mutta ensin tunnelmaa lämmitti Pariisin Kevät ja sen jälkeen Elokuu. Keskustorilla oli ihan mukavasti porukkaa, aurinkoinen ja lämmin keli olisi varmasti tuplannut kuuntelijamäärän. Elokuun keikan loppupuolella siskolta tuli viestiä että ovat T:n kanssa kaupungissa, joten treffattiin ne ja mentiin murkinoimaan Gringos Locosiin. Sieltä saa muuten ihan älyttömän herkkua guacamolea, suosittelen! Mahat täynnä hipsittiin jälleen Keskustorille, jossa lavalle nousi iltapäivän viimeisenä Happoradio. Ja tulihan se aurinkokin hetkeksi esiin, suunnilleen siinä viimeisen kappaleen kohdalla.

Kaupungista suuntasimme takaisin Akkikin, P:n ja Onnin residenssiin, jonne myös Feline ja T kotvan kuluttua päätyivät. Onni oli yökylässä, joten otimme ilon irti: saunoimme, joimme skumppaa (siis ihan oikeeta samppanjaa!) ja söimme isäntäväen kokkaamaa loistosapuskaa. Parempi etten muistele sitä sen tarkemmin, tulee pian nälkä… Hyvää oli joka tapauksessa, sekä ruoka että seura! Akkikin voitto-samppanja oli ihan hyvää, mutta mietittiin siinä ettei se kovinkaan kummoisempi ollut kuin joku hyvä peruskuohari. Tulipahan kuitenkin maistettua.

Sunnuntaina nukuimme pitkään ja Onnin tultua iltapäivällä lähdimme vielä American Dineriin syömään. Maistoin ensimmäistä kertaa puljun kasvisburgeria, Spicy cheese vegi burger extra-avokadolla. Aivan uskomattoman hyvä setti! Paras kasvisburgeri mitä olen maistanut, sanoisin. Jälkiruuan (B&J’s jätskiä, perus) jälkeen olikin sitten aika sanoa heihei Tampereelle ja ihanille ystäville, onneksi kohta nähdään taas! ♥

Kun kirsikankukat alkoivat olla muisto vain, puhkesi omena kukkimaan. Valkoista, häivähdys vaaleanpunaista. Isot kauniit kukat, osa vielä nupullaan. Kevään paras hetki menee aina ihan liian nopeasti ohi! Kuvista voi onneksi nauttia myöhemmin ja aina uudestaan, muistella missä kohtaa kevättä sinä vuonna puut peittyivät kukilla. Blogin arkistoissa taitaa olla vähintään yksi kirsikan- tai omenankukkakuva jokaiselta vuodelta – siis keväästä 2008 lähtien. Viisi vuotta jo, huh! Niin se aika vaan vierii, ei oikein huomaakaan.

Tässä vielä kevään 2012 omenankukat. Kiitos ja anteeksi.

Kevät oli siinä, nyt on virallisesti jo kesä. Vielä kun sääherrakin saisi vaihdettua kelit takaisin kesämoodiin, niin voisi vähän tuntuakin kesältä. Paistaa siellä tosin nytkin aurinko, vaikka piti sataa about koko viikko. Lämpötila kuitenkin keikkuu max. viidessätoista asteessa, helteistä ei siis tietoakaan. Saisi kyllä viikonlopuksi vähän edes lämmentä, ettei tarvitse ihan missään toppavarusteissa lähteä korkkaamaan festarikesä… Ei muuta kuin peukut pystyyn!

Seuraavaksi taidan heittää teepannun porisemaan, etten nukahda tähän paikkaan. Univelkaa tuntuu kertyvän, vaikka miten koittaisi nukkua kunnon yöunet. Ehkä mulla on joku alitajuinen stressi päällä enkä sen takia nuku kunnolla ja sitten koko ajan väsyttää. Kesäloma, tule jo!

Stalingrad Cowgirls – Somewhere High [2007]