AvainsanaSupertreenit

6.4.2016
23:50

Sinne meni maaliskuu

Maaliskuussa 2016…

  • pohdimme asuntokuvioita: pyysimme hinta-arviota nykyisestä kodistamme ja kävimme muutamassa näytössä. To be continued…
  • luin KonMari-kirjan ja aloitin siitä inspiroituneena järjestelmällisen kodin raivauksen. Tästä aiheesta ehkäpä lisää myöhemmin.

Barbi nuokkuu

  • oli pääsiäinen, jonka vietimme pääasiassa kotinurkissa. Vähän myös kävimme sukuloimassa, mm. isäni synttärikaffeilla sekä pääsiäissapuskoilla miehen perheen kanssa.
  • mini oli pariin otteeseen hoidossa lähisukulaisilla ja jopa yökylässäkin kummitädillään. Hyvää harjoittelua syksyä varten; täytimme nimittäin loppukuusta hoitohakemuksen. Hui!

Haisuli ja sydämet
Maaliskuun Mini-asu: body Muumi, sydänleggarit Seppälä, sukat Marimekko.

  • osallistuin ulkokahvakuulatunnille, joka oli samalla geokätköilytapahtuma. Yllättävän hyvin jaksoin kuulaa heilutella, vaikka liikunta on viime aikoina jäänyt hävettävän vähälle.
  • osallistuin myös pitkästä aikaa Supertreeneihin, mutta päällimmäiseksi tunteeksi jäi pettymys. Tunnit olivat liian täynnä eikä liikkeitä mahtunut tekemään kunnolla, ja muutenkin oli tosi yksinäinen olo. Enpä taida enää jatkossa kyseisille kinkereille mennä.
  • otin vihdoin käyttöön viime syksynä messutarjouksena ostamani tutustumisviikon Yoga Nordicin joogastudiolle. Ilmajooga oli ihan mahtavaa! Voisiko tässä olla mulle innostava laji..?

DatauspisteBarbi keittiöjakkaralla

  • treffasimme parin vaunuhullun kanssa. Oli hauskaa höpistä rattaista (ja muustakin) toisten yhtä innostuneiden kanssa! Tuli ylipäänsä huomattua, miten some yhdistää.
  • innostuin pienen tauon jälkeen ratasasioista taas enemmän ja kalustossa onkin tiedossa aikamoista veivaamista. Hullu mikä hullu. ;)

2x Easywalker

  • tilasimme uudet patjat, joiden toivomme auttavan ettei tarvitsisi enää aamuisin herätä selkä jumissa. Haaveilin futonpatjoista jo viimeksi patjoja uusiessamme, mutta silloin päädyimme toisenlaiseen ratkaisuun.

Huom! Blogin toiminnassa saattaa seuraavan viikon aikana olla katkoksia, sillä palveluntarjoaja on vaihtumassa. Toivotaan kuitenkin, että hommat sujuvat jouhevasti eikä kovin pitkäksi aikaa pudota langoilta.

18.3.2013
21:08

Keväinen supersunnuntai

Täällä kävellään vaihteeksi kuin puujalkainen, reisilihakset huutaa hoosiannaa ja pakaralihakset laulaa aariaa aina kun vähänkin liikahdan johonkin suuntaan. Syynä tähän loistokuntoon on tietysti tuo ihana asia nimeltä liikunta: eilen oli aika Supertreenien. Olin saanut toivomani kaksi jumppatuntia, joiden lisäksi onnistuin nappaamaan tuntikortit kahdelle extratunnille. Ei siis ehkä ihme, että hippasen tekee kipeetä!

Saavuin paikalle aamuyhdeksän jäljissä, porukkaa oli jo kuin pipoa enkä edes viitsinyt tunkea päälavan edustalle ihmismassan joukkoon. Viimeisen vartin sentään pääsin heilumaan Aamuflow’n mukana, kun jumppaajien keskeltä vapautui sopiva väli juuri siinä kohtaa missä satuin seisomaan. Sen jälkeen olikin aika suunnistaa päivän ensimmäiseen haasteeseen.

Crossfit on laaja-alainen voima- ja kunto-ohjelma, joka perustuu monipuolisiin ja vaihteleviin toiminnallisiin liikkeisiin. Treenit ovat lyhyitä ja intensiivisiä ja liikkeet ovat tuttuja painonnostosta, voimanostosta, telinevoimistelusta, kahvakuulasta ja kestävyyslajeista, kuten juoksu ja sisäsoutu. Crossfitin erikoisuus on sen monipuolisuus ja erikoistumattomuus. Tavoitteena on kehittää tasaisesti urheilijan kaikkia fyysisiä ominaisuuksia.

Mulla ei ollut aamupäivälle yhtään ennalta varattua tuntia, joten olin oikein tyytyväinen saatuani kätöseeni kortin Crossfit-tunnille. Laji oli uusi tuttavuus, jotain sentään olin joskus netistä lukenut. Meillä oli neljä liikettä, joista jokaista tehtiin minuutin verran niin monta toistoa kuin ehti ja pari laski vieressä toistojen määrän. Sitten hetken levähdystauko ja sama homma uusiksi toistamiseen, jokainen siis teki setin kahdesti. Mä olin ensin pisteidenlaskijana ja muiden ähisemisestä osasin päätellä treenin olevan rankka, mutta silti omalla kohdalla rankkuus yllätti. Sykkeet huiteli taivaissa, kylkeen pisti ja henki meinasi loppua… Vaan hengissä selvittiin ja melkeinpä voisin joskus kokeilla uudestaankin.

Turvaa itsesi ja kasvata itsevarmuuttasi. Spartan Sport Center opettaa naiset puolustamaan itseään! Suosittujen Naisten itsepuolustus -kurssien tarkoituksena on taata jokaiselle naiselle kyky säilyttää henkilökohtainen koskemattomuus. Naisten itsepuolustus -kurssien tekniikat on todettu toimiviksi! Ne perustuvat Defendo Alliancen oppeihin, joita soveltavat myös esimerkiksi turvallisuusalan ammattilaiset. Tervetuloa mukaan hankkimaan itsepuolustustaito hyvässä seurassa, kuntoa kohentaen! Kokeneet ohjaajamme ovat suunnitelleet tehokkaan paketin, joka nivoutuu tehokkaan, mutta yksinkertaisen tekniikan ympärille, jossa huomioidaan niin psyykkinen kuin fyysinenkin puoli.

Crossfitin jälkeen vietin hyvän tovin Puman mallikappalerekkien parissa, saaliiksi sain lopulta kaksi jumppatoppia sekä housut yhteensä 42e (eivät todellakaan olleet hinnalla pilattuja!). Evästauon jälkeen suuntasin seuraavalle tunnille, joka kantoi nimeä Naisten itsepuolustus. Tunnilla käytiin läpi liikkeitä, joilla selviäisi yllättävästä hyökkäyksestä, ja niitä sitten harjoiteltiin pareittain. Tämän pikakurssin perusteella veikkaan, että mä jäisin kuristustilanteessa arpomaan mitä pitikään ekaksi tehdä – ja siinä vaiheessa multa olisi jo taju kankaalla. Parempi siis kulkea ulkosalla silmät selässäkin.

Parhaat ja tehokkaimmat pakaroiden aktivointi– ja treeniliikkeet.

Itsepuolustuksesta siirryin hanurin pariin, vuorossa oli Booty Boost – pakarat piukoiksi kuntosalin puolella. Kyllä vaan saivat perslihakset kyytiä! Tehtiin liikkeet aina tahdilla 20 sek työtä ja 10 lepoa, kahdeksan kertaa per liike ja liikkeiden välissä 70 sek taukoa. Kolmen vartin jälkeen tärisytti niin ettei meinannut kävelemään päästä…

Käsipainoja löytyy jokaiselta kuntosalilta ja niitä on helppo hankkia kotiin. Tunnilla opit hyödyntämään käsipainoja tehokkaasti ja peruspunttitreenistä poikkeavasti hyödyntäen koko kehoa treenissä. Tunnista saat rankan kun otat kunnolla rautaa! Tunnilla käydään läpi myös suoritustekniikat. Vauhtisammakon personal trainerit opastavat sinulle uusia tapoja hyödyntää käsipainoja tehokkaassa koko kehon treenissä.

…silti olin niin hullu, että kävin vielä hakemassa kortin toiselle kuntosalitunnille. Ajattelin jotenkin että Tehosetti käsipainoilla keskittyy käsillä treenaamiseen, mutta niin vaan sielläkin kyykättiin. Onneksi tunti (tai oikeastaan järjestelyt) oli sen verran sekava, ettei tarvinnut ihan täysillä painaa. Olivat tainneet ottaa muutaman jumppaajan ylimääräistä tunnille, kun oli kovin ahdasta eikä painojakaan tahtonut riittää kaikille. No, ehkä sieltä jotain jäi mieleen että voisi joskus tehdä perussalitreenin piristykseksi.

Viimeisen jumppatunnin jälkeen treffasin äipän ja liityin seuraksi Ilkka Koppelomäen luennolle Saa mitä haluat. Sinänsä ihan mielenkiintoista juttua, mutta aloin tuossa kohtaa olla jo aikamoisen väsynyt. Luennon päätyttyä aloimmekin sitten tehdä lähtöä kotiin, kroppa (vielä) suht vetreänä ja kantamukset triplaantuneena hipsimme autolle.

Kosmetiikkaa Supertreeneistä

Nyssäköiden suuri määrä ei johtunut pelkästään Puma-ostoksistani, vaan eväs- ja tuotepaketti oli tänä vuonna ihan kiitettävän kokoinen – kuvassa nököttää pelkkä tuotekassin sisältö, eväitä oli ehkä tuotakin enemmän. Ei tee hyvää projektilleni tämä, ei sitten alkuunkaan. Näytekokoiset tuotteet vielä menee, ne ovat käteviä kantaa treenikassissa mukana. Mutta nuo täysikokoiset putelit, mitä ihmettä mä niiden kanssa teen?! Taidan kysellä töistä huolisiko joku ainakin Head & Shouldersit, Nivea-paketin sekä huulituotteet käyttöönsä…

(Tuntikuvaukset kursiivilla: supertreenit.fi)

To/Die/For – Epilogue [2001]

20.3.2012
21:36

Ensin vähän balettia ja sitten päivä truu rääkkiä

Miten nämä alkukevään kuukaudet aina tuntuvatkin olevan niin täynnä ohjelmaa?! Kiirettä piisaa töiden ja tapahtumien ja ties minkä kanssa. Kaiken huipuksi muhun on iskenyt ihan käsittämätön kevätväsymys, ei auta vaikka miten koittaisi nukkua kunnon yöunia (monesti en tosin sellaisista ehdi edes haaveilla). Silmäpussit alkavat olla sitä kokoluokkaa, ettei naamassa muuta enää olekaan… Mutta! Tämän ja ensi viikon kun vielä jaksan härdelliä, niin sitten koittaa sellainen ihmejuttu kuin lomaviikko. Tuntuu jokseenkin uskomattomalta.

Ja sitten ainaisesta kiirevalituksesta itse asiaan, nimittäin liikuntaan. Elixia järjesti Jokivarressa nyt maaliskuussa balletone-kurssin, johon päätin osallistua vaikken ensimmäisellä kerralla paikalle päässytkään. Liittyessäni Jyväskylän Elixiaan syksyllä ’07 ihastuin kovasti balletoneen, joka on siis helppoa balettia yhdistettynä pilatekseen ja joogaan. Kävin tunnilla joka viikko, mutta muutettuani Turkuun alkuvuodesta ’08 tapa kuihtui kun Turun Elixiassa tunnit olivat huonoon aikaan tms. Inttivuoden jälkeen balletone ei ollut enää niin in ja Elixiakin oli pudottanut tunnin tarjonnastaan, valitettavasti. Viime syksynä Centrumissa oli erikoislauantai, jossa oli tunnin verran myös balletonea – silloin tunti oli aivan täynnä.

Ekalla kerralla nyt keväällä olin aika pihalla, jalat sekosi heti kun yritti ottaa käsiä mukaan ja tasapainokin oli aika onneton. Sitten onneksi alkoi sujua ja vanha rakkaus roihahti jälleen liekkeihin. Voi miksei balletone kuulu edes jonkun Turun keskuksen säännölliseen ohjelmaan?! Viime talven suosikkini Fitness Fusion on sekin kadonnut aikatauluista lähes kokonaan enkä ole löytänyt oikein mitään tilalle. TerveSelkä ja ELIXIA Pilates ovat joo ihan kivoja, mutta eivät mitään verrattuna Fitness Fusioniin.

Tuotepaketti

Otsikon rääkki viittaa viime sunnuntaihin ja Supertreeneihin, joihin osallistuin nyt neljättä kertaa. Olimme äitin kanssa paikalla heti puoli yhdeksän jälkeen, kun äipällä oli ensimmäinen tunti heti yhdeksältä. Itse hengailin Maijamäessä vajaan tunnin istuskellen ja myyntipisteitä kierrellen, päälavan ohjelma kun alkoi harmikseni tanssilla eikä mun todellakaan kannata pilata päivääni millään liian koreografisella tunnilla.

Kymmenen jälkeen mentiin äitin kanssa Bosuun, joka oli jumppaa puolipallolla – yllättävän hauskaa ja tehokasta! Hiki virtasi ihan kunnolla, vaikka ohjaaja kovasti väitti tunnin alussa ettei kyseessä ole mikään hikijumppa… Eipä. Bosun jälkeen suunnistimme auditorioon kuuntelemaan lauluyhtye Carmininaen esitystä Päätoimine Naine, joka olikin omalla kohdallani päivän ainoa “luento”. Sen jälkeen vuorossa oli evästauko, joka kului pääasiassa eväs- ja tuotepakettia jonottaessa. Jätin lopulta väliin päälavan Body Attackin – onneksi, sillä sykkeet huiteli kyllä ihan tarpeeksi taivaissa ensin nyrkkeilyä ja pilatesta yhdistävässä Piloxingissa sekä heti perään Body Combatissa. Combatista siirryin hieman ennen tunnin loppua puolikuolleena TimeLess Bodyyn, jossa ei meinannut kehonhallinta enää pelata kun oli kroppa niin väsynyt.

Puoli viideltä liikuntapuoli oli pulkassa ja painelimme kylpylän puolelle rentoutumaan. En ollut aiemmin Naantalin Kylpylässä käynyt muuten kuin jumppaamassa, allasosasto on toki selkeästi aikuiseen makuun suunnattu mutta mielellään sitä lillui pore- ja ulkoaltaissa pitkän ja rankan päivän jälkeen.

Kuvassa on, kuten arvata saattaa, osa Supertreenien tämän vuoden tuotepakettia. Ruokapuolen ehdin pääasiassa tuhota ennen kuvaan ehtimistä, tuskinpa mehut ja raejuustot ja muut olisi niin kovasti ketään edes kiinnostanut. Viime vuonna setti oli aika mitäänsanomaton edellisiin vuosiin verrattuna, mutta nyt ilmeisesti 20-vuotisjuhlavuosi oli innostanut kokoamaan todella kattavan paketin. Parin matkakoon lisäksi kassista löytyi ihan kunnon putelit shampoota, tehohoitoa, aurinkorasvaa, kiinteyttävää vartalovoidetta jne. Rimmelin huulikiiltoja sai oikeasti vain yhden, toisen sain äipän kassista – aika ihania sävyjä nuo! Oranssihtava on Vinyl Gloss sävy 270 Fashion Icon ja pinkki Vinyl Max sävy 301 Addictive.

Soila ainakin oli paikalla, entäs te muut siellä ruutujen takana?

Isoveli – 2012 [2012]

13.3.2011
20:58

Sunnuntain superit

Huh huh minkälainen sunnuntai takana! Tulin eilen iltavuorosta Feline mukanani Turkuun, sisko yöpyi meillä ja tänään suunnattiin heti aamusta Supertreeneihin Naantaliin. Alussa oli mukavasti aikaa tutkailla myyntipisteiden tarjontaa sekä hakea pari muovikassillista käsittävä eväs- ja tuotepaketti, loppupäivä menikin sitten juostessa tunnilta toiselle.

Ensimmäisenä olin Felinen kanssa Push it to the limit -tunnilla, joka sisälsi lähinnä toiminnallista harjoittelua ja jonka jälkeen jalat sekä pakarat huusivat hoosiannaa. Onneksi seuraavana oli vuorossa evästauko! Mä en tosin ehtinyt kunnolla edes eväitäni mutustaa, kunnes liityttiin jo päälavan Bodyjam-massaan. Se oli ehkä vähän liian tanssillinen tunti mun makuun, mutta kovasti yritin kyllä hytkyä mukana (ja olla törmäilemättä muihin). Jammailun jälkeen liityttiin äipän seuraan Haasteena painonhallinta -luennolle, jonka tärkein opetus oli: älä aliarvioi välipalan voimaa. Jospa itsekin jatkossa muistaisi sen eikä mussuttaisi illat pitkät vähän jotain pientä… Auditoriosta siirryin äitin kanssa luokkaan, jossa alkoi lämpöpilates – siis pilatesta noin +35-37°C lämmössä. Ainakin tuli hiki! Ja hiki tuli myös päivän viimeisessä setissä päälavan edessä, johon osallistuttiin Felinen kanssa. Armybic oli armeijahenkistä jumppaa suht helpoilla koreografioilla, ihan jees mutta ne inttiviittaukset saivat lähinnä nauramaan. Tunnin kuvauksessa luki “Tetsataan hymy lipassa!”, joka sinänsä kyllä kuvasi asiaa hyvin – tetsaamiseen kun tunti ei liittynyt millään tavalla.

Kiva päivä oli joka tapauksessa, ja aika meni yllättävänkin nopeasti. Jaloissa kyllä tuntuu että jotain on tullut tehtyä, takareiden on kipeät ja penikat vielä kipeämmät. Vähän tuntuu siltä, että taidan pitää nyt parin päivän tauon treenien suhteen… Olen viime aikoina rampannut jumpissa ja salilla niin paljon, että koko ajan on joku lihas ollut kipeänä tai muuten jotenkin kireänä. Sopii myös erinomaisen hyvin ajankohdallisesti nyt, kun uusi työpaikkakin kutsuu.

Kupposet

Seuraavaksi menen laittamaan jotain pientä iltapalaa, mutta sitä ennen vielä esittelen uusimman hankintani keittiöön. Olen haaveillut Marimekon laakeista Siirtolapuutarha-kupeista pitkään ja nyt vihdoin sain ne hommattua, kun Stockalla sattui olemaan tämän kuun kantistarjouksena -20 % kaikista sarjan tuotteista. Eivät nuo vedä kuin 2,5 dl mutta ovat sitäkin suloisemmat ja sopivat loistavasti myös vaikkapa jälkiruokakulhoiksi. Rakastan tuota kuosia vaaleanpunaisine läikkineen kaikkineen, Maija Louekari se vaan osaa!

Louekarista tulikin mieleen, että näin vastikään Hansan Marimekossa pakallisen Ystävät-kangasta! Juurikin sitä samaa oranssia versiota, josta ne mun verhot on tehty. Tuosta vuoden 2004 printistä ei muistaakseni enää kuvaa Marimekon nettisivuillakaan, joten varmaankin joku jämäerä tämä nyt myynnissä oleva. Pitäisiköhän hakea sitä vielä lisää, jos vaikka tekisi toisetkin verhot..? :)

15.3.2010
16:37

Supersunnuntai Naantalissa

Loppuviikon työputkesta selvittiin onnellisesti, lauantaina väsymyksen taso oli sitten sen mukainen. Illaksi tultiin mun kotikotiin saunomaan ym. ja täällä maalla nökötän edelleen, mutkien kautta kylläkin. Eilinen päivä vierähti Naantalissa liikunnallisissa merkeissä, olin nimittäin äitin kanssa Supertreeneissä. Tämä oli toinen kerta kun osallistuin kyseiseen tapahtumaan, ensimmäisen kerran olin 2008 keväällä.

Supertreenit alkoivat mun osalta luennolla, josta sainkin hyviä vinkkejä treenaamiseen. Seuraavana oli vuorossa girya-tunti, ensimmäinen tutustumiseni kahvakuulaan ja aivan perusjuttuja siis. Oli kyllä mielenkiintoinen laji, jota voisin ruveta harrastamaan säännöllisestikin. Evästauon jälkeen siirryin liikuntasaliin, jossa mulla oli päivän viimeiset tunnit. Ensimmäisenä perusjumppaa Body-tunnin muodossa, ihan jees kolmivarttinen. Iltapäivän päätti ainoa äitin ja mun yhteinen tunti Challenge your body, joka oli selvästi Bodya reippaampi tunti.

Dharma

Mä olen viime elokuisen Elixia-kuukauden jälkeen harrastanut hävettävän vähän liikuntaa, minkä sain karvaasti huomata eilisen liikuntapläjäyksen jälkeen. Ei ehkä ollut maailman paras ajatus vetää kolme erilaista tuntia täysillä yhden päivän aikana, lihakset on tällä hetkellä niin kipeinä etten meinaa liikkumaan päästä. No, ainakin huomaa että eilen tuli treenattua reidet ja pakarat kunnolla! Orastavaa kipua oli jo eilen illalla, ja yön aikana kipu oli muuttunut suorastaan tuskaksi. Tänään onneksi olin vapaalla, mutta saa nähdä miten huomenna sujuu työskentely kun pitäisi 8 h kävellä ympäri varastoa.

Se, mitä uusien lajien lisäksi lähdin Suppareista hakemaan, oli viime syksynä kadonnut innostus aktiivista liikkumista kohtaan – ja sen ainakin luulen löytäneeni. Vietin tänään hyvän tovin tutkaillessa Turun liikuntatarjontaa, joitain ihan varteenotettavia vaihtoehtoja tulikin vastaan. Kunhan vain selviän näistä lihaskivuista niin koitan kyllä vihdoin tehdä asioille jotain ja alan käydä A) lenkillä useammin tai B) jossakin ryhmäliikuntatunnilla. Parantaisi varmasti omaa olotilaa huomattavasti.

Miska

Supertreeneistä mulla ei valitettavasti ole minkään sortin kuvamateriaalia, joten tänä viikonloppuna nappaamani kissakuvat saavat toimia tämän postauksen kuvituksena. Meidän katit ovat paitsi täysin sekaisin keväästä, myös älyttömän hellyydenkipeitä. Koko ajan pitäisi olla paijaamassa tai uniseurana, viime yönäkin Miska nukkui meidän kanssa ja aamulla Dharma kömpi mun viereen Miskan tilalle, kun sekä kultsi että Miska olivat lähteneet sängystä pois.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma