Loppuviikon työputkesta selvittiin onnellisesti, lauantaina väsymyksen taso oli sitten sen mukainen. Illaksi tultiin mun kotikotiin saunomaan ym. ja täällä maalla nökötän edelleen, mutkien kautta kylläkin. Eilinen päivä vierähti Naantalissa liikunnallisissa merkeissä, olin nimittäin äitin kanssa Supertreeneissä. Tämä oli toinen kerta kun osallistuin kyseiseen tapahtumaan, ensimmäisen kerran olin 2008 keväällä.
Supertreenit alkoivat mun osalta luennolla, josta sainkin hyviä vinkkejä treenaamiseen. Seuraavana oli vuorossa girya-tunti, ensimmäinen tutustumiseni kahvakuulaan ja aivan perusjuttuja siis. Oli kyllä mielenkiintoinen laji, jota voisin ruveta harrastamaan säännöllisestikin. Evästauon jälkeen siirryin liikuntasaliin, jossa mulla oli päivän viimeiset tunnit. Ensimmäisenä perusjumppaa Body-tunnin muodossa, ihan jees kolmivarttinen. Iltapäivän päätti ainoa äitin ja mun yhteinen tunti Challenge your body, joka oli selvästi Bodya reippaampi tunti.
Mä olen viime elokuisen Elixia-kuukauden jälkeen harrastanut hävettävän vähän liikuntaa, minkä sain karvaasti huomata eilisen liikuntapläjäyksen jälkeen. Ei ehkä ollut maailman paras ajatus vetää kolme erilaista tuntia täysillä yhden päivän aikana, lihakset on tällä hetkellä niin kipeinä etten meinaa liikkumaan päästä. No, ainakin huomaa että eilen tuli treenattua reidet ja pakarat kunnolla! Orastavaa kipua oli jo eilen illalla, ja yön aikana kipu oli muuttunut suorastaan tuskaksi. Tänään onneksi olin vapaalla, mutta saa nähdä miten huomenna sujuu työskentely kun pitäisi 8 h kävellä ympäri varastoa.
Se, mitä uusien lajien lisäksi lähdin Suppareista hakemaan, oli viime syksynä kadonnut innostus aktiivista liikkumista kohtaan – ja sen ainakin luulen löytäneeni. Vietin tänään hyvän tovin tutkaillessa Turun liikuntatarjontaa, joitain ihan varteenotettavia vaihtoehtoja tulikin vastaan. Kunhan vain selviän näistä lihaskivuista niin koitan kyllä vihdoin tehdä asioille jotain ja alan käydä A) lenkillä useammin tai B) jossakin ryhmäliikuntatunnilla. Parantaisi varmasti omaa olotilaa huomattavasti.
Supertreeneistä mulla ei valitettavasti ole minkään sortin kuvamateriaalia, joten tänä viikonloppuna nappaamani kissakuvat saavat toimia tämän postauksen kuvituksena. Meidän katit ovat paitsi täysin sekaisin keväästä, myös älyttömän hellyydenkipeitä. Koko ajan pitäisi olla paijaamassa tai uniseurana, viime yönäkin Miska nukkui meidän kanssa ja aamulla Dharma kömpi mun viereen Miskan tilalle, kun sekä kultsi että Miska olivat lähteneet sängystä pois.
Mulla on hieman taipumusta kotinatseiluun, toisin sanoen siis määrään kaapin paikan kotona. Onneksi kulta osaa sopivasti kestää mun määräilyä ja osaa myös tarvittaessa laittaa stopin, jos menen liian pitkälle. Mun komentelusta onkin kehittynyt meidän suhteen yleinen naljailunaihe, jolla kulta palauttaa mut maanpinnalle diktaattorisfääreistäni. Aiheesta syntyi eilen illalla viereinen kuva, nauruntyrskähdysten kera tottakai. Kullan kynästä peräisin siis, mähän en osaa piirtää en sitten yhtään.
