{ Avainsana } Vertailussa

28.5.2017 17:34

Britax B-Motion 4 vs. Kronan Sulky/S

Kuva-arkistojen kätköistä löytyi reilun vuoden takaa otokset myös toisesta aika täydellisestä vertailuparista, tällä kertaa kategoriassa kuomurattaat. Britax B-Motion 4 ja Kronan Sulky/S olivat itse asiassa meillä parikin kuukautta yhtä aikaa, Motionit tosin jokusen viikon vanhemmillani vararattaina. Tämä kaksikko on keskenään hyvin samanlainen: istuin ei ole irroitettavissa eikä istuimen suuntaa näin ollen saa vaihdettua, hyvän kokoinen kuomu on kiinnitetty runkoon, kooltaan eivät ole mitkään minipienet muttei yhdistelmien kaltaiset jätitkään ja kasauskoko on varsin kelvollinen myös matkarataskäyttöön.

Britax B-Motion 4 ja Kronan Sulky/S

Mukavan kapoiset Sulkyt voittavat 53 sentillään leveydessä, vaikkei toki B-Motioneiden 55,5 cm paljoa huonommaksi jää. Sen verran eroa kuitenkin on, että Sulkyilla mahduin kulkemaan suunnilleen joka paikassa, kun taas B-Motioneiden kanssa jäin pari kertaa johonkin kaupan hyllyväliin tms. jumiin. Sulky/S:t painavat kilon verran enemmän, jopa lähes saman kuin esim. yhdistelmiksi luokiteltavat Viikkarit tai Moseyt. Työntötuntuma on kuitenkin selvästi kevyempi. Pituudessa rattailla ei montaa senttiä ole eroa Sulkyjen ollessa inan lyhyemmät, ja molemmilla onkin oikein näppärä kulkea julkisilla.

Britax B-Motion 4 ja Kronan Sulky/S, kuomu auki
Britax B-Motion 4 ja Kronan Sulky/S, kuomun kurkistusluukku

Kuomu on Sulkyissa selvästi parempi ja esiin käännettävä aurinkolippa tekee siitä entistä suojaavamman. Myös integroitu hyönteissuoja on kätevä – aina taatusti mukana! B-Motioneissa kuomuun saa kyllä lisäpituutta, mutta vetoketjun alta paljastuva lisäosa on verkkoa ja toimii siis lähinnä lämpimällä säällä. Tilalle voi toki hankkia uudemman Plus-mallin kuomun, jossa lisäpätkä on kangasta, mutta mielestäni siltikään kuomu ei ole yhtä hyvä kuin Sulkyjen. Kummassakin rattaassa on verkolla varustettu kurkistusluukku kuomun päällä, itse pidän enemmän B-Motioneiden pienemmästä luukusta, vaikka se onkin tarrakiinnitteinen.

Työntöaisoissa on huomattava ero ns. matalammassa päässä. B-Motioneita liikuttaa helposti lyhyempikin työntäjä, sillä nivelaisan alin asento on 84 cm korkeudella. Sulky/S:n ergonominen työntöaisa on muotoilultaan ihana ja hyvä pitää kiinni, mutta se jää alimmillaankin yli metrin korkeuteen ja vaatii siis työntäjältä jonkun verran pituutta. Joskus olen nähnyt kuvan, että aisa on käännetty ylösalaisin, jolloin se toimii paremmin lyhyellä työntäjällä, mutta se tietysti taas vaikuttaa kasaukseen.

Britax B-Motion 4 (2015) Kronan Sulky/S (2015)
Leveys 55,5 cm 53 cm
Pituus (aisa lyhimmillään) 83 cm 79 cm (jalkatuki alhaalla 74,5 cm) cm
Kokoontaitettuna (PxLxK) 71×55,5×29 cm (turvakaaren kanssa pituus 89 cm) 67x53x40 cm
Paino 10,5 kg 11,5 kg
Renkaat 4 kpl ilmakumi, takana 10″ ja edessä 7,5″ 4 kpl ilmakumi, takana 10″ ja edessä 8″
Aisa ja työntökorkeus Nivel,
84-110 cm
Nivel,
105-111 cm
Tavarakori Kankainen,
37×31 cm,
max. 4 kg
Kankainen,
36×27 cm,
max. 5 kg

Tavarakori kummassakin on suhteellisen mini ja yllättävää kyllä, Sulkyjen hieman pienempään koriin saa latoa tavaraa kilon enemmän kuin B-Motioneissa. Sulkyjen uudemmassa, vuoden 2016 mallissa tavarakorin kokoa on muistaakseni kasvatettu jonkun verran, mutta varsin pieni ja onneton se edelleen on. Käytettävyydeltään B-Motioneiden tavarakori on parempi, Sulkyissa kun on hassun korkea takareuna, joka hankaloittaa korin käyttöä.

Britax B-Motion 4 ja Kronan Sulky/S, paketti kokoontaitettuna
Britax B-Motion 4 ja Kronan Sulky/S, kasauskoon korkeusBritax B-Motion 4 ja Kronan Sulky/S, kasauskoon pituus
Britax B-Motion 4 ja Kronan Sulky/S, kasauskoon pituus

Kasaustyyliltään rattaat ovat erilaiset: B-Motioneissa on ns. yhden käden kasaus, kun taas Sulkyt menevät nippuun samaan tyyliin kuin isommat yhdistelmät. Kasauskoossa eroa on lähinnä paketin korkeudessa, Sulkyt kasautuvat renkailleen ja siitä johtuen myös paketti jää selkeästi korkeammaksi. Toisaalta jos B-Motionit kasaa turvakaaren kanssa, on se huomatttavasti pidempi setti – lähes 90 cm. Kaari on onneksi nopea irroittaa, joten siinä mielessä B-Motionit ovat mun mielestä hivenen näpsäkämmät kasattuna. Miinusta voisi antaa siitä, että kankaat tai työntöaisa likastuu helpommin kuin Sulkyissa, jotka ovat nipussa nätisti irti maasta.

Britax B-Motion 4 ja Kronan Sulky/S, takarenkaat
Britax B-Motion 4 ja Kronan Sulky/S, eturenkaat

Renkaissa on paperilla eroa todella vähän. Kummassakin on ilmatäytteiset renkaat, takana isommat (10″) ja edessä 360° pyörivät pienemmät. Sulkyjen eturenkaat on kooltaan puoli tuumaa isommat, sinänsä pieni ero mutta käytössä se kyllä tuntuu. B-Motionit töksähtävät helpommin sadevesikouruihin ym., Sulkyjen kanssa ei tällaista ongelmaa ole. Sulkyissa myös renkaiden sijoittelu on parempi eikä edes takaisin heijatessa ole sitä efektiä, että eturenkaat törmäisivät toisiinsa, kuten B-Motioneissa välillä on. B-Motioneissa on jousitus takarenkaissa, mutta se on kyllä aivan mitäänsanomaton verrattuna Sulkyjen superletkeään jousitukseen.

Britax B-Motion 4 (2015) Kronan Sulky/S (2015)
Istuin Selkänoja menee täysin makuulle, portaaton säätö Selkänoja menee täysin makuulle, portaaton säätö
Istuimen painoraja 17 kg 20 kg
Selkänojan korkeus 46 cm 48 cm
Kuomun alla tilaa 60 cm 57 cm
Makuupituus 95 cm 92 cm

Istuimen osalta yhteneväisyyttä on siinä, että molemmissa selkänoja menee täysin makuulle ja siinä on portaaton remmisäätö. Sulkyissa on muutaman kilon korkeampi painoraja ja pari senttiä korkeampi selkänoja, mutta B-Motioneissa kuitenkin on enemmän tilaa kuomun alla ja makuupituuskin hivenen pidempi. Istuimen malli on mielestäni Sulkyissa parempi, koska selkänoja on pystymmässä ja jotenkin tukevampi. B-Motioneissa selkänoja jää enemmän kenoon, jolloin pienempi kyytiläinen helposti valahtaa istuimessa. Sulkyjen “irtonaisista” valjaista sen sijaan en tykännyt yhtään, B-Motioneiden valjaat ja erityisesti pehmusteet ovat monella tapaa paremmat ja mukavammat käyttää.

Britax B-Motion 4 ja Kronan Sulky/S, istuin ja valjaat
Britax B-Motion 4 ja Kronan Sulky/S, selkänojan portaaton remmisäätö

Selkänojan säätö on Sulkyissa kätevämpi, mun makuun B-Motioneiden säätönamiska on ärsyttävä ja aika monta kertaa oli käpy palaa, kun en saanut sitä smoothisti säädettyä. Kummassakin rattaassa on muuten takana tasku, Sulkyissa tuollainen pieni selkänojassa ja B-Motioneissa suhteellisen iso siinä lipareessa, joka peittää päädyn selkänojan ollessa makuuasennossa. B-Motioneiden tasku on kyllä tosi näpsäkkä, mutta selkänoja ylhäällä lipare pitää irroittaa ikäänkuin roikkumaan selkojan taakse, mikä näyttää jokseenkin huvittavalta.

Britax B-Motion 4, makuuasento
Kronan Sulky/S, makuuasento

Sulkyissa jalkatuki on säädettävä, B-Motioneissa ei – tosin uudemmassa Plus-versiossa tämäkin puute on korjattu. Turvakaari on Sulkyissa kiinteä, mutta suht korkea onneksi, joten lapsi on helppo sujauttaa kyytiin. Turvakaaressa on myös haararemmi, isommalla lapsella mainio kun ei välttämättä tarvitse käyttää valjaita ollenkaan. B-Motioneiden irroitettava ja sivuun kääntyvä turvakaari on kyllä sekin ihan jees, mutta haararemmi täydentäisi sitä entistä paremmaksi.

Britax B-Motion 4 ja Kronan Sulky/S, edestäBritax B-Motion 4 ja Kronan Sulky/S, jalkatuet

Näin loppukaneettina vielä vahvistettakoon, että hyvin samanlaiset rattaat tosiaan kyseessä ja se kummat olisi “paremmat” riippuu oikeastaan täysin työntäjän mieltymyksistä sekä käyttötarkoituksesta ja -ympäristöstä. B-Motionit on superhelppo kasata autoon (tai vaikka eteiseen säilytykseen), toimivat myös lyhyemmällä työntäjällä ja niihin saa tarvittaessa vaihdettua kiinteät talvirenkaat eteen. Sulkyt ovat ehkä hivenen monikäyttöisemmät ja mukavammat, kasaus niissäkin on oikein kelpo, ergonominen työntöaisa ihana ja kunnon jousitus mahtava epätasaisemmallakin alustalla. Pienemmän lapsen kanssa valitsisin Sulkyt (koska säädettävä jalkatuki ja parempi istuma-asento), isommalle varmaan B-Motionit olisivat toimivampi kokonaisuus. Hinnan osalta Sulkyt ovat jonkun verran arvokkaammat, mikä sekin toki saattaa vaikuttaa valintaan.

Britax B-Motion 4 plussat:
  • Nopea ja näppärä kasaus.
  • Mukavan pieni kasauskoko.
  • Hyvät valjaat ja olkapehmusteet.
  • Aukeava turvakaari, jonka saa myös helposti irti.
  • Kuomujen vaihtomahdollisuus.
  • Verkko-osat hyvät tuuletukseen lämpimällä.
Kronan Sulky/S plussat:
  • Kapeat.
  • Säädettävä jalkatuki.
  • Hyvä jousitus.
  • Ergonomisesti muotoiltu työntöaisa.
  • Suojaava kuomu heijastimilla.
  • Integroitu hyönteissuoja.
29.3.2017 22:34

Emmaljunga Viking Air vs. Easywalker Mosey

Pitkästä aikaa vähän vaunujuttuja! Tämä vertailu on roikkunut luonnoksissa pienen ikuisuuden, kuvatkin jo reippaasti yli vuosi sitten otettu. Meillähän oli muutaman viikon yhtä aikaa kahdet hyvin samantyyppiset rattaat, Emmaljunga Vikingit ja Easywalker Moseyt, joista onneksi tajusin ottaa muutamat kuvat vierekkäin ennen kuin Vikingit jatkoivat matkaa. Näin jälkikäteen tarkasteltuna otokset olisivat voineet olla hieman tarkemmin suunnitellut (ja asetellut), mutta noh, näillä nyt on mentävä. Se myös vähän harmittaa, ettei mulla ole vertailukuvaa kasauksesta; se kun on näinkin samanlaisten rattaiden välillä aika erilainen.

Emmaljunga Viking Air ja Easywalker Mosey

Molemmista voisi mielestäni käyttää kuvausta isot pienet rattaat: kyytiin mahtuu isokin lapsi, mutta kooltaan rattaat ovat pienehköt, kapeat ja ennen kaikkea näppärät. Leveydessä eroa on huima puoli senttiä Vikingien (huom. Air-versio) ollessa 54 cm ja Moseyn 54,5 cm. Myös painon suhteen mennään samoissa, kumpikin painaa alle 12 kg ja eroa on “jopa” 400 g Moseyn ollessa se kevyempi.

Yhtäläisyyksiä löytyy leveyden ja painon lisäksi muitakin. Käännettävä istuin, sivuun käännettävä turvakaari, säädettävä jalkatuki, 360° pyörivät eturenkaat, sekä lyhyelle että pidemmälle sopiva säädettävä työntöaisa, kelvollisen kokoinen tavarakori.

Emmaljunga Viking Air ja Easywalker Mosey, pituus lyhimmillään
Emmaljunga Viking Air ja Easywalker Mosey, aisa pisimmillään

Toki em. yhtäläisyyksissä on myös erovaisuuksia, esimerkiksi aisan osalta. Vikingeissä on nivelaisa, jonka saa matalimmillaan vain 59 cm korkeuteen ja sitä pystyy helposti taaperoikäinenkin työntämään. Moseyn aisa on se toinen vaihtoehto eli teleskooppi, joka on alimmillaan 79 cm – ei siis kovin korkea sekään. Enimmillään työntökorkeus on kummassakin 106 cm. Aisan ollessa lyhimmillään rattailla ei ole pituudessa montaa senttiä eroa ja julkisissa molemmat toimivatkin erinomaisesti.

Emmaljunga Viking Air (2015) Easywalker Mosey (2015)
Leveys 54 cm 54,5 cm
Pituus (aisa lyhimmillään) 82 cm 78 cm
Kokoontaitettuna (PxLxK) 105x54x55 cm (kasvot menosuuntaan 85x54x50 cm) 96x55x40 cm (kasvot menosuuntaan 96x55x36 cm)
Paino 11,8 kg 11,4 kg
Renkaat 4 kpl ilmakumi, takana 10″ ja edessä 7″ 4 kpl vaahtotäytteiset (puhkeamattomat), kaikki 8″
Aisa ja työntökorkeus Nivel,
59-106 cm
Teleskooppi,
79-106 cm
Tavarakori Kankainen,
37×30 cm,
max. 5 kg
Kankainen,
37×36 cm,
max. 5 kg

Kasauksessa on eroja niin tavassa kuin koossakin. Vikingit ovat kokoontaitettuna emmaljungamaiseen tapaan isohko paketti, jota tosin istuimen kanssa kikkailemalla (ts. istuin erikseen rungon päälle, 85x54x47 cm) saa jonkun verran tiivistettyä. Istuin kiinni setin korkeutta lisää selkeästi turvakaari, joten ihan jo sen irroittaminen on nopea tapa pienentää paketin kokoa. Moseyssa kasauskoko ei oleellisesti muutu – korkeus jokusella sentillä – oli istuin kummin päin vaan eikä kokoon taittaminen vaadi sen kummempaa säätämistä. Moseyt saa kätevästi kokoontaitettuna nojaamaan seinää vasten, mutta Vikingien kasautuminen renkaiden päälle on ehdottomasti plussa ulkoilmassa.

Emmaljunga Viking: kasaus istuin selkä menosuuntaanEmmaljunga Viking: kasaus istuin kasvot menosuuntaan
Easywalker Mosey: kasaus istuin selkä menosuuntaanEasywalker Mosey: kasaus istuin kasvot menosuuntaan

Vikigien laittaminen nippuun on yksinkertaista ja logiikka hyvin samanlainen kuin useimmissa yhdistelmävaunuissa. Moseyn kasaus taas on erikoisempi, sillä istuin taittuu kahtia ja siinä missä paketin toinen pää on muhkea, toisessa päässä ei ole kuin aisa. Tämä tuo tavallaan lisätilaa auton perässä, kun aisapäädyn kohdalle mahtuu rattaiden lisäksi muutakin. Paketin avaaminen on Vikingeissä helppoa, mutta Moseyssa vaatii jokusen harjoittelukerran ennen kuin homma sujuu smoothisti – siinä meinaan joutuu vähän säätämään, että rattaat saa nätisti ja ennen kaikkea likaantumatta käyttökuntoon. Molemmat rattaat ovat onneksi kevyitä nostella.

Emmaljunga Viking Air ja Easywalker Mosey, takarenkaat
Emmaljunga Viking Air ja Easywalker Mosey, eturenkaat

Renkaissa aika lailla ainoa yhteneväisyys on se, että edessä olevat pyörivät 360° ja ne saa halutessaan lukittua. Vikingin tässä Air-versiossa on ilmatäytteiset renkaat, takana 10″ isommat ja edessä 7″ pienemmät. Moseyn renkaat ovat vaahtotäytteiset ja näin ollen puhkeamattomat, sama 8″ koko sekä edessä että takana. Itse tykkään enemmän ilmakumien pehmeämmästä menosta, mutta toki niitä pitää olla välillä täyttämässä ja aina on mahdollisuus, että rengas yhtäkkiä puhkeaa reissun päällä. Moseyn renkaat ovat yllättävän hyvät puhkeamattomiksi ja vasta kunnolla epätasaisessa maastossa tärinä on oikeasti häiritsevää (lähinnä työntäjälle). Tämäkin tuli kokeiltua erään kerran juuri lanatulla hiekkatiellä, aikamoista rytyytystä! Moseyn renkaissa parempaa on kapeus, Viikkareiden ilmakumirenkaat ovat mielestäni aika mohlot ja erityisesti takana olisi vähän kapeammat renkaat musta kivemmat.

Emmaljunga Viking Air ja Easywalker Mosey, makuuasento ja kuomun suojaavuus

Istuimen mitoissa on pieniä eroavaisuuksia, mutta ei oikein voi sanoa kummankaan olevan selkeästi toista parempi. Selkänojan korkeus on kummassakin reipas 50 cm, eroa on sentin verran Moseyn hyväksi. Kuitenkin koska Moseyssa kuomun korkeutta saa säädettyä, siinä on kuomun alla tilaa 52-64 cm vrt. Viikkareiden 56 cm. Sen sijaan makuupituus on Vikingeissä pidempi, huikea 105 cm, johtuen pidemmästä jalkatuesta. Painorajaksi Vikingeille luvataan vain 15 kg (Moseyn raja 20 kg), mutta todennäköisesti kyse on EU:n säädöksistä, sillä huhujen mukaan yli 15 kg testit maksavat niin paljon että mieluummin lykätään kaikille suoraan vain se 15 kg raja. Samat kärryt kun ovat esim. jenkkimarkkinoilla niin kas kummaa, painorajakin on aivan eri…

Emmaljunga Viking Air (2015) Easywalker Mosey (2015)
Istuin Kuppipenkki, 3 asentoa (+ 1 kasaukseen) Selkänoja menee täysin makuulle, 4 asentoa
Istuimen painoraja 15 kg 20 kg
Selkänojan korkeus 52 cm 53 cm
Kuomun alla tilaa 56 cm 52-64 cm
Makuupituus 105 cm 97 cm

Suurin ero istuimissa on tietysti se, että Vikingissä on kuppipenkki ja Moseyssa perinteinen, täysin makuulle menevä istuin. Kumpikin sopii käytettäväksi n. 6 kk iästä eteenpäin, tosin meillä ainakin mentiin suht pitkään Viikkareilla niin että selkänoja oli makaavimmassa asennossa. Sitä olen kuullut moitittavan turhan pystyksi pienelle kyytiläiselle, mutta itse en tällaista ongelmaa kokenut edes alkuvaiheessa. Turvakaari molemmissa on, mutta ainoastaan Vikingeissä on tajuttu suunnitella haararemmi mukaan. On kylläkin varsin yleinen “vaiva” monissa rattaissa tämä haaravyön puuttuminen.

Kuomu kummassakin on kunnolla suojaava eikä välttämättä kaipaa vaunuverhoa lisäsuojaksi edes makuuasennossa. Moseyn jatkettava kuomu aurinkolipalla on kätevä, sillä osan kankaasta saa piiloon silloin kun ei suojaa tarvitse niin paljoa. Vikingin kuomussa on takaosassa verkko, joka lämpimällä kelillä on varsin hyvä ominaisuus. Molempien rattaiden kuomu on vaihdettavissa ja ulkonäköön saa siis pientä piristystä helposti, joskin Emmaljungalla väri- ja kuosivaihtoehtoja on huomattavasti enemmän.

Valjaat ovat molemmissa 5-pistevaljaat irroitettavilla olkapehmusteilla. Viikkareissa napsautetaan kiinni ensin toinen, sitten toinen puoli, ja pelkät lantiovyöt saa helposti otettua käyttöön. Moseyssa kummankin puolen soljet on laitettava päällekäin ja sitten vasta lukkoon (ks. kuva), mikä ei rimpuilevan lapsen kanssa ole mikään helppo nakki. Lantiovöitä ei saa erilleen ja pehmusteen/lämpöpussin vaihtaminen on tästä syystä jokseenkin ärsyttävää. Tosin uudemmat Moseyt (2016) ovat tuollaisilla Vikingien tyylisillä valjailla, lieneekö asiakaskunta antanut palautetta. ;) Moseyn olkapehmusteille on annettava plussa siitä, että niissä on yläosassa pienet kumilenkit eivätkä ne näin ollen pääse valumaan miten sattuu kuten Vikingeissä tekee.

Emmaljunga Viking Air ja Easywalker Mosey, edestä

Vikingit ovat yleisesti ottaen korkeammat kuin Moseyt, mikä tavallaan on hassua, kun Moseyt kuitenkin ovat superpitkien hollantilaisten kehittämät. Oikein yleispätevät, kaupunkikelpoiset sekä kaikin puolin näppärät ovat sopivia kuvauksia molemmille rattaille. Meille näistä silloin jäivät Moseyt; ehkä siitä syystä että Viikkarit oli jo “koettu ja nähty”, ehkä siksi että Moseyt vakuuttivat paitsi monipuolisuudellaan, myös kasauskoollaan. Vikingejä en ole sen kummemmin haikaillut takaisin, mutta Moseyn vaihtaminen pois (siitä lisää toiste) jäi kaivelemaan melkein vuodeksi ja niinhän siinä lopulta kävi, että ne oli hankittava uudestaan. :D

Emmaljunga Viking Air plussat:
  • Ilmakumirenkaat.
  • Isohko tavarakori.
  • Pitkä makuutila.
  • Kunnon säädettävä jalkatuki.
  • Haararemmi valmiina.
  • Ulkonäön muunneltavuus kuomujen kausittain vaihtuvilla kuosivaihtoehdoilla.
Easywalker Mosey plussat:
  • Pienet ja ketterät.
  • Kelvollinen kasauskoko.
  • Todella hyvä kuomu, jonka lisäpätkät voi ottaa esiin vain tarvittaessa.
  • Hyvän kokoiset renkaat, myös edessä.
  • Nahkapäällysteinen teleskooppiaisa, joka ei kippaa vaikka siinä olisi kassia ym.
  • Kauniit. ♥
11.11.2015 23:14

Brio Happy vs. Emmaljunga Viking Air

Olin jo ehtinyt ihan unohtaa, että mulla oli luonnoksissa tällainen vertailukin meidän vaunuista! Keväällä kun roudasin kummatkin kärryt yhtä aikaa pihalle a) Happyjen myyntikuvia ja b) Viking-postausta varten, nappasin samalla myös pari vertailukuvaa kaksikosta. Blogiin on viime aikoina päädytty useamman kertaa vaunuihin liittyvillä hakusanoilla, joten laitetaan siis kehiin pientä vertailua – ei sitä koskaan tiedä, jos vaikka postauksesta olisi jollekin jotain apua mietintöihin.

Tavallaan Happyt ja Vikingit ovat niin eri kategoriasta, että vertailu on ehkä vähän hassuakin. Lähinnä keskityn tässä siihen, miten vaunut toimivat meidän käytössämme ja miksi alkujaan hankitut kärryt päätyivät vaihtoon. Jollain toisella perheellä tilanne voi olla täysin eri, mutta siihen mä en ota kantaa. Joka tapauksessa kummatkin ovat erinomaiset kulkupelit, sitä ei käy kieltäminen!

Brio Happy ja Emmaljunga Viking Air
Brio Happy ja Emmaljunga Viking Air, kokoero sivulta

Tältä ne näyttävät vierekkäin: suurin ero Vikingeillä ja Happyilla on tietystikin se koko. En miellä Happyja miksikään “hyökkäysvaunuiksi”, mutta kyllähän ne ovat pieniin city-Viikkareihin verrattuna aika isot. Kokoeroa on oikeastaan joka suunnassa, sillä Happyt ovat leveämmät, pidemmät ja korkeammatkin. Toinen huomattava eroavaisuus on renkaat, Happyissa on neljä kiinteää rengasta ja Vikingeissä taas pienet kääntyvät edessä + isommat takana (ei kuitenkaan yhtä isot kuin Happyissa). Kolmantena sitten tulee aisa, meillä kun oli Happyista teleskooppiversio.

Brio Happy Emmaljunga Viking Air
Leveys 60 cm 54 cm
Pituus (aisa lyhimmillään) 109 cm 82 cm
Kokoontaitettuna (PxLxK) 98x60x55 cm 93x54x55 cm
Paino 17,9 kg (kovalla kantokassilla) 12,5 kg (kopalla)
Renkaat Ilmakumi, kaikki 12″ Ilmakumi, takana 10″ ja edessä 7″
Aisa ja työntökorkeus Teleskooppi,
97–104 cm
Nivel,
59-106 cm
Jarru Hammasratas Muovipoljin
Tavarakori Kankainen,
55×40 cm,
max. 5 kg
Kankainen,
37×30 cm,
max. 5 kg

Kokosin oikein tällaisen überhienon taulukon! :D Aikamoinen ero tosiaan pituudessa, ei ihme että Happyjen kanssa pikkasen ahdisti bussissa. Leveys ei niissä ole mitenkään paha, mutta on toki myönnettävä, että nyt Vikingien kapeuden jälkeen kaikki tuota 60 senttiä lähentelevät vaunut tuntuvat tosi leveiltä. Iso yllätys näin jälkikäteen oli painoero, en edes muistanut että Happyt olisivat olleet noin painavat! Pehmeä jousitus epäilemättä keventää työntötuntumaa, koska ei Happyja mitenkään erityisen raskasta ollut työntää. Viikkareissa on Emmaljungan “patentoitu, säädettävä E.A.S.T-jousitus”, mutta Happyihin verrattuna jousitus on kyllä varsin olematon. Myös jarruissa on iso ero, Brion pitkä tikku vs. Emmaljungan muovipoljin; jälkimmäinen on hankalampi huoltaa ja lisäksi päälle laitettaessa pitää nykäistä vähän taaksepäin, jotta jarru varmasti lukittuu. Viimeiseksi vielä tavarakori, kokoeroa todellakin on – eikä Vikingien korikaan mikään mini kuitenkaan ole.

Emmaljunga Viking Air ja Brio Happy, kasattuna

Kasauskokojen selvittäminen osoittautui haasteellisemmaksi, koska Emmaljungasta on loppupeleissä aika vähän materiaalia netissä. En löytänyt suoraan tietoa kasauskoosta kombolla Viking Air -runko + vaunukoppa, mutta erinäisistä lähteistä päättelin paketin olevan kasassa 93x54x55 cm (pituus x leveys x korkeus). Happyjen paketti löytyi vähän helpommin, ainakin 98x60x55 cm kuulostaa ihan järkevältä. Vaunujen kokoero kasattuna ei siis ole suuri, vaikka Viikkarit noin muuten paljon pienemmät ovatkin – Emmaljungahan ei tunnetusti ole pieneen kasaan menevien kulkupelien valmistaja. ;) Sen verran kuitenkin leveydellä oli (jälleen) vaikutusta, että Vikingit mahtuivat meidän Civicin takalootaan sellaisenaan, kun taas Happyista piti irroittaa toisen puolen renkaat. Tämä toki oli testattu ostovaiheessa, mutta ajattelimme silloin ettei se haittaisi, kun ei niitä kovin usein tarvitsisi autoon laittaa…

Emmaljunga Viking Air ja Brio Happy, koppien makuutilat

Koppien kokoja en meinannut myöskään löytää, vaikka sen nyt sentään olisi luullut olevan suht helppo nakki. Happyjen kovan kantokassin kooksi ilmoitettiin monessa paikassa 76×29 cm, Vikingin kopalle taas löytyi sellaiset mitat kuin 79×36 cm. Muistan mitanneeni silloin kun molemmat vaunut olivat vielä talossa, että koppien makuutila (sisäpuolelta) oli lähes jämptilleen sama, mikä on varsin mahdollista jos nuo em. mitat ovat ulkomitat. Sisäosiltaan kopat ovat hyvin samanlaiset ja kummassakin on myös pohjassa se sellainen lipare, jolla saa nostettua pääpuolta korkeammalle. Happyjen kantokassissa on päädyssä pieni näppärä tasku (kuva alla), joka olisi ollut mukava lisä myös Viking-koppaan. Kuomu on Happyissa selkeästi isompi (sehän on siis ratasosan kuomu, kantokassin omaa pikkukuomua en kokenut tarpeelliseksi) ja lisäksi siinä on kiinteä aurinkolippa, tosin lukemieni kommenttien mukaan kuomu lörpähtää turhan nopeasti. Ihan ok Viikkareidenkin kopan kuomu on, paitsi säädettäessä täytyy painaa namiskaa kummastakin reunasta eli yhdellä kädellä säätö ei onnistu.

Tasku Happy kantokassissa

Eroavaisuuksia siis on, puolin ja toisin. Mikäli asuisimme maalla, olisin varmasti ollut tyytyväinen Happyihin ja hommannut ehkä autoon erilliset matkarattaat. Vaan kun asumme kaupungissa ja vielä suht lähellä keskustaa sekä käytämme toisinaan myös julkisia, ovat Vikingit olleet aika lailla täydelliset vaunut meidän tarpeisiin. Aikamoinen sepustus tästä “pienestä” vertailusta näköjään tuli, mutta heitetään nyt vielä loppuun lyhyt yhteenveto kummankin parhaista puolista.

Emmaljunga Viking Air plussat:
  • Kapeus! Mahtuu pienestäkin välistä eikä toistaiseksi ole tullut vastaan hissiä, johon ei kärryt olisi sopineet.
  • Pieni kokonaispaino, joten ovat todella kevyet työntää.
  • Kääntyvät etupyörät, jotka saa myös lukittua (ei ole pahemmin ollut tarpeen).
  • Nivelaisa, jonka saa taitettua helposti ns. tieltä pois.
  • Juuri sen verran pienempi paketti kasattuna, että mahtuu autoon ilman säätämistä.
  • Vaihtokuomulla (lisävaruste) saa helposti uutta ilmettä vaunuihin.
Brio Happy plussat:
  • Hyvä jousitus, jonka ansiosta meno on ihanan pehmeää.
  • Todella tilava tavarakori.
  • Ratasosa + kantokassi on näppärämpi kombo kuin erillinen vaunukoppa.
  • Kantokassin päätytasku.
  • Suojaava ja helposti säädettävä kuomu.
  • Heijastimet useassa kohtaa.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Aarteita Ahistaa Alennuksella Apulanta ASOS Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogilistaukset Blogitapaamisia CBR Converse COS Dance! Designia Turusta Dislike Dr. Martens eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Feel Unique Festarointi Flickr Forte Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M H&M erikoismallistot Helsinki Herqperc Hetken parhaat Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuumailmapallo Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lookbook.nu Lumene Lumi/Mhann Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Miu Miu Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Night Club Marilyn Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Polaroid Poptaide Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat StrawberryNET Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Verhoiluprojekti Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy we heart it Wii-hii! Yksinäisyys Ärsyttää! Ötökkäongelma