AvainsanaSamuji

11.11.2012
23:08

Television pikkujoulut

Kuten perjantaina olikin juttua, aloitin viikonlopun viettoni Televisio Lifestyle Storen pikkujouluilla. Rakas puoliskoni lupautui lähtemään mukaan, pikkujoulujen jälkeinen Pizzarium-visiitti tosin taisi toimia suurimpana houkuttimena. Kohtalaisen mukisematta äijeli kuitenkin jaksoi istuskella glögimuki kädessä sillä aikaa kun mä kiertelin ja hypistelin ja kävin sovituskopissakin muutaman ihanan vaatekappaleen kanssa.

Pikkujoulutarjoilu
Glögin lisäksi tarjolla oli pientä naposteltavaa. Aurinkokuivattu tomaatti-basilika-napit olivat älyttömän hyviä! Sitten joskus tupareihin voisi kehittää jotain vastaavaa…

Samuji -30%
Illan aikana oli mukavia alennuksia mm. Samujilta.

Design by katri/n
Katri/n-rekillä roikkui ihania neulejuttuja.

Pääosasto
Vähän päähinepuolta; huomaa mahtava Coston keltamusta hattu!

Pikkujoulutunnelmaa
Lisää hattuja + Globe Hopen vaatteita.

Herkullisia koruja
Kooky Gemsin koruja tekisi mieli haukata.

Kengät kuin karkkia
Lääh, Minna Parikan kenkiä! Kokeilin noita punaisia mutta hitsin kapea tuo korko, mä heittäisin taatusti nurin heti kun edes yrittäisin kävellä noilla. :P

Ruotsalaiset puukengät
Swedish Hasbeensin näpsäkät puukengät.

Polkka Jamia sohvalle
Ihastelin jälleen Polkka Jamin sympaattisia tyynyjä…

Polkka Jamia keittiöön
…kuten myös ihania keittiöpyyhkeitä. Kissa-aihe varsinkin on pop!

Pikkujoulukausi on siis pyöräytetty käyntiin, kiitokset Televisiolle! Seuraavia kekkereitä ja tietysti kaikenkarvaisia joulumyyjäisiä odotellessa, tässähän alkaa joulu hiipiä mieleen ihan tosissaan jo. Glögiä kuluu mukitolkulla (sitä mustikkaista, nam!) ja tänään ripustin keltaharmaamustat Paul-serkun valopallot ikkunaan pimeitä iltoja valaisemaan. Vielä kun saisi remontin siihen pisteeseen, että tavarat löytäisivät paikkansa kaapeista ja hyllyiltä sen sijaan että olisivat missä sattuvat mahtumaan… No, tulevalla viikolla pusketaan taas remppaa eteenpäin niin paljon kuin mahdollista.

4.11.2012
21:51

Pari muistoa lokakuulta

Lokakuun alkupuolella meillä oli työporukalla piknik-risteily, menomatka luennointia ym. ja paluumatka syömistä & juomista. Silja Europan lounasbuffet oli ruuan puolesta erinomainen, puolitoista tuntia vaan ei meinannut riittää kun iso osa ajasta meni jonottamiseen. Ruokailun jälkeen sakki jatkoi tunnelman keventämistä humppabaarin puolella, mä käväisin ähkystä selvittyäni tsekkaamassa putiikit.

Possun maja

Vaatepuolella tuli yllättäen vastaan läjä kotimaisen Coston hattuja, joita olen aiemminkin katsellut sillä silmällä. Täydellinen combo (ruskea nahka + valkoinen tupsu) yhdistettynä parikymppiä edullisempaan hintalappuun saivat lopulta mut kiikuttamaan lätsän kassalle – ja onneksi näin! Costo Kombai piristää huonointakin aamua ja viimeinen vilkaisu peiliin on aina siedettävä, kun päässä keikkuu ehkä maailman siistein nahkahattu.

On muuten sen kokoinen lätsä, että pienempi possupullero mahtuu piiloon just ja just.

Hullari-Samuji

Toinen lokakuun alussa vaatekaappiin muuttanut ihanuus on Samujin raitapaita, jonka takia vaivauduin eräänä aamuna piipahtamaan kaupungilla keltaisten muovikassien aikaan. Rova Shirt on osoittautunut samanlaiseksi hyvänmielenhankinnaksi kuin nahkalätsäkin, raitapaidassa on vaan niin hyvä olla + harmaat raidat sopivat about kaiken kanssa yhteen. Ihastukseni Samujiin on selkeästi leimahtamassa oikein kunnon roihuun…

Kuski keskittyy
Karkuun!

Kaupunkifestarointi-illan jälkeisenä lauantaipäivänä lähdimme porukalla käymään Tampereen keskustassa, halusin ehdottomasti poiketa Tampere-suosikissani Design Boulevardissa. Ihastelin silloin elokuun avajaisissa herkullisia keittiöpyyhkeitä ja nyt vihdoin hain meille omat Scholten & Baijings for Hay pyyhkeet. Nam mitä neonvärejä! Parin kauppapysähdyksen ohessa ehdimme viettää tovin myös matkan varrelle osuneessa leikkipuistossa, sakkimme nuorin kipitti innoissaan kohteesta toiseen ja me “vanhukset” katseltiin hymyillen sitä riemun määrää.

Hymykuoppa

Syksyssä parasta on aurinkoiset syyspäivät, jotka ovat olleet valitettavan harvassa ainakin tänä syksynä. Tuo valo on jotain aivan käsittämätöntä! Ja joo, aika ihana on kuvassa oleva tyyppikin. Oma hymykuoppaäijelini, jonka kanssa tuli justiinsa kuluneella viikolla neljä vuotta yhdessäoloa täyteen. ♥

Valiojäätelöä

Meillä oli ajatuksena mennä tutustumaan paljon kehuttuun Kahvila Runoon, mutta siellä olikin alkamassa joku yksityistilaisuus. Onneksi samalla kadulla oli myös vanha tuttu Vohvelikahvila, joka pelasti janoisen porukkamme. Lakritsivohveli on ihan paras!

Enter Shikari – Take To The Skies [2007]

28.8.2012
23:17

Blue peacock

Silloin Taiteiden yö -torstaina oli vielä ihanan lämmin ilta, joten laitoin päälleni Raumalta löytyneen uuden ihastukseni. Busstop ei turhaan ole lempikauppani Raumalla: siellä se odotti alerekillä, kaunis Samujin sinikukertava mekko, -50% hintalapulla varustettuna. En ole kukkamekkotyttöjä enkä sinisestäkään välitä sen kummemmin, mutta Peacock II Dress tuntui jotenkin juuri oikealta.

Peacock II Dress

Suurin haaveeni Samujilta on keväästä asti ollut Swallow Print Dress, jonka hihatonta versiota kävinkin jollain Helsingin reissulla hipelöimässä. Vaan ei raaskinut laittaa yli kahtasataa mekkoon ja sitten ne jo myytiinkin loppuun. Nettikaupasta saisi edelleen lintuja valkoisella sekä mintunvihreällä pohjavärillä ja vieläpä puoleen hintaan, mutta ei tätä kroppaa saisi ängettyä kokoon 34 mitenkään päin.

Nyt kun olen tutustunut kunnolla kukkamekkooni, en enää ajattele lintuja vaan iloitsen sinisestä kukka- ja pitsimerestä. Pidän mekon simppelistä mallista. Kevyt yläosa korostaa kapoista ylävartaloani, vyötärö löytyy oikealta paikaltaan ja väljä alaosa kadottaa lantion leveyden eikä reisien muhkuroistakaan tarvitse kantaa huolta (ei sillä että niin normaalisti edes tekisin, anteeksi vain kanssaihmiset). Helman pituus on tavallaan mummo, mutta virkistävä sellainen ainaisten minihameideni seassa.

Selkäpuoli

En nykyään osta vaatetta, ellen jo heti sovituskopissa keksi sille useampaa yhdistelytapaa. Kukkamekon kuvittelin heti maihareiden kaveriksi syksyyn, nahkaliivikin voisi ehkä toimia. Mekko muuntuu hameeksi kun päälle heittää neuleen tai muun pitkähihaisen. Entäs sitten värikkäät sukkahousut, vaikkapa violetit! Ainoa jarru käytölle on tässä vaiheessa jokapäiväinen asia nimeltä polkupyörä, en ole vielä uskaltautunut kokeilemaan luonnistuuko fillarointi mekko päällä.

Taiteiden yönä sinisessä mekossa ei vielä ollut yhtään syksyä. Olalla keikkui Mhannin Tomi, jalassa Vagabondin kiilakorkosandaalit. Aurinkolasit D&G, hopeiset sulkakorvikset Fashionology, kaulakoru Carnival Skulls, sormus Kalevalakoru sekä ranneketju H&M men. Hyvin samanlaisessa kokonaisuudessa juhlin pari päivää myöhemmin isoäitini syntymäpäivää, korut vain vaihtoon niin mekko on juhlakelpoinen!

(Kuvista kiitos S:lle.)

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma