Viikko 45: Onnellisen kissan päiväunet aurinkoläikässä.
Viikko 46: Perjantai 13. ja aihetta juhlaan, siispä herkuttelua porukalla Kauppahallin Piece of Cake -kahvilassa. Oma lempparini oli minttukaakaokakku, nams!
Viikko 45: Onnellisen kissan päiväunet aurinkoläikässä.
Viikko 46: Perjantai 13. ja aihetta juhlaan, siispä herkuttelua porukalla Kauppahallin Piece of Cake -kahvilassa. Oma lempparini oli minttukaakaokakku, nams!
Body – Lindex (kirppikseltä), pääkallopökät – Me & MiniMii (maha-ajan joululahja kummitädiltä).
Syksy on kääntymässä kohti loppua, puissa ei paljoa enää ole lehtiä jäljellä ja kai tässä vähän jo odotellaan, milloin ensimmäiset lumihiutaleet leijailevat maahan (radiossa puhuttiin ensi viikosta?!). Sinänsä siis ihan sopiva väli palata ajassa hetki taaksepäin ja muistella kuvien kera edellistä vuodenaikojen taitetta. Kun viljat vielä olivat puimatta, mutta ilmassa tuoksui jo syksy.
Eräs syyskuinen lauantai meni tiiviisti kotopuolessa, sillä oli vuorossa kavereiden heinäkuisen tulokkaan nimijuhla ja olin lupautunut tuomaan paikalle auttavan käsiparin lisää. Oma pirpana jäi isovanhemmilleen hoitoon, kun itse polkaisin fillarilla kilometrin päähän kaatamaan kahvia ja toimimaan valokuvaajan roolissa. Iltapäivän aikana koettiin niin auringonpaistetta kuin ropsahdus sadettakin, mutta vieraat saatiin kestittyä ja kuvat otettua. Porukoille palatessani bebe oli päiväunilla, joten hyörin hetkisen pihalla kameran kanssa ikuistaen alkusyksyn maisemia.
Illalla suuntasimme koko perhe nimiäisten rääppiäisiin. Ohjelmassa oli paitsi pienen tukkajumalan palvontaa myös ruokaa, saunaa ja paljua. Siinä oli vähän härdelliä emmekä onneksi olleet vielä paljuun saakka ehtineet, sillä auringon laskiessa pelloille nousi hieno sumu, joka oli tietysti saatava tallennettua. Olin kerrankin kartalla oikealla hetkellä ja niin, että pystyin vain syöksymään ulos kameran kanssa.
Syksy oli saapunut.
Olin jo ehtinyt ihan unohtaa, että mulla oli luonnoksissa tällainen vertailukin meidän vaunuista! Keväällä kun roudasin kummatkin kärryt yhtä aikaa pihalle a) Happyjen myyntikuvia ja b) Viking-postausta varten, nappasin samalla myös pari vertailukuvaa kaksikosta. Blogiin on viime aikoina päädytty useamman kertaa vaunuihin liittyvillä hakusanoilla, joten laitetaan siis kehiin pientä vertailua – ei sitä koskaan tiedä, jos vaikka postauksesta olisi jollekin jotain apua mietintöihin.
Tavallaan Happyt ja Vikingit ovat niin eri kategoriasta, että vertailu on ehkä vähän hassuakin. Lähinnä keskityn tässä siihen, miten vaunut toimivat meidän käytössämme ja miksi alkujaan hankitut kärryt päätyivät vaihtoon. Jollain toisella perheellä tilanne voi olla täysin eri, mutta siihen mä en ota kantaa. Joka tapauksessa kummatkin ovat erinomaiset kulkupelit, sitä ei käy kieltäminen!
Tältä ne näyttävät vierekkäin: suurin ero Vikingeillä ja Happyilla on tietystikin se koko. En miellä Happyja miksikään “hyökkäysvaunuiksi”, mutta kyllähän ne ovat pieniin city-Viikkareihin verrattuna aika isot. Kokoeroa on oikeastaan joka suunnassa, sillä Happyt ovat leveämmät, pidemmät ja korkeammatkin. Toinen huomattava eroavaisuus on renkaat, Happyissa on neljä kiinteää rengasta ja Vikingeissä taas pienet kääntyvät edessä + isommat takana (ei kuitenkaan yhtä isot kuin Happyissa). Kolmantena sitten tulee aisa, meillä kun oli Happyista teleskooppiversio.
Brio Happy | Emmaljunga Viking Air | |
---|---|---|
Leveys | 60 cm | 54 cm |
Pituus (aisa lyhimmillään) | 109 cm | 82 cm |
Kokoontaitettuna (PxLxK) | 98x60x55 cm | 93x54x55 cm |
Paino | 17,9 kg (kovalla kantokassilla) | 12,5 kg (kopalla) |
Renkaat | Ilmakumi, kaikki 12″ | Ilmakumi, takana 10″ ja edessä 7″ |
Aisa ja työntökorkeus | Teleskooppi, 97–104 cm |
Nivel, 59-106 cm |
Jarru | Hammasratas | Muovipoljin |
Tavarakori | Kankainen, 55×40 cm, max. 5 kg |
Kankainen, 37×30 cm, max. 5 kg |
Kokosin oikein tällaisen überhienon taulukon! :D Aikamoinen ero tosiaan pituudessa, ei ihme että Happyjen kanssa pikkasen ahdisti bussissa. Leveys ei niissä ole mitenkään paha, mutta on toki myönnettävä, että nyt Vikingien kapeuden jälkeen kaikki tuota 60 senttiä lähentelevät vaunut tuntuvat tosi leveiltä. Iso yllätys näin jälkikäteen oli painoero, en edes muistanut että Happyt olisivat olleet noin painavat! Pehmeä jousitus epäilemättä keventää työntötuntumaa, koska ei Happyja mitenkään erityisen raskasta ollut työntää. Viikkareissa on Emmaljungan “patentoitu, säädettävä E.A.S.T-jousitus”, mutta Happyihin verrattuna jousitus on kyllä varsin olematon. Myös jarruissa on iso ero, Brion pitkä tikku vs. Emmaljungan muovipoljin; jälkimmäinen on hankalampi huoltaa ja lisäksi päälle laitettaessa pitää nykäistä vähän taaksepäin, jotta jarru varmasti lukittuu. Viimeiseksi vielä tavarakori, kokoeroa todellakin on – eikä Vikingien korikaan mikään mini kuitenkaan ole.
Kasauskokojen selvittäminen osoittautui haasteellisemmaksi, koska Emmaljungasta on loppupeleissä aika vähän materiaalia netissä. En löytänyt suoraan tietoa kasauskoosta kombolla Viking Air -runko + vaunukoppa, mutta erinäisistä lähteistä päättelin paketin olevan kasassa 93x54x55 cm (pituus x leveys x korkeus). Happyjen paketti löytyi vähän helpommin, ainakin 98x60x55 cm kuulostaa ihan järkevältä. Vaunujen kokoero kasattuna ei siis ole suuri, vaikka Viikkarit noin muuten paljon pienemmät ovatkin – Emmaljungahan ei tunnetusti ole pieneen kasaan menevien kulkupelien valmistaja. ;) Sen verran kuitenkin leveydellä oli (jälleen) vaikutusta, että Vikingit mahtuivat meidän Civicin takalootaan sellaisenaan, kun taas Happyista piti irroittaa toisen puolen renkaat. Tämä toki oli testattu ostovaiheessa, mutta ajattelimme silloin ettei se haittaisi, kun ei niitä kovin usein tarvitsisi autoon laittaa…
Koppien kokoja en meinannut myöskään löytää, vaikka sen nyt sentään olisi luullut olevan suht helppo nakki. Happyjen kovan kantokassin kooksi ilmoitettiin monessa paikassa 76×29 cm, Vikingin kopalle taas löytyi sellaiset mitat kuin 79×36 cm. Muistan mitanneeni silloin kun molemmat vaunut olivat vielä talossa, että koppien makuutila (sisäpuolelta) oli lähes jämptilleen sama, mikä on varsin mahdollista jos nuo em. mitat ovat ulkomitat. Sisäosiltaan kopat ovat hyvin samanlaiset ja kummassakin on myös pohjassa se sellainen lipare, jolla saa nostettua pääpuolta korkeammalle. Happyjen kantokassissa on päädyssä pieni näppärä tasku (kuva alla), joka olisi ollut mukava lisä myös Viking-koppaan. Kuomu on Happyissa selkeästi isompi (sehän on siis ratasosan kuomu, kantokassin omaa pikkukuomua en kokenut tarpeelliseksi) ja lisäksi siinä on kiinteä aurinkolippa, tosin lukemieni kommenttien mukaan kuomu lörpähtää turhan nopeasti. Ihan ok Viikkareidenkin kopan kuomu on, paitsi säädettäessä täytyy painaa namiskaa kummastakin reunasta eli yhdellä kädellä säätö ei onnistu.
Eroavaisuuksia siis on, puolin ja toisin. Mikäli asuisimme maalla, olisin varmasti ollut tyytyväinen Happyihin ja hommannut ehkä autoon erilliset matkarattaat. Vaan kun asumme kaupungissa ja vielä suht lähellä keskustaa sekä käytämme toisinaan myös julkisia, ovat Vikingit olleet aika lailla täydelliset vaunut meidän tarpeisiin. Aikamoinen sepustus tästä “pienestä” vertailusta näköjään tuli, mutta heitetään nyt vielä loppuun lyhyt yhteenveto kummankin parhaista puolista.
Tätini mainosti mulle taannoin helppoa ja älyhyvää suklaakakkua, johon ei välttämättä tarvitse suklaata ja joka ei vaadi vatkaamista tai muuta veivaamista. Saatuani reseptin epäilin, voiko tosiaan näin helposti saada jotain herkullista aikaiseksi. Ei siis auttanut muuta kuin lähteä testaamaan.
Vatkaamattomuuden lisäksi kakku on ainesosiltaan ihanan yksinkertainen, sillä kaikkea yleensä löytyy kaapista jo valmiiksi. Voita en ole tähän reseptiin kokeillut (ollaan jämähdetty tuohon maidottomaan Keijuun) ja vaniljasokerin tilalla olen käyttänyt vaniljajauhetta, sitä toki vähemmän kuin mitä vaniljasokeria tulisi.
Sulatetaan rasva ja annetaan hieman jäähtyä. Munien rakenne vatkataan kevyesti rikki ja yhdistetään munat rasvasulan kanssa. Sekoitetaan kuivat aineet keskenään, käännellään ne seokseen. Taikina kaadetaan voideltuun irtopohjavuokaan (halkaisija n. 22 cm) ja tyrkätään 200-asteisen uunin keskitasolle n. 18 minuutiksi.
Uuniin mennessä taikinan koostumus on kummallisen hyytelömäinen ja pelkäsin, että muna maistuu jotenkin läpi sieltä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan maku on oikein kelpo. Ohjeen mukaan “kakku saa jäädä reilusti tahmeaksi keskeltä” ja “anna kakun jähmettyä huoneenlämmössä tai jääkaapissa”, mutta tätä mä en oikein ole hiffannut. Olen kokeillut useamman kerran ja kun kakku on jäähtynyt, ei se sisältä ole enää mitenkään erityisen tahmea. Hmmm, ehkä mun pitäisi lyhentää paistoaikaa parilla minuutilla… Tai sitten maistan seuraavalla kerralla vähän lämpimänä, ihan vaan testiksi.
Halutessaan (ja jos sitä suklaata on) päälle voi sulattaa tummaa suklaata, mikä ei tosin multa ole vielä kertaakaan onnistunut kuten tahtoisin. Syömäkelpoista tortusta on silti aina tullut eikä sen tuhoaminen ole ollut ongelma. ;) Kakun kylkeen voi iskeä vaikkapa mansikoita ja vaniljajäätelöä, Oatlyn kaurajäde ainakin toimii hyvin. Kerran kokeilin lemon curd -vaahtoa alkuperäisen ehdotuksen mukaan, mutta huhheijaa kun oli makeaa! Melkein jopa ällömakeaa, vaikka olen aikamoinen sokerihiiri. Ihan perus soijavispi sen sijaan on oiva vaihtoehto kakun kaveriksi.
Perushyvä ohje siis, vielä kun saisi vähän jalostettua. Munia tästä voi olla hankala pudottaa pois, täytyy kuitenkin tutkia josko ne voisi jotenkin korvata (tai jos löytyisi joku vähän vastaava resepti vegaanisena). Olen myös pohtinut voisiko ohje toimia gluteenittomalla jauhoseoksella, kun tuo äijeli ei oikein kestä vehnää – eikä mun parane tällaista kakkua yksin vedellä napaani. :D Tutkimukset jatkuvat.