Tarkoitus oli jo eilen päivittää, mutta nukuin pitkälle iltapäivään ja sitten innostuin siivoamaan kämpän eikä mun siivoukset tunnetusti ole mikään kymmenen minuutin homma… Illalla piti vielä päästä saunaan ja yöksi meninkin töihin, joten aikaa oli suht hintsusti kaikkeen. Saattaa myös olla, etten mä vain osaa käyttää aikaani oikein.

Tiistaiaamulla lähdettiin siis ajelemaan kohti Tamperetta, Ideaparkiin taidettiin saapua joskus yhdentoista jälkeen. Olin ollut edellisen yön töissä ja vuoron jälkeen nukkunut parisen tuntia, menomatkan olin yllättäen aika taju kankaalla. Täytyy myöntää, ettei kyllä ollut ihan se kaikista paras fiilis joulushoppailulle… Sen takia varmaan en ostanutkaan yhtä ainutta lahjaa, vaikka sain mä kyllä hyviä ideoita moneenkin pakettiin. Onneksi muut sentään tekivät niitä lahjaostoksia munkin edestä.

Om nom nom

Puolenpäivän jälkeen mahat alkoivat kurnia vaativasti, joten suunnattiin askeleemme Pancho Villaan. H valitsi listalta burgerin ja me muut otettiin kolmeen pekkaan Grande Fiesta Original, jossa oli jättikorissa nachoja, salaattia, sipulirenkaita, kalanugetteja, kanansiipiä sekä juustojalapenoja. Kyllä oli namia!

Ideapark

Jälkiruuan sai ilmaiseksi, ei tosin em. ravintolassa vaan Ideaparkin keskuspuistossa, jonne oli tuotu suurin koskaan näkemäni kakku! Kakkupalan kanssa sai myös kahvia tai mehua, ihan ok jälkkäri siis. Keskuspuistossa oli myös kymmeniä erilaisia piparkakkutaloja, mm. suloinen iglu pingviineineen. Pitäisiköhän tänä vuonna leipoakin piparitalo? Sellainen ei meidän jouluperinteeseen ole yleensä kuulunut, mutta voisihan sitä kokeilla.

Neljän maissa lähdettiin takaisin autolle, josta löydettiin kulta umpiunessa. Herra oli väsähtänyt shoppailuun jo tuntia aiemmin, ilmeisesti vähän väsytti. ;) Lempäälästä ajettiin Akkikin luokse, jossa vietettiin seuraavat pari tuntia. Onni-vauvaa ei tällä kertaa meinannut millään saada pysäytettyä kuvaan, poitsu kun viipottaa siihen tahtiin pitkin lattioita. Ei näin vuoden pimeimpänä aikana kyllä tahdo muutenkaan saada minkäänlaista onnistunutta otosta sisätiloissa… Kevättä ja valoa odotellessa.

Salossa oltiin takaisin joskus puoli kymmeneltä, siitä ajeltiin sitten kultsin kanssa vielä Turkuun. Tiistain ja keskiviikon väliseksi yöksi en viitsinyt töihin mennä, sen verran oli univelkaa että kannatti ennemmin painua kotiin unten maille. Viime yön tosiaan olin taas töissä, samoin ensi yö menee niissä merkeissä. Seuraavan vuoron jälkeen voin hyvällä omalla tunnolla aloittaa viikonlopun vieton, ah ihanuutta.

Tähdet, tähdet

Akkikilla muuten oli just hienot tähtijouluvalot, joiden perään ehdin jo kaipailla. Ovat kuulemma Citymarketista, täytyypi käväistä joku päivä siellä tsekkaamassa. Netistä tosin katselin, että myös Kodin Ykkösessä on pariakin erilaista tähtivalojutskaa – sielläkin voisi siis piipahtaa. Nyt kuitenkin lähden lähi-Siwaan palauttamaan Elloksen pakettia, jonka positiivisen sisällön koitan muistaa paljastaa lähipäivinä. Sieltä nimittäin paljastui jotain mahtavaa, jotain mitä olen etsinyt vuosikausia!