{ Arkisto } Lokakuu 2017

Tarkoitukseni oli jo aikaa sitten kirjoittaa raikkaasta tuulahduksesta kotikaupungissani Turussa, mutta kaikessa synnytys- ja sen sellaisessa hässäkässä se vähän jäi. Nyt on vihdoin sopiva aika palata hetkeksi lämpimään elokuiseen iltaan, jolloin olin tyttären ja siskon kanssa viettämässä blogi-iltaa vasta-avatussa Kukutissa – itse vielä varsin turvonneena pallona (jälkimmäinen asu) viikkoa aiemmin tapahtuneen muuton jäljiltä.

Kukutista löytyy paitsi kivoja ekologisia lastenvaatteita ja -tarvikkeita, myös naistenvaatteita samoilta merkeiltä sekä suloisia sisustusjuttuja ja luonnonkosmetiikkaa koko perheelle. Liike sijaitsee Forum Korttelissa, mahtavaa kun sinne on nyt rantautunut paljon uusia kiinnostavia toimijoita. Erään kerran kävellessäni liikekeskuksen läpi huomasin vuoden takaa tutun kyltin ja teki mieli hihkua ääneen – nyt saan käydä hakemassa lemppariteetäni ihan paikan päältä! Ja luonnollisesti mitä enemmän näitä kiinnostavia käyntikohteita on, sitä useammin tulee Forumissakin poikettua.

Kukutin vaatevalikoima koostuu Vimman, Papun ja Mini Rodinin kaltaisista, parhaillaan kovaa porskuttavista lastenvaatemerkeistä, ja niiden lisäksi vähän uudemmista, tuntemattomammista ja nousussa olevista merkeistä. Roo on tuttavuus kevään Lapsimessuilta ja se on edustettuna sekä vaatteiden että kankaiden osalta. Kaiko ja Taival ovat olleet monella aiheeseen vihkiytyneellä seurannassa ekoista paljastuskuvista lähtien, niitäkin pääsee nyt helposti hypistelemään livenä Forumissa. Erittäin kiinnostava uusi tuttavuus on virolainen Dadamora, jonka vaatteista löytyy täydellisyyttä hipova mintunvihreä sävy. Liewoodin sympaattiset eläinsukat ja -sukkahousut ovat tainneet ihastuttaa puoli kaupunkia, kun suosituimmat koot loppuivat avajaisviikolla alta aikayksikön.

Lastentarvikkeita ja sisustustavaraa valikoimassa on aiemmin mainittujen Dadamoran ja Liewoodin lisäksi mm. Ferm Livingiltä. Esimerkiksi vuodevaatteita löytyy useammassa ihanassa kuosissa eri merkeiltä, ne voi tsekata toki myös Kukutin verkkokaupasta. Ferm Livingin mustavalkoiset Half moon -lakanat sopisivat varmasti meidänkin lastenhuoneeseen, kunhan sellainen tästä saadaan.

Kosmetiikkapuolella valikoimassa on esim. englantilainen MOA, jonka mielenkiintoisin tuote on epäilemättä monitoimituote The Green Balm. Sen kehutaan toimivan niin kuivan ihon kutinoihin, niistämisestä punoittavaan nenään, hiertymiin ja rakkoihin, vauvan vaipparasvana kuin after shave -balsaminakin. Taidanpa testata sitä seuraavaksi käsiäni vaivaavaan kummalliseen ihottumaan, joka iski aika pian raskauden päätyttyä… Taas. Jotain hormonaalista selkeästi, kun synnytys ja/tai imetys laukaisee sen.

Forumissa on muuten jopa leipomo nykyään! Tätini joskus kehui Grynin leipää ja piti sitten itsekin hakea sitä kotiin, oli kyllä herkkua. Kukutin illassa oli suolapalana tarjolla paria erilaista Grynin leipää, vallan erinomaisia ja maistuivat tuolle pienemmälle seuralaisellekin. Esikoisesta on muuten tullut hauska kaveri kaupoissa kiertelyyn: tyttö hypistelee vaatteita ym. kuin vanha tekijä ja aina välillä näyttää jotain sanoen “Oiiiii, ihana!” tai “Äiti ostetaan tämä!” ja se asia voi tosiaan olla mitä tahansa sukkahousuista koristetyynynpäälliseen. :D

Tyhjin käsin en tapahtumasta suinkaan lähtenyt kotiin, sillä pohdinnan jälkeen ostin vauvaa odottamaan kolmen setin Ferm Livingin superpehmoisia harsoja. Puuvillaiset harsot ovatkin olleet tehokkaasti käytössä, kun ovat yhtä pehmeitä kuin bambuiset versiot mutta ne uskaltaa huoletta heittää 60 asteen pesuun. Tuo lintukuosinen on vähän jäykempää matskua, mutta ei kuitenkaan sellainen karhea kuin se ns. tavallinen harso. Ostosten yhteydessä sai vielä lahjana Liewoodin harson testattavaksi, myös se on ollut oikein bueno käytössä. Lisäksi jokainen sai mukaansa pienen lahjakassin. Kassissa oli näytteitä ynnä muuta ja mm. pieni purkillinen kehuttua The Green Balmia.

Kannattaa ehdottomasti poiketa Kukutiin, jos Turun keskustassa sattuu pyörimään ja erityisesti mikäli siellä ei vielä ole käynyt. Samalla reissulla voi katsastaa melkein vieressä olevan PUF Design Marketin, jonka vaihtuva valikoima kotimaisten merkkien vaatteita ja asusteita pääsee aina yllättämään.

KUKUTI mini concept store, Forum Kortteli, Linnankatu 9-11. Avoinna ma-pe 10-18, la 10-15.

Vaunukategoriassa on vuorossa tällä kertaa vertailua Easywalkerin rattaista, kuten edellisessä esittelyssä vähän lupailin. Postauksen rataspari on siis vanhempi, vuoden 2013 Mini sekä aika perusteellisesti uusiksi suunniteltu Mosey, joka on kankaita ja pieniä detaljeja lukuun ottamatta sama kuin uudempi Mini. Tämä voisi olla myös vanhempi vs. uudempi Mini -vertailu, mutta mulla ei ole koskaan uudempia Minejä ollut vaan pelkästään Moseyt – ja nekin itse asiassa kahdesti. :D

Yhtäläisyyksiä tällä kaksikolla on lähinnä perusjutuissa: muotokieli on samanlainen, koossa ja painossa on eroa vain nimellisesti, rattaiden ilmettä on helppo vaihtaa toisen värisillä kankailla (vrt. uusin versio Mosey+, jossa kiinteä kuomu). Työntötuntuma on periaatteessa aika samanlainen, mutta painopistettä on Moseyssa muutettu sen verran, että keuliminen esim. kanttareiden yli on jonkun verran helpompaa. Leveyttä rattailla on sama 54,5 cm, pituudessa aisa lyhimmillään Minit vievät voiton useammalla sentillä. Kummatkin ovat joka tapauksessa erinomaiset pikkurattaat julkisilla kulkiessa.

Teleskooppiaisa on samaa tyyliä ja säätyy molemmissa samalla tavalla, mutta joitakin pieniä eroja niissäkin silti on. Vanhoissa Mineissä säätönappien klipsut ovat valkoiset ja aisan keskellä on Mini-automerkin logo. Moseyssa taas aisaan on lisätty nahkaosan rajalle pienet koukut, jotka ovatkin varsin kätevät sellaisille ei kovin painaville kantamuksille ja pitävät esimerkiksi organizerin nätisti paikallaan.

	Easywalker Mosey (2015)	Easywalker Mini (2013)
Leveys	54,5 cm	54,5 cm
Pituus (aisa lyhimmillään)	78 cm	72 cm
Kokoontaitettuna (PxLxK)	96x55x40 cm (kasvot menosuuntaan 96x55x36 cm)	91x55x27 cm (kasvot menosuuntaan turvakaaren kanssa korkeus 29 cm)
Paino	11,4 kg	11,3 kg
Renkaat	4 kpl vaahtotäytteiset (puhkeamattomat), kaikki 8″	4 kpl ilmakumi, kaikki 8,5″
Aisa ja työntökorkeus	Teleskooppi, 79-106 cm	Teleskooppi, 79-106 cm
Tavarakori	Kankainen, 37×36 cm, max. 5 kg	Kankainen, 33×29 cm, max. 5 kg

Yksi merkittävä ero on renkaissa, sillä vanhoissa Mineissä on ilmakumirenkaat ja Moseyssa ne on muutettu vaahtotäytteisiksi. Kuvissa näyttää aivan kuin nuo puhkeamattomat olisivat isommat kooltaan, todellisuudessa ilmakumeissa on halkaisija puoli tuumaa enemmän. Herää tietysti kysymys saisiko näitä renkaita vaihdettua päittäin – eturenkaat tietääkseni sopivat suoraan uudempaan runkoon, mutta takarenkaiden kiinnitystapit ovat harmi kyllä eri pituiset. Koska renkaissa on eroa, myös jarrut on eri tavalla toteutettu. Moseyn jarrupoljin on suht ylhäällä taka-akselin keskellä, Minin taas takarenkaiden vieressä. Mun mielestä kumpikaan toteutuksista ei ole kätevimmästä päästä, sillä molemmat ovat ehkä hieman hankala saada päälle. Voi toki olla, etten mä vaan osaa…

Vanhojen Minien tavarakori on uuteen verrattuna jonkun verran pienempi, malli kuitenkin hyvin samanlainen. Käytettävyys sen sijaan on Mineissä selvästi huonompi, sillä riippuen selkänojan asennosta istuimen ns. nivelosa ahmaisee tavaratilan yläosasta yllättävän ison palan. Molemmissa rattaissa kankaista tavarakoria on helpoin käyttää sivuista, mutta Minien koriin ei istuimen ollessa pystyasennossa meinaa oikein saada mahtumaan mitään vähänkään isompaa – ainakaan ilman kirosanoja. Moseyssa kori on huomattavasti helppokäyttöisempi ja vetää tavaraa yllättävän paljon, vaikkei olekaan kooltaan mikään jätti.

Kasaustapa onkin sitten taas aivan erilainen. Mineissä on kummallakin sivulla pyörylät, joita painamalla ja kääntämällä istuin (oltava makuuasennossa) taittuu kahtia ja runko menee kasaan. Varsinaista kasauslukkoa ei ole, mutta rungon saa lukittua tavarakorin toisessa reunassa olevalla klipsillä (joka menee helposti rikki – been there, done that). Kätevää tässä kasaustavassa on se, että rattaat saa seisomaan pystyssä itsekseen, mikä on esim. säilytyksen kannalta aika mahtavaa. Moseyta kasatessa taitetaan ensin selkänoja eteen istuinosan päälle, minkä jälkeen kiskaistaan penkin alla olevasta kahvasta niin että runko menee kasaan. Moseysta se automaattinen kasauslukko löytyy, joskin runkoputket pitää saada tarpeeksi lähelle toisiaan jotta lukko ylipäätään lukittuu ja tähän vaikuttaa mm. eturenkaiden asento. Myös Moseyssa pystysäilytys on mahdollista (ei tosin yhtä kätevää kuin Mineissä), kun kasaamisen jälkeen ottaa selkänojan ylös aisaa vasten.

Tuosta kuvasta muuten näkee hyvin, etten ole aikoinaan näitä vertailukuvia näpsiessäni ollut ihan kartalla kummankaan kasauksen suhteen… Eturenkaat sojottavat molemmissa ihan miten sattuu ja Moseyssa on kuomukin jäänyt vähän auki. Hupsista vaan. :’)

	Easywalker Mosey (2015)	Easywalker Mini (2013)
Istuin	Selkänoja menee täysin makuulle, 4 asentoa	Selkänoja jää alimmillaan vähän koholle, 4 asentoa
Istuimen painoraja	20 kg	30 kg
Selkänojan korkeus	53 cm	51 cm
Kuomun alla tilaa	52-64 cm	50-67 cm
Makuupituus	97 cm	84 cm

Istuin on Moseyssa päivitetty aivan uuteen uskoon, kuten yllä olevasta taulukosta voi päätellä. Suurin ero lienee käytettävyydessä: siinä missä vanhojen Minien istuimen kanssa about kaikki toiminnot ovat jotenkin hankalia tai monimutkaisia, Moseyssa kaikki on erittäin helppoa ja käyttäjäystävällistä. Esimerkiksi selkänojan säätö tapahtuu Mineissä istuimen etureunan alta, ei kovin kätevää lapsen ollessa kyydissä. Moseyssa sama tehdään selkänojan takaa painamalla kahta tankoa toisiaan kohti; ei nyt ehkä toimivin vaihtoehto sekään mutta ainakin huomattavasti parempi kuin aiemmassa versiossa. Selkänojan asennot ovat eri maailmasta nekin, Moseyssa selkänoja menee täysin makuulle ja pystyin asento on todellakin pysty. Minien istuimen alin asento jää lievästi koholle eikä ylin asento nouse niin pystyyn kuin Moseyssa.

Vaikka makuupituudessa on selkeä ero, ei Mineissä kuitenkaan mikään pieni istuin ole. Selkänojan korkeudessa on eroa vain pari senttiä, mutta Minien istuinosa on melkein kymmenen senttiä syvempi: 34 cm vs. Moseyn istuimen 25 cm. Rattaiden painorajoissa on huikea 10 kilon ero ja Minit 30 kg painorajallaan taitavatkin olla aika harvinaisuus ratasmaailmassa.

Uuden version kuomuun on tehty useita parannuksia. Vanhojen Minien kuomu on varsin onneton eikä edes lisälipan kanssa suojaa kunnolla, kun istuin on makuuasennossa. Moseyn kuomussa on paitsi parempi lisälippa, myös vetoketjun takaa löytyvä laajennusosa ja näiden kahden kanssa kuomu suojaa erinomaisesti myös istuimen ollessa täysin makuulla. Uudempi kuomu on mahdollista virittää vanhempiin Mineihin (ks. alla olevan kuvasarjan viimeinen kuva), mutta se on sen verran painavampi ettei pysy kovin hyvin ylhäällä.

Turvakaaren suhteen on niin ikään tehty erinomaisia parannuksia. Vanhojen Minien turvakaari on hivenen tönkkö eikä sitä voi käyttää muuta kuin istuin kasvot menosuuntaan, sillä se lukittuu sivuilla oleviin runkoputkiin. Moseyssa turvakaari on kiinni istuimessa, minkä ansiosta se pysyy mukana istuimen suuntaa vaihtaessa. Ja mikä parasta, turvakaarta ei tarvitse irroittaa rattaita kasatessa, vaan se asettuu joustavasti penkin “sisään” kun selkänoja käännetään istuinosan päälle.

Istuimen voi molemmissa rattaissa kääntää, tosin Moseyssa se on toteutettu noin tuhat kertaa paremmin. Vedetään penkin alta vivusta, nostetaan istuin pois, käännetään toisin päin, kliksautetaan takaisin – tadaa. Mineissä kestää useampi hetki ennen kuin istuimen saa edes erilleen rungosta, vaiheita on monta ja ainakin omissa Mineissäni about kaikki osat olivat ärsyttävän jäykkiä. Istuimen kiinnittäminen takaisin runkoon ei ole helppo homma sekään ja lisäksi pitää muistaa välissä siirtää rungossa yksi poikkiputki toiseen asentoon. Vähän mua nauratti joskus katsoessani jotain vanhojen Minien esittelyvideota, jossa istuimen kääntämistä kehuttiin erityisen helpoksi ja nopeaksi. No juu ei todellakaan!

Mineissä ei tosiaan erillistä jalkatukea ole, toki istuin kasvot menosuuntaan pidempi lapsi saa hyödynnettyä rungon alaputken jalkojen tueksi. Sama pätkä on luonnollisesti Moseyssakin, mutta lisäksi istuimessa on kahteen asentoon säätyvä jalkatuki. Se on kiinni istuimessa, joten se toimii aina istuimen suunnasta huolimatta. Jalkatuen puutetta Mineissä kompensoi osaltaan aiemmin mainittu istuimen syvyys, kun lapsi asettuu penkissä taaemmas.

Valjaat on yksi sellainen seikka, joka vanhassa mallissa on toimivampaa. Moseyssa kumpikin vyö pitää laittaa yhtä aikaa lukkoon ja itse lukko on kamala möhkäle, niin ettei sitä meinaa saada istuinpehmusteen tai lämpöpussin vyöreiästä läpi. Minien valjaissa lukko on ehkä hieman rimpulan oloinen muovihässäkkä, mutta vöitä tarvitse taiteilla samalla kertaa kiinni ja olkavyöt saa helposti irti lukosta, jotta voi käyttää pelkkiä lantiovöitä. Olkapehmusteet kuitenkin ovat Moseyssa paremmat, kun niissä on yläreunassa kuminauha pitämässä pehmustetta paikallaan sekä tarrakiinnitys toisessa sivussa. Mineissä pehmusteet ovat alkujaan ommeltu kiinni olkavöihin, joten ompeleiden purkamisen jälkeen ne tahtovat vähän seilata pitkin poikin.

Molemmat kokeilleena voin heti sanoa, että Moseyt ovat enemmän mun mieleen. Tykkään siitä, että toimintoja on ajateltu uusiksi ja ne on oikeasti saatu kehiteltyä paremmiksi sekä ennen kaikkea käyttäjäystävällisemmiksi. Vanhoilla Mineillä on plussapuolensa ja mitä vaunuryhmiä on seurannut, myös vankka kannattajajoukkonsa. Moseyt kun olisi varustettu ilmakumirenkailla ja kätevämmillä valjailla, niin olisivat lähes täydelliset.

Easywalker Mosey plussat:

• Todella hyvä kuomu, jonka lisäpätkät voi ottaa esiin vain tarvittaessa.
• Kuomun tukeva korkeussäätö eikä kuomu valahtele mihinkään.
• Istuimen kääntäminen helppoa ja nopeaa.
• Selkänoja menee täysin makuulle ja pystyin asento on kunnolla pysty.
• Valjaiden olkapehmusteet pysyvät paikallaan.
• Aukeava turvakaari, jonka saa kokonaan irti.
• Säädettävä jalkatuki.
• Isompi tavarakori, johon pääsee paremmin käsiksi.
• Laukkukoukut aisassa.

Easywalker Mini plussat:

• Ilmakumirenkaat.
• Pysyvät kasattuna itsekseen pystyssä.
• Huisan korkea painoraja.
• Syvä istuin.
• Olkavyöt saa erilleen lantiovöistä.

Ensimmäinen kuukausi toisesta vauvavuodesta takana, ai kamala miten äkkiä se menikään! Tummakutrinen poika on sulautunut perheeseemme mutkattomasti ja tuntuu kuin hän olisi ollut osa sitä jo paljon pidempään. Elo nelihenkisenä perheenä on lähtenyt rullaamaan ihan mukavasti ja näin toisen lapsen kohdalla huomaa hyvin, miten paljon rennommalla otteella vauvanhoito sujuu.

Kietaisubody – Lindex, housut – Mini Rodini, sukat – Converse.

Vauva 1 kk

Luonteeltaan on aika rauhallinen, kunhan nälkä ei kurni vatsassa ja vaippa-asiat on kunnossa. Ärsytyksen iskiessä hän tosin kiihtyy nollasta sataan sekunneissa, vähän sellainen on/off-tapaus siis. Erityisesti nälkäisenä ilmoittaa kyllä kovaan ääneen, kun kokee suurta vääryyttä siinä ettei ruoka ole tarjolla sillä samalla sekunnilla.

Syö rintamaitoa täysimetyksellä ja kuulostaa nälkäisenä sellaiselta huhuilevalta pöllöltä kuten siskonsakin aikoinaan. Pari kertaa on saanut pumpattua maitoa pullosta isin syöttämänä, kun mä olen ollut hetken pidempään poissa kotoa. Myös tämän toisen imetystaipaleen alku on ollut jossain määrin haastava, lähinnä rinnanpäiden kipeytymisen ja huonohkon imuotteen takia. Rintakumin kävin hakemassa kivun yltyessä lähes sietämättömäksi, mutta parin viikon jälkeen tissit alkoivat olla sen verran karaistuneet, ettei kumia ole enää tarvittu (erävoitto sekin). Poika on välillä aikamoinen tissillä roikkuja, toisinaan taas irroittaa kovaäänisesti maiskauttaen ja jää hetkeksi oikein makustelemaan maitopöhnässään. Tuttia ollaan imemistarpeeseen koitettu tarjota, mutta vauva ei siitä oikein perusta vaan sylkäisee sen aika nopsaan pois suustaan – dramaattisesti itkien, tottakai.

Nukkuu vielä vähän miten sattuu. Joskus menee kevyesti useampi tunti vaikkapa sohvalla, joskus taas heräilee vähän väliä syystä x. Öisin tahtoo jäädä kukkumaan jopa pariksi tunniksi ja meinaa vanhemmilta välillä loppua keinot kesken; sänkyyn laskeminen kun ei ole vaihtoehto, vaan aiheuttaa välittömän huudon. Kantoliina ja -reppu ovat tähän mennessä olleet parhaiten toimivia nukutuskeinoja, kun mikään muu ei auta.

Liikkuu luonnollisesti vielä aika vähän, mitä nyt lattialla tai hoitopöydällä ollessaan vispaa jaloilla ja käsillä minkä kerkeää. Sylissä yrittää ponkaista itseään ylemmäs ja lattialla vatsallaan ollessaan onnistuu usein kellahtamaan selälleen.

Osaa kannatella päätään todella hyvin ja on muutenkin selkeästi jäntevämpi tapaus kuin siskonsa. Ensimmäiset kainot hymytkin on väläytetty, useimmiten niitä saa osakseen iskä höpsöillessään vauvalle.

Tykkää sylissä olemisesta, tissillä hengailusta sekä lämpimästä vedestä. Suihku = parhautta!

Inhoaa vaatteiden pukemista ja odottamista, kun äidillä aina kestää hoitaa ruoka tarjolle.

Vaipat olivat vain hetken pienintä 1-kokoa, sitten oli vaihdettava isompaan ja nyt on itse asiassa ostettu jo ekat 3-koon vaipatkin. Ilmaisnäytteinä saadut Liberot ja Pampersit tuli kaikki käytettyä pois, muuten ollaan ostettu Muumeja. Tarkoitus oli käyttää kestovaippoja heti alusta asti, mutta sen verran tiheä turauttaja tämä kuopus on, että toistaiseksi ollaan menty pelkillä kertseillä. Jospa tästä kohtapuolin saisi kokeiltua vihdoin kestojakin ja ehkä jopa löytää jotain toimivia komboja.

Vaunut ovat käytössä pääasiassa, kun liikun lasten kanssa keskenäni pois kotoa – varsinaisilla vaunulenkeillä en ole pahemmin ehtinyt käydä. Meillä on tällä hetkellä kahdet vaunut (tai no yhdet lisäksi mun porukoilla), joista useimmiten käyttöön valikoituu Bugaboo Donkeyt monona + esikoinen tarvittaessa penkillisellä seisomalaudalla. Tuplina niitä on meillä käytetty muistaakseni kahdesti, jotenkin vain näppärämpi hoitaa esim. tarhamatkat laudan kanssa. Toisena on Easywalker Moseyt, jotka ovat käytössä lähinnä kaupoilla turvakaukalon kanssa. Vaunukoppa siihenkin kyllä on, mutta Donkeyn koppa vaikuttaa tilavammalta niin Moseyn koppaa on lähinnä vain kokeiltu. Nythän äiskällä toki on jo hieman ollut vaihtokuumetta ilmassa… ;)

Mitat 1 kk -neuvolassa: pituus 55,6 cm (53 cm), paino 4330 g (3610 g). Siroa isosiskoaan selvästi isompi vauva, toki myös syntymämitoissa oli jonkun verran eroa. Koon 50 vaatteet menivät vain hetken ja nyt näyttää siltä, että kohta pitää laittaa 56-kokoisiakin pois. Vartalomalliltaan poitsu on pitkäselkäinen hoikkeliini ja esim. bodyt tahtovat jäädä naftiksi niska-haara mitaltaan, vaikka leveydessä olisi vielä hyvin varaa. Parhaiten vaatteista ovat istuneet Papun bodyt ja housut, Mini Rodinin newborn-basicit sekä Noshin uudemmat kietaisubodyt (vanhat ovat leveämpää mitoitusta). Villi veikkaus, että Gugguu tulemaan olemaan kovaa huutoa kunhan heppu tästä vähän kasvaa (Gugguulla koot alkavat 62:sta).

Jotain muuta? Toisin kuin esikoisen kohdalla, meillä on nyt sekä usein kakkaava että päivittäin puklaava vauva. Harvassa ovat ne vaipat, jossa ei pientäkään turahdusta ole. Saa nähdä muuttuuko tämä jossain kohtaa – toivottavasti! Napatynkä irtosi jo viiden päivän ikäisenä, kun se yhdellä vaipanvaihtokerralla vain oli yhtäkkiä kadonnut. Ihmeteltiin kovasti asiaa ja myöhemmin samana päivänä se tupsahtikin jostain lattialle, olisiko ehkä pyllypyyhkeeseen tai johonkin jäänyt kiinni. :D Ristiäiset on tulossa marraskuun puolivälissä ja nimi on päätetty jo tässä kohtaa, hyvä me! Jonkun verran sitä veivasimme ennen lopullista päätöstä, mutta oli se sitten se sama, joka oli käytössä sairaalassakin. Hetken poikaa kutsuttiin Kille-Keijoksi, kun täti perheineen keksi että Keijo olisi erinomainen nimi.

Psst! Lue myös esikoisen 1 kk -kuulumiset.

Mahtaako olla niin, että toisen lapsen kanssa aika kiitää vielä nopeammin kuin ensimmäisen..? Siltä ainakin tällä hetkellä tuntuu, meidän kuopus nimittäin on muutaman päivän päästä jo kuukauden ikäinen! Pieni avuton nyytti alkaa olla muisto vain ja tilalle on tullut ponteva poika, joka ei yhtäkkiä enää pelkästään nuku, syö, kakkaa ja itke. Vaikka onhan tuo tottakai ihan vasta-alkaja tässä maailmassa vielä, mutta tästä se lähtee rullaamaan ja joka päivä tulee uusia juttuja ihmeteltäväksi. Alan ymmärtää ihmisiä, jotka haluaisivat elää uudestaan ja uudestaan nuo maagiset ensihetket vastasyntyneen kanssa – onhan se aivan hullun ihanaa aikaa, vaikkei pienestä ihmisestä voi vielä yhtään sanoa tai tietää millainen tyyppi hän on.

Ensimmäiset viikot nelihenkisenä perheenä ovat menneet pääasiassa uutta arkea opetellessa. Nopeasti vauva-arkeen on taas tottunut eikä kestänyt montaa päivää, kun jo tuntui siltä, että poika on kuulunut perheeseemme aina. Esikoinen on ottanut pikkuveljen vastaan suurella rakkaudella, edes vauvan itku ei ole este sille etteikö isosisko tahtoisi ottaa syliin. ♥ Ihan ne ensimmäiset pari viikkoa tyttö oli meitä vanhempia kohtaan jokseenkin hankala, mutta nyt jo voi huomata että tilanne on selvästi rauhoittunut. Normaaleja vajaa kolmevuotiaan kiukkukohtauksia tottakai tulee aika ajoin eteen, mutta neuvottelemalla (tai viimeistään hieman ääntä korottamalla) niistä useimmiten selvitään. Taapero joutuu luonnollisesti välillä odottamaan vuoroaan, vaan niin joutuu vauvakin, kun ei kukaan kerta kaikkiaan pysty venymään kahteen paikkaan yhtä aikaa.

Ehkä eniten käy sääliksi kissa, joka iltaisin ihan selvästi odottaa lasten nukahtamista, jotta pääsee valtaamaan jomman kumman meidän sylin, kun päivisin emme oikein ehdi antaa sille huomiota. Ja joinakin iltoina käy niin, että meidänkin on pakko hipsiä ajoissa pehkuihin, että jaksaa taas paremmin seuraavana päivänä. Hienosti silti Barbikin on uuteen tilanteeseen sopeutunut eikä hätkähdä about mistään, välillä ehkä käy ohimennen vähän nuuhkaisemassa vauvaa.

Niin ne yöt, varsin katkonaisiahan ne ovat olleet. Erityisesti mulle, koska imetän ja koska miehen pitää kuitenkin olla arkisin skarppina töissä. Mies piti viikon isyyslomaa vauvan syntymää seuraavalla viikolla ja se oli kyllä luksusta. Sen perään olikin heti pläjähdys arkeen iltavuoroviikon merkeissä eli mä olen illat keskenäni muksujen kanssa ja hoidan kaikki iltapuuhat yms. Yllättävän hyvin nekin ovat sujuneet, tänään esimerkiksi jälkikasvu oli kumpikin unessa ennen kymmentä! Se on meidän mittapuulla aikaisin, iltavirkkuja (ja aamutorkkuja) kun olemme koko perhe.

Sen olen huomannut, että näin toisen lapsen kohdalla ei enää ole sitä alun hormoniryöppyä, jonka voimalla jaksaa porskuttaa muutaman tunnin yöunilla ties miten pitkään – nyt olin parissa viikossa jo aivan zombi enkä suunnilleen muistanut omaa nimeäni. Onneksi helpottaa ihan jo se, jos yhtenä aamuna saa nukkua vähän pidempään. Tosin muutamana peräkkäisenä yönä kun valvoo 1,5-2 h siinä aamuneljän aikaan koittaen tehdä kaikki temput vauvan nukuttamiseksi, niin vähän sitä miettii oliko nyt ihan pakko taas tähänkin touhuun lähteä… Ja sitten kun katsoo maitopartaista silmät kiinni maiskuttavaa vauvaa, ei voi kuin huokailla miten parasta on kun talossa on vauva.

Nämä postauksen kuvat ovat Varpu-kollega Annukan ottamia, kun poika oli vajaa kaksiviikkoinen. Sairaala-aika jäi meillä niin lyhyeksi etten ehtinyt edes nähdä olisiko siellä joku tarjonnut vastasyntyneiden kuvauspalvelua, joten kiva että meillä on nyt tällaiset kuvat muistona. Oli jännä nähdä miten joku muu näkee mun lapsen, kun kuitenkin omaa lasta kuvaa aina tietyllä tyylillä – ja oli se tosiaan aika erilaista. Esikoisesta yritin silloin itse ottaa newborn-kuvia, mutta se oli varsin toivotonta, kun olin niin kovin kokematon vastasyntyneiden vauvojen kanssa. Tällä kertaa olenkin kuvannut kuopusta ihan eri tavalla kuin esikoista, toki myös valoisampi vuodenaika vaikuttanee jonkun verran asiaan. Ehkä mäkin vielä kehityn tällä saralla..? Ainakin pikkuvauvan käsittely on näin toisen lapsen kohdalla täysin erilaista, siihen voisinkin palata myöhemmin omassa postauksessaan.

Vinkkinä muuten: Annukalla on tämän kuun ajan tarjous vastasyntyneiden kuvauksista, kannattaa tsekata mikäli aihe sattuu olemaan ajankohtainen.

Kuvat: Annukka Viitanen Photography

Eletään tiistai-iltaa 19.9. ja raskausviikkoa 40+5, saman verran kuin esikoisen syntyessä. Äiti on ollut illan apunani miehen ollessa iltavuorossa, hän lähtee puoli kymmenen jälkeen kotiin mun jäädessä nukuttamaan esikoista. Tyttö nukahtaa vihdoin, 22.12 laitan äidille vielä viestin ja könyän makuuhuoneesta olkkarin puolelle. Vähän näköjään taas supistelee, samaan tyyliin kuin pari iltaa aiemminkin. Miehen tullessa varttia myöhemmin töistä supistukset ovat jo selkeästi kipeämpiä. Kello 23.09 laitan äidille viestiä, että reilu puoli tuntia on supistellut kipeämmin ja tuntuu painetta alhaalla. Katotaan miten etenee vai eteneekö mihinkään.

Supistukset jatkuvat ja alkaa vaikuttaa siltä, etteivät ne ainakaan hiipumaan päin ole. Huomaan ettei äiti ole lukenut viestiä ja 23.36 soitan perään, että voisi ihan varmuudeksi tulla meille yöksi. Vähän ennen puoltayötä äiti soittaa, että on nyt matkalla. Kaivan puoliksi pakatun repun esiin ja yritän miettiä, mitä kaikkea päivittäin käytössä olevaa sieltä puuttuu.

Käyn suihkussa, mutta mulle näköjään lämpimästä vedestä ei ole mitään apua enkä kyllä raaskisi muutenkaan kovin kauaa lotrata. Kellotan myös supistuksia jonkun aikaa; ne ovat suht lyhyitä (max. minuutin), mutta niiden välissä ei ole montaa minuuttia. Kello 0.26 päätän soittaa synnärille ja kysellä milloin kannattaisi tulla, saan vastaukseksi vain että sitten kun tuntuu siltä. Olipa paljon apua.

Puoli yhden jälkeen äiti saapuu paikalle, käyn nopeasti läpi esikoisen seuraavan aamun kamppeet ym. jos hänet pitää viedä päiväkotiin. Eteisessä pyydän miestä hakemaan jääkaapista suklaalevyn, äiti vähän naureskelee että supistusten keskelläkin keskityn suklaalevyyn. Haluan varuilta ottaa mukaan myös muovipussin, jos mulle tulee yhtäkkiä huono olo kuten viimeksi tuli. Yhden maissa pääsemme lähtemään kohti Tyksiä, alaovella tajuan ettei mulla ole huulirasvaa mukana ja mies palaa vielä hakemaan sen.

Mulla on kuuma ja kaipaan raitista ilmaa, joten haluan ehdottomasti kävellä sairaalaan. Laitan jalkaan sandaalit ilman sukkia, takin sentään heitän päälleni. Muutaman korttelin matka kestää ainakin vartin, kun supistuksen tullessa on pakko pysähtyä hengittelemään. Reilun korttelin päässä kotiovelta mulle tulee huono olo ja hätyytän miestä kaivamaan muovipussin esille, menee hetki ennen kuin hän löytää sen jostain taskustaan. Päästään vielä jokunen metri eteenpäin kunnes oksennan ja taidetaan samalla pelästyttää myöhäinen koiranulkoiluttaja, joka katoaa epäluuloisen näköisenä jonnekin sisäpihalle. Tässä kohtaa viimeistään varmistun, että synnytys todellakin on käynnissä.

Selvittyämme sairaalaan sisälle joudun pysähtymään hetkeksi tuulikaappiin, supistaa. On ihan hiljaista ja pitää hetki pohtia mihin meidän oikein pitäisi mennä, onneksi sitten yhdestä ovesta tulee kätilö vastaanottamaan meidät. Kello 1.21 makaan käyrillä, supistukset tekevät niin kipeää että on pakko mumista/mölistä itsekseen – miestä huvittaa, kun kuulostan kuulemma niin hassulta. Sisätutkimuksessa kohdunsuu on auki 5 cm ja samalla otetaan streptokokkinäyte, jonka valmistumisessa menee tunti. Kysyn mitä tapahtuu, jos vauva syntyy ennen, mutta sille ei kuulemma sitten voi mitään. Kätilö kysyy kivunlievityksestä, sanon etten ehkä kaipaa mitään mutta mieli voi vielä muuttua.

Jäämme huoneeseen kahden, supistuksia tulee ja mies ottaa pyynnöstäni pari kuvaa. Menee ehkä 10 minuuttia ja tuntuu siltä, että pitäisi päästä vessaan. Mies painaa soittokelloa ja kerrottuani asiani kätilölle hän tuumaa olisiko kuitenkin vauva, joka sieltä on tulossa. Vastaan kieltävästi, koska tunne ei ole yhtään samanlainen kuin ekassa synnytyksessä kun mua alkoi ponnistuttaa vielä osastolla ollessani. Kätilö tarkastaa tilanteen: kyllä se on vauva, kohdunsuu 10 cm auki. Täh miten voi olla?!, kiljahdan kun laskeskelen, ettei siitä 5 sentistä ole todellakaan kauaa. Kätilö käskee olemaan ponnistamatta ja ihmettelen, miten se muka onnistuu.

Multa kysytään pystynkö kävelemään saliin, no juu ei toivoakaan. Pystyn juuri ja juuri siirtymään omin jaloin vastaanottohuoneesta käytävälle, jossa pääsen sängylle makaamaan ja mut kärrätään saliin. Salissa mun pitää vielä siirtyä toiselle sängylle, johon jään kyljelleni makaamaan. Kätilö nostaa päällimmäisen jalkani ylös ja pyytää mua pitämään siitä kiinni, sitten saan omien tuntemusten mukaan alkaa ponnistaa. Parin ponnistuksen jälkeen tunnen alemmalle jalalle holahtavan jotain lämmintä; papereiden mukaan 1.40 lapsivesi menee kauniin värisenä. Jokaisella supistuksella ponnistan minkä jaksan, mitään ei tunnu tapahtuvan. Turhaudun ja otan “nyt prkl ulos” -asenteen, hetken päästä pää on vihdoin ulkona. Kuulen kehotuksen olemaan ponnistamasta enempää, odotetaan hetki ja sitten saan luvan ponnistaa loppuvartalon. Kyllä tämä on täyden kympin poika, sanoo kätilö kello 1.53 ja nostaa vauvan vatsani päälle. Pojalla on häkellyttävän paljon tummaa tukkaa, ei ihme että vähän närästi raskausaikana.

Ihmettelemme tulokasta ja kun napanuora lakkaa sykkimästä, isä napsaisee sen poikki. Jälkeisiä joudutaan odottamaan jonkun aikaa, lopulta parinkymmenen minuutin päästä saan istukan puserrettua ulos. Haluan mielenkiinnosta nähdä istukan ja kätilö pyörittelee sitä kertoen mitä on missäkin ollut, yllätyn että se on niinkin iso kooltaan. Seuraavana päivänä osastolla kotiuttava kätilö tuumaa, että harvoin jälkeisvaihe on näin paljon pidempi kuin ponnistusvaihe – mulla kun oli ponnistuksen kestoksi merkitty vain 3 minuuttia. Itsestä tuo aika kyllä tuntui paljon pidemmältä, vähintäänkin samalta kuin esikoisen synnytyksen 11 minuuttia. Mitään parsittavaa ei tälläkään kertaa löytynyt ja näin pari viikkoa synnytyksen jälkeen on sama fiilis kuin viimeksi, ei oikeastaan edes tunnu että olisi synnyttänyt.

Vietämme seuraavat puolitoista tuntia kolmistaan, välillä joku käy kurkkaamassa että meillä on kaikki hyvin. Vauva löytää tissille ja imu alkaa tuntua kunnolla. Vähän ennen neljää vauvasta otetaan mitat, 3610 gramman paino on suunnilleen se mitä elokuun alkupuolella arvioitiin mutta 53 sentin pituus tulee yllätyksenä. Toki poika tuntuu siinä jo heti isommalta kuin vajaa kolmikiloinen tyttäremme vastaavassa tilanteessa. Mittailujen jälkeen vauva pääsee ihokontaktiin isän paidan alle, mäkin sitten nousen sängyltä ylös ja syömme saliin tuotua aamuyön välipalaa. Mulla on järkyttävä nälkä, luonnollisesti kun olin mahani sisällön tyhjentänyt matkalla sairaalaan. Käyn myös vessassa ja suihkussa, ihana saada pestyä kaikki hiki ja muu moska pois.

Viiden jälkeen aamulla siirrymme osastolle ja mies suuntaa kotiin nukkumaan. Osasto on eri kuin muutama vuosi sitten, saan ikkunapaikan huoneesta numero yksi. Vauva tuhisee sairaalamekkoni sisällä vaippasilteen, silittelen hänen hiuksiaan ja yritän tajuta mitä oikein viimeisten tuntien aikana on tapahtunut. Jälkisupistukset tuntuvat vielä varsin voimakkailta vauvan ollessa rinnalla. En heti malta nukkua, mutta torkahdan sentään joksikin aikaa ennen kuin kello on kahdeksan. Kätilö tulee ottamaan pojan pesulle, itse käyn vessassa ennen kuin haen aamupalapöydästä täytettä kurnivalle mahalleni. En edes ehdi takaisin huoneeseen, kun vauva tuodaan takaisin kapaloituna ja tukka somasti pystyssä.