AvainsanaRakkaus

3.1.2018
23:43

Kahden äiti

Tässä on nyt reilu kolme kuukautta eletty nelihenkisenä perheenä ja voin todeta, että yllättävän hyvin on mennyt. Voisi ehkä jopa sanoa todella hyvin siihen nähden, että olemme nämä kuukaudet asuneet 40 neliön kaksiossa, ilman kunnon parveketta, neljännessä kerroksessa hissin ollessa kokoa minimaalinen. Kohta toki arki muuttuu ihan toiseksi muuttaessamme omakotitaloon ja pois kaupungista, mutta tähän asti elo kahden lapsen kanssa on sujunut kaikin puolin mukavasti.

Vauvan käsittely on luonnollisesti ollut helpompaa kuin ekalla kerralla, tietysti kun en esikoisen aikaan ollut niin pienten vauvojen kanssa ollut paljoakaan tekemisissä. Itse asiassa toisen lapsen kohdalla olen havahtunut välillä siihen, että häntä käsittelee varsin huolettomasti ja sitten vasta muistaa, että niin eihän se vauva olekaan kovin iso vielä! Paljon varmasti vaikuttaa myös esikoiseen verrattuna paljon jäntevämpi vauva, jota ei ole tarvinnut käsitellä niin yltiövarovaisesti edes alussa. Mähän nyyhkin varmaan jo ekan kuukauden jälkeen mihin mun pikkuvauva oikein katosi, heh.

Imetyksen suhteen on tavallaan ollut helpompaa, lähinnä siltä osin että nyt mulla oli heti alkuun paljon enemmän tietoa asioista. Kaikki se tietotaito ei silti poistanut imetyksen mukanaan tuomia kipuja enkä edelleenkään tiedä, onko meidän molemmilla lapsilla ollut alkuun jotenkin tosi huono imuote vai olenko mä vaan liian herkkis, kun kummallakin kerralla ekat kolme kuukautta on ollut enemmän tai vähemmän kivuliasta. Yleensä enemmän. Ja just kun noin 10 viikon hampaat irvessä imettämisen jälkeen kivut näyttivät jääneen taakse niin zädääm: kuopus päätti pykätä ekat hampaansa läpi. Kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen tähänastiseen imetystaipaleeseemme ja erittäin onnellinen siitä, että se on toisellakin kerralla onnistunut eikä ole ollut tarvetta lähteä pullorumbaan.

Sisarukset

Se on hassua miten synnytyksen jälkeen kun vanhemman lapsen näkee ensimmäisen kerran, on hän yhtäkkiä kasvanut ai-van valtavasti. Siis ihan kuin olisi täysin eri lapsi! Kun sitten elo tuoreen pikkusisaruksen kanssa ottaa ensihaparointejaan, tahtoo välillä vähän unohtaa, että se alle 3-vuotias esikoinenkin on oikeasti vielä aika pieni. Ja vaikka hän useimmiten osaa hienosti pukea itse tai mennä reippaasti jumppaan, tulee taatusti tilanteita jolloin asiat eivät sujukaan yhtä sutjakkaasti – ja toisinaan ihan vain siksi, että isosiskokin tahtoo huomiota.

Esikoinen ei missään vaiheessa ole ollut mustasukkainen vauvasta, vaan on alusta asti ollut hellä ja ystävällinen pikkuveljeä kohtaan. Sen sijaan meitä vanhempia kohtaan tytön käytös oli ensimmäiset viikot aika hirveää… Kaikki kehoitukset/pyynnöt/käskyt menivät kuuroille korville ja koko ajan piti kiukutella jostain, välillä tempaista jotkut älyttömät kilaritkin ihan jostain pikkuasiasta. Vaikka käytös on sinänsä hyvin ymmärrettävää – neuvolassa terkkari vertasi tilannetta siihen, että puoliso toisi yhtäkkiä kotiin toisen kumppanin – niin kyllä muutaman päivän jälkeen alkoi epäilyttää, millaiseksi elämä oikein menisi, jos sama meininki jatkuu pitkään. Onneksi loputtomalta tuntuva kiukkuaminen rauhoittui muutamassa viikossa normaalin uhmakäytöksen tasolle, joten meidän vanhempienkin riekaloituvat hermot saavat välillä vähän lepoa.

Syksyä helpotti paljon se, että esikoinen jatkoi tutussa päiväkodissa osa-aikaisesti. Tyttö sai välillä päiviinsä kiinnostavaa ja monipuolista aktiviteettia, jollaista mun olisi käytännössä mahdoton järjestää kotona vauva tissillä/kantorepussa. Koen myös reiluksi pikkusisarusta kohtaan sen, että toisinaan hänellä on oikeus olla ainoa huomion vaatija eikä aina tarvitse odottaa samalla tavalla kuin silloin, kun esikoinen on siinä ja mulla on hänen kanssa jotain kesken. Muuton jälkeiset kuviot ovat vielä auki eikä esikoiselle ole mitään päiväkoti- tai kerhopaikkaa, mutta eiköhän kaikki järjesty ajallaan. Joka tapauksessa uskon elämän omakotitalossa maalla olevan sen verran erilaista verrattuna kaupunkieloon kerrostalossa, ettei välttämättä ole pahaksi vaikkei mitään vielä nyt kevääksi saataisi.

Tuplarattaat

Kotoa lähteminen on aikamoinen rumba, kun pitää saada hoidettua niin vauva kuin esikoinenkin lähtökuntoon – ja toki myös itsensä siinä sivussa. Esikoinen osaa kyllä pukea haalarin itse ym., mutta kotona asia tuntuu olevan jotenkin paljon vaikeampaa kuin vaikka tarhassa. Ja kun kerran tuollaisesta tahtoikäisestä on kyse, joskus harvoin homma menee oikein nätisti putkeen, mutta useimmiten pitää auttaa aivan kaikessa. Tavallista on sekin, että eteiseen päästyä lapsi yhtäkkiä singahtaakin haalarin äärestä sohvalle ja nauraa kiljahtelee mennessään… On muuten ihan muutaman kerran tullut käytettyä tuota pyhää kolminaisuutta uhkailu-lahjonta-kiristys.

Liikkuminen vauvan ja taaperon kanssa sen sijaan ei ole ollut mikään ongelma. Meillä on tupliksi muuntuvat Bugaboo Donkey -rattaat, joskin tuo tuplaominaisuus on ollut käytössä paljon vähemmän mitä etukäteen kuvittelin. Bugaboon oma seisomalauta penkillä taas olikin huippuhankinta! Hyvin usein jos tyttö saa itse päättää laudalle vai rattaisiin, vastaus on epäröimättä laudalle. Busseissa matkaaminen on kyllä ollut kätevää kapeammilla vaunuilla ja lisäksi kotitalon hissi on niin pieni, että Donkeyt pitää joka tapauksessa olla monona. Niin ja kellarin ovi on vielä sitäkin kapeampi, eli tuplakäytössä on ensin rullattava rattaat monona ulos ovesta ja vasta pihalla leventää tupliksi. Aikamoista säätämistä siis, mutta mitkään muut vierekkäiset tuplat eivät olisi tuosta ovesta edes mahtuneet ja peräkkäisissä taas olisi hyvin todennäköisesti tullut pituuden puolesta hissin syvyys vastaan. Ei nuo Aasit mikään huono hankinta olleet, ovat pelastaneet mut mm. kun esikoinen oli kipeä eikä jaksanut kävellä edes ulos ja lääkäriin oli päästävä (miehen ollessa töissä, luonnollisesti). Ei muuta kuin rattaat likka kyydissä hissiin ja itse siihen viereen niin, että pidin vauvaa kopassa rattaiden yläpuolella. Kellarissa koppa hetkeksi lattialle, rattaat pihalle, koppa sen jälkeen myös ulos, levennys tupliksi ja vauva kopassaan kyytiin. Huhheijaa mutta lekuriin selvittiin!

Se mun on myönnettävä, että varsinaisia vaunulenkkejä olen tehnyt todella vähän. Olisinkohan jopa kerran lähtenyt iltasella kävelemään vauvan kanssa ihan huvikseni, muuten vaunuilla liikkuminen on ollut siirtymistä paikasta A paikkaan B tai kaupassa/postissa käymistä. Osittain lenkkeilylaiskuus johtuu varmastikin siitä veivaamisen määrästä, että ylipäänsä selviytyy pihalle asti, joten on mielenkiintoista nähdä innostunko enemmän tekemään vaunulenkkejä sitten jatkossa, kun ulos pääsee vain oven avaamalla.

Eilisen kantojuhta, kyllä Aasit jaksaa! 💪🏻 #bugaboo #bugaboodonkey #bugaboodonkeymono #bugaboodonkeydiesel #bugaboocomfortwheeledboard #stroller #strollerobsession #lastenvaunuhullut #vaunuhullu #babyplushoorn #shopping #kids #mydaughter #gugguukidsfashion #molokids #latergram

Autolla matkustaminen on muuttunut tietysti myös, ihan jo siinä että auto on nykyään farmarimallia. Esikoinen ei onneksi ole kovin sinkoilevaa sorttia, niin autoon pakkautuminen on yleisesti ottaen sujunut ilman suurempia kommelluksia. Ylipäänsä helpottaa paljon, että kaupungissakin voimme kävellä sisältä autolle ilman että tyttöä tarvitsee välttämättä edes pitää kädestä, vaan hän osaa kulkea nätisti vierellä ja pitää tarvittaessa kaukalosta/rattaista kiinni. Tilaa viidennelle kyytiläiselle ei autossa oikein enää ole, sillä esikoisen istuin sekä vauvan kaukalo telakoineen vievät Civicin takapenkillä sen verran reilusti tilaa, että kovin herkästi ei sinne väliin lähde ketään tunkemaan (eikä taitaisi kukaan edes tuolla turvalaitekombolla väliin mahtua).

Nukkuminen ei ole esikoisen kanssa ollut koskaan mikään helppo nakki, joten toisella kerralla osasi jo varautua, ettei meille tule vauvaa joka nukkuu parin kuukauden iässä täysiä öitä jne. Eikä poika sellaisia siis nuku vieläkään, vaikka vauvaryhmässä monien syyskuiset vetelevät öisin unta palloon 8 h tai jopa enemmän. Yhden (!) kerran kuopus on tähän mennessä nukkunut 6 h putkeen, muuten on menty pääasiassa max. 3-4 h unipätkillä. Ja sehän toki on sanomattakin selvää, että silloin harvoin kun vauva oikeasti nukkuu pidemmän pätkän, niin eiköhän esikoinen ole joko kipeänä tai sitten näkee painajaisia tms. ja herää itkien useamman kertaa. :D Alkuun öiden katkonaisuus oli todella raskasta ja olen vahvasti sitä mieltä, ettei toisen lapsen kohdalla tule enää sellaista hormonipiikkiä, jonka avulla jaksaa viikkotolkulla ihan minimaalisilla unilla. Kuitenkin nyt 3 kk jälkeen väsymys on taas ollut vähäisempää, vaikken edelleenkään nuku kovin pitkiä pätkiä – en sitten tiedä onko katkonaisuuteen ehkä jotenkin tottunut.

Puuhääpäivä
Joulun alla vietimme puuhääpäivää (aiemmat hääpäiväkuvat: keramiikka, nahka, pumpuli, paperi + vihkimispäivä).

Se mikä kahden pienen lapsen kanssa on tuntunut rankalta on se tunne, että koko ajan joku odottaa multa jotain – ja jos ei lapset niin vähintäänkin kissa. Kun vauva nukahtaa, tahtoo esikoinen sitä tai tätä tai tuota. Illalla kun vihdoin molemmat lapset ehkä jopa nukkuvat ja saan hetken huokaistua, niin eiköhän Barbi ole salamana pyörimässä ympärillä. Useimmiten ei haittaa, vaikka kissa parkkeeraa itsensä mun syliin sekunnissa laskettuani hanurini tuoliin, mutta varsinkin niinä päivinä kun lapset ovat tarvinneet jotenkin erikoisen paljon syliä ja huomiota, tulee illalla fiilis että enkö mä hemmetti saisi edes hetken olla ihan vain itsekseni… Onneksi Barbsulle kelpaa monesti miehenkin syli, jos mulla on päivän läheisyyskiintiö niin sanotusti täynnä.

Oma aika on luonnollisesti ollut hivenen kortilla sitten vauvan syntymän, mikä yleensä näkyy siinä etten illalla malta mennä nukkumaan vaan valvon aivan liian pitkään (ja niin tekee mieskin). Ekoina viikkoina oli ihanaa, kun sai molemmat lapset nukkumaan päivällä samaan aikaan ja ehti hetkeksi istahtaa ihan rauhassa teekupposen kera, mutta sitten tuli se kauhulla odottamani hetki, kun esikoinen päätti lopettaa päiväunien nukkumisen kotona. Nyt hän tosin menee sentään vähän aikaisemmin nukkumaan illalla, joten hyvällä tuurilla illan oma aika voi alkaa jo yhdeksän jälkeen. Sen olen huomannut, että kummallekin meistä vanhemmista sellainen oma rauhoittuminen on edelleen tosi tärkeää ja ilman sitä pinna kiristyy turhan helposti.

Ehkä suurin kysymysmerkki ennen kuopuksen syntymää oli se, miten muka osaisi rakastaa jotakuta toista yhtä paljon kuin esikoista. Yllätyksekseni rakkauden määrä kuopusta kohtaan on ollut ihan valtava eikä silti mitenkään ole esikoiselta pois, päinvastoin rakkaus häneenkin on tietyllä tavalla syventynyt. Olen monta kertaa huokaillut miten mieletöntä on, että olemme saaneet kaksi lasta – ja mikä hulluinta, en haluaisi ajatella tämän syyskuisen olevan viimeinen vauvani. Mutta aika näyttäköön onko perheemme tässä vai ei, nyt on hyvä näin. ♥

31.12.2017
23:20

Vuosi 2017 yllätti huikeudellaan

1. Mitä sellaista teit vuonna 2017, jota et ole koskaan ennen tehnyt?
– Aikajärjestyksessä: sairastin noron, liityin blogiyhteisöön, osallistuin lapsen kanssa jumppanäytökseen, tilasin tehtaalta auton, ostin tuplarattaat, myin asunto-osakkeen, muutin isovanhempieni omistamaan pikkukaksioon, synnytin pojan, tein kaupat omakotitalosta, opettelin sitomaan kudotun kantoliinan.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö uusia seuraavalle vuodelle?
Vuosi sitten lupasin yrittää “vihdoin ja viimein panostaa omaan hyvinvointiini”, mutta totajoo… Ei oo näkynyt, pikemminkin päinvastoin – voisin nykyään elää pelkällä suklaalla ja lakritsilla. No ehkä välillä vähän pakastepitsaa, ranskiksia ja burgereita, eh heh. En todellakaan tiedä minkälainen ihme pitäisi tapahtua, jotta alkaisin huolehtia itsestäni paremmin. Siis tottakai mä tiedän, että pitäisi liikkua enemmän ja syödä terveellisesti ja juoda 2-3 litraa vettä päivässä, mutta silti mä en tee niistä mitään. Ruuanlaitto vie älyttömästi aikaa, en koskaan keksi mitä ruuaksi tekisi ja sokeri on aivan liian koukuttavaa eikä itsehillintää ole + olen laiska ja saamaton. Pitäisköhän miettiä jotain terapiaa..? Noh, turhaan mä edes lupailen taas kerran jotain tuollaista, niin mennään vähän helpommalla. Ensi vuonna pyrin olemaan enemmän läsnä – lapsille, miehelle, ystäville. Mun pitäisi (ja kannattaisi!) keskittyä elämiseen sen sijaan, että a) roikun somessa joka välissä b) pyörin rätti/imuri käden jatkeena hinkkaamassa nurkkia puhtaaksi.

Uudenvuodenaatto

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
– Toukokuussa syntyi kummityttö, lokakuun lopussa serkkuni sai toisen lapsensa.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
– Kummisetäni nukkui yllättäen pois kesän lopussa.

5. Missä maissa kävit?
– Laivaristeilyn Tukholman stoppia tuskin lasketaan, joten en missään.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2018 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2017?
– Muuttaa omakotitaloon, pudottaa ylimääräiset kilot kropasta, ajaa pitkästä aikaa moottoripyörällä, matkustaa edes vähän johonkin Suomen rajojen ulkopuolelle.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2017?
– 4.5. rakenneultra, 6.8. toisen kummityttömme ristiäiset, 20.9. kuopus syntyi, 7.10. rakkaan lapsuudenystäväni häät, 11.11. poikamme kastejuhla, 21.12. viisivuotishääpäivämme.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
– Selviytyminen raskaudesta taaperon pyöriessä jaloissa sekä muutto uuteen kotiin viimeisellä kolmanneksella.

9. Suurin epäonnistuminen?
– Että olen edelleen yhtä huono syömään järkevästi sekä liikkumaan ja nukkumaan tarpeeksi.

10. Kärsitkö vammoista?
– Loppuraskaudesta turvotukset olivat ihan järkyttäviä ja myös verenpainetta piti tarkkailla. Lisäksi imetyksen aloitus oli jälleen varsin kivuliasta aikaa ja parin kuukauden vauva-arjen jälkeen tuli edellisestä kerrasta tuttuja selkäkipujakin.

Raketit paukkuu

11. Paras asia, jonka ostit?
– Epäilemättä se omakotitalo, vaikkemme vielä tämän vuoden puolella päässeet muuttamaan. Myös uusi kamera ja vuosia himoitsemani objektiivi olivat erinomaisia ostoksia, kuten se jo mainittu uusi autokin. Niin ja varsi-imuri, se on helpottanut arkea pienessä väliaikaiskodissa todella paljon.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
– Läheisteni.

13. Mikä aiheutti ahdistusta?
– Se, että mulla on elämässä niin monta ns. epäkohtaa, joiden ratkomiseksi en vielä ole löytänyt keinoa.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
– Perusarkeen ja lastentarvikkeisiin.

15. Mistä innostuit eniten?
– Vauva-arjesta, sisustusjutuista, Bugaboon rattaista, ihanista lastenvaatteista.

16. Mikä artisti muistuttaa sinua vuodesta 2017?
– Ed Shieran ja erityisesti Shape Of You -kappale.

Valokukkasia taivaalla

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko:

I. Onnellisempi vai surullisempi?
– Onnellisempi.

II. Lihavampi vai laihempi?
– Lihavampi (no ne vauvakilot ja vähän joulukin).

III. Rikkaampi vai köyhempi?
– Köyhempi, tai ainakin velkaantuneempi (koska asuntolainan päivitys).

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
– Ollut läsnä, liikkunut, nukkunut, halannut.

19. Entä vähemmän?
– Valittanut, herkutellut, istunut.

20. Miten vietit joulun?
– Tädin perheen luona katsellen serkkusten iloista touhotusta lahjoista ja joulupukista.

21. Suurin sisustuksellinen inspiraatio tai haave vuonna 2017?
– Kalkkimaali, mänty, vihreän sävyt, Kotilaituri.

22. Mikä oli paras lisäys garderobiin?
Kukallinen bomber (Uhana Design), Noshin joutsenpaita ja musta hame sekä Sail-mekko kahdessa eri värissä, musta taskuneuletakki (Vietto), pari mustaa imetysmekkoa helpottamaan niin arkea kuin juhlaa, Vimman Mustepiste- ja Human-kuosiset jutut, mustat sandaalit (Clarks), uudet Ten Pointsin maiharit pieneksi jääneiden tilalle, siistit ja hyvät talvivermeet toppatakin (Didriksons) sekä vedenpitävien kenkien (Panama Jack) muodossa.

Tervemenoa 2017...

23. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Iholla-sarjaa seurasin jonkun verran, lähinnä jälkikäteen puhelimesta.

24. Suosikkilehtesi?
– Avotakka, Glorian Koti.

25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
– Apua, en tainnut lukea ainuttakaan! Pitäisi varmaan harkita Sonjan kirjahaastetta ensi vuodelle…

26. Entä paras musiikillinen löytö?
– Haloo Helsingin uusin Hulluuden highway -albumi.

27. Mitä halusit ja sait?
– Toisen lapsen. ♥ Niin ja sen omakotitalon sekä uuden auton ja kameran.

28. Mitä halusit, muttet saanut?
– Lopetettua yltiöpäistä herkuttelua.

29. Mikä oli suosikkielokuvasi vuonna 2017?
– Näinköhän mä edes muuta kuin Yösyöttö -leffan loppuvuodesta..? No, vastaan joka tapauksessa sen.

30. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka paljon täytit?
– Täytin 33 ja työpäivän jälkeen kävin tyttären kanssa ihastelemassa alppiruusupuiston kukoistusta.

31. Mikä asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?
– Vähemmät sairastelut, enempi liikkuminen ja ulkoilu, talon löytyminen niin että olisimme päässeet suoraan edellisestä muuttamaan sinne.

32. Miten kuvailisit vuoden 2017 tyyliäsi?
– Alkuvuodesta verhouduin kaapuihin peitelläkseni, sitten korostin kasvaavaa vatsaa. Vuoden loppupuoli sujahti ohi lähinnä imetyskelpoisella ja mukavalla linjalla.

...ja tervetuloa 2018!

33. Mikä/kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
– Läheiset ihmiset, uusi perheenjäsen.

34. Kenestä julkkiksesta/hahmosta/ilmiöstä pidit eniten?
– Kaipa tuon keväällä perustetun blogiyhteisön voisi laskea ilmiöksi. Meininki on ollut loistavaa ja on ollut tosi kiva tutustua uusiin tyyppeihin!

35. Ketä kaipasit?
– Maallisen elon taaksensa jättäneitä ihmisiä.

36. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
– Pieni poikani, vaikka yhteinen taipaleemme on vasta ihan aluillaan.

37. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
– En toivottavasti ainakaan.

38. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
– Tajuaisin esikoisen synttäreiden tienoilla heikohkon oloni johtuvan norosta eikä raskauspahoinvoinnista ja peruisin sen päivän juhlat.

39. Arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2017?
– Joskus asiat tapahtuvat, kun niitä vähiten odottaa.

40. Kuluneelle vuodelle sopiva lyriikka?
“Minä kiitän kyyneleistä / valvotuista öistä / onni on hetket / kun teet meistä täydellisen” – Suvi Teräsniska: Sinä olet kaunis

Poks poks!Lasten ilotulitus Kupittaalla

Postauksen kuvat ovat lasten ilotulituksesta, jota olimme tänäkin vuonna katsomassa. Alun perin suunnitelmat uudenvuodenaatoksi olivat hieman erilaiset, mutta päädyimme kuitenkin jäämään kaupunkiin – pitihän se nyt hyödyntää, että kerrankin asuimme kävelymatkan päässä Kupittaanpuistosta. Kun vielä saimme tuvan täyteen (mikä ei tosin vaadi 40 neliöltä paljonkaan) vieraita alkuillaksi, muodostui päivästä varsin passelit jäähyväiset väliaikaiskodillemme. Huomenna aloitamme täydellä teholla pakkaamisen ja alle viikko, niin olemme jo uudessa kodissa. Oikein mainiota uutta vuotta kaikille!

Edellisten vuosien katsaukset: 2016, 2015, 2014, 2013, 2012, 2011 ja 2010.

4.10.2017
23:40

Kuinka kaikki tapahtui – synnytys nro 2

Eletään tiistai-iltaa 19.9. ja raskausviikkoa 40+5, saman verran kuin esikoisen syntyessä. Äiti on ollut illan apunani miehen ollessa iltavuorossa, hän lähtee puoli kymmenen jälkeen kotiin mun jäädessä nukuttamaan esikoista. Tyttö nukahtaa vihdoin, 22.12 laitan äidille vielä viestin ja könyän makuuhuoneesta olkkarin puolelle. Vähän näköjään taas supistelee, samaan tyyliin kuin pari iltaa aiemminkin. Miehen tullessa varttia myöhemmin töistä supistukset ovat jo selkeästi kipeämpiä. Kello 23.09 laitan äidille viestiä, että reilu puoli tuntia on supistellut kipeämmin ja tuntuu painetta alhaalla. Katotaan miten etenee vai eteneekö mihinkään.

Supistukset jatkuvat ja alkaa vaikuttaa siltä, etteivät ne ainakaan hiipumaan päin ole. Huomaan ettei äiti ole lukenut viestiä ja 23.36 soitan perään, että voisi ihan varmuudeksi tulla meille yöksi. Vähän ennen puoltayötä äiti soittaa, että on nyt matkalla. Kaivan puoliksi pakatun repun esiin ja yritän miettiä, mitä kaikkea päivittäin käytössä olevaa sieltä puuttuu.

Käyn suihkussa, mutta mulle näköjään lämpimästä vedestä ei ole mitään apua enkä kyllä raaskisi muutenkaan kovin kauaa lotrata. Kellotan myös supistuksia jonkun aikaa; ne ovat suht lyhyitä (max. minuutin), mutta niiden välissä ei ole montaa minuuttia. Kello 0.26 päätän soittaa synnärille ja kysellä milloin kannattaisi tulla, saan vastaukseksi vain että sitten kun tuntuu siltä. Olipa paljon apua.

Puoli yhden jälkeen äiti saapuu paikalle, käyn nopeasti läpi esikoisen seuraavan aamun kamppeet ym. jos hänet pitää viedä päiväkotiin. Eteisessä pyydän miestä hakemaan jääkaapista suklaalevyn, äiti vähän naureskelee että supistusten keskelläkin keskityn suklaalevyyn. Haluan varuilta ottaa mukaan myös muovipussin, jos mulle tulee yhtäkkiä huono olo kuten viimeksi tuli. Yhden maissa pääsemme lähtemään kohti Tyksiä, alaovella tajuan ettei mulla ole huulirasvaa mukana ja mies palaa vielä hakemaan sen.

Mulla on kuuma ja kaipaan raitista ilmaa, joten haluan ehdottomasti kävellä sairaalaan. Laitan jalkaan sandaalit ilman sukkia, takin sentään heitän päälleni. Muutaman korttelin matka kestää ainakin vartin, kun supistuksen tullessa on pakko pysähtyä hengittelemään. Reilun korttelin päässä kotiovelta mulle tulee huono olo ja hätyytän miestä kaivamaan muovipussin esille, menee hetki ennen kuin hän löytää sen jostain taskustaan. Päästään vielä jokunen metri eteenpäin kunnes oksennan ja taidetaan samalla pelästyttää myöhäinen koiranulkoiluttaja, joka katoaa epäluuloisen näköisenä jonnekin sisäpihalle. Tässä kohtaa viimeistään varmistun, että synnytys todellakin on käynnissä.

Ensikohtaaminen

Selvittyämme sairaalaan sisälle joudun pysähtymään hetkeksi tuulikaappiin, supistaa. On ihan hiljaista ja pitää hetki pohtia mihin meidän oikein pitäisi mennä, onneksi sitten yhdestä ovesta tulee kätilö vastaanottamaan meidät. Kello 1.21 makaan käyrillä, supistukset tekevät niin kipeää että on pakko mumista/mölistä itsekseen – miestä huvittaa, kun kuulostan kuulemma niin hassulta. Sisätutkimuksessa kohdunsuu on auki 5 cm ja samalla otetaan streptokokkinäyte, jonka valmistumisessa menee tunti. Kysyn mitä tapahtuu, jos vauva syntyy ennen, mutta sille ei kuulemma sitten voi mitään. Kätilö kysyy kivunlievityksestä, sanon etten ehkä kaipaa mitään mutta mieli voi vielä muuttua.

Jäämme huoneeseen kahden, supistuksia tulee ja mies ottaa pyynnöstäni pari kuvaa. Menee ehkä 10 minuuttia ja tuntuu siltä, että pitäisi päästä vessaan. Mies painaa soittokelloa ja kerrottuani asiani kätilölle hän tuumaa olisiko kuitenkin vauva, joka sieltä on tulossa. Vastaan kieltävästi, koska tunne ei ole yhtään samanlainen kuin ekassa synnytyksessä kun mua alkoi ponnistuttaa vielä osastolla ollessani. Kätilö tarkastaa tilanteen: kyllä se on vauva, kohdunsuu 10 cm auki. Täh miten voi olla?!, kiljahdan kun laskeskelen, ettei siitä 5 sentistä ole todellakaan kauaa. Kätilö käskee olemaan ponnistamatta ja ihmettelen, miten se muka onnistuu.

Multa kysytään pystynkö kävelemään saliin, no juu ei toivoakaan. Pystyn juuri ja juuri siirtymään omin jaloin vastaanottohuoneesta käytävälle, jossa pääsen sängylle makaamaan ja mut kärrätään saliin. Salissa mun pitää vielä siirtyä toiselle sängylle, johon jään kyljelleni makaamaan. Kätilö nostaa päällimmäisen jalkani ylös ja pyytää mua pitämään siitä kiinni, sitten saan omien tuntemusten mukaan alkaa ponnistaa. Parin ponnistuksen jälkeen tunnen alemmalle jalalle holahtavan jotain lämmintä; papereiden mukaan 1.40 lapsivesi menee kauniin värisenä. Jokaisella supistuksella ponnistan minkä jaksan, mitään ei tunnu tapahtuvan. Turhaudun ja otan “nyt prkl ulos” -asenteen, hetken päästä pää on vihdoin ulkona. Kuulen kehotuksen olemaan ponnistamasta enempää, odotetaan hetki ja sitten saan luvan ponnistaa loppuvartalon. Kyllä tämä on täyden kympin poika, sanoo kätilö kello 1.53 ja nostaa vauvan vatsani päälle. Pojalla on häkellyttävän paljon tummaa tukkaa, ei ihme että vähän närästi raskausaikana.

Aamuyön pientä purtavaa

Ihmettelemme tulokasta ja kun napanuora lakkaa sykkimästä, isä napsaisee sen poikki. Jälkeisiä joudutaan odottamaan jonkun aikaa, lopulta parinkymmenen minuutin päästä saan istukan puserrettua ulos. Haluan mielenkiinnosta nähdä istukan ja kätilö pyörittelee sitä kertoen mitä on missäkin ollut, yllätyn että se on niinkin iso kooltaan. Seuraavana päivänä osastolla kotiuttava kätilö tuumaa, että harvoin jälkeisvaihe on näin paljon pidempi kuin ponnistusvaihe – mulla kun oli ponnistuksen kestoksi merkitty vain 3 minuuttia. Itsestä tuo aika kyllä tuntui paljon pidemmältä, vähintäänkin samalta kuin esikoisen synnytyksen 11 minuuttia. Mitään parsittavaa ei tälläkään kertaa löytynyt ja näin pari viikkoa synnytyksen jälkeen on sama fiilis kuin viimeksi, ei oikeastaan edes tunnu että olisi synnyttänyt.

Vietämme seuraavat puolitoista tuntia kolmistaan, välillä joku käy kurkkaamassa että meillä on kaikki hyvin. Vauva löytää tissille ja imu alkaa tuntua kunnolla. Vähän ennen neljää vauvasta otetaan mitat, 3610 gramman paino on suunnilleen se mitä elokuun alkupuolella arvioitiin mutta 53 sentin pituus tulee yllätyksenä. Toki poika tuntuu siinä jo heti isommalta kuin vajaa kolmikiloinen tyttäremme vastaavassa tilanteessa. Mittailujen jälkeen vauva pääsee ihokontaktiin isän paidan alle, mäkin sitten nousen sängyltä ylös ja syömme saliin tuotua aamuyön välipalaa. Mulla on järkyttävä nälkä, luonnollisesti kun olin mahani sisällön tyhjentänyt matkalla sairaalaan. Käyn myös vessassa ja suihkussa, ihana saada pestyä kaikki hiki ja muu moska pois.

Isän ihokontaktissa

Viiden jälkeen aamulla siirrymme osastolle ja mies suuntaa kotiin nukkumaan. Osasto on eri kuin muutama vuosi sitten, saan ikkunapaikan huoneesta numero yksi. Vauva tuhisee sairaalamekkoni sisällä vaippasilteen, silittelen hänen hiuksiaan ja yritän tajuta mitä oikein viimeisten tuntien aikana on tapahtunut. Jälkisupistukset tuntuvat vielä varsin voimakkailta vauvan ollessa rinnalla. En heti malta nukkua, mutta torkahdan sentään joksikin aikaa ennen kuin kello on kahdeksan. Kätilö tulee ottamaan pojan pesulle, itse käyn vessassa ennen kuin haen aamupalapöydästä täytettä kurnivalle mahalleni. En edes ehdi takaisin huoneeseen, kun vauva tuodaan takaisin kapaloituna ja tukka somasti pystyssä.

29.12.2015
23:30

52/52

Periaatteessahan tämän pitäisi olla vuoden kestäneen kuvaprojektin viimeinen kuva, mutta enpä ollut huomannut tänä vuonna olevankin 53 viikkoa! Hmmmm. Ehkä teen vielä jonkinlaisen loppukatsauksen projektiin, millaiset ovat (valokuvaus)fiilikset nyt ja sen sellaista. Siihen mahtuu epäilemättä yksi ylimääräisen viikkokuvakin mukaan.

52/52
Viikko 52: Nahkahääpäivän (perhe)potretti jokirannassa.

Kameran takana tällä kertaa M – kiitokset sinne suuntaan vielä tätäkin kautta. Aiempien vuosien kuvat: pumpulihääpäivä, paperihääpäivä, vihkimispäivä.

28.8.2015
12:27

Barbin paljastukset

Tällä kertaa otetaan Nelliinan Nöpöstä mallia ja päästetään ääneen talouden karvaisin asukas.

Hohhoijaa!

1. Olen… Adorex LionAmbrosia, tuttavallisesti ihan Barbi vaan. Rodultani olen devon rex ja ikävuosia on kertynyt tähän mennessä kahdeksan ja rapiat. Nykyisen palvelusväkeni luokse muutin 7,5-vuotiaana elokuussa 2014.

2. Parhaat päikkärit nukun… palvelusväen sängyssä, isännän peiton alle kaivautuneena. Tai oikeastaan, mihin tahansa sopivaan kasaan tai koloon kaivautuneena. Isännän hupparia toki unohtamatta!

Kerällä siinä niin
Pesästä sojottaa
Pötkö

3. Paras kaverini on… kuka vain kuka heltyy ja ojentaa minulle jotain syötäväksi kelpaavaa.

4. Jos saisin valita, ruokakupistani löytyisi aina… ihan mitä tahansa ruokaa. Ruokakuppini täyttyy kahdesti päivässä, joten muina aikoina on etsittävä ruokaa muualta. Joskus onnistun kerjäämään sinisillä silmilläni esim. kalaa tai raakaa kananmunaa, joskus hyppään salaa keittiön tasolle ja saatan käydä vaikkapa lipomassa emännän turpoamassa olevasta puurokulhosta.

Ei mittää ruokaa ois?

5. Kun minua pyytää tuomaan lelua, kannan omistajani eteen… pienen valkomustan hiiren, jonka häntä on tehty värikkäistä höyhenistä. Kyseisen hiiren kanssa hepuloin usein iltaisin, kolina vain kuuluu kun hiiri saa kyytiä pitkin kämppää.

6. Kotihiiri, agilitykiitäjä vai näyttelyiden palkintorohmu? Ehdottomasti ensimmäinen. Rakastan rauhaa ja rutiineja, kaikenmoista hälinää painelen pakoon pömpelini ylimpään koloon tai sinne em. sänkyyn peiton syövereihin.

Peittokasan uumenissa

7. Mikä muisto tai tapahtuma on jäänyt pörröisestä elämästäsi parhaiten mieleen? Viime jouluna emännän lähennellessä valaan mittoja raskausmahansa kanssa tungin joka yö jossain kohtaa samaan sänkyyn nukkumaan, ihan siihen emännän kylkeen kiinni. Ja emäntä kun ei raaskinut siirtää minua, niin isäntä välillä vähän kiroili ahtautta leveässä parisängyssä… No, sitten emäntä oli muutaman yön poissa ja takaisin tullessaan toi mukana pienen huutavan ihmistaimen, joka muutti makuuhuoneeseen nukkumaan sellaisessa hassussa pahvilaatikossa. Kuningatar ei tällaisen sakin seassa nuku, joten minun oli etsittävä uusia nukkumapaikkoja muista huoneista.

Purr

8. Kenet blogosfäärin karvaturreista haluaisit tavata? Itsehän nautin saadessani olla huushollin itseoikeutettu kuningatar enkä muista otuksista niinkään välitä, mutta emäntä kuulemma tahtoisi treffata Visuaalisesti vaativan valokuvaukselliset kissakaverukset.

Itse kuningatar

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Aarteita Ahistaa Alennuksella Apulanta ASOS Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogilistaukset Blogitapaamisia CBR Converse COS Dance! Designia Turusta Dislike eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Feel Unique Festarointi Flickr Forte Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M H&M erikoismallistot Helsinki Herqperc Hetken parhaat Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuumailmapallo Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Lumi/Mhann Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Night Club Marilyn Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Verhoiluprojekti Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy we heart it Wii-hii! Yksinäisyys Ärsyttää! Ötökkäongelma
Scroll Up