{ Arkisto } Kesäkuu 2015

10.6.2015
07:27

Luonto herää kotipihoilla ja kadunvarsilla

Tulipas jotenkin runollinen otsikko; se on aina yhtä hankalaa keksiä tällaisille vähän liibalaaba-postauksille kunnon otsikkoa… Rakastan kevättä ja sitä, kun luonto herää jälleen eloon talven jälkeen, mikä näkyy hyvin usein myös kameran muistikortille tallentuneissa ruuduissa. Onneksi on blogi, johon voi tälleen kivasti pläjäyttää kasan aiheeseen liittyvää kuvamateriaalia. Kas näin:

Se on kevät I
Se on kevät II
Se on kevät III

Ensimmäiset kuvat ovat toukokuiselta Tampereen reissulta, kun vietimme kaverini S:n kanssa lapsivapaata viikonloppua Tampereen Kylpylässä. Illalla emme tosin kauheasti ehtineet hotellilla viettää aikaa, kun pyörimme kaupungilla sekä kävimme moikkaamassa Akkikia perheineen ja toki parit kätköt oli myös haettava. Seuraavana aamuna menimme ensin aamiaiselle (jossa sai itse paistaa vohveleita, nams!) ja sen jälkeen hetkeksi kylpylän puolelle plutimaan ennen kuin oli aika luovuttaa huone. Ihan kiva paikka ja hyvin sujui mun eka yö erossa vauvasta, vaikka kyllä sitä sitten jo odotti kotiinpaluuta (ja sitä ettei tarvitsisi tyhjätä tissejä viemäriin). Bebellä ja isillä oli sujunut kahdestaan varsin mallikkaasti, joten eiköhän se äiskällä ollut rankempaa. :P

Kesää kohti I
Kesää kohti II
Kesää kohti III
Kesää kohti IV

Toinen kuvasarja on toukokuun lopun yllätyskekkereiltä. Mölkyn pelaamisen lomassa ihastelin pihan istutuksia enkä voinut olla napsimatta kuvia turnipseista, joita oli juuri sopivasti siellä täällä pihamaata. Varsinkin tuo musta röpelöreunainen tulppaani, oi että! Lisää kuvia on vielä tulossa, sekä juhlista että kevään kukista. Ei varmaan ole kovinkaan vaikea arvata mitä kukkia seuraavaksi..? Niitä mun kevään lemppareita tietysti.

5.6.2015
23:06

21/52 ja 22/52

Kevät on ehtinyt vaihtua kesäksi ja elämä senkun jatkaa kiitämistään. Viikkokuvat laahaavat jäljessä, joten lätkäistään nyt tähän kaksi kerralla. Kohtahan olisi jo tämänkin viikon kuvan aika, mutta jätetään se kuitenkin (toivottavasti) ensi viikkoon. Hellittääköhän tämä kiire jossain vaiheessa vai onko meillä nyt alkaneet ne kuuluisat ruuhkavuodet..? Ehkä mä vaan luon itselleni muka kiirettä, vaikka oikeasti aikaa olisi kun sen vain osaisi priorisoida. Olen alkanut poukkoilla paikasta toiseen, tänäänkin mulla oli kolme asiaa levällään yhtä aikaa – toisin sanoen mussa on havaittavissa piirteitä äidistäni. Onneksi muksu sitten nukahti ja sain käpisteltyä keskeneräiset jutut pois alta. Täytynee vähän tsempata tämän suhteen.

21/52
Viikko 21: Kirsikkapuu täydessä kukassa kotikotona.

22/52
Viikko 22: Kaveripariskunnan yllätysjuhlissa verestettiin siirtokuvatatuointien laittamistaitoja.

Scroll Up