Viime yönä oli töissä sen verran hiljaista, että meidät vuokraihmiset laitettiin jo kahdelta kotiin. Samoilla linjoilla mennään myös tänään, sillä ensi yön vuoro peruttiin jo etukäteen. Loppuviikostakaan tuskin tulee työtarjouksia eli nyt vain on pidettävä peukkuja, että ensi viikolla vilkastuu. Damn, just ehdin päästä töiden makuun.
Seuraavaksi on aika palata hetki taaksepäin, tarkalleen ottaen 19. päivään pian loppuvaa kuuta – ja Nighwishin keikkaan Helsingissä. Oltiin paikalla samoihin aikoihin kun Apocalyptica aloitti lämmittelykeikkansa, ja omalla kohdallani ilta alkoi oikein kunnon ketutuksella. Mulla oli digipokkari laukussa, sillä ajatuksissa oli ottaa siskoskuva ennen keikkaa, eikä viimeksi Nightwishin Hartwallin keikalla laukkuja mitään läpikotaisin tongittu. Tällä kertaa oli toisin: laukun sisältö käytiin tarkkaan ja hartaudella läpi, samoin jokaisen sisälle pyrkijän kroppa. Eihän sitä kameraa sitten saanut viedä sisään lainkaan vaan piti jättää narikkaan. Kumpikohan tällaisen säännön oli mahtanut tehdä, Hartwall Areena vaiko artisti itse? Kummalliselta se tuntuu, koska eihän tuollaisella pikkupokkarilla saa keikkaolosuhteissa muuta kuin tärähtäneitä ja rakeisia otoksia, joista ei taatusti ole muuta iloa kuin muisto kuvan ottajalle paikalla olemisesta. Viimeistään siinä kohtaa, kun Hietala kehoitti yleisöä antamaan valoa “kaikilla sytkäreillä, kännyköillä ja kameroilla” kirosin Hartwallin mielessäni kauimpaan hevonkuuseen. Järkkäritkin ottivat homman ihan tosissaan, eräs lähistöllä istuva kaveri nimittäin heilutteli kännykkää valona ja järkkäri tuli osoittelemaan lampulla kihisten, että “nyt se kamera pois, täällä on kuvaaminen kielletty”. o_O
Kuva © Toxic Kitten
No, sisään päästiin joka tapauksessa ja Apocalypticaakin kuunneltiin ehkä viimeisen vartin verran. Nightwish aloitti ajallaan eikä bändien välissä näin ollen ollut liian pitkää taukoa. Keikka alkoi 7 Days To The Wolves -biisillä, minkä jälkeen tuli niin kappaleita uusimmalta Dark Passion Play -levyltä kuin myös bändin vanhempaa tuotantoa. Uudet biisit menivät kyllä, mutta vanhat kuulostivat auttamatta laimeilta verrattuna Tarja Turusen versioihin. Pahin oli ehdottomasti Walking In The Air, Olzonin ääni ei yksinkertaisesti taipunut riittävästi kyseiseen kappaleeseen. Ikisuosikkini Ever Dream ja Wishmaster olivat setissä ehdottomasti plussaa, mutta uusimman levyn paljon soitetun Bye Bye Beautifulin puuttumisesta annan ison miinuksen.
Kaiken kaikkiaan Nightwishin parivuotisen kiertueen päätöskeikka oli hyvin erilainen kokemus kuin vastaava tapahtuma syksyllä 2005. Entisessä Nightwishissa Tarja Turunen oli kuningatar, johon yhtyeen vetovoima hyvin pitkälti perustui. Nykyinen Nightwish on olemukseltaan täysin erilainen, ja Olzon vaikuttaa enemmänkin pirteältä partiotytöltä jammaillessaan ympäri lavaa laulamisen lomassa. Vielä esiintyjääkin enemmän risuja saa esiintymispaikka, harkitsen vakavasti ryhtyväni boikotoimaan Hartwallia viimeiseen asti. Kameraepisodin lisäksi laittoi ketuttamaan se, ettei joka puolelta katsomoa oltu varmistettu näkyvyyttä lavalle. Meillä oli paikat suhteellisen samassa kohdassa kuin edelliselläkin kerralla, jolloin yläkatsomosta oli täydellinen näkyvyys sekä lavalle että screeneihin. Tällä kertaa näkyvyyttä kuitenkin peitti korkea “pylväs” kaiuttimia, minkä takia esimerkiksi Olzonista näkyi vain vilahdus silloin tällöin. Sen olisi vielä kestänyt mikäli screenit olisivat korvanneet menetyksen, mutta ei: screenit oli suunattu niin, ettei meidän paikkojen kohdalta nähnyt niistä kumpaakaan. Keskellä hallin kattoa roikkui iso möhkäle täynnä screenejä joka suuntaan, mutta sehän ei tietystikään ollut käytössä. Olisi mielenkiintoista tietää miksi ei, ja vielä mielenkiintoisempaa olisi tietää minkälainen taliaivo ei varmista sitä, että kaikkialta näkee artistin edes jollakin tapaa.
Kuva © Toxic Kitten
Niin että kiitos vain keikkakokemuksesta, Nighwish ja Hartwall Areena! Tämän syyskuisen lauantai-illan seurauksena tuskin menen enää Nightwishia katsomaan muuta kuin festareilla (ja silloinkin vain jos siellä on samana päivänä muita mielenkiintoisia esiintyjiä) sekä harkitsen kahdesti ennen kuin astun uudestaan jalallani Hartwallille. Muiden keikalla olleiden kommentteja otetaan mieluusti vastaan.
Nightwish – Century Child [2002]