{ Arkisto } Marraskuu 2018

Siinä missä viimeksi päivittelin marraskuun alkamista, voisin nyt ehkä olla hippasen kauhuissaan siitä, että tänään marraskuu loppuu. Joulukuu todellakin alkaa huomenna enkä ole oikeastaan vielä varautunut siihen mitenkään – voi kääk! Kaikki koristevalot, joulujutut ynnä muut ovat edelleen kaapin kätköissä, vaikka erityisesti noita valoja olisi kyllä marraskuun pimeydessä ihan jo kaivannut… Täytyy viikonloppuna muistaa käydä hakemassa parit ulkokäyttöön sopivat ajastimet, jotta olisi edes teoreettinen mahdollisuus saada ainakin ne ulos laitettavat valosarjat ripustettua. Tajusin myös että verhotankojen puute hieman rajoittaa ikkunoiden eteen laitettavia valoja ja koristeita, joten sekin homma pitäisi hoitaa vielä ennen kuin pääsee toisessa asiassa eteenpäin. Ja ehkä ne verhotkin voisivat olla ihan kivat näin melkein vuoden asumisen jälkeen. ;)

Mutta hei, yksi loppuvuoden asia on hanskassa – nimittäin kalenteri ensi vuodelle! NOSH-edustajuuden takia päivyrin hankinta ajoissa oli ihan must – tai no, mitä pikimiten heti kun tajusin vähän niinkuin tarvitsevani sitä jo nyt. Pohdinnat menivät aika lailla samaa rataa kuin vuosi sitten ja samoja vaihtoehtoja pallottelin jälleen. Tämän vuoden olen mennyt Saanan ja Ollin kalenterin kanssa, kun se tuli sopivasti jossain myyjäisissä vastaan ihan tekijöiden itsensä myymänä. Tulevalle vuodelle kaipasin jotain vähän uutta ja erilaista, joten valinta oli yllättävänkin nopsaan tehty: vuoteen 2019 siirryn turkulaisen Annika Välimäen kalenterin kera.

Olin jo aivan kallistumassa bullet journalin opettelemiseen – ihan vain koska Aura – mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että just nyt mun aika ei vain kerta kaikkiaan riitä siihen. Lisäksi tarvitsen koko kevään näkymän saman tien, jotta kohta käynnistyvä kutsubuukkaus sujuu mahdollisimman mutkattomaksi ja se ymmärtääkseni hieman sotii bujon idean kanssa. Annika Välimäen eleettömän kauniissa päivyrissä on kuitenkin myös bujomaisuutta, joten uskon sen olevan just eikä melkein nappiin tähän elämänvaiheeseen. Auran voin hankkia joka tapauksessa odottamaan sitä hetkeä, kun ehdin paneutua bullet journaleiden maailmaan tarkemmin.

Niin että 2019, tervetuloa vaan – valmiina ollaan!

Se on marraskuu jo, voi apua! Joulua kohti mennään kovaa vauhtia, ei voi mitään. Tämä koko syksy on mennyt mulla aika pitkälti vaateasioista kohkatessa – mikä ei toki ole mikään ihme ottaen huomioon tämänhetkisen sivutyöni lastenhoidon ohella.

KIILA oversize pusero, TAITE jakku & PENGER collegeleggings.

Olen ollut varsin innoissani näistä uusista kuvioista ja siitä, että lasten kanssa olemisen vastapainona mulla on joku ihan omakin juttu. Ekat kuukaudet NOSH-edustajana ovat sujuneet mukavasti enkä oikeastaan miettinyt hetkeäkään, ettenkö jatkaisi edustajana myös kevätkaudella. Itse asiassa ilmoitin jo päivätöihini, että palaan työpöydän ääreen vasta ensi elokuussa aiemmin suunnitellun tammikuun sijaan… Haluan nyt katsoa mihin NOSH mua vie!

MOONA rusettipusero, TAITE jakku & OONA trikoohousut.

On ollut mahtavaa kohdata erilaisia ihmisiä, löytää heille passeleita lisäyksiä vaatekaappeihin, nähdä miten joku vaate saa sovittajansa hehkumaan. Vaatekutsut ja kohtaamiset asiakkaiden kanssa ovat vain yksi osa työstä ja kaikki se ns. taustatyön määrä on ehkä hieman jopa yllättänyt. Aikaa nimittäin kuluu ihan älyttömästi paitsi asiakashankintaan ja kutsukalenterin täyteen saattamiseen, myös tietokoneella istumiseen mm. Fb-ryhmän sisällöntuotannon, rekin suunnittelun, myyntien seurannan sekä kirjanpidon parissa. Toisaalta nautin kaikista näistä osa-alueista ja esimerkiksi esittelyrekkiäni täydentävien mallikappalehankintojen pohdiskeleminen on osoittautunut lähes koukuttavaksi iltapuhteeksi! Tämä on työ, joka ei läheskään aina tunnu työltä. ♥

PENGER collegetunika & OLO II trikooleggings.

Alkusyksystä olin hieman hämilläni kaikesta, olihan about kaikki mulle aivan uutta. Ensimmäisen kuukauden jälkeen alkujännitys haihtui ja aloin pikku hiljaa löytää omaa tyyliäni tehdä Noshia. Juuri tämä syyskausi 2018 on kyllä ollut erinomainen ajankohta aloittaa, sillä mallistot ovat olleet ihan mielettömiä – käsittämätöntä, että joku pystyy luomaan uutta kiinnostavaa vaatetta kerta toisensa jälkeen. Ja vaikka ensin joku vaate/väri/tyyli tuntuisi kaikkea muuta kuin omalta, ei yleensä mene kauaa kun se jo iskee täysillä. Onko paha, jos itse myy itselleen tuotteita..? Sellainen olo meinaan on monesti ollut, sitä tahtoisi vaan kaiken omaan vaatekaappiinsa. :D

RUUTU jakarditunika & SUHASU leggings.

Yllä oleva musta RUUTU-tunika on ollut oman syksyni ehkä suurin yllättäjä. Ruudullinen materiaali oli tuttua jo sieltä elokuulta, pussimaiset raglanhihat ihastuttivat MOONA-rusettipuseroissa syyskuussa. Ekat kuvat RUUTU-tunikasta lähinnä ihmetyttivät, en oikein saanut kiinni mielikuvaa paksumman matskun yhdistämisestä pussihihoihin ja kapeaan tunikamittaan. Noh, sitten tulivat muiden edustajien sovituskuvat someen ja päätin klikata tunikan mukaan yhteen lisätilaukseeni. Paketti saapui supernopeasti ja kun heitin tunikan päälleni, olin aivan myyty – ihana, siis niin ihana! Omalle vartalotyypilleni siinä natsaa jotenkin kaikki: mittasuhteet, kaula-aukko, helman pituus. Just se fiilis, jota toivon asiakkaideni kokevan löytäessään sen itselle täydellisen vaatteen.

CLEO pusero, MOTO jakku & BRAVE collegehousut.

Tuota noin, mun piti oikeasti kirjoittaa postaus liittyen sisustukseen… Lähti näköjään vähän toisille raiteille jutut, sen siitä saa kun ei ole blogin pariin ehtinyt moneen viikkoon. :P Kuvamateriaali vaikuttaa varmasti myös, sillä yritin etsiä jotain sopivaa sisustusaiheista kuvaa, mutta ainuttakaan sellaista en lähikuukausien arkistoista löytänyt. Sen sijaan jumahdin näihin viime viikonloppuna otettuihin sovituskuviin ja niin, tässä lopputulos. Ehkä seuraavalla kerralla sitten niitä sisustusjuttuja.

(Kiitos Mialle kameran takana.)

Eilen sanoimme hyvästit Dharmalle. Kissarouva olisi täyttänyt vuoden lopussa 18 vuotta, takana siis varsin pitkä elämä. Miska-velihän katosi reilu kuusi vuotta sitten eikä sitä koskaan löytynyt, mutta Dharma senkun jaksoi porskuttaa. Selkeitä vanhuuden oireita alkoi huomata oikeastaan vasta tänä vuonna, kun karvakaveri alkoi vaikuttaa siltä ettei enää kuullut kunnolla ja myös liikkuminen muuttui kömpelömmäksi. Toisaalta rouva mm. hypähti pihalla saavin reunalle juomaan vettä ihan vielä viimeisinä viikkoinaan, mutta noin yleisesti ikä alkoi painaa vähän kaikessa.

Vanhus sai nukahtaa viimeisen kerran tutussa paikassa kotikotona, omiensa ympäröimänä. Näin sen pitikin mennä, ilman automatkustamista tai muuta härdelliä ympärillä. Kiitos Dharma näistä melkein kahdesta vuosikymmenestä ja kerro Miskalle terkkuja, kun jälleen kohtaatte. ♥♥