Parin viikon takaiset matkamuistelot jatkuvat. Pysähdyksistä huolimatta pääsimme lopulta perille Helsinkiin ja löysimme kertaheitolla autolle passelin parkkipaikan. Ei muuta kuin reput selkään ja kohti majapaikkaa eli K-serkun valtakuntaa. Siinä kävellessä oli vielä suht lämmin, aurinko paistoi ja mä heitin kameran kaulalle näpsien muutaman ruudun silmään osuneista jutuista.

V-sana
Aaargh!
Koristeltu seinä
Paperimukiasetelma

K-serkun luona hetken hengähdettyämme päätettiin vielä lähteä koko konkkaronkka pyörähtämään kaupungilla, päätavoitteena kurisevien vatsojen täyttö. Menomatkalla jo alkoi tuntua siltä, ettei toppi & shortsit -kombo ollutkaan enää täysin riittävä varustus… Laukusta sain sentään kaivettua “hihat” (= Piecesin superkätsy boleroasia) käsivarsia lämmittämään, mutta enemmänkin olisi saanut olla. Omalla kohdallani One Way pelasti koivet kylmettymiseltä: Levi’s Demi Curvet rokottivat tiliä 20e verran ja sujahtivat jalkaan Memphiksen (Holy Halloum!) vessassa, joten kotimatkalla ei palellut ihan niin paljoa.

Suomen kesä ♥

Retropop – Pieni ja ihmeellinen [2008]