{ Arkisto } Kesäkuu 2011

Näin luki sedän lähettämässä Pikku Myy -kortissa, jonka posti toi tänään. Aamulla taas keittiön liitutaulussa oli teksti Hyvää syntymäpäivää rakas! Veisitkö roskat?. Kieltämättä hieman hymyilytti, kumpikin. En tosin loppujen lopuksi edes muistanut roskista napata mukaani töihin lähtiessä, vanhuus ei tule yksin… Ei vaan, mä olen lahopäistynyt varmaan syntyessäni jo. Tiettyjä asioita muistan vaikka mut herätettäisiin keskellä yötä, jotkut asiat taas katoavat jonnekin pääkopan uumeniin saman tien.

Ikääntymisen kunniaksi päivän asua pitkästä aikaa täällä blogin puolellakin. Olisi mulla toki muutakin mutistavaa, mutta jätettäköön se toiselle päivälle.

Tein eilen ensimmäisen hankinnan tämän kesän alennusmyynneistä, Carlings oli aloittanut jo ja houkutteli ALE-kyltein kurkkaamaan sisään liikkeeseen. Löysä puuterinen paita löytyi miesten valikoimasta ja on hihaton, merkkiä Vailent, kokoa isohko M ja siinä on silinteripäinen pääkallo sekä teksti Dead man’s hand. En osaa kertoa mikä paidassa kiehtoi, mutta ilman en voinut kävellä kaupasta ulos. Testiajo saman tien ja taidan rakastaa sitä vieläkin enemmän kuin ensikohtaamisella. Täydellinen kesäpaita!

Ensimmäisellä kerralla paidan kaverina oli Levi’s Curve ID -farkut (Ellokselta), JC:n mustat niittikorvikset, Kalevalan Vellamo-kaulakoru, H&M Dividedin pöllösormus sekä nahkaiset Converse All Starit, jotka ajautuivat mulle Riikan vinkkaamasta brittiläisestä nettikaupasta älyttömän edullisesti. Ja koska paita on hiha-aukoistaan hyvin antoisa, alle heitin mustan JC:n perustopin (parhaita sarjassaan!). Suht simppeliä mutta itse tykkäsin asusta kovasti.

Pakko vielä sanoa pari juttua. Ensinnäkin, nuo Curve ID:t ovat jokseenkin hämmentävät. Olin käynyt sovittamassa kyseisiä Demi Curveja kaupassa, kunnes lopulta tilasin pökät Elloksen alekoodilla ja hinnasta putosi 40% pois. Mikä jottei. Otin sen koon jota olin kokeillutkin, mikä oli käsittämätön 26″ – normaalisti sen kokoisiin farkkuihin mulla mahtuu korkeintaan yksi polvi. Elastaani tietysti tekee temppunsa, mutta kummallisinta oli että farkut alkoivat tuntua vähän löpsöiltä heti ekan käyttökerran jälkeen! Ei olis kyllä tullut mieleenkään ostaa farkkuja tuumakoossa 25, kun yleensä olen useamman koon isompi. Noh, ainakaan eivät ole liian tiukat (ja tykkään mä noista silti).

Toinen juttu liittyy tuohon kaulakoruun, jota rakastan edelleen syvästi. Häiritsevä asia siinä on se, että nauha on alkanut haista oudolta. Se on sellainen hajuveden ja hien sekoitus, ei kovinkaan nenäystävällinen sekoitus siis. Olen jo kokeillut pestä korua sekä pelkällä vedellä että tiskiaineella, mutta haju ei kadonnut. Ei siinä muuten mitään, mutta kun itse aina haistaa sen vielä sittenkin kun koru on jo pois kaulasta. Ärsyttävää! Veisin saman tien koruni liikkeeseen nauhanvaihtoon, mutta Kalevalakorulla sellaistenkin operaatioiden hinta keikkuu useammassa kympissä. Tuntuu niin hölmöltä maksaa ensin yli viisikymppiä itse korusta ja heti vuoden päästä korun huollosta abööt puolet hankintahinnasta. Ärh.

Viime viikonloppu oli aikamoista hulinaa, jospa sitä vähän saisi tännekin avattua. Perjantai hujahti firman kesäjuhlissa, joten lauantaiaamu oli pyhitetty nukkumiselle. Ei muuten ollut kovin helppoa, kun koko kämppä muistutti lähinnä saunaa… Yhdentoista jälkeen lopulta heräiltiin, mittarin lukema oli kivunnut jo lähemmäs kolmeakymmentä astetta. Varjossa. Itse arvostaisin sellaista +20…25°C lämpötilaa, ehkä hieman puolipilvistä – ei olis kylmä muttei myöskään sulamispisteessä.

Parvekkeen kuumuudessa meille oli tupsahtanut ruusuvauvoja! Saatiin tuo puska äiskältä loppukeväästä ja silloin olleet kukat varisivat aika nopeasti pois. Olen sanoinkuvaamattoman ylpeä, että keskellä kämmentä olevasta viherpeukalostani huolimatta ruusu on edelleen hengissä ja jopa puskee kukkaa. Ihana. ♥

Iltapäivällä hurautettiin kullan kanssa maalle, kotikotona käväistiin sen verran että viilentäydyin 24-asteisessa uima-altaassa. Tuntui hyvinkin viileältä, kun ilma oli niin järjettömän lämmintä! Siitä sitten suunnattiin kimpsuinemme ja kampsuinemme ja Feline kyydissä kaveripariskunnan luokse aloittelemaan synttärikekkereiden viettoa. Ei me oikeasti S:n kanssa ajateltu nimenomaan synttäreitä viettää, kunhan niistä sai hyvän syyn koota porukkaa kasaan istumaan iltaa. :)

Vieraita oli kehotettu unohtamaan lahjat ja vain ilmestymään paikalle, mutta pojat yllättivät. S sai paketin pyykinpesuainetta ja mulle herrat olivat hankkineet hiirimaton, jossa lukee Shit happens. Aika hyvin, sillä olin jo monta viikkoa ajatellut että pitäisi hommata uusi hiirimatto. Toisenkin osuvan lahjan sain, Sansu muisti mun huokailleen kulahtanutta possueväsrasiaani joten nyt sain entistä ehomman tilalle! Eikä siinä vielä kaikki, lisäksi paketissa oli juomapullo possu kyljessään – jotain sopivaa vesipulloa (työpöydän ääreen sopivaa) olin myös kaivannut.

Ilta oli oikein onnistunut, melkein kaikki kutsutut saapuivat paikalle ja hauskaa oli. Ohjelmassa oli mölkkyä, sulkapalloa sekä jousiammuntaa, lisäksi grillattiin, saunottiin jne. Auringon painuessa horisonttiin oli pakko siirtyä sisätiloihin hikoilemaan, koska ulkona oli hyttyset jatkuvasti kimpussa. Mulla on varmaan 30 kutiavaa paukamaa joka puolella kroppaa, erityisesti iskivät tällä kertaa polvitaipeisiin. Auts!

Juomapuolen osalta keskityin itse kuohuviin juomiin. Maistoin toki boolia lasillisen, mutta muuten siemailin kylmää kuoharia, milloin milläkin pienellä lisukkeella. Kumpikin kuohujuoma oli testissä ensimmäistä kertaa, punainen rosee oli nimeltään Muscador Muscat Rosé ja tuon toisen Reymos Moscatelin otin myyjän suosituksesta, kun vappuna kokeiltu ja hyväksi todettu perhoskuohuva oli loppu. Olivat ihan ok, mutta ei Reymos Moscatelista ollut Tosti Butterflyn voittanutta. Muscador Muscat taas oli ensiaskel roseeviinien suuntaan sitten teini-iän traumojen, siihen se sopi kyllä hyvin kun kuitenkin olen yleensä makeiden viinien ystävä enemmän kuin kuivien. Aikuistuminen jatkukoon.

Ruokaa tuli vedettyä lauantaina varmaan tuplasti enemmän mitä vatsa olisi tarvinnut, mutta kun oli niin hyvää! Lautaselta löytyi jos jonkinmoista herkkua, pariakin eri lihaa (possua + hirveä) sekä kunnon läjä herkullisia salaatteja. Jostain kumman syystä ekalla kierroksella mun lautasella tuntui käyvän kova vilske… Yllä olevassa kuvassa mikään käsistä ei siis ole omani. ;)

Ennen saunomista täytettiin mahaa vielä vähän lisää Felinen tekemällä limejuustokakulla. Ihanan raikasta verrattuna viime kuukausien kakkukokemuksiin! Ei sillä etteikö perjantaina nautittu, firman logolla varustettu vadelmakakku olisi ollut herkullista sekin, mutta tämä siskon bravuuri painii vain hieman eri sarjassa muiden kakkujen kanssa.

Puolenyön jälkeen oli vuorossa toinen kierros sapuskaa, grilli jälleen kuumaksi ja lautaset täyteen. Tällä iltapalalla mukana oli myös grillattua halloumia ja maissia, lohimedaljongit olivat samoin grillissä kypsentyneet. Hetken mielijohteesta heitin grillimestarille myös kaksi sipulinpuolikasta folioon kääräistynä, jossain olen joskus sellaista syönyt mutten koskaan aiemmin itse kokeillut. Hyvin onnistui, sipulia tulee siis näkymään grillissä jatkossakin.

* * * * * * * * * * * * *

Huomenna sitten olisi se päivä, jolloin ihan oikeasti ikä pyörähtää jälleen yhdellä numerolla eteenpäin. Säätiedotus taitaa ennustaa sadetta, noh päivä menee tietysti töissä. Kanssa-asujalla on iltavuoroviikko joten ei tehdä mitään huomenna yhdessä, sen sijaan ajattelin painella Elixiaan pumppaamaan rautaa – kyseisestä tunnista on selkeästi muodostumassa mulle viikottainen rutiini. Muut tunnit vaihtelevat, mutta keskiviikkoillan Power pysyy. Siellä on niin huippu ohjaaja, ettei muiden Poweriin viitsisi edes mennä! Puolisko sanoo natsiksi, mutta ehkä juuri siksi se on mun mielestä loistava. :D

Valvomo – Toivo [2008]

Hyvä kun kirsikan- ja omenankukista ehdittiin päästä niin kesäiset päivät toivat mukanaan kolmannen suosikkini, syreeninkukat. Ja syreenipuskia tuntuu olevan täällä kaupungissakin vähän joka välissä! Valkoinen ja haaleanvioletti ovat täydelliset värit sille huumaavalle tuoksulle, joka kyseisistä kukista lähtee. Aivan ihana käydä iltakävelyllä ja nuuhkia syreenien tuoksua ilmassa.

Napsiessani näitä kuvia viime viikonloppuna kotikotona koin myös todellista extreme-luontokuvausta: hullun iso kimalainen! Ensin pelästyin pörinää, sitten jäin seuraamaan möllykän touhuja. Millaistakohan olisi olla tuollainen pieni ötökkä, lennellä kukasta kukkaan mettä metsästäen?

Kun kimalainen lenteli tiehensä, bongasin viereisestä puskasta seuraavan luontokohteen. Olen niin n00b että ajattelin automaattisesti tuon värisen perhosen olevan nokkosperhonen, mutta Wikipedia osasi kertoa mun olevan väärässä – nokkosperhonen onkin aivan erilainen väritykseltään. Tämä taitaa olla oikeampi? Komea tuo joka tapauksessa oli perhoseksi, ei mikään ihan pieni tapaus.

Päivä 27 – Suosikkipaikkani

Periaatteessa paikalla ei ole väliä, ihmiset ympärillä ratkaisevat. Tänään suosikkipaikkani on kavereiden talo maalla, jossa illalla vietetään porukalla mun ja kaverin yhteissynttäreitä (kaverilla oli nyt keskiviikkona ja mulla ensi viikon keskiviikkona). Monta ihanaa ihmistä on tulossa paikalle viettämään helteistä kesäiltaa!

Jos nyt kuitenkin on pakko mainita jokin suosikki, niitä ovat mm. koti Turussa (vaikka onkin järjetön sauna ympäri vuoden, kiitosta vaan talon vallanneet eläkeläiset), kotikoti maalla sekä rautatieasemat. Jokin junissa kiehtoo, ja esimerkiksi Turussa rakastan kävellä sitä kävelysiltaa pitkin ratapihan yli. Sinne menen myös silloin kun mieli jostain syystä on matalalla tai fiilikset muuten sekavat, junien ja raiteiden katsominen jotenkin rauhoittaa ja ajatukset selkenevät.

Kyllä on ilmoja pidellyt! Elohopea on tainnut keikkua lähempänä kolmeakymmentä suunnilleen joka päivä, onneksi sentään tuuli vähän viilentää auringon polttavaa porotusta. Töissä taas on niin hyvä ilmastointi, että välillä ihan paleltaa – pakko ottaa aamulla aina joku pitkähihainen mukaan, jos tulee liian vilu. Varastosta esille kaivetut kesäkengät ovat hiertäneet vuorotellen jalat pienille hankaumille, pari kunnon vesikelloakin on jo nähty. Jalat eivät tunnu tykkäävän mistään kengistä ilman sukkia, tarttis varmaan hellepäivinä kulkea yksinkertaisesti paljasjaloin.

Töistä puheen ollen, tämä viikko lähti käyntiin mitä parhaimmalla tavalla: mulla on nyt vakituinen duuni! Tarkoittaen siis sitä, ettei tarvitse enää miettiä mitäs sitten syksyllä tekisi – eikä ainakaan hakea töitä. Mulla oli alkuun epäilykseni tuosta hommasta, mutta pakko myöntää että olin väärässä. Nautin yllättävän paljon siitä, että väkerrän pikkusivustoja parhaimmillaan parikin päivässä sen sijaan että keskittyisin kuukauden ajan yhteen isoon sivustoon. Olen myös todella yllättynyt siitä, etten toistaiseksi ole kokenut sen suurempaa inspiraation puutetta – itse asiassa aivan päinvastoin! Pää suorastaan pursuaa ideoita ja inspiraatiota, sekä duuneihin että omiin projekteihin liittyen. Tiedä sitten onko se vain kesä ja valoisuus, mutta ainakin otan siitä kaiken ilon irti.

Päivä 26 – Pelkään

Suurin pelkoni on ehdottomasti se, että jollekulle läheiselle ja hyvin rakkaalle ihmiselle tapahtuu jotain. Jos joku ei tyyliin vastaa puhelimeen, alan nopeasti pelätä että jotain on sattunut (enkä kuitenkaan osaa itse vastata siihen perhanan luuriin tyyliin koskaan, eheh). Toinen pelko on tietysti se että kissoille käy jotain, varsinkin kun itse ei ole läsnä naukujien päivittäisessä arjessa.

Lisäksi pimeä sekä korkeat paikat ahdistavat jossain määrin. Hämähäkkejä ja muita ötököitä (paitsi päiväperhosia ja leppäkerttuja) inhoan syvästi. Myös hautausmaan liian tuttavalliset oravat ovat jokseenkin pelottavia. Toisinaan tunnen pientä pelkoa prätkän tai auton kyydissä, vaikka kuski olisikin ajamisensa erinomaisesti hallitseva.

Se olisi sitten kesäkuu, ollut useamman päivän jo. Näköjään neljän päivän vapaakin oli osaltani niin täynnä tohinaa, että on blogi jäänyt hieman taka-alalle. Ja oikeastaan tietokoneella istuminen ylipäänsä on ollut viime päivinä aika vähäistä. Noh, kerrankin näin päin. Kesäkuu toi mukanaan tänä vuonna myös ihanat kesäkelit, eilenkin juhlittiin ylioppilasserkkua suhteellisen täydellisessä säässä. Kuvia eiliseltä mahdollisesti myöhemmin, nyt vielä rykäisy toukokuun puolelta kun en ole ehtinyt näitä aiemmin postaamaan.

What a surprise, kevätsuosikkini kirsikka! :) Nämä kuvat on otettu viikko takaperin viikonloppuna kotikotona, nyt helatorstaina kirsikankukat olivat jo historiaa. Onneksi on paljon kuvia tältä vuodelta, voin niitä katsella vuoden mittaan seuraavaa kevättä odotellessa.

Kukkaa löytyi myös mansikan muodossa. Kai tuo sellainen on, vai olenkohan aivan muissa maailmoissa kasvitietämykseni kanssa? Mietin just yks päivä, etten enää kyllä muista tyyliin yhtään mitään koulun biologiantunneista. Lintujen, kasvien ynnä muiden nimet ovat haihtuneet päästä kun ei niitä varsinaisesti ole tarvinnut. En koskaan muista kumpi on varis ja kumpi harakka, leskenlehden sentään erotan voikukasta. Onneksi meillä ei ole lapsia, jotka kyselisivät kaikesta mikä tää on tai mikä tän nimi on… Mistä äidit oikeasti repivät kaiken tietämyksensä?

Nykyään sentään osaan erottaa kirsikan ja omenan kukinnot toisistaan, jonain vuotena sekin on mennyt multa sekaisin. Ja jos kirsikka oli tällä viikolla jo kukkansa varistanut niin omena kukki täydessä loistossaan. Omenapuita kotikotona tosin onkin huomattavasti enemmän, joten valkoista kukkaa tuntui olevan kaikkialla. Kun me joskus tulevaisuudessa löydetään itsellemme koti, jossa on pihaa, niin tahdon kyllä ehdottomasti joko kirsikka- tai omenapuun pihalle. ♥

Kirsikkapuun varjosta löytyi myös karvainen kuvausassistentti. Ei malttanut poika mut nähdessään enää kölliä auringossa, vaan pakko oli tulla hyörimään jaloissa. Mansikat meinasi jäädä kuvaamatta, kun linssin edessä oli koko ajan valkoista karvaa… Onneksi sitten siskokin pölähti kameran kanssa paikalle ja Miska keskitti hellyyspuuskansa siihen.

Päivä 25 – Ensimmäinen

Ensimmäinen päivä armeijassa, naisena vapaaehtoisessa varusmiespalveluksessa. Mua ei varsinaisesti jännittänyt missään vaiheessa, jotenkin kaikki vain tapahtui. Matka Säkylään, portista sisään, tarkastukset, käveleminen yksikköön, ilmoittautuminen, tuvan etsiminen. Käveltiin muodossa, haettiin tavarat, vaihdettiin siviilivaatteet maastokuosiin. Punkan sijaaminen, tupakavereihin tutustuminen, mukessa ruokaileminen. Tavallaan kaikki tuntui kovin luontevalta, kun ei kyseenalaistanut mitään.

Illalla nukkumaan mennessä viimeiseksi hymyilin ja ajattelin, että vihdoin olen täällä ihan oikeasti.

Siitä alkoi vuosi, jota ilman elämäni olisi varmasti paljon tyhjempi, kaveripiirini pienempi enkä ehkä koskaan olisi tavannut niin täydellisesti sopivaa kumppania kuin mulla nyt on. Koko armeija-aika hyvine ja huonoine hetkineen oli kokemus, jota ei taatusti koskaan unohda.