AvainsanaVink vink

3.6.2018
23:38

Aikaiset alppiruusut

Se aika on taas käsillä – nimittäin alppiruusujen kukinta-aika! Tai no, parhaat hetket alkavat jo olla takanapäin, mutta alkavalla viikolla varmasti ehtii vielä nähdä edes osan kukkaloistosta.

Muheva pinkki
Rhodopuisto kukassa
Puhkeamassa

Yhdet ehdottomat kesäkukkasuosikkini, alppiruusut, aloittivat kukintansa tänä vuonna varsin aikaisin, johtuen epäilemättä toukokuun yllättäneestä hellejaksosta. Aikaisempina vuosina olen pari kertaa piipahtanut ihailemassa alppiruusuja syntymäpäiväni kunniaksi kesäkuun puolivälissä: vuosi sitten kukinta oli juuri parhaimmillaan eikä kolme vuotta takaperinkään huonolta näyttänyt, tosin silloin oli jopa ulkotakki tarpeen. Edelliskesänä kukkaloisto oli näköjään tällä tavalla myös vähän aikaisemmassa, mutta ei kuitenkaan ihan näin aikaisessa kuin tänä keväänä. Nyt visiittimme Raisioon oli nimittäin toukokuun viimeisinä päivinä ja näytti siltä, että parhain hetki oli jo mennyt ohi.

Vaaleampaa punaista
Upeat rhodot
Seuralaiset
Kuopus ja purulelu
Säntillinen valkoinen

Seurana ihastelukävelyllä oli omien lasten lisäksi siskoni reilu parikuisen poikansa kanssa. Nuoret herrat saivat köllötellä kärryissään, tytär taas sinkoili kolmevuotiaalle tyypilliseen tapaan sinne tänne. Huvittavaa miten pimusta on tullut hirmuinen räpätäti; tuolla rhodopuistossakin alkoi yhtäkkiä selittää jollekin polkupyörän kanssa liikkeellä olleelle naiselle minkälaisen pyörän hän juuri sai yms. Yhtenä päivänä avautui Lindexin kassajonossa meidän perässä olleelle naiselle miten “iskä meni töissä käymään, koska oli unohtanut (pankki)korttinsa sinne”. :’D Puheliaan pimun kanssa mikään ei pysy salaisuutena!

Kohti korkeuksia
Haaleaa vaaleanpunaista
Kuin puu

Vähänkö hauska tuo bongaamani puumainen rhodo, en yhtään muista nähneeni sellaista Raisiossa ennen. Työpaikan lähistöllä näin joskus korkeahkon useamman lajikkeen muodostaman puskan, mutta tuo on niin selkeästi puu. Kukkia ihaillessani pohdiskelin vähän myös minkälaista alppiruusua ehkä meille tahtoisin hankkia, toki pitää hieman pähkäillä myös sopivaa paikkaa pihamaalta. Kerroin aiemmin ostaneeni puutarhamessuilta rhodoihin kuuluvan bloombuxin, mutta se ei tosiaan sitten kukkinut lainkaan – ilmeisesti kun en ollut tajunnut suojata tarpeeksi hyvin paahtavalta kevätauringolta. Vihreä se kyllä enimmäkseen on edelleen, kukkaosat vain rupsahtivat ennen aikojaan.

Överipinkki
Pörisijä
Iso puska

Visiittimme jälkeen mulle tuli somessa vastaan Luonto Plussan video, jossa oli enemmänkin juttua Raision rhodoista. Jännä nähdä miltä alppiruusupuisto näyttää vaikka 10 vuoden päästä, kun myös uudisosan puskat ovat kasvaneet isommiksi! Ja tuo henkilöiden oikein kunnon Turun murre on hauskaa kuunneltavaa, ihan jo hyvä syy katsoa video. ;)

1.3.2018
23:03

Vauva-arjen monet kilkkeet

Bongasin viime kesänä raskaana ollessani yhdestä blogista “täydellisen listan” vauvaa varten hankittavista tavaroista. Nyt kun vauvavuoden eka puolikas lähestyy loppuaan, lienee sopiva hetki kelata taaksepäin mitkä meillä on koettu vauva-arjen tarpeellisiksi ja vähemmän tarpeellisiksi jutuiksi. Esikoista odottaessa olin aika lailla ummikko mitä tuli vauvoihin ja niiden hoitamiseen, joten menin pitkälti lähipiirin äitien kommenttien mukaan. Silloin saimme lainaan paljon kaikkea mahdollista rompetta, joista osa jäi hyvinkin vähälle käytölle; hyvä että olivat vain lainassa niin sai helposti palautettua. Toisen kohdalla voisi ajatella jo osaavansa homman, mutta onko asia näin? Katsotaanpa!

Kotiutumisvaatteet sairaalasta
Ekat vaatteet, jotka kuopukselle puettiin kotimatkalle sairaalasta: jumppis ja kietaisubody – Mini Rodini, housut – Papu, myssy ja lapaset – Polarn O. Pyret, villasukat – mamman neulomat.

Vaatteet

50-, 56- ja 62-kokoisia vaatteita
Alle 50-senttisenä syntyneestä esikoisesta opin, että todellakin pitää olla myös niitä ihan minejä koon 50 vaatteita ja toisella kierroksella olinkin sitten varautunut. Noh, kuopus oli syntyessään 53 cm ja reilu puoli kiloa painavampi, joten kotiutumisvaatteeksi otettu Mini Rodinin 50-kokoinen kietaisubody oli aika makkarankuori jo synnärillä. Koska elettiin syksyä, olin varannut kaukalo- ym. matkoja varten saman merkin NB-kokoisen (vastaa n. kokoa 50) collegejumppiksen – eihän se sitten mahtunut kuin just ja just pari viikkoa. :D

Bodyt, housut, yöasut
Sopiva vaatemäärä per koko on mielestäni täysin sidonnainen näihin seikkoihin: kuinka paljon vauva puklaa, kuinka usein vaippa falskaa ja kuinka usein jaksat pyörittää pesukonetta. Meillä esikoinen pulautti vaatteensa vaihtoon todella harvoin, kuopus alkuun lähes päivittäin – ja usein myös mun vaatteet, tai paidan nyt ainakin. Yöasuja (meillä potkupuvut, joko terälliset tai terättömät) oli viitisen kappaletta per pikkukoko, mikä oli oikein passeli määrä. Ehkä kerran-kaksi meinasivat loppua kesken, kun oli parina peräkkäisenä päivänä mennyt pukluun, pissaan tai kumpaankin.

Pienet sukat
En henk. koht. ole terällisten housujen fani, ärsyttää vaan aina kun vauva onnistuu potkottamaan jalkansa sinne sisälle “pussiin”. Pienissä sukissa on toki yksilöitä, jotka valuvat miten sattuu, ja tärkeintä sukka-asiassa onkin napakka varsi. Parhaita ovat mun mielestä olleet Conversen minisukat ja myös Marimekon ovat olleet ihan jees. Varasukat kannattaa olla myös hoitolaukussa mukana, koskaan ei tiedä jos vauva sattuu osumaan jalkansa kanssa vastariisuttuun kakkavaippaan… Kröhöm. (Tuosta kotiutumisvaatekuvasta näköjään puuttuu normisukat kokonaan, hups.)

College- tai muu kokohaalari
Mun mielestä ihan ehdoton turvakaukaloon! Kaukalossahan ei koskaan tulisi käyttää kovin paksua vaatetta, vaan turvallisuuden kannalta parempi on kaukalopussi, johon sisälle vauvan voi laittaa kevyemmässä vaatetuksessa ja vyöt saa kiristetyä hyvin. Ostin talvea ajatellen untuvatäytteisen pussin, mutta eihän sitä kuumakallella ole voinut käyttää edes kunnon pakkasella. Meillä kaukalovaatetuksen perusta on siis ollut collegehaalari ja päälle tarpeen vaatiessa pehmoinen peitto. Jumppikset ovat tietysti hyviä myös silloin, jos sisätiloissa kaipaa lisälämmikettä päälle. Parhaiksi olemme todenneet Mini Rodinin jumppikset ja myös Blaa on joustavuudeltaan bueno, Gugguun taas ovat pienelle turhan jäykkiä + kaulus tulee ärsyttävästi kasvoille. Määränä meillä on toiminut kaksi: toinen on varalla, jos toiseen lentää puklut.

Muutama lemppari Mini Rodinilta
Koon 56/62 lemppareita Rodinilta. Oih ja voih nuo joutsenet! ♥

Pari pipoa ja/tai myssyä
Kuumaveriselle syysvauvalle paras päähine on ollut trikoopipo, oma suosikkini oli Beau Hudsonin superpehmeä vauvapipo. Leuan alle solmittavat myssyt koin alkuun hankalaksi, kun eivät oikein tuntuneet asettuvan pojan päähän kunnolla – pään muotokin siis vaikuttaa pipoasiaan.

Villasukat
Suurimman osan vuodesta tarpeen ulkoilmassa, viileämmällä mahdollisesti myös sisällä. Me saatiin sairaalasta sinivalkoiset Suomi 100 v. -sukat, mutta harmiksi ne jäivät äkkiä pieneksi.

Ulkovaatteet
Syyskuisellamme on kyllä toppahaalari (sellainen jonka saa pussiksi), mutta sitä ei varsinaisesti ole koskaan tarvittu. Pikkuvauva on ulkona lähinnä vaunuissa ja siellä olen aina käyttänyt lämpöpussia, automatkat tulikin jo käsiteltyä. Kuopuksemme ulkovaatetus on siis ollut lähinnä collegehaalari, kylmemmällä myös välillä Rodinin musta fleecehaalari (kuvassa). Kyseinen haalari oli älyttömän suloinen, mutta fleece materiaalina on kyllä pirun ärsyttävä. Kunnon ulkovaatteille olisi epäilemättä ollut enemmän tarvetta, mikäli vauvaa olisi pihalla tarvinnut ottaa pois vaunuista tai hän olisi kulkenut kantovälineessä myös ulkosalla.


Bonukset
Jatkopala bodyyn – suurin osa neppareista on samanlaisia, erityisen kätevä pitkäselkäisellä hoikkeliinilla.
Unipussi – harkitsemisen arvoinen viuhtovalle nukkujalle.

Emme ole tarvinneet
Potkuhousut, puolipotkarit, sukkahousut, toppahaalari.

Hygienia

Paketti ykköskoon vaippoja
Yksi pikkupaketti menee yleensä aina, vaikka vauva olisi vähän isompikin syntyessään (paitsi tietty jos käyttää kestoja alusta asti). Meillä on yleensä Muumia tai perus-Liberoa ja Natytkin on ok, mutta Pampersit haisevat niin kamalalle ettei niitä todellakaan tee mieli pienellä vauvalla käyttää.

Kosteuspyyhkeitä
Esikoisen kanssa niitä on mennyt 3 vuoden aikana yhteensä ehkä 2-3 pakettia, superkakkaaja-kuopuksen kanssa sama määrä jo vajaassa puolessa vuodessa. Alkuun kun 95% kerroista vaipassa oli kakkaa, ei peffaa viitsinyt olla jatkuvasti pesemässä vedellä (jalkojen iho kuivui turhaan + yöllä olisi ehkä herännyt liiaksi) niin pienemmät tuhnut oli kätevintä puhdistaa kosteuspyyhkeellä.

Vanulappuja & -puikkoja
Lappuja silmien ja puikkoja navan putsaamiseen, ihan normaaliversioita meillä aina ollut käytössä.

Vaipanvaihtoalusta
Tarpeellinen niin kotona kuin reissussa, ettei vaipanvaihtopissat (joita alkuun on meillä kumpikin lapsi harrastanut varsin usein) sotke paikkoja. Kotona hoitopöydällä alustan päällä on joku vanha käsipyyhe, joka on helppo heittää pesuun vahingon sattuessa. Reissussa laukkuun taiteltava alusta on hyvä, kosteuden kestävä pinta on helppo pyyhkiä puhtaaksi. Kertakäyttöisiäkin on olemassa, mutta ne miellän turhakkeiksi.

Harsoja
Määrä on suoraan verrannollinen puklaamisen määrään. Meillä on ollut 10-15 kpl, alussa niitä likaantui selvästi vauhdikkaammin. Kannattaa huomioida pesulämpötila: bambuiset pestään 40 asteessa, puuvillaiset kestää 60 asteen pesun. Itse pesen suurimman osan pyykistä 60 asteessa, joten bambuharsot ovat olleet lähinnä varalla, etteivät joutuisi kovin kauaa lojumaan pyykkikorissa (pesen vain täysiä koneellisia).

Peppupyyhkeitä
Pienet pyyhkeet näppärimpiä, mieluiten myös ohuita niin eivät vie hoitolaukussa tilaa. Meillä pikkupyyhearsenaali on pääasiassa vanhoja superpehmoisia pyyhkeitä mun äidin nuoruudesta. Poikavauvalla pyyhettä saa myös käytettyä mukavasti suojana pissasuihkulta vaipanvaihdon yhteydessä.

Hygieniatuotteet vauvalle

Keittosuolatipat
Helpottaa ilman kulkemista vauvan nenässä, kun se on tukkoinen a) maidosta b) räästä. Saman tyyppinen aine on Physiomer Baby Mist -nenäsuihke, jonka sanotaan lisäksi ehkäisevän jälkitauteja. Olisinpa tästä tiennyt esikoisen vauva-aikana (jos sitä silloin jo oli), niin paljon toimivampaa tippoihin verrattuna!

Nenäfriida
Viimeistään ekassa flunssassa alkaa kaivata jotain, jolla helpottaa mini-ihmisen tukkoista oloa. Nenäfriida on ehkä hivenen ällö ja on olemassa myös jotain “nenäimureita”, saattavat olla toimivampia tai sitten ei. Muistan joskus lukeneeni, että liiallinen rään imeminen saattaisi jopa lisätä sen eritystä, mutta totuuspohjaa suuntaan tai toiseen en osaa sanoa. Pyrin siis olemaan käyttämättä, ellei selkeästi ole tarpeen. HOX! Ennen imemistä nenä kosteutettava keittosuolatipoilla.

Ihoöljy
Ihon kosteutuksen (vain tarvittaessa) lisäksi toimii erinomaisesti päänahan karstaa poistaessa. Meillä on ollut aina Ceridal Lipolotionia, voi olla että joku luonnollisempikin vaihtoehto olisi olemassa – saa vinkata!

Kuumemittari
Esikoiselle hankimme korvakuumemittarin, mutta se on musta todella epäluotettava ja näyttää ihan mitä sattuu (saattaa myös johtua käyttäjästä). Yleensä käytänkin ihan tavallista kuumemittaria ja mittaan lämmön kainalosta; pepusta ei enää suositella mitattavan.


Emme ole tarvinneet
Bepanthen, sinkkivoide – en edes tiedä miksi pitäisi laittaa vauvalle.
Talkki – korvattavissa perunajauhoilla.
Käsidesi – korkeintaan reissun päällä, jos ei ole mahdollisuutta pestä käsiä.

Bugaboo Donkey+ Mono

Tarvikkeet

Vaunut
Parhaat ovat perheen käyttötarpeisiin sopivat yksilöt; kaupungissa kaipaa helposti kärryiltä eri ominaisuuksia kuin maalla. Jos jotakin olen oppinut niin sen, ettei yksiä kaikkeen mahdolliseen sopivia the täydellisiä vaunuja ole olemassakaan. Tarpeet ja tilanteet muuttuu lapsen kasvaessa, tai sitten on vaan niin hullu että tahtoo kokeilla kaikkia erilaisia. ;)

Turvakaukalo
Pakkohankinta, mikäli mielii (omalla) autolla liikkua. Pääkäytössä olevaan autoon on kätevä ostaa telakka, johon kaukalo kiinnitty kliksauttamalla – huomattavasti nopeampaa kuin aina säheltää turvavyön kanssa. Telakka on usein isofix-kiinnitteinen ja näin ollen vyökiinnitystä turvallisempi. HOX! Turvakaukalon käyttöikä on n. 5 vuotta eikä se saa olla kolaroitu; myös tyhjänä autossa kolarin sattuessa oleva kaukalo on käyttökelvoton.

Lämpöpussi vaunukoppaan ja kaukaloon
Esikoisella kaukalopussi oli pop, kuopuksella turhake. Vaunukopassa sen sijaan pussi on (muulloin kuin kesäkuumalla) oikein näppärä: sopivan pussin kanssa vauva ei tarvitse sisävaatteiden lisäksi kuin myssyn, hanskat ja mahdollisesti villasukat. Kerroksia lisätään tarpeen mukaan, 100% villa on parempi kuin sekoite ja vilukissalle se kannattaa laittaa ihoa vasten, kuumemmalle toimii myös ns. kakkoskerroksena. Kunnon pakkasella voi lämpöpussin ja vaunukopan patjan väliin laittaa vielä villapeiton tms. eristämään.

Nukahtihan pienempikin vihdoin. 😴 #baby #babyboy #son #syyskuiset2017 #sleeping #babywearing #wovenwrap #ellevill

Kantoreppu/-liina
Paras tapa saada äidille kädet vapaaksi ja samalla vauvakin saa läheisyyttä. Kantovälineen tulee ehdottomasti olla ergonominen, jotta se on mukava niin kantajalle kuin kannettavalle. Tärkeimmät pointit ihan pienen kanssa: peppu alempana kuin polvet, selässä luonnollinen pyöreys. Kasvot menosuuntaan -rintarepuille ehdoton ei, niissä vauva joutuu olemaan jalat roikkuen ja lonkat rasittuen. Meidän kuopus on onneksi nukkunut vaunuissa ihan hyvin, mutta ekoina kuukausina reppu ja liina olivat kovassa käytössä kotioloissa, jos poika ei meinannut muuten nukahtaa. Kantoreppusuositus: Tula Free To Grow

Hoitolaukku
Tavallaan mitään erillistä hoitolaukkua ei tarvitsisi, mutta itse tykkään siitä että on yksi veska, jossa on kaikki tarpeellinen aina valmiina. Paitsi jos unohtaa laittaa uuden tilalle vara-asian päädyttyä käyttöön… Mulla hoitolaukussa kulkee yleensä omien lompakon ym. lisäksi vaihtovaatteet vauvalle (alussa saattaa olla tarpeen myös äidille), vaipanvaihtoalusta, vaippoja, peppupyyhe, kosteuspyyhkeitä, pussi likaisille vaatteille sekä pieni pussukka, jossa on tutti, tuttinauha ja purulelu. Aiemmin käytin Kånken-reppua ja nyt eniten on ollut käytössä Bugaboon peruslaukku, jossa on olkahihnojen lisäksi irroitettava pidempi hihna. Välillä ikävöin pois myymääni överi-ihanaa hoitolaukkua, mutta toisaalta tykkään nykyisen simppelistä musta-harmaasta ulkonäöstä.

Tutti kavereineen

Tutti
Jotkut vauvat mussuttavat tuttia heti kuin vanhat tekijät, toiset taas sylkäisevät saman tien pois – kuvan erilaisten tuttien määrästä voinee päätellä kumpaan poikamme kuuluu. Sinänsä tutti ei ole mikään pakollinen juttu, mutta toisinaan olisi kiva ettei tarvitsisi itse toimia tuttina… Lovin tutit ovat ainoat, jotka ovat poitsulle edes jotenkin kelvanneet, niitä taidan vielä ostaa setin seuraavassa koossa ihan varuiksi.

Tuttipullo
Hyvä olla, jotta äiti ehkä mahdollisesti pääsisi välillä johonkin ilman vauvaa. Kaikki tissivauvat eivät suostu pullosta juomaan, mutta aina kannattaa yrittää (jos siis haluaa). Ennen pulloon tarttumista kannattaa selvittää, mitä termi tahdistettu pulloruokinta tarkoittaa.

Pureskeltavaksi: Nature Bubz Cross Teether ja Sophie la girafe

Purulelu
Kun hampaiden pykääminen aloitetaan reilu parikuisena, purulelut tulevat tarpeeseen ennen kuin huomaakaan. Enimmäkseen kuopuksella on hammashommissa ollut apuna esikoisen vanha Sophie-kirahvi, joka on myös vinkulelu. Uusi tuttavuus on Nature Bubzin ruksin muotoinen purulelu, joka on ollut oikein positiivinen yllätys, sillä vauva saa siitä helposti otteen.


Lisäksi
Vauvapyyhe – hupullinen pyyhe paras (ja söpöin).
Itkuhälytin – tarpeen jos vauva nukkuu ulkona.

Emme ole tarvinneet
Korvikepurkki varalle – saahan sitä kaupasta, nykyään monesta paikkaa iltamyöhään asti.
Kylpyamme – hyvin saa vauvankin pestyä suihkussa samalla kun itse käy. Ehkä myöhemmmin tarpeellisempi.

Piti sit itsekin napsia vähän kuvia, kun malli oli sopivasti nukuksissa. 😴 #baby #newborn #babyboy #son #syyskuiset2017 #asleep #photography #elodiedetails #forestflora #vscocam

Muuta

Hoitopöytä
Jollekin tuiki tärkeä, toinen ei koe tarvitsevansa lainkaan. Meillä pöytä on käytössä jatkuvasti, ei vaan selkä kestäisi vaipanvaihtoa jatkuvasti esim. sohvalla. Laatikoissa on tilaa vaatteille, joten ne ovat aina käden ulottuvilla.

Joku nukkumapaikka
Äitiyspakkauslaatikko, pinnasänky, äidin vieressä – kaikki yhtä hyviä vaihtoehtoja. Esikoinen nukkui laatikossa ekat pari kuukautta siirtyen sitten pinnikseen, kuopus taas nukkui laatikossa max. kahdesti ja muuten mun vieressä. Vasta nelikuisena piti miettiä nukkumajärjestelyt uusiksi, siitä asti poika onkin pääsääntöisesti nukkunut pinnasängyssä.

Parit kolmet lakanat + mahdolliset pehmusteet pinnasängyn reunoille
Varalakanat on todellakin hyvä olla, erityisesti aluslakana. Reunapehmusteen funktiosta en ole ihan vakuuttunut, tai ainakin kuopus saa siitä huolimatta veivattua jalkansa pinnojen väliin varsin helposti.

Toinen peitto/vauvakokoinen torkkupeitto tai vastaava
Kun se varsinainen peitto on pyykissä… Meillä on torkkupeittona Elodie Detailsin pehmoinen huopa (kuva yllä), jota siis käytetään myös turvakaukalossa.

Muovipäällysteistä froteeta ilmakylpyihin
Ilmakylpyjä ei näin talviaikaan olla harrastettu, mutta sängyssä on lakanan alla tällainen muovipäällysteinen frotee. Eipähän tarvitse heti olla pesemässä patjaa, jos (ja kun) vaippa falskaa yöllä.

Ja vauva viihtyy

Joku viltti, jolle laskea vauva lattiallakin
Esikoisen jäljiltä on parikin lattiavilttiä, mutta aika vähän niitä on käytetty (koska seuraava kohta). Myös äp-makuupussi käy mainiosti, tai se turvakaukalopeitto.

Leikkimatto tai lelukaari
Yllättävän nopeasti vauvaa alkaa kiinnostaa roikkuvat lelut. Meidän matto on käytettynä ostettu SkipHop, oikein toimiva ja tykätty – eikä pahemmin satu äidin silmiinkään.

Sitteri
Esikoisella oli joku random edullisesti tutulta ostettu, kuopukselle päätin törsätä hehkutettuun Baby Björniin. Hyvä se on ollut ja päällisen saa todella iisisti pesuun (one word: niskakakka), mutta on sillä kyllä älyttömästi hintaa. Kannattaa siis pitää silmät auki tarjousten varalta!


Lisäksi
Hajusteeton pyykinpesuaine ja sappisaippua – Erisanin nestemäinen on hyvä ja sopii myös kestovaipoille, sappisaippuani otan mieluusti nestemäisenä.
Vauvakirja – esikoisella tuli täytettyä enemmän, toisella tuppaa unohtumaan vaikka kirja on upea Oot niin ihana.
Newborn Set Tripp Trappiin – esikoiselle hankittu ja toisellakin kierroksella paljon käytetty, kiva kun saa vauvan pöydän ääreen samalle tasolle.

Stokke Tripp Trapp ja Newborn Set

Äidille

Imetysliivit – kaarituettomat ja mukavat, simppeli avaussysteemi. Mä en yhtään tykkää sellaisista missä rinnan ympärille tulee kangaslirpake, jossa on keskellä reikä. Suosittelen tsekkaamaan: Lindex

Liivinsuojat – saatavilla sekä kestona että kertakäyttöisenä. Oma valintani on kestoversiot, kertseistä jää inhottavasti haituvia rinnanpäihin.

Imetystoppeja – erittäin kätevä vaatekappale öisin, päälle voi heittää löysän t-paidan jos tarvitsee hartioille myös peittoa. Rintsikoissa en tykkää nukkua ja maitofalskauksen takia liivinsuojien on parempi pysyä paikoillaan.

Nännivoide – yleisimmin käytetään lanoliinivoidetta (esim. Lansinoh), mutta alun pahimmista vaurioista selvittyäni olen tykännyt kevyemmästä Bevita R -hoitovoiteesta.

Rintakumi – saattaa olla tarpeen imetyksen alkutaipaleella. Itse käytin kivun takia, esikoisen kanssa jopa pitkälle yli puoli vuotta. Kuopuksen kanssa vaan sinnittelin eikä hän jossain kohtaa kumin kanssa enää suostunut edes syömään.

Imetystyyny – esikoisen kohdalla oli käytössä ekat kuukaudet koko ajan, nyt toisella kertaa vain ihan alussa. Johtunee imetysasennosta, kuopusta on tarvinnut maidon suihkuamisen takia imettää maha mahaa vasten.

Maidonkeräin – maitoa saa otettua kivasti talteen, jos sattuu olemaan tyyppiä toinen tissi falskaa kun toisesta imettää. HOX! Ei kannata unohtaa keräimen olemassa olo silloin kun se on ollut paikallaan, muuten saa kumartamisen jälkeen käydä vaihtamassa oman paitansa.

Rintapumppu – kaikki eivät pumpulle heru, jotkut vain tietynlaisille. Kokeilemalla selviää, lainaa ensin kaverilta jos mahdollista (steriloidaan kiehuvassa vedessä joka tapauksessa ennen käyttöönottoa).

Pienet Minigrip-pussit – maidon pakastamiseen.

Siteet jälkivuotoon – ei varmaan tarvitse sanoa enempää miksi.

19.12.2017
16:56

Arki-illan hyggeilyä Kotilaiturissa

Varoitus: tämä teksti sisältää todennäköisesti liian monta ihana-sanaa, mutta aivan syystä. Ihanaa!

Viikon verran päiviä sujahti ohi nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa, mutta nyt olisi jälleen sopiva hetki ottaa yksi vinkki lisää sarjassa uusia turkulaisia tuttavuuksia! Tai no, nyt lähdetään hieman Turun rajojen ulkopuolelle, nimittäin vartin ajomatkan päässä sijaitsevaan Lietoon. Vanhan pankin tiloissa Liedon Ilmarisissa majapaikkaansa pitää sisustus- ja lankakauppa Kotilaituri, jonka olen kyllä tiennyt nimeltä jo pidempään mutta jossa en ollut jostain syystä käynyt ennen kuin päädyin sinne viettämään marraskuista iltaa Varpublogien porukassa. Visiitti osui sopivasti miehen aamuvuoroviikolle, joten lapset jäivät isin kanssa kotiin ja mä sain nauttia muutaman tunnin omaa aikaa – miten luksusta!

Sisustus- ja lankakauppa Kotilaituri

Ei tarvinnut montaa hetkeä katsella ympärilleen, kun jo alkoi lähestulkoon harmittaa etten ollut saanut aikaiseksi vierailla Kotilaiturissa aiemmin. Siis ai-van ihana paikka! Omistaja-Kati on osannut valita kaupan täyteen kaikkea mun silmää miellyttävää sisustustavaraa ja huolisin sieltä omaan kotiini, noh, suunnilleen kaiken. Kotilaiturin valikoima koostuu omistajansa mukaan rouheasta ja skandinaavisesta tyylistä sekä ripauksesta maaläheistä henkeä, ei siis mikään ihme että olin niin fiiliksissä.

Luonnon omaa rekvisiittaa
Hyggepöytä
Skandinavisk-tuoksukynttilät
Nuuhkuttelua

Kotilaituri on erinomainen esimerkki tanskalaislähtöisestä hyggeilystä, ja Kati järjestääkin liikkeessään aika ajoin hyggeiltoja. Ensimmäiseksi sisään astuessa silmät osuvat melko varmasti hyggehenkiseen pöytään, johon on koottu eväitä erityisesti näin talven pimeyden keskellä hyggeilyyn. Olen tainnut asua jossain pimennossa, kun tuo Meik Wikingin Hygge – Hyvän elämän kirja oli mulle ihan uusi juttu… Toivottavasti ehtisin jossain kohtaa ottaa sen lukulistalleni, ja parasta sen lukeminen olisi tietysti Skandinaviskin jonkun suloisen tuoksukynttilän levittäessä tuoksuaan ympärille.

Talja ja koristeita
Joulukoristeluun
NIB ja kaverit
Vihreää riisikorissa

Uusi tuttavuus oli myös ruotsalainen dbkd, jonka keraamiset tuotteet sopivat monenlaiseen sisustustyyliin. Erityisen hurmaava on tuo NIB-maljakko, joka on parhaimmillaan jonkun yksittäisen simppelin oksan kanssa. Kuulimme tämän joulun trendivärin olevan maanläheinen ruskea, mikä näkyikin varsin hyvin Kotilaiturin joulukoristevalikoimassa. Kultaiset ja ruskeat hunajakennokoristeet ovat paperisia, dbkd:n sydämet ja kuuset keraamisia. Joulupöydän yhteydessä oli toki vähän vihreääkin: pienet söpöt huonekuuset näyttävät tosi kivoilta noin paperipusseissa. Myös kaktus (tai joku muu isohko kasvi) riisikorissa on ehdottoman toteutuskelpoinen idea sitten uuteen kotiin.

Sinappia vaikkapa
Keittiöön
Keittiöön
Amppelit
Lyhdyt
Valkoiset kynttilät

Mihin tahansa Kotilaiturissa katseensa kohdisti, oli siellä jokin uusi ihastuttava asetelma tai esine vastassa. Värimaailma, tuotteiden yksinkertaisuus, pienet yksityiskohdat sekä luonnon mukaan tuominen oksien yms. muodossa olivat ihanan inspiroivaa visuaalista ilotulitusta. Miten hyvältä oikeasti voi näyttää ihan tavalliset valkoiset kynttilät? No ihan hitsin hyvältä, kun ne on aseteltu ryppääksi ja laitettu kaveriksi käpyjä. Ja nuo lyhdyt, sinänsä niin tavalliset mutta kuitenkin sävynsä puolesta mielenkiintoisen erilaiset. Ah, en malta odottaa muuttoa omakotitaloon!

Pientä purtavaa lankojen keskellä
Kupposet kuumaa
Lankoja Teija Helinin pussukoissa
Kirjavalikoimaa

Kotilaituri on tosiaan paitsi sisustus- myös lankakauppa. Langat ovat saaneet kokonaan oman huoneensa, jossa hyllyt notkuvat kymmenistä ja taas kymmenistä eri värisistä lankakeristä. Valikoima näyttää niin houkuttelevalta, että saa jopa tällaisen käsityötumpelon harkitsemaan puikkoihin tarttumista. Lankapuolen keskellä on pöytä, jolle Kati oli kattanut meille pientä naposteltavaa ja mukeissa höyrysi kuuma glögi. Jutustelimme niitä näitä kaikesta mahdollisesta, oli mukavaa vain olla eikä kiirehtiä mihinkään tai minkään takia. Glögin jälkeen maistelimme tutustuimme Teministerietin teehen maistiaisten muodossa, erityisesti mieleen jäi #150 White Elderflower Champagne, shampanjatee. Ei puuttunut kuin se, että olisi vaihtanut kengät villasukkiin.

Kube-valaisimet
Postikortteja
Tikkurila: Nefriitti

Illan aikana tajusin yhden must have -jutun uuteen kotiin: muotoilija Petri Seurin valmistamat kube-valaisimet. Olen niitä ihastellut siitä asti, kun joskus ekan kerran niihin törmäsin ja nyt ne on kyllä hankittava, koska pitäähän paikallista muotoilua tukea. Täytyy vain pohdiskella ensin millaisen version (tai versiot) sijoittaisin ja mihin sekä minkä sävyisenä. Kotilaiturin postikorttivalikoima oli sekin varsin herkullinen, taiteilijoina mm. Annika Välimäki ja Henna Adel. Katilla sattui olemaan myynnissä vielä pari kappaletta Annikan kalenteria, jota pääsin kuin pääsinkin hypistelemään livenä.

Liiketilan kauniin vihreästä seinästä ehdimme myös illan aikana puhua; sävy on Tikkurilan Nefriitti (N494) ja se tuntuu sopivan yhteen vähän kaiken kanssa. Uuteen kotiin haluaisin kovasti maalata jonkun seinän vihreällä, olin miettinyt kauniin tummanvihreää Vuonoa (M442) mutta se on tainnut nyt saada kilpailijan Nefriitistä. Riippunee tietysti siitä, mihin lopulta päätän väriä sutia.

Vihreäsävyinen Ernst-pöytä
Ernst ja kuivattu lime
Ernstin lasijuttuja
Ernstin valkoiset purkit
Ernst-pallomaljat

Sitten se suurin ihastumiseni, Ernst, länsinaapurissa suositun sisustussuunnittelijan Ernst Kirchsteigerin oma sisustusmallisto. Tykästyin kovasti erikokoisiin ja -muotoisiin lasivaaseihin, joista pienimmät toimivat mainiosti myös tuikkukuppeina. Päädyinkin ostamaan meille kaikista isoimman pallovaasin jouluasetelmaa varten, siitä on taatusti iloa monessa muussakin tilanteessa. Voin jo nyt kuvitella jonkun ihanan värisen tulppaanikimpun tuossa ruokapöytäämme koristamaan… Lasin ja yksinkertaisen nahkanauhan yhdistelmä on niiiiin mun mieleen, että olisi todellakin tehnyt mieli ostaa vaasi poikineen. Myös mattapintaiset ruukut ovat älyttömän kauniita, samoin Ernstin tekstiilit. Tiedänpähän nyt minkä merkin valikoimaan suuntaan katseeni, kun sisustuspuuska oikein iskee uuteen kotiin muutettuamme.

Teministeriet
Ostoskelua
Lattian rajassa

Illan päätteeksi hypistelimme tuotteita vähän lisää ja suurin osa taisikin lähteä kotiin kassan kautta. Katsokaa nyt noita Teministerietin teepaketteja, oi miten ihania! Hetken pähkäiltyäni ostin mukaan sekä aiemmin mainittua shampanjateetä lahjaksi että meille paketin #160 White Mulberry -teetä, oikein hyvänmakuista sekin. Paljon kaikkea kaunista jäi vielä ostoslistalle, mutta parempi hoitaa muutto ja taloksi asettautuminen ensin niin näkee millaiseksi uusi koti alkaa muodostua. Ainakaan ei ole epäselvää, mistä saan silmääni miellyttäviä sisustusjuttuja – Kotilaiturista. Menkää tekin ja ihastukaa, tämän viikon ehtii ennen kaupan joulutaukoa (loppiaiseen asti). Kiitos Katille sekä kanssa-Varpusille kivasta ja ennen kaikkea inspiroivasta illasta!

Kotilaituri, Pahkalaukkaantie 1, Ilmarinen. Avoinna ti-ke ja pe 10-17, to 10-20 ja la 10-15. Jouluviikolla 51 avoinna ma-la 10-18.

3.12.2017
23:35

Turkulaista graafisuutta kotiin: handmade by KOTONA

Kuluneen syksyn aikana olemme Varpublogien kanssa käyneet vierailulla useammassa Turussa tai lähialueilla toimivassa yrityksessä. Näin joulun lähestyessä onkin oiva hetki vinkata uusista mielenkiintoisista tuttavuuksista, sillä moni varmasti tahtoisi tehdä (ja toivottavasti tekeekin) mahdolliset joululahjahankinnat tukemalla paikallista yrittäjää. Aiemmin viikolla oli juttua kahvi- ja teekauppa Mandragorasta, tällä kertaa vuorossa on handmade by KOTONA, jonka pop up -liike sijaitsee sekin Forumissa. Forum on kyllä ihailtavan kunnostautunut kotimaisissa toimijoissa, ei siellä oikein muita taida ollakaan – aika mahtavaa! Naapurissa handmade by KOTONA -shopilla on yksi lempparikauppani.

handmade by KOTONA

Muutaman vuoden vanha handmade by KOTONA on tuotemerkki, jonka tyyli on skandinaavisen pelkistettyä ja värien suhteen liikutaan akselilla musta-valkoinen-harmaa. Yrittäjä Pia Artinsalo suunnittelee ja valmistaa käsityönä myynnissä olevat sisustustuotteensa, nyt tämän loppuvuoden juurikin tuolla Forumissa myymälän perällä olevassa työtilassa. Lisäksi valikoimassa on jonkun verran tuontituotteita, lähinnä suloisia lastenhuoneen sisustukseen liittyviä juttuja.

Kodintekstiilit
Keittiöön
Mustavalkoista lapsille
Lasten nurkka

Kodintekstiilejä löytyy niin keittiöön kuin olohuoneeseen ja kuosit ovat pääasiassa mustavalkoisia sekä varsin graafisia. Ah, näissä kyllä mun silmäni lepäävät! Lastentuotteet ovat sävymaailmaltaan hieman pehmeämpiä, mutta mihinkään väri-iloitteluun ei niidenkään osalta ole lähdetty ja hyvä niin. Lastenhuoneeseen suunnatut sisustusjutut tuntuvat olevan mun makuun monesti turhan värikkäitä ja ennen kaikkea kirjavia. Leluista tulee väriä väkisinkin, niin tykkään että sisustus muuten on suhteellisen yksinkertainen väripaletiltaan. Ja kyllä, meillä lastenkin huoneissa tulee olemaan lähinnä mustaa ja valkoista – ainakin niin kauan kuin äiti saa päättää. ;)

Ideoita jouluun
Kalligrafiakortit
Simppeliä joulukoristelua

Talon mallisia liitutauluja on useampaa kokoa, tuon kuvassa näkyvän version saa magneettikiinnityksensä ansiosta laitettua vaikkapa jääkaapin oveen. Joulutuotteisiin lämpöä tuo puunsävy, minkä lisäksi mukana on punaista ja beigeä. Yksinkertaisia mutta kauniita koristeita, erityisen kivalta vanerinen tähti näyttää vihreän parina. Sopiva idea myös meille väliaikaiskotiin, kun tänne ei sen kummemmin mahdu joulua laittamaan. Jouluisilla teksteillä varustetut kalligrafiakortit ovat Tarja Mäkisen käsialaa.

Saatua ja ostettua
handmade by KOTONA -keittiöpyyhe

Kotiinviemisiksi blogi-illasta saimme vanerisen tähtikoristeen, voin siis hyvinkin saada jopa toteutettua jouluhavu meets puunsävy -idean. Ilta osui samoihin aikoihin, kun olimme juuri saaneet tulevasta talostamme hyväksytyn tarjouksen läpi ja siitä intoutuneena ostin muuttoa odottamaan keittiöpyyhkeen City-kuosissa, vähän niin kuin muistuttamaan kaupungissa asutuista vuosista.

Pia Artinsalo – handmade by KOTONA myymälä/työtila, Forum Kortteli, Linnankatu 11. Avoinna joulukuun loppuun ti-to 11-17, la 11-15 sekä aina kun ovet on auki.

30.11.2017
23:32

Mandragora tuli kaupunkiin

Vuosi sitten syksyllä teimme ruskaretken Lappiin ja sillä reissulla tuli sattumalta vastaan irtoteetä, jonka kyljessä luki Mandragora. Ihastuin sodankyläläisestä kahvilasta ostamiini teelaatuihin kovasti, joten ei ollut epäselvää mistä halusin hankkia teet joulupaketteihin – ja niin lähti tilaus Mandragoran verkkokauppaan. Samaan tilaukseen klikkailin toki myös itselleni maisteltavaksi useampaa erilaista teetä, jotka tulikin juotua ennätysnopeasti ihan vaan koska olivat niin hyviä.

Mandragora

Loppukesästä erään kerran hiihtäessäni Forumin läpi silmiini osui tuttu kyltti. Mitä ihmettä, Mandragora! Turussa!? Oli vähän hoppu, mutta en mitenkään malttanut olla pyörähtämättä pikaisesti vasta-avatussa liikkeessä. Olin varsin into piukeana tajutessani, että nyt saisin täydennettyä teevarastojani lempilaaduillani helposti vaikka joka viikko. Vähintään yhtä paljon hihkuin myös kun kuulin blogiporukkamme saaneen kutsun tulla tutustumaan Mandragoran uuteen Turun liikkeeseen.

Irtoteet kuin karkkikaupassa
Huikea teevalikoima
Mandragoran jouluteet

Mandragoran liiketila on hauskasti ikään kuin keskellä Forumia ja sisään pääsee kahdesta suunnasta. Toisen sisäänkäynnin luona vastaan tulee teeosasto ja sen mustat hyllyt, joilla nököttää kauniit rivit eri värisiä teepaketteja. Etualalla on pöydällinen lasipurkkeja kätkien sisälleen eri laatuja irtoteetä ja niitä voi nuuhkaista, kun yrittää keksiä mitä laatua tällä kertaa ottaisi. Lasipurkeista teetä saa siis ostettua haluamansa määrän, aivan kuin irtokarkkeja ruokakaupassa. Näin joulun alla Mandragoralla on myös sesongin mukainen hylly jouluteetä, valikoimaa näkyy sarjan viimeisessä kuvassa. Pari makua ehdin testata jo viime jouluna, nyt maistettavaksi valikoitui Leijuva lumihiutale -valkoinen tee.

Teesetit
Teetarvikkeita
Gourd Calabash

Varsinaisten teelehtien lisäksi Mandragorasta löytyy paljon erilaisia tarvikkeita teen keittämiseen, juomiseen ja luonnollisesti hifistelyynkin liittyen. Itsehän valmistan irtoteeni lähemmäs 10 vuotta takaperin joululahjaksi saamallani keittimellä, jonka päivittäminen on kyllä ollut mielessä mutta vielä en ole saanut aikaiseksi, kun se kuitenkin toimii edelleen mainiosti. Kätevä kapistus, mutta toisinaan tekisi mieli ehkä vähän hifistellä veden oikealla lämpötilalla ja haudutusajalla… Simppeli lasinen teekannu voisi olla kiva, niin pääsisi kokeilemaan myös erilaisia teekukkasia. Kiitos vaan inspiraatiosta, Hiekkaleikkejä-blogin Jenni. ;)

Teapigs
Teapigsin popcorntee

Rupattelun lomassa kukin sai maisteltavaksi teetä tai kahvia valintansa mukaan. Kahvipuolesta en osaa sanoa mitään, mutta me teenjuojat valitsimme Teapigsiltä juomamme. Yrttihaudukkeista en innostu, joten toiveissa oli joku passeli musta tai vihreä tee. Mukiini päätyi lopulta popcornteetä, joka kuulosti varsin mielenkiintoiselta ja ehkä vähän kummalliseltakin. Ainesosina on vihreä tee ja paahdettu riisi; yhdessä niiden maku oli aika jännä, vähän sellainen inan kärähtänyt poppari. Teepussin sisältö näytti kieltämättä hauskalta!

Arctic Warriors

Teapigsin läheisen hyllyn on vallannut kotimainen Arctic Warriors, jonka tuotteet pohjautuvat Lapin luonnon superfoodien voimaan. Puteleiden ulkonäkö herätti huomion positiivisella tavalla, mielestäni tummasävyisissä pakkauksissa on oikein onnistunut graafinen suunnittelu. En tällä kertaa tutustunut brändin tuotevalikoimaan sen enempää, mutta esimerkiksi MAHTI väinönputki-yrttieliksiiri voisi hyvinkin olla testilistallani tulevaisuudessa.

Herkkuosasto
Tryffelit vitriinissä
Zotter
NelleUlla - chocolate from the forest
Käsintehtyä suklaata
Lakrids by Johan Bülow

Sitten se herkkupuoli, oi ja voi! Vitriinistä voi ostaa yhden tai vaikka viisi tryffeliä, jotka kuulostavat – ja näyttävät – toinen toistaan herkullisemmilta. Suklaata valikoimassa on sen seitsemää sorttia, mm. itävaltalainen Zotter sekä latvialainen NelleUlla. Ja sitten vielä oma suosikkini Lakrids by Johan Bülow, jonka kuorrutetut lakritsit ovat aivan hullun hyviä. Lakridsilta olisi ollut joulukalenterikin, joka varmasti olisi tuonut paljon iloa synkkään joulukuuhun, mutta niin paljoa en lähtenyt jokavuotisesta joulunaluskarkkilakostani joustamaan.

Kahvihyllyn ääressä
Paahtimo Papu

Toisen sisäänkäynnin luona on pitkät rivit kahvipuolen juttuja, mutta niistä en valitettavasti osaa kertoa mitään sen enempää. Aiheesta tietää ainakin kuvassa vilahtava Urbaani Isä -blogin Marko, että sinne siis lueskelemaan mikäli kahvihommat kiinnostaa.

Shampanjatryffelit
Piirasta tarjolla

Kuumien juomien ohella herkuttelimme piirakoilla sekä shampanjatryffeleillä. Nuo tryffelit olivat siitä hauskoja, että pinnalla olevaa kimalletta oli illan päätteeksi niin sormissa kuin poskissakin. Maku oli jännä, ei kuitenkaan huonolla tavalla. Vähän olisi houkuttanut ostaa vitriinistä kotiin muutamaakin eri sorttista palluraa, mutta sain hillittyä itseni kun nuo taitavat aika karkiksi olla laskettavissa… Tänä vuonna olen antanut itselleni luvan ottaa karkin tai pari spesiaalitilanteissa, koska olisihan se nyt suorastaan huutava vääryys jos tällaisissa tapahtumissa pitäisi skipata maistiaiset kokonaan. :D

Joulukalenteri

Mandragorassa oli ainakin tuolloin marraskuun alkupuolella useampaa erilaista joulukalenteria valikoimassa, ei toki mitään ihan perustavaraa mitä kaikkialla. Olen monesti harmitellut miksei markkinoilla ole joulukalenteria, jonka luukuista tulisi laadukasta irtoteetä ja Mandragora-vierailulla keksin tehdä sellaisen itse. Itselleni en sitä kuitenkaan tehnyt, vaan kiikutin tänään prototyypin joululahjan muodossa tädilleni ja hänen miehelleen, jotka ovat kumpikin intohimoisia teen ystäviä. Tekovaiheet kyllä taltioin, joten juttua DIY-irtoteejoulukalenterista tulossa blogiin lähiaikoina. Sitä odotellessa suosittelen käymään Mandragoran liikkeessä ihmettelemässä ja vaikkapa tekemässä hankintoja joulua varten!

Mandragora Turku, Forum Kauppakäytävä, Kauppiaskatu 4. Avoinna ma-pe 10-18, la 11-15, joulun alla myös su 12-16.

Avainsanat

& Other Stories 3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Ahistaa Ajat menneet Alennuksella Apulanta Astiakaappi Asuntomessut Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogitapaamisia CBR Converse COS Designia Turusta Dislike DIY eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Esikoinen Feel Unique Festarointi Flickr Fustra Geokätköily Gina Tricot Goodbyes H&M Helsinki Herqperc Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Höh ja pöh iAsiat Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Kantovälineet Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Kirsikankukkaloisto Klubi Kollaasi Korut Kosmetiikkahaaste Kouvostoliitto Kuopus Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lappi Lapset Laserleikkaus Lastenvaatehulluus Lastenvaunuhullu Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lumene Luonnonkosmetiikka Marimekko Markkinat Meikit Mekkokesä Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Mádara Nettikaupat Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Photo a day Pikkujoulut Pikkukaksio Polaroid Poptaide Päivän parhaat Pääsiäinen Rakkaus Rauma Reseptit Safkaa Salo Samuji Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Suomi Design Supertreenit Syksy Synttärit Taaperon temput Talo maalla Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Toinen kierros Tuoksut Tuparit Turku Tyylivuosi Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Varpujengi Vaunuarvostelut Vauva talossa Vauvavuosi Vertailussa Vierailla mailla Viherpeukalo Viikate Viinit Vink vink Vuonna 2016 Vuosikatsaus Väsy Wii-hii! Yksinäisyys Ystävät Ärsyttää! Ötökkäongelma
Scroll Up