{ Arkisto } Elokuu 2010

4.8.2010
19:23

Down By The Laituri 2010; lauantai

Viimeistä viedään DBTL-tarinoinnin suhteen, tässä vielä “pientä” raportointia lauantailta. Jos perjantailta kuvamateriaali oli suht vähäistä, niin lauantailta sitä on sitten enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi nykyään on niin nopeat nettiyhteydet, voi aika huoletta lämäistä vaikka tällaisenkin määrän kuvia yhteen postaukseen. :)

Lauantain keikkaputki alkoi ajoissa, sillä Absoluuttinen nollapiste nousi The Alueen lavalle jo puoli neljältä iltapäivällä. Me ei S:n kanssa tosin ehditty kuulla kuin pari viimeistä biisiä, kun iltapäivän tunnit katosivat johonkin… My bad.

Absoluuttinen nollapiste
Absoluuttinen nollapiste
(Klikkaamalla vähän isommaksi.)

Mä en ollut kyseiseltä yhtyeeltä kuullut kuin pari biisiä, nekin S soitti netistä ennen jokirantaan lähtöä. Vähän saman tyylistä kuin esim. Egotrippi, mutta ehkä hieman melankolisempaa. Sanoituksista en tosin osaa sanoa mitään, kun en niihin ole tutustunut enkä keikallaakaan niihin niin kovin keskittynyt. Täytyy ehkä joskus kuunnella bändiä enemmän.

Cindyssä

Keikan jälkeen kierreltiin jokirannan kojuja, S ostikin hienot valkoiset venytyskorut korviin. Lauantaina sää oli yllättävän viileä, nahkatakki ei ollut yhtään liioittelua ja illalla kietaisin vielä jättimäisen huivinkin kaulaan. Kojut tsekattuamme mentiin iltapäiväkahville Cindyyn, josta mun mielestä saa edelleen jokirannan parhaan kaakaon (kermavaahdolla!). Hinta tosin on noussut viime kesästä 2,60 euroon eikä kermavaahtoakaan saanut nyt niin paljoa, mutta kuitenkin.

Tortillavaihto
Ruokakojun kyltti jokirannassa.

Cindystä suunnattiin takaisin alueelle, jossa lavalle nousi ennakkotiedoista poiketen jo tässä vaiheessa Paleface kumppaneineen. Taisi olla yksi niistä harvoista esiintyjistä, joiden keikka tuli kuunneltua kokonaan festareiden aikana. En ole mikään suuri suomirapin fanittaja, mutta kyllä sitä tarvittaessa kuuntelee.

Paleface
(Klikkaamalla vähän isommaksi.)

Lavan edessä oli jälleen liuta teinejä ja niitä katsellessa tuli pakosti mieleen, ymmärtävätköhän ne yhtään mistä Paleface biiseissään laulaa. Itse en muista joskus yläasteikäisenä olleeni kovinkaan valveutunut “tylsien aikuisten asioiden” suhteen, tiedä sitten ovatko nykypäivän teinit vielä samanlaisia vai paremmin perillä maailman menosta.

Paleface

Palefacen kavereina lavalla oli Leijonamieli sekä kuvissakin esiintyvä karvanaamainen kaveri, jonka henkilöllisyydestä mulla ei ole aavistustakaan. Hurja parta joka tapauksessa!

Rapherrojen poistuttua meni vain hetki, kunnes lavalle pelmahti Turun oma Marja Tyrni suoraan Pallivahasta. (Outoa muuten, että virallisella marjatyrni.com-sivustolla vaikuttaisi olevan jotain hämärää? Mun kone ainakin varoittelee kovasti haittaohjelmista, jäi nyt siis Tyrnin varmasti upeat kotisivut näkemättä.) Siinä vasta sellainen sketsihahmo, että pakko oli tämän yhden kerran nähdä oikein livenä – vuoden päästä kaikki ovat todennäköisesti jo unohtaneet koko hahmon.

Marja Tyrni

Aikamoista läppää kyllä Tyrnin leskirouvalta lensi, ei kaikki ehkä ihan perheen nuorimmille sopivaa kuunneltavaa. Hauskasti joka tapauksessa otettiin yleisökin mukaan jutusteluun, jonka Tyrni kävi juontajan tms. (vaalea naikkonen) kanssa. Kettukarkkejakin satoi yleisöön, osa kuuntelijoista tosin vippasi karkkeja takaisin lavalle.

Ei pyöriä

Marja Tyrnin jälkeen oli jonkun verran taukoa, joten lähdettiin alueelta pois ja istuskelemassa jossain jokilaivassa, taisi olla vaihteen vuoksi Papa Joe. Siinä kylmiä juomia siemaillessa oli jo aika vilu, varsinkin kun näki rannalla kävelevän festarikansaa kesähepeneissä. Mahtoi niillä vasta olla kylmä, kun ei edes pitkähihaista ollut päällä! Ja itse sitä nökötti tyytyväisenä nahkatakissa JA kaulahuivissa.

Uniklubi

Kahdeksan pintaan palasimme jälleen jokirantaan, jossa Uniklubi jo huudatti teinityttöjä. Lavan edusta oli tupaten täynnä, joten jäätiin suosiolla vähän kauemmaksi istuskelemaan, kun kyseessä ei kuitenkaan ollut kummankaan meistä mikään übersuosikki. Aika samanlaista musiikkia soittavat edelleen kuten silloin joitakin vuosia sitten, kun yhtyettä tuli enemmän kuunneltua.

Uniklubin jälkeen käytiin joen toisella rannalla Cafe 2011:ssa kahvilla. Alun perin mä halusin vain käydä pikaisesti tsekkaamassa Kulma 2011 Design Shopin (joka tosin oli siihen aikaan jo mennyt kiinni), mutta päätettiin sitten jäädä kahvittelemaan kun tarjottavat näyttivät niin herkullisilta eivätkä olleet hinnalla pilattuja (kuten esim. festarisafkat kojuissa ovat lähes poikkeuksetta). Söin taatusti Turun parasta mansikkaleivosta, suosittelen kaikille herkkusuille!

Kulttuuria

Kulma 2011 oli sisustukseltaan kerrassaan ihana, varsinkin kaikki tekstinpätkät saivat hymyn huulille. Lisäksi selailin pöydässä Olet tässä (Turku) -kirjaa, joka valloitti sydämeni heti ensimmäisestä sivusta lähtien. Silmiä hivelevää taittoa ja typografiaa sekä paljon hassuja juttuja, me likes! Tuo kirja on kyllä aivan pakko hankkia jossain vaiheessa omaksi, tai ehkäpä kirjoitan loppuvuodesta joulupukille toiveeni.

Festarikäsi

Festarikäsi lauantaina: kaksi DBTL-ranneketta sekä mahti Hullut yöt -leima torstaiselta Forte-reissulta. Rannekkeet löysivät sittemmin paikkansa kalenterin välistä ja leimakin pyyhkiytyi lopulta suihkun yhteydessä näkymättömiin.

Seuraavana esiintymisvuorossa oli Jukka Poika & Sound Explosion Band, jota kuunneltiin jonkin aikaa täpötäydeltä anniskelualueelta. Vielä vähemmän mun makuun kuin suomirap mutta S tykkäsi enkä mäkään nyt karkuun juokse, vaikka tuollaista hetken joutuisikin kuuntelemaan. Jukka Pojan jälkeen oli ohjelmassa taas jonkun aikaa tyhjää, joten pyörittiin jokirannassa ja istuskeltiin tuttujen naamojen seurassa.

Jukka Poika

Illan päätteeksi lavalle nousi Egotrippi, jonka setti kuunneltiin melkein kokonaan. Suurinta osaa Egotripin biiseistä en tunnistaisi, mutta onneksi joitain enemmän kuunneltuja ja radiossakin soitettuja kappaleita tuli loppupuolella. Matkustaja on livenä aina yhtä ihana! Siinä on muuten yksi niistä harvoista radiolauluista, joihin en ole oikein koskaan kyllästynyt – ja jonka laulan aina SingStarissa (jos ylipäätään laulan jotain).

Egotrippi

Puoliltaöin alettiin tehdä lähtöä, DBTL 2010 oli siltä erää ohitse. Kaupungissa näin pikaisesti vielä Destheaa ennen kuin hypättiin autoon ja S heitti mut kotiin ennen kuin lähti itse ajelemaan omaan (väliaikaiseen) kotiinsa. Kaiken kaikkiaan festari oli oikein onnistunut ja suunnilleen ne keikat näki mitä oli ajatellutkin, mitä nyt pari jäi vähän turhan lyhyeksi. Viikate oli ehdottomasti paras, ylipäänsä keikka oli mielestäni yksi parhaista Viikatteelta.

Mikäli kiinnostaa etkä ole vielä lukenut, niin muut tämän vuoden laituriaiheiset kirjoitukseni: torstai ja perjantai. Ja kommenttiakin saa toki jättää, joko asiaan liittyen tai vaikka ihan johonkin muuhun.

Jose kiittää ja kuittaa.

3.8.2010
15:05

Down By The Laituri 2010; perjantai

DBTL-raportti jatkuu. Perjantain osalta taitaa tulla kaikista lyhyin postaus, sillä keikkoja oli vähemmän eikä kaikki The Alueen artistit kiinnostaneet ja aikaa vietettiin myös muualla kuin jokirannassa. Lisäksi juoksin koko perjantain sinne tänne, kun jotenkin oli osunut miljoona asiaa samalle päivälle. Mutta hengissä selvittiin!

Toinen laituripäiväni alkoi jo neljältä iltapäivällä, kun polkaisin jokirantaan – jonottamaan lippujen vaihtoa rannekkeisiin. Portit aukesivat kyllä klo 16, mutta jostain syystä rannekkeita alettiin vaihtaa jokirannan pisteellä vasta noin varttia yli – eli samaan aikaan kuin ensimmäisen keikan oli määrä alkaa. Alkuiltapäivästä oli tosin ukkostanut ja lavalla oli jotain probleemaa sähköjen kanssa, joten Antti Tuisku pääsi aloittamaan viitisen minuuttia myöhässä.

Antti Tuisku

Tykkäsin Tuiskusta jo silloin Idolsin aikaan, mutta mua onkin aina ihastuttanut tummat hymyilevät pörröpäät. :) En kuitenkaan ollut vielä koskaan kuullut Anttia livenä, joten lähinnä sen takia olin perjantaina teinilauman ympäröimänä jokirannassa. Todella energinen keikka, Antti ei oikeastaan muuta tehnytkään kuin pomppinut ja loikkinut pitkin lavaa! Esityksestä kyllä huomasi, että se on suunnattu teinitytöille – vähän sellaista lässynlässynläätä erityisesti spiikkien osalta. Ja teinit kiljuivat hurmoksessa mitä tahansa Antti teki tai sanoi.

En jäänyt keikan loppuun asti, kun piti lähteä takaisin kotiin ja käydä heittämässä sisko kaverinsa kera lentokentälle. Sillä aikaa kaverini oli saapunut Turkuun, mun päästessä kaupunkiin treffattiin ja suunnattiin taas jokirantaan. Anna Puu oli ehtinyt aloittaa settinsä, mutta ei taidettu kovin montaa biisiä missata.

Anna Puu
(Klikkaamalla vähän isommaksi.)

Energisesti veti Annakin keikkansa, jättimäisestä mahasta huolimatta. Ei nyt tietenkään samalla tavalla kuin Tuisku, mutta sen verran kuin vatsa-asukki antoi myöden. En ole uusinta levyä ehtinyt kuunnella kuin kerran pikaisesti läpi, joten uudemmat kappaleet olivat aika tuntemattomia, mutta onneksi tuli paljon ensimmäisen albumin tuotantoakin – sitä nimittäin on kuunneltu ja paljon. Yleisesti ottaen keikalla oli mukava kesäfiilis, kesäilta oli mukavan lämmin ja ihmiset nauttivat letkeästä musiikista.

Koska Stalingrad Cowgirls oli joutunut perumaan keikkansa, meillä oli muutama tunti aikaa ennen illan viimeistä esiintyjää. Tie vei mutkien kautta keskustaan ja Red Hot Chilisiin, jossa päätettiin herkutella kannullisella punaista sangriaa. Mulla oli pieni nälkä, joten tilasin lasten lehtipihvin. Ei sillä etteikö kaikki herkulliset aurajuustohampurilaiset ja caesarsalaatit olisi houkuttaneet, mutta tiesin lasten annoksen olevan juuri sopiva pieneen nälkään. Parempi niin kuin että olisi loppuillan ollut ihan ähky.

Red Hot Chilis -sangriaa

Myöhemmin kun paikalle ilmestyi vielä toinenkin meidän inttitytöistä miehekkeensä kanssa, otettiin vielä toinenkin kannu. Oli muuten perhanan hyvää, kannattaa käydä testaamassa mikäli kyseisessä ravintolassa vierailee. Ruuan ja juoman jälkeen astuttiin ulos hiljalleen viilenevään iltaan (mä tarvitsin jo neuletakkia!), seuralaisemme lähtivät kotiin ja me S:n kanssa hilpaistiin jälleen alueelle. Perjantaina viimeisenä oli vuorossa Olavi Uusivirta, joka sekin oli mulle uusi live-tuttavuus.

Olavi Uusivirta

Aika paljon tuli kappaleita uusimmalta levyltä, jota en (sitäkään) ollut ehtinyt kuunnella muuta kuin parin raidan verran. Olavi oli hyvin erilainen verrattuna aiemmin nähtyihin Anttiin ja Annaan, mutta kuten S sanoi: “Olavi onkin enemmän taiteilija.” Välillä oli aika sekopäistäkin menoa, mutta mikäpä siinä – kukin taaplaa tyylillään.

Keikan jälkeen pohdiskeltiin hetki mitä seuraavaksi, ja mentiin sitten jokilaivalle istumaan. Tässä vaiheessa seuraan oli liittynyt jälleen yksi inttikaveri. Ulkosalla istuskellessa alkoi hiljalleen tulla vähän vilpoinen, joten lähdettiin kohti Edisonia. Jonkun aikaa jaksoin vielä kukkua mukana, mutta kahden paikkeilla väsytti niin että muiden jatkaessa baariin mä lähdin tallustelemaan kotiin.

Something Corporate – Ready… Break [2000]

2.8.2010
21:36

Down By The Laituri 2010; torstai

Palataan ajassa taaksepäin viime viikon torstaihin ja mun tämän vuoden ensimmäiseen DBTL-päivään. Festarin kohokohta osui heti ensimmäiselle päivälle, kun Viikate villitsi jälleen Fosters-teltan puolella. Keikalla olin luonnollisesti siskon kanssa, aivan kuten vuodesta 2005 lähtien. Vaikkei Viikatetta muuten näkisi kesällä, niin DBTL on ihan must!

Laiturille!

Esiintymisajaksi oli merkitty klo 19, joten tuli hippasen kiire kun kotiuduin Alastaron reissulta vasta lähempänä viittä. Onneksi Envia heitti meidät keskustaan, joten mahdollisuus ehtiä ajoissa paikalle oli edes vähän suurempi. Tasan kaksi minuuttia ennen määräaikaa parkkeerasimme itsemme lavan edustalle – yllättävän vähän oli siinä vaiheessa porukkaa ja päästiin melkein aitaan kiinni.

Keikka alkoi seitsemän reikä reikä, kun tuttu aloitusbiisi Haaskalinnut saalistaa pärähti soimaan ja herrat astelivat yksi toisensa jälkeen lavalle. Setti kesti kaiken kaikkiaan tunnin verran ja tuntui jotenkin lyhyeltä, kaipa klubikeikoilla kesto on yleensä luokkaa tunti + encoret.

Viikate @ DBTL

Uusimmalta levyltä soitettiin useampia kappaleita, uutena joukossa oli Eräs kaunis päivä (jossa on muuten ihan mielettömät rummut!). Vielä kun soittaisivat joskus Avoimen maan äärellä, saisin varmaan slaagin ihastuksesta… Keikalla kuultiin aika perus-Viikatetta since Unholan urut ja ’05 sekä lisänä yhteislaulu Kuolleen miehen kupletti, mutta muuten vanhemmat kappaleet eivät soineet. Pohjoista viljaa oli mukava kuulla taas pitkästä aikaa, Tie ja Ei enkeleitä sen sijaan jäivät tällä kertaa kuulematta.

Viikate @ DBTL
(Klikkaamalla vähän isommaksi.)

Aiempina vuosina äänentoisto on ollut mun mielestä hieman persiillään, musiikki on pauhannut täysillä ja äänet ovat hukkuneet jonnekin sinne sekaan. Tänä vuonna ääni oli kunnossa just eikä melkein! Laulu kuului loistavasti ja musiikki soi täydellisesti niin etteivät äänet hukkuneet joukkoon, mutta kuitenkin niin että korvat soivat vielä puolituntia keikan jälkeenkin. (Ja ei, en muistanut taaskaan ottaa niitä korvatulppia mukaan.)

Bongaa kuvaaja
Kuvaajien joukossa heilui tuttu naama.

Viimeisenä biisinä kuultiin odotetusti Kuu Kaakon yllä, joka täydensi kyllä onnistuneen keikan erinomaisesti. Viikatteen poistuttua lavalta mekin siirryttiin ulkoilmaan haukkaamaan happea, oli meinaan aika hikinen tunnelma teltassa kun ulkonakin oli lämpöasteita lähempänä kolmekymmentä. Seuraava esiintyjä (Kari Tapio) ei meitä kiinnostanut, joten lähdettiin lampsimaan kaupungin kautta meille kun kello oli kuitenkin vasta kahdeksan.

Kotona keikka-asu vaihtui letkeämpiin vetimiin, sillä jalat huusivat hoosiannaa korkeissa kengissä plus olisin baarissa pelännyt valkoisen kravatin puolesta ihan liikaa. Ennen sitä otettiin muutama yhteiskuva Viikate-henkisistä asuista, kevään keikalta ostetut kravatit ensi kertaa kaulassa:

Viikate-siskokset

Jos mun asukokonaisuuden osaset kiinnostavat niin Flickristä löytyy, tottakai. Illalla hilpaistiin takaisin kaupunkiin ja pyörähdettiin vielä Fosters-teltalla kuuntelemassa muutaman biisin verran yhtyettä nimeltä , tuota teiniaikojen suurta suosikkiani. Kummallista, miten sitä vieläkin muistaa Tia-Marian sanat melkein kokonaan?!

Jokirannasta suunnattiin Forteen tanssimaan, viimeksi kun siellä soi ihan mahtavia tanssibiisejä. Nyt ei musiikkitarjonta ollut yhtä hyvää, mutta jonkun verran jaksettiin kuitenkin tanssilattiaa kuluttaa. Koti ja uni kutsuivat joskus kahden maissa, Forte alkoikin jo olla aika täynnä hyvin humalaista populaa. Siihen päättyi ensimmäinen päivä laiturilla.

(Keikkakuvat © minä tai Feline, viimeinen kuva itselaukaisimella.)

Mokoma – Sydänjuuret [2010]

1.8.2010
21:02

Hei hei heinäkuu

Torstaina ajelin päivällä suunnilleen kolmenkymmenen asteen helteessä Alastarolle, jossa oli menossa toinen peräkkäinen ORGin ratapäivä. Iskä ja kulta olivat olleet paikan päällä aamusta asti, tämä oli viime syksynä A-kortin saaneen kultsin ensimmäinen kerta radalla. Innostunut mies mua olikin vastassa, ehkä ihan hyvä vaan että pääsi saman tien harjoittelemaan oikein kunnolla (ajoaika oli klo 10-18).

DSC_6323

Oli hienoa huomata, miten olen jälleen kehittynyt valokuvaajana verrattuna viime kertaan. Paremmat kuvat johtuvat osittain varmastikin uudesta rungosta, D90 vain tekee kauniimpaa jälkeä kuin vanha D70s. Objektiivina mulla oli vanha tuttu 70-300mm ƒ/4-5.6D ED, joka tuli aikoinaan D70s:n kanssa yhteispaketissa ja jonka myymistä olen vakavasti harkinnut.

Kyseinen mötikkä on ollut koko kesän Envialla lainassa, kun en sitä oikein muualla ole tarvinnut kuin radalla kuvatessa – yleensä kerran vuodessa. Alastaron reissun tuotoksia katsellessa tosin alkoi mietityttää olisiko tuolla käyttöä mahdollisesti muussakin tilanteessa, onhan sen jälki kuitenkin suht nättiä. D90:n mukana tullut 18-105mm ƒ/3.5-5.6 VR on toki erittäin toimiva perusputki, mutta ei se kunnon zoomin roolista selviä.

DSC_6348
DSC_6408

Ruutuja radan varrella tuli napsittua suunnilleen 400, joista 70 lopulta päätyi julkaisuun Flickrin puolella. Tarkoitukseni oli tähän postaukseen laittaa ainoastaan muutama onnistunut otos, mutta en osannutkaan valita omaa silmää eniten miellyttävien kuvien joukosta vain muutamaa – joten kuvia on nyt sitten vähän enemmän. Kuvissa vilahtaa tietystikin oma rakas Cebarini kullan rataratsuna sekä iskän keväällä hankkima punainen VFR800 (yllä) iskän itsensä ohjastamana.

DSC_6431
DSC_6455
DSC_6466
DSC_6473

Ryhmiä oli kolme: nopea, keskinopea sekä hidas. Nopeassa ja keskinopeassa oli mukana vakavia harrastelijoita, joiden menoa oli hurjaa katsella mutta tottakai mahtavaa kuvata. Kurvit mentiin polvi maassa ja vauhtia riitti! Yllä olevat kuvat taitavat olla nopeiden ryhmästä.

DSC_6513
DSC_6665

Valitsin tällä kertaa hieman erilaisia kuvauspaikkoja kuin aikaisempina vuosina, mikäs sen parempaa hyötyliikuntaa kuin juoksennella paikasta toiseen kamera kourassa hellesäällä. :) Seuraavat kuvat syntyivät ex tempore, kun pysähdyin hetkeksi kuvaamaan ihan toisenlaisesta paikasta kuin olin ajatellut. Mutta ovatpa vaan kerrassaan hienoja kuvia, vaikka itse sanonkin!

DSC_6675
DSC_6688
DSC_6684
DSC_6693

Lämpöasteita tosiaan oli riittämiin, puuskittainen tuuli sentään viilensi kuumuutta vähäsen mutta teki tietysti ajamisen hankalammaksi. Joitakin kaatumisia päivän aikana kuulemma tuli, pari niistä sinä aikana kun mäkin olin messissä. Ei onneksi mitään vakavampaa kuitenkaan. Kuvailin vajaan puolitoista tuntia, sitten olikin jo aika huristella takaisin Turkuun ja alkaa valmistautua illan DBTL-tarjontaan. Palataan asiaan myöhemmin, kun ehdin laittaa nekin kuvat kuntoon.

DSC_6724
DSC_6732

Scandinavian Music Group – Onnelliset kohtaa [2002]

Scroll Up