AvainsanaToinen kierros

27.7.2017
17:23

Kalkkimaalia ja muuttolaatikoita

Muuttoon on aikaa pari päivää ja kaaos kotona on taattu. Tässä kohtaa raskautta (rv 34 alkoi justiinsa) kyllä huomaa niin iltaisin kuin aamuisinkin, ettei paljoa ole ehtinyt aloillaan istuskella. Jalkapohjat tuntuvat koko ajan siltä kuin olisin kipittänyt vähintään puolimaratonin, varmaan kun kotona kaappien ja muuttolaatikoiden väliä ravatessa tulee oltua lähinnä paljain jaloin eikä kengät jalassa. Mahalla alkaa olla kokoa eikä kumartelu ole niin helppoa, puhumattakaan siitä että käsistä lipeää vähän väliä jotain lattialle. Onneksi mulla on innokas 2,5-vuotias apuri, joka useimmiten nostelee pyynnöstä mitä äiti taas onkin onnistunut pudottamaan. Viime raskaudesta säästämäni tukivyö on ollut pelastus, ilman sitä häärätessä vatsa tuntuu raskaammalta ja kipeytyy herkemmin.

Vauva vähät välittää jatkuvasta jaloilla olemisesta ja liikkeestä, intoutuu vain välillä muljaamaan niin että mahanahka senkun heiluu. Kävin alkuviikosta neuvolassa ja terkkari oli sitä mieltä, että tyyppi olisi kääntynyt pää alaspäin. Varovaisen toiveikkaana pidän siis peukun pystyssä, että näin tosiaan olisi – ja ettei hän keksi yhtäkkiä käännähtää toisinpäin. Ensi viikon loppupuolella tarkistetaan tilanne uusiksi, siitä sitten riippuu onko synnytystapa-arvio ihan vaan neuvolalääkärillä vai pitääkö suunnata äitiyspolille.

Jaahas, katotaan mitä tästä tulee. #painting #chalkpaint #kalklitir

Eilen illalla mies soitti iloisen puhelun tulevasta kodistamme: makuuhuone on valmis! Kävin illalla tsekkaamassa miltä näyttää ja hitsin hyvältähän se, vaikka esim. seinien tasoitustöihin tapettien poiston jälkeen ei riittänyt aika kuin pahimpien kohtien suhteen. Itse en ole asunnolla tehnyt tällä viikolla muuta kuin sutinut yhden seinän kalkkimaalilla pariin otteeseen, se olikin varsin mielenkiintoista puuhaa. Valitsemani värisävy on aika lailla täydellinen, mutta pensselin ostossa menin kyllä aivan metsään. Kaikissa ohjeissa kehotettiin hankkimaan seinän maalaamista varten iso pehmeä suti ja kaupan hyllyrivistöjen edessä tovin ihmeteltyäni päädyin tuollaiseen keskihintaiseen, 12 cm leveään sutiin. Leveys ei sinänsä tuottanut ongelmia, mutta paksuus kyllä – ohuempi olisi ehdottomasti ollut toimivampi vaihtoehto. Pensselistä myös irtosi karvoja seinään kummallakin maalauskerralla, ensimmäisellä täyspitkiä ja toisella katkenneita. Aika surkeaa laatua siis.

Pensseli on turhan muhku ja vähän tuli vahingossa sudittua mm. kattoa, mutta mielenkiintoiselta näyttää nyt jo. #wall #livingroom #painting #chalkpaint #kalklitir #nofilter

Kaksi kerrosta valkopohjainen seinä tosiaan vaati kalkkimaalia, ensimmäisen kerroksen jälkeen valkoinen paistoi vielä hieman läpi joistain kohdin. Toisen kerroksen jälkeen olin oikein tyytyväinen ja mieskin kehui, että kivalta näyttää. Koitan muistaa vilauttaa lopputulostakin myöhemmin, kunhan pääsen kuvaamaan seinän sopivassa valossa. Huomenna pitäisi ekat romppeet saada alta pois varastoon ja lauantaina heti aamusta alkaa huonekalujen siirto uuteen kotiin. Pyykkikone muuten ehti tulla jo alkuviikosta, vaikka perjantaina sitä tilatessani toimitusaika oli vielä avoin. Kerrankin tällainen erittäin positiivinen yllätys!

25.7.2017
23:42

Toukokuiset raita-asut

Pari asukuvaa arkistojen kätköistä, toukokuun puolivälin tienoilta kumpikin ja pallomahan vaihe noin rv 23. Jumpe mulla onkin ollut pieni maha tuossa kohtaa, on meinaan pikkasen enemmän kokoa tällä hetkellä! Mahtaako uudempia asukuvia edes olla, ei ole viime viikkoina ollut kovin luova olo pukeutumisen suhteen… Noh, ensi viikolla on edessä paluu työelämään lyhyeksi toviksi niin jospa saisi vielä jotain järkevää kolttua heitettyä niskaan ja mahdollisesti jopa kuvattua ne. Tämän raskauden vaatetuksessa avainsana on varmasti ollut raidat, tuntuu että vaatekaappini on salakavalasti täyttynyt kaiken maailman raita-asioista. Eikös se ole niin, että korosta sitä mitä et voi piilottaa? ;) Tässä siis pari versiota perus mustavalkoiseen tasaraitaan pohjautuen.

Päivän asu 17.5.2017

Epäröin hieman tilatessani sovitukseen Noshin raidallisen ribbipaidan, mutta se on osoittautunut oikein kivaksi vaatekappaleeksi. Vaikka siinä on tuollainen semipoolokaulus, ei paita kuitenkaan ole tuntunut liian ysäriltä. R/H:n maksihame on muutaman kesän takainen aleostos, toimii hyvin myös vauvamahan kanssa kun kiskaisee vyötärön lähelle kainaloita. Tuolloin toukokuun puolivälissä oli vielä varsin vilpoista, joten paksut sukkikset (H&M) olivat paikallaan. Taisin suurimman osan keväästä tallustaa Niken ihan parhaissa Free 5.0 -lenkkareissa, niillä jaksaa mennä vaikka koko päivän. Korvissa roikkuvat hopeiset kamerat on Raumalta muistaakseni Mustan pitsin yöstä ostetut, ihana sysimusta rannekello Our Theory Of – merkkivinkistä kiitos Kesällä kerran -blogille.

Päivän asu 18.5.2017

Toinen setti on siistimpi versio aiemmin nähdystä Helsinki-päivän asusta, Jenni nappasi kuvan Linnateatteri-illan päätteeksi. Tämä on varmaan ollut nyt raskausaikana se luottoasu, joka on helppo heittää päälle sen kummempia ajattelematta. Tällaisia komboja pitäisi garderobissa olla ehkä pari-kolme, niin helpottuisi vaatteiden valinta huomattavasti! Erityisesti jos kaikki osat sopisivat keskenään yhteen ja kaapista voisi tempaista päällensä minkä ylä- ja alaosan tahansa. Mekko Nosh, tekonahkaleggarit H&M mama ja nilkkurit Vagabond. Korvissa siskon tekemät hopeiset roikkuvat korvikset, rannekello sama musta Our Theory Of kuin edellisessäkin. Joku pieni väriläiskä voisi toimia lisänä, esim. neonväriset kynnet tai vaikka mintunvihreä pikkulaukku.

2.7.2017
17:06

Raskausajan tyylipohdintaa

Nyt kun tästä vuodesta on kulunut jo inan yli puolet, voin todeta että eipä ole koskaan ennen päivän asut jääneet yhtä vähälle taltioinnille. Toisaalta tämä suunta oli nähtävissä jo viime vuonna, kun asukuvia ei lopulta kertynyt vuoden aikana edes kahtakymmentä. Suurin syy on varmasti ulkonäölliset ahdistukset: viime kesänä kroppaan takertuneet ylimääräiset kilot sekä pitkään vaivannut hiuskriisi. Kilojen suhteen stressiä ei – kiitos raskauden – tällä hetkellä ole, niitä ehtii miettiä sitten joskus synnytyksen jälkeen. Tai mistä sitä tietää ehtiikö, voi olla ettei siinä rumbassa ehdi miettiä yhtään mitään ylimääräistä.

Hiuksiin taas voisi ja olisi kiva keksiä jotain uutta vaikka saman tien. Viime kesän shokkivärjäilyn kanssa luovutin elokuussa, syksyn kasvattelin reuhkaa ja toivoin värin haalistuvan mahdollisimman paljon. Joulukuussa heitin päähäni jotain perus ruskeaa kestoväriä, parikin kertaa itse asiassa kun ei ekalla kertaa tuntunut peittyvän tarpeeksi. Noh, ei se toinen kerta paljoa parantanut tilannetta, vaan ihana vihertävä sävy jäi vilkkumaan ruskean alta latvoissa missä sinistä oli eniten ollut… Tällä viikolla sain vihdoin aikaiseksi kokeilla C-vitamiinipesua ja jumpe, sehän toimi! Unohdin kokonaan laittaa mössöön vähän vettä mukaan, joten en onnistunut sitä kovin tasaisesti levittämään, mutta näköjään tarpeeksi hyvin kun enimmät vihertävyydet katosivat. Huisaa – ja omalla tavallaan jokseenkin älytöntä.

Seuraavaksi voisi miettiä istahtamista kampaajan tuoliin, mutta mitä ihmettä tälle päälle oikein keksisi? Viimeksi kävin kampaajalla joskus alkukeväästä ja silloin halusin kokeilla kaikkialta yhtä pitkää, mutta se ei kyllä oikein mulla toimi. Mun kuontalo on niin älyttömän paksu nykyään, että hippasen on turhan raskas tuntuma ainakin näin kesäaikaan. Haaveilen vaaleammasta latvasta, mutta värjäyspuuhiin en ajatellut raskausaikana ryhtyä, joten ensihätään pitäisi pärjätä pelkällä leikkaamisella. Kovin paljon en myöskään halua lyhentää, jotta ponnarioptio säilyy, eikä otsatukkakaan oikein houkuta. Hmmmm.

Päivän asu 14.1.2017

Sitten ne muutamat harvat asukuvat, jotka nyt raskauden aikana on kameran muistikortille tallentuneet. Eka on tyttären synttäriviikonlopulta, muutamaa päivää aiemmin oli piirtynyt kaksi viivaa raskaustestiin. Ruudullinen tunikamekko Papu, kissoja vilisevät (jotka eivät näköjään kovin hyvin erotu) mustat sukkahousut Lindex. Korvissa olevat Ann-Christine Mäkelän suunnittelemat Kärki-korvikset mätsäävät väriltään kivasti mekon mintunvihreisiin taskuihin. Tämän mekon haluaisin löytää myös tyttärelle, mutta hitsit kun oikeaa kokoa ei tunnu löytyvän mistään! Vauvalle on jo hankittuna samaa kuosia oleva body.

Päivän asu 12.4.2017

Toinen asu onkin sitten paria kuukautta myöhemmin ja pötsi selvästi jo näkyvillä, raskausviikkoja about 18. Pidin huhtikuun alussa Nosh-kutsut ja hurahdin tilaamaan itselleni vaikka mitä, kun jotenkin olemassa oleva garderobi tuntui tuhottoman tylsältä ja Noshin kevätmallistosta iski livenä tosi moni juttu. Osa toki lähti palautukseen, mutta hyvin sain myös täydennettyä vaatekaappia erinomaisilla käyttövaatteilla. Tämän asun hiekanvärinen Kuiske-mekko siis Nosh, vuosia palvellut (ja vähän kulahtanutkin) merinoneuletakki COS men, liukuvärisukkikset Lindex sekä nilkkurilempparini Vagabond. Korvissa mintunvihreät pallot H&M Divided, kaulassa hopeinen & (typerän mittaisella ketjulla) Fashionology.

Päivän asu 22.4.2017

Tämä on reilu viikkoa myöhemmin kuin edellinen, kun olimme pääkaupunkiseudulla viettämässä naisten rentoutumis- ja geokätköilyviikonloppua. Joustocollegea oleva, 3/4-hihoilla varustettu Sail-mekko nousi heti suosikiksi Nosh-tilauksesta, piti myöhemmin jopa tilata sama mekko myös mustana. Harmaa luottohuivi Syster P, neuletakki COS men, viime raskaudesta säästetyt tekonahkaleggarit H&M mama ja jalassa maailman parhaat lenkkarit, Niken vanhemman malliset Free 5.0. Korvissa on mun vakiomatkakorvikset eli Fashionology hopeiset ruksit.

Päivän asu 24.4.2017

Viimeinen asu on huhtikuun loppupuolelta, viikkoja kasassa lähemmäs 20. Hassua miten pieneltä maha näyttää tässä! Harmaa joutsenilla kuvitettu t-paita ja musta Aalto-collegehame Nosh, molemmat olleet aivan loistavia odotusajan vaatteita. Paidan muotoiltu helma on pidempi kuin joissain äitiyspaidoissa ja kaarevuutensa ansiosta istuu tosi kivasti myös mahan kanssa. Hame joustaa hyvin ja siinä on korkea vyötärö, joten sen saa mukavasti vedettyä mahan yli. Neuletakki (ylläri, ylläri) COS men, koralliset sukkikset Lindex ja nilkkurit Vagabond + korvissa hopeiset pelikortit Planet Star.


Hyvin muuten huomaa, mitkä ovat mun yleisimmät hiustyylit nykyään: 1) toisen puolen etuhiukset pinnillä ylhäällä 2) puolinuttura päälaella. :D Kyllä, jotain muutosta on pakko kehitellä – ja pian!

1.7.2017
14:55

Toista kertaa odottamassa

Toinen raskaus huitelee pian jo raskausviikolla 30 enkä ole kirjoittanut itselleni muistiin vielä mitään – enkä muuten aloittanut vauvakirjan täyttämistäkään, hups. Tämä raskaus on ollut monelta osin aivan erilainen kuin ensimmäinen. Pahoinvointi alkoi pian plussan (rv 6) jälkeen, kun meille esikoisen 2-vuotisjuhlien yhteydessä iski oletettavasti noro. Mulla se vellova paha olo jäi vähän niin kuin päälle ja alkoi helpottaa vasta nt-ultran jälkeen, lähemmäs pari kuukautta pahoinvoinnista siis tuli kärsittyä. Myös väsymys oli ekoina kuukausina suurta ja usein meninkin tytön kanssa yhtä aikaa nukkumaan, kun ei vaan jaksanut enää olla hereillä. Jälkikäteen ajateltuna eipä mulla ole kauheasti muistikuvia tammikuun puolivälistä helmikuun loppuun…

Toisin kuin viimeksi, iho on ollut suorastaan loistokunnossa. Jotain pientä näppyä ehkä välillä, mutta mitään sen pahempaa ei ole näkynyt – en edes muista milloin viimeksi. Rasvoittuva sekaiho on muuttunut enemmänkin kuivaksi enkä ole moneen kuukauteen enää tehnyt vesipesua aamuin illoin, vaan aamuisin on riittänyt ihan vain kasvovedellä pyyhkiminen. Ei mun posket toki ole yhtäkkiä miksikään tasaisen pehmoiseksi vauvanpyllyihoksi muuttuneet, mutta sen verran hyvä tilanne kuitenkin, että toisinaan nassu näyttää jopa omasta mielestä ihan nätiltä. Huomaa kyllä miten paljon tämä vaikuttaa mulla yleiseen olotilaan, ei meinaan ole kummemmin ulkonäkö tässä raskaudessa ahdistanut, vaikka noin muuten on rasvaa kertynyt joka puolelle oikein “mukavasti”.

Rv 16+3

Ruokien suhteen on ollut selvästi enemmän mielihaluja sekä erityisesti ällötyksiä, tosin jälkimmäiseen varmasti liittyy myös se noro. Makea on maistunut huonosti enkä yhdessä kohtaa pystynyt syömään kuin tyyliin max. 5 karkkia kerralla, mikä ei toisaalta ole yhtään huono asia. Hedelmät ovat olleet himotuslistan kärkipäässä läpi raskauden, erityisesti kaikki melonit ja olinkin ihan onnessani kun melonikausi vihdoin starttasi. Tällä hetkellä tuoreista myös avomaan kurkku, herne, nektariini ja kirsikka ovat pop – mansikkakauden kunnon käynnistymistä odotellessa. Ja mustikoita, mmmmm! Tuoremehuun oli viikkojen 15-25 paikkeilla järjetön himo, mieluiten appelsiinipohjalla ja kunnon krämmäleillä. Suolainen maistuu tosiaan makeaa paremmin, mutta useimmiten on fiilis, ettei tekisi mieli syödä yhtään mitään ja oikein ärsyttää, kun tulee nälkä ja on pakko syödä jotain. Monta kertaa olen illalla parahtanut miehelle, että mä en jaksa taas syödä!, mutta ei sitä oikein voi skipatakaan, koska nälkäisenä tulee helposti huono olo.

Yksi täsmälleen sama himotus on ollut kuin ekalla kerralla: Hesen ranskikset punaisella majoneesilla (mähän en siis normaalisti edes tykkää ko. majoneesista). Lisäksi olen hetkittäin koukuttunut mm. yhteen tiettyyn Novelle Plus -juomaan (se persikan värinen), Kippari-sulatejuustoviipaleisiin, itse tehtyyn guacamoleen, pakastepitsaan (Pirkka tonnikala-punasipuli), toimiston lähikaupan juustosämpylöihin. Töissä olen vedellyt myös paljon vissyä, kun siellä hanavesi alkoi yhtäkkiä maistua mun suussa tosi paljon kloorilta. Teetä en alussa pystynyt juomaan ollenkaan ja olinkin ihan varma, että siitä kyllä joku tajuaa tilanteen. Pahoinvoinnin lievennyttyä tee (tosin vain vihreä) maistui hetken aikaa, mutta puolivälin jälkeen alkoi taas tökkiä. Nyt kesälomalle jäätyäni tee on maistunut paremmin eikä tarvitse enää olla vain vihreää.

Rv 20+0

Kuten toisessa raskaudessa on tapana, maha pullahti suht aikaisessa vaiheessa näkyviin. Piilottelin sitä kylläkin pidempään kuin viimeksi, töissäkin kerroin vasta muistaakseni viikolla 15 ja ihan vain siksi, etten enää jaksanut verhoutua samoihin peittäviin kaapuihin päivästä toiseen. Jotenkin tällä kertaa on ollut paljon epäileväisempi ja varovaisempi ylipäänsä koko raskauden suhteen, vaikka kaikki on sinänsä mennyt ihan normaalilla kaavalla. Eka neuvolakäynti mulla oli rv 8+1 yhdistettynä tyttären 2-vuotisneuvolan kanssa, ja nt-ultra oli rv 12+1. Ultra oli ehkä vähän hämmentävä kokemus eikä montaa minuuttia kestänyt. Asento oli ilmeisen sopiva, kun lääkäri sai turvotuksen ym. tarpeellisen mitattua, vaikka sikiö oli unessa eikä nähty yhdenkään raajan edes liikahtavan. Siitä jäi päälle mieltä vaivaava epävarmuus, joka onneksi hälveni rakenneultrassa, kun meille osui aivan ihana kätilö. Hän teki työnsä todella tarkasti ja koko ajan selittäen, lopuksi kysyi vielä sopiiko hänen käydä tietyt jutut vielä itsekseen läpi.

Mies halusi ultrassa kuulla arvion sukupuolesta ja annoin sitten periksi, kun viimeksi se lähinnä mun toiveesta pidettiin salassa synnärille saakka. En kylläkään osaa asiaa pitää varmana noin aikaisen vaiheen 2d-ultran perusteella, ehkä jos loppuraskaudessa se katsotaan uudestaan niin sitten voin uskoa ennen kuin itse livenä näen. :D Emme ole sukupuoliarviota huudelleet julkisesti, jotenkin kun se ei ole 100% varma niin ei halua käsitellä sitä sellaisena. Se kylläkin on sanottava, että esim. vaatehankintoihin veikkaus on vaikuttanut ihan huomaamatta. En todellakaan ole haalinut kaappeja täyteen vaaleanpunaista/-sinistä vaan mennyt enemmänkin unisex-linjalla, mutta silti huomaan miettiväni aina sopisiko joku juttu juuri sille sukupuolelle.

Rv 23+0

Tämä toisen kierroksen maha on selvästi eri mallinen sekä ollut alusta asti paljon alempana. Pyöräilykausi esimerkiksi jäi multa ihan tyngäksi, kun jäätävät säät jatkuivat pitkälle kevääseen ja sitten kun vihdoin lämpeni, tuntui fillarointi jo kaikin puolin ikävältä. Omasta mielestäni maha on edelleen kooltaan ihan normaali, mutta useampi lasketun ajan kyselijä on näyttänyt todella hämmästyneeltä kuultuaan sen olevan kuukausien päästä. Onpa pari pohtinut ääneen, olenko varma etten odota kaksosia… Juu on totta, että niin painon osalta kuin muilta mitoilta olen jo nyt ennen rv 30 isompi kuin viimeksi synnyttämään mennessäni, mutta yhdistäisin sen ennemminkin siihen +10 kg korkeampaan lähtöpainoon.

Raskaampaa odottaminen joka tapauksessa on ollut ekaan kierrokseen verrattuna. Luonnollisesti nyt on oltava liikkeellä aivan eri tavalla kun on jo se esikoinen siinä eikä työpäivän jälkeen ole voinut vain istua sohvalla silittelemässä mahaa. Kumartelu ym. liikkuminen on jo hankalaa, ja harjoitussupistuksia on ollut kuten viimeksikin. Suonenvedot eivät onneksi ole tässä raskaudessa vaivanneet, sen sijaan nenä on välillä vuotanut verta ihan yllättäen. Liikkeitä tunsin ekaa kertaa miehen syntymäpäivänä rv 17+3, hieman aiemmin siis kuin esikoista odottaessa. Bebe nro 2 on varsin liikkuvaista sorttia ja muljaa välillä niin että maha ihan heiluu, mitä en muista esikoisesta tapahtuneen kuin ehkä ihan lopussa. Kaveri vaikuttaa hengaavan edelleen poikittain ja liikkeet ovat koko ajan tuntuneet alavatsalla. Toivon todella, että tyyppi tajuaisi itse kääntyä pää alaspäin ja saisin mahdollisesti kokea astetta luonnollisemman synnytyksen kuin viimeksi.

(Keskimmäisen kuvan ikuisti mieheni, ekasta ja vikasta kiitos Jennille.)

6.5.2017
17:30

Lisää muutoksen tuulia

Kuukausi sitten kerroin blogia koskevasta jännästä muutoksesta, mutta vähän jotain muutakin muutosta on tiedossa. Tai no, aika isokin muutos. Koko alkuvuosi meni tietyllä tavalla sumussa. Ensin oli synttärihässäkkää, sitten loppumattomalta tuntuva sairasteluputki. Tähän päälle vielä aivan ultimaattinen väsymys ja vellova paha olo. Jotenkin sitä kuitenkin jaksoi sinnitellä päivä kerrallaan, kun ajatteli että syksyllä meitä on yhden minipienen ihmisen verran enemmän. ♥

Syysvauva

Yllättävää toisessa raskaudessa on se, miten paljon enemmän sitä on huolissaan tuosta mahassa kasvavasta ihmistaimesta. Ensimmäistä odottaessa kaikki on uutta ja jännittävää, mutta nyt jotenkin tietoisuus siitä mikä kaikki voi mennä pieleen on selvästi enemmän läsnä. Tieto lisää tuskaa? En oikein uskaltanut nauttia raskaudesta ennen rakenneultraa, varsinkin kun ensimmäinen ultra oli supernopea ja tehokas emmekä ehtineet nähdä tyypin liikahtavan milliäkään. Esikoisesta nt-ultrakokemus oli aivan erilainen, joten nyt jäi vähän epäuskoinen olo että kaikki tosissaan voisi olla kunnossa. Onneksi toisessa ultrassa meille osui tarkasti työnsä tekevä ja todella lämminhenkinen kätilö, joka varmisti aina että mekin tajusimme mistä ruumiinosasta on kyse. Samanlainen nöpönenä siellä näyttää majailevan kuin ekalla kierroksellakin, kuin samasta puusta veistetty. Jännä sitten syksyllä nähdä kuinka saman näköinen beibi putkahtaa ulos, erityisesti jos on toista sukupuolta kuin esikoinen.

Oot niin ihana

Sen kummempia hankintoja ei vauvalle ole tehty, mutta Lapsimessujen ostoslistallani oli ykkösenä Oot niin ihana -vauvakirja. Esikoisen vauvakirjaa en ole viitsinyt lähteä uusimaan, joten tiesin heti mikä on the vauvakirja tälle toiselle. Ostin saman tien lisäsivupaketinkin, jotta varmasti riittää täytettävää – ja siinä sivussa tapasin viimein livenä Ainon, yhden graafisen alan ehdottomista idoleistani. :) Palaan tähän mukavan erilaiseen vauvakirjaan varmasti myöhemmin, kunhan olen päässyt vauhtiin sen täyttämisessä.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Hääpäiväkuva Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Nosh Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Puolivuotiskatsaus Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma