{ Arkisto } Toukokuu 2009

3.5.2009
23:51

Ja se miettii, onpa kaupunki kaunis

Lykke Li – Youth Novels [2008]

Tänään oli jälleen mitä mukavin lomapäivä. Aamulla tuli nukuttua pitkään, mutta kompensoin unten mailla kuluneet tunnit parin tunnin siivoussessiolla – kyllä nyt on kiiltävän puhdas koti. “Täällähän tuoksuukin ihan puhtaalta”, kommentoi kulta laitettuani siivousvälineet takaisin piiloonsa. Urakan jälkeen lähdettiin kullan kanssa sunnuntaikahville, tällä kertaa valintamme oli lähikorttelin Robert’s Coffee. Mulle kaakaota kermavaahdolle ja kullalle Robert’s Mocha sekä herkullinen ciabatta (josta mäkin verotin pienen osan).

Robert's Coffee

Olin aiemmin päivällä hakenut polkupyöräni varastosta ulos pihalle, ja kahvilatuokion jälkeen hyppäsin pyörän selkään ja polkaisin muutamaksi tunniksi ystäväni Sansun luokse. Tuli taas pölistyä miljoona asiaa samalla kun seurasi parivuotiaan lapsen ja vilkkaan pikkukoiran touhuja. On se vaan niin mahtavaa kun on elämässä ihmisiä, joiden kanssa voi puhua tuntitolkulla yhdestä jos toisestakin aiheesta. Kahdeksan maissa kotiin fillaroidessa oli jo hieman viileää, mutta hyvin tarkeni hupparitakilla ja kevyellä huivilla. Ihana kevät! ♥

Nuka uinuu

Loppuilta on mennyt kotona lööbaillessa, kulta hakkaa edelleen jotain peliä mun läppärillä tuossa sohvan puolella ja itse datailen omalla pöytäkoneellani. Äsken keitettiin iltateet ja kohta voisin kaivaa pakastelokerosta loput eilen ostetusta jäätelökakusta (oli pakko ostaa, kun maksoi vain euron). Sen jälkeen melkein taitaakin olla nukkumaan menon aika, sillä huomisaamuna pitäisi olla ajoissa valmiina ratsaamaan Skanssi ensimmäistä kertaa.

2.5.2009
22:41

Leppoisa lauantai

Lady GaGa – The Fame [2008]

Jälleen yksi aurinkoinen kevätpäivä takana, pitkästä aikaa suhteellisen suunnitelmatonkin jopa (yleensä lomilla tulee juostua koko ajan jossain). Päivällä piipahdin Nikonin kanssa paikallisessa kameraliikkeessä, sillä olen jotenkin onnistunut saamaan kennon ihan täyteen pölyä. Sattuipa olemaan tuttu naama töissä, ja hetken tuumailun jälkeen kapistus sai komennuksen kunnolliseen kennon puhdistukseen. Oli varmasti jo aikakin, onhan siitä jo kohta kolme vuotta aikaa kun Nikon kotiutui luokseni.

Käytiin myös kullan kanssa heittämässä subit nassuun, Kana Teriyaki oli edelleen yhtä hyvä kuin muistin. Ennen armeijaa kävin säännöllisen epäsäännöllisesti Subwayssa hakemassa pientä haukkapalaa, tänään tajusin etten inttiaikana ole tainnut vierailla kyseisessä paikassa kertaakaan. En mä kyllä pahemmin ole lomilla muutenkaan käynyt syömässä muualla kuin pizza-/kebabmestoissa, eheh… Lomilla vaan tekee aina mieli jotain sen tapaista ruokaa.

Suunnittelin siivoavani kämpän tänään, mutta päädyinkin lopulta käymään vaatevarastoani läpi – kera kriittisen silmän. Mä olen aina ollut huono luopumaan vanhoista tavaroista ja sama koskee myös vaatteita sekä kenkiä. Kävin garderoobini perusteellisesti läpi viime keväänä muuttaessani nykyiseen kotiini ja laitoin vaatteita kiertoon, mutta siitä huolimatta sain tänään karsittua kaapistani näin paljon hyvin vähäisellä käytöllä olevaa tavaraa:

Kiertoon vaan

Eikä tuossa itse asiassa ole aivan kaikki, jonkun verran kasa tuosta vielä kasvoi, kun kolusin läpi yhden tsekkaamatta jääneen hyllyn. Kaappeihin tuli juu lisää tilaa (joka täytetään tulevaisuudessa kullan omaisuudella), mutta mulla ei ole hajuakaan mitä tuolla kasalla tekisin. Tunnukset Huuto.netiin on, mutta vaihtoehto tuntuu huonolta, kun kuitenkin olen viikot aina pois koneen äärestä. Kirpparilla läjän voisi myydä, mutten oikein tiedä mihin tavaraa kannattaisi viedä myyntiin. Turkulaiset lukijat huomio, mitkä on parhaimpia kirppareita Turussa ja/tai Turun seudulla? Itse olen viime aikoina ollut huono kirppistelijä, aiemmin tuli käytyä lähinnä Manhattanin Kirppis-Centerissä ja toisinaan myös Länsikeskuksessa. Tietysti voisi roudata romppeet kotipaikkakunnan pikkukirppikselle, mutta vähän epäilyttää menisikö ne siellä kaupaksi. Tai ehkä me tänä kesänä saataisiin aikaiseksi pitää pihakirppis, jota äippä on suunnitellut jo monta vuotta?!

Eilen kotikotona sain vihdoin kaivettua kesäkengät esiin varastosta ja vastaavasti heitin talvipopot laatikkoon kesäversioiden tilalle. Jostain laatikosta silmiin osui mustat Adidaksen tennarit, joista mulla ei ollut minkäänlaista muistikuvaa. Äiti ja sisko valaisivat, että tossut taisivat olla mulla käytössä joskus yläasteen alkupuolella – miten mä en muista lainkaan?! Kengät ovat kokoa 40, joten siltä osin passelit edelleen. Kyllähän niistä näkee, että niitä on käytetty, mutta yllättävän hyvässä kunnossa ne mun mielestä ovat ottaen huomioon about 10 vuoden iän.

Tennarit vuodelta nakki

Ihan täysin aiemmalla lookilla en kuitenkaan kenkiä kelpuuttanut käyttööni. Tänään kaupunkireissulla poikkesin siis Cybershopissa ja ostin uudet kengännauhat (á 1,50e). Halusin erilaiset mutta samantyyppiset nauhat ja lopulta mukaan lähti seepraraidalliset kiiltoversiot, toinen turkoosina ja toinen harmaana. Onnistunut päivitys Adidaksille, tycker jag. Seuraavalla kerralla ehkä jotain hieman erilaista.

1.5.2009
20:29

Vapputunnelmissa

Neljän päivän inttiviikko oli ohi nopeammin kuin tajusikaan, leireillä aika muutenkin tuntuu aina hujahtavan vauhdilla ohi. Tällä kertaa leirin pääpaino oli viestiyhteyksien ylläpitämisen sijasta taisteluteknisissä asioissa, lähinnä harjoiteltiin viestiaseman puolustusta erilaisissa tilanteissa. Meillä oli kerrankin käytössä Kasi-järjestelmä, jonka kanssa taisteleminen tuntui kieltämättä normaalia mielekkäämmältä. Jokaisella oli siis päällä liivi, jotka osuman saadessa ilmoittavat mihin haavoittui tai tuhoutuiko kokonaan. Täysin ongelmitta järjestelmä ei kuitenkaan toiminut, esimerkiksi mua ammuttiin muutaman metrin päästä enkä siltikään kuollut.

Torstaina lähdettiin heti aamusta takaisin kasarmille, jossa riitti kaikenmoista säpinää siihen saakka kunnes neljän pintaan seistiin lomatarkastuksessa. Koko meidän komppanialla on nyt neljän päivän loma, mulla (ja monella muulla vanhalla) lisäksi yksi haettu lomapäivä eli takaisin täytyy mennä vasta tiistai-illalla. Eilen Turkuun tullessa vappuhulina näytti olevan jo hyvällä mallilla, me tosin rynnättiin saman tien kauppaan ja sitten kotiin syömään. Liikenteeseen lähdettiin kahdeksan maissa, mun ja kullan seurassa oli alkuun myös sisko poikaystävänsä ja tämän kaverin kanssa. Käytiin jokirannassa, mistä suunnattiin Portsaan inttikaverin synttäreille ja puoliltaöin kotiin. Leirin jälkeen väsyttää aina eikä tämä kerta ollut mikään poikkeus, vappuaatosta huolimatta.

Oli ihana nukkua pitkään – tällä kertaa jopa kymmeneen – ja vielä ihanampaa herätä aurinkoiseen vappupäivään. Iltapäivällä nimittäin oltiin Vartiovuorella vappupiknikillä viime vuoden malliin, keli oli kyllä niin täydellinen piknikoimiseen ettei tosikaan. Punaviini ja pikkunaposteltava maistui paremmin kuin hyvin ja fiilis oli mitä parhain – eikä harmittanut edes se, että kulta onnistui kaatamaan punaviiniä vaalealle pääkallohuovalle…

Vappupäivän piknikillä

Iltapäivällä käytiin vielä vapputorilla, jossa syötiin kevään ensimmäiset jäätelöt. Alkuillasta ajeltiin kotikotiin, jossa mä tätä kirjoitusta parhaillaan naputtelen. Piti avata kevään ajokausi pienellä prätkälenkillä, mutta Cebarin akku ei suostunut tekemään yhteistyötä ja pyörä jäi täksi illaksi talliin seisomaan. Kohta vieroitan kullan tuolta tietokoneelta pelailemasta ja painutaan ulkosaunan mahtaviin löylyihin.

Tämä vappu muuten on mulle merkityksellinen kahdestakin syystä. Syy nro 1: kullan kanssa tuli täyteen puoli vuotta virallista seurustelua, minkä kunniaksi juotiin eilen puoliksi pullo Fresitaa. Vaikka meidän suhde on jossain määrin muuttunut jo aika vakiintuneeksi, on ihana edelleen huomata rakastuvansa toiseen yhä uudestaan. ♥ Syy nro 2: blogini tässä muodossa ja tässä osoitteessa täyttää vuoden! Voisin ehkä tehdä joku päivä tässä jonkinlaisen katsauksen tämän blogin ensimmäiseen vuoteen, koota tärkeimmät tapahtumat ja ikimuistoisimmat hetket. Nyt tuntuu ainakin hyvältä idealta, nähtäväksi jää saanko idean jossain vaiheessa toteutettua.

Scroll Up