AvainsanaIhastuksen huokaus

Se aika on taas käsillä – nimittäin alppiruusujen kukinta-aika! Tai no, parhaat hetket alkavat jo olla takanapäin, mutta alkavalla viikolla varmasti ehtii vielä nähdä edes osan kukkaloistosta.

Yhdet ehdottomat kesäkukkasuosikkini, alppiruusut, aloittivat kukintansa tänä vuonna varsin aikaisin, johtuen epäilemättä toukokuun yllättäneestä hellejaksosta. Aikaisempina vuosina olen pari kertaa piipahtanut ihailemassa alppiruusuja syntymäpäiväni kunniaksi kesäkuun puolivälissä: vuosi sitten kukinta oli juuri parhaimmillaan eikä kolme vuotta takaperinkään huonolta näyttänyt, tosin silloin oli jopa ulkotakki tarpeen. Edelliskesänä kukkaloisto oli näköjään tällä tavalla myös vähän aikaisemmassa, mutta ei kuitenkaan ihan näin aikaisessa kuin tänä keväänä. Nyt visiittimme Raisioon oli nimittäin toukokuun viimeisinä päivinä ja näytti siltä, että parhain hetki oli jo mennyt ohi.

Seurana ihastelukävelyllä oli omien lasten lisäksi siskoni reilu parikuisen poikansa kanssa. Nuoret herrat saivat köllötellä kärryissään, tytär taas sinkoili kolmevuotiaalle tyypilliseen tapaan sinne tänne. Huvittavaa miten pimusta on tullut hirmuinen räpätäti; tuolla rhodopuistossakin alkoi yhtäkkiä selittää jollekin polkupyörän kanssa liikkeellä olleelle naiselle minkälaisen pyörän hän juuri sai yms. Yhtenä päivänä avautui Lindexin kassajonossa meidän perässä olleelle naiselle miten “iskä meni töissä käymään, koska oli unohtanut (pankki)korttinsa sinne”. :’D Puheliaan pimun kanssa mikään ei pysy salaisuutena!

Vähänkö hauska tuo bongaamani puumainen rhodo, en yhtään muista nähneeni sellaista Raisiossa ennen. Työpaikan lähistöllä näin joskus korkeahkon useamman lajikkeen muodostaman puskan, mutta tuo on niin selkeästi puu. Kukkia ihaillessani pohdiskelin vähän myös minkälaista alppiruusua ehkä meille tahtoisin hankkia, toki pitää hieman pähkäillä myös sopivaa paikkaa pihamaalta. Kerroin aiemmin ostaneeni puutarhamessuilta rhodoihin kuuluvan bloombuxin, mutta se ei tosiaan sitten kukkinut lainkaan – ilmeisesti kun en ollut tajunnut suojata tarpeeksi hyvin paahtavalta kevätauringolta. Vihreä se kyllä enimmäkseen on edelleen, kukkaosat vain rupsahtivat ennen aikojaan.

Visiittimme jälkeen mulle tuli somessa vastaan Luonto Plussan video, jossa oli enemmänkin juttua Raision rhodoista. Jännä nähdä miltä alppiruusupuisto näyttää vaikka 10 vuoden päästä, kun myös uudisosan puskat ovat kasvaneet isommiksi! Ja tuo henkilöiden oikein kunnon Turun murre on hauskaa kuunneltavaa, ihan jo hyvä syy katsoa video. ;)

Varoitus: tämä teksti sisältää todennäköisesti liian monta ihana-sanaa, mutta aivan syystä. Ihanaa!

Viikon verran päiviä sujahti ohi nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa, mutta nyt olisi jälleen sopiva hetki ottaa yksi vinkki lisää sarjassa uusia turkulaisia tuttavuuksia! Tai no, nyt lähdetään hieman Turun rajojen ulkopuolelle, nimittäin vartin ajomatkan päässä sijaitsevaan Lietoon. Vanhan pankin tiloissa Liedon Ilmarisissa majapaikkaansa pitää sisustus- ja lankakauppa Kotilaituri, jonka olen kyllä tiennyt nimeltä jo pidempään mutta jossa en ollut jostain syystä käynyt ennen kuin päädyin sinne viettämään marraskuista iltaa Varpublogien porukassa. Visiitti osui sopivasti miehen aamuvuoroviikolle, joten lapset jäivät isin kanssa kotiin ja mä sain nauttia muutaman tunnin omaa aikaa – miten luksusta!

Ei tarvinnut montaa hetkeä katsella ympärilleen, kun jo alkoi lähestulkoon harmittaa etten ollut saanut aikaiseksi vierailla Kotilaiturissa aiemmin. Siis ai-van ihana paikka! Omistaja-Kati on osannut valita kaupan täyteen kaikkea mun silmää miellyttävää sisustustavaraa ja huolisin sieltä omaan kotiini, noh, suunnilleen kaiken. Kotilaiturin valikoima koostuu omistajansa mukaan rouheasta ja skandinaavisesta tyylistä sekä ripauksesta maaläheistä henkeä, ei siis mikään ihme että olin niin fiiliksissä.

Kotilaituri on erinomainen esimerkki tanskalaislähtöisestä hyggeilystä, ja Kati järjestääkin liikkeessään aika ajoin hyggeiltoja. Ensimmäiseksi sisään astuessa silmät osuvat melko varmasti hyggehenkiseen pöytään, johon on koottu eväitä erityisesti näin talven pimeyden keskellä hyggeilyyn. Olen tainnut asua jossain pimennossa, kun tuo Meik Wikingin Hygge – Hyvän elämän kirja oli mulle ihan uusi juttu… Toivottavasti ehtisin jossain kohtaa ottaa sen lukulistalleni, ja parasta sen lukeminen olisi tietysti Skandinaviskin jonkun suloisen tuoksukynttilän levittäessä tuoksuaan ympärille.

Uusi tuttavuus oli myös ruotsalainen dbkd, jonka keraamiset tuotteet sopivat monenlaiseen sisustustyyliin. Erityisen hurmaava on tuo NIB-maljakko, joka on parhaimmillaan jonkun yksittäisen simppelin oksan kanssa. Kuulimme tämän joulun trendivärin olevan maanläheinen ruskea, mikä näkyikin varsin hyvin Kotilaiturin joulukoristevalikoimassa. Kultaiset ja ruskeat hunajakennokoristeet ovat paperisia, dbkd:n sydämet ja kuuset keraamisia. Joulupöydän yhteydessä oli toki vähän vihreääkin: pienet söpöt huonekuuset näyttävät tosi kivoilta noin paperipusseissa. Myös kaktus (tai joku muu isohko kasvi) riisikorissa on ehdottoman toteutuskelpoinen idea sitten uuteen kotiin.

Mihin tahansa Kotilaiturissa katseensa kohdisti, oli siellä jokin uusi ihastuttava asetelma tai esine vastassa. Värimaailma, tuotteiden yksinkertaisuus, pienet yksityiskohdat sekä luonnon mukaan tuominen oksien yms. muodossa olivat ihanan inspiroivaa visuaalista ilotulitusta. Miten hyvältä oikeasti voi näyttää ihan tavalliset valkoiset kynttilät? No ihan hitsin hyvältä, kun ne on aseteltu ryppääksi ja laitettu kaveriksi käpyjä. Ja nuo lyhdyt, sinänsä niin tavalliset mutta kuitenkin sävynsä puolesta mielenkiintoisen erilaiset. Ah, en malta odottaa muuttoa omakotitaloon!

Kotilaituri on tosiaan paitsi sisustus- myös lankakauppa. Langat ovat saaneet kokonaan oman huoneensa, jossa hyllyt notkuvat kymmenistä ja taas kymmenistä eri värisistä lankakeristä. Valikoima näyttää niin houkuttelevalta, että saa jopa tällaisen käsityötumpelon harkitsemaan puikkoihin tarttumista. Lankapuolen keskellä on pöytä, jolle Kati oli kattanut meille pientä naposteltavaa ja mukeissa höyrysi kuuma glögi. Jutustelimme niitä näitä kaikesta mahdollisesta, oli mukavaa vain olla eikä kiirehtiä mihinkään tai minkään takia. Glögin jälkeen maistelimme tutustuimme Teministerietin teehen maistiaisten muodossa, erityisesti mieleen jäi #150 White Elderflower Champagne, shampanjatee. Ei puuttunut kuin se, että olisi vaihtanut kengät villasukkiin.

Illan aikana tajusin yhden must have -jutun uuteen kotiin: muotoilija Petri Seurin valmistamat kube-valaisimet. Olen niitä ihastellut siitä asti, kun joskus ekan kerran niihin törmäsin ja nyt ne on kyllä hankittava, koska pitäähän paikallista muotoilua tukea. Täytyy vain pohdiskella ensin millaisen version (tai versiot) sijoittaisin ja mihin sekä minkä sävyisenä. Kotilaiturin postikorttivalikoima oli sekin varsin herkullinen, taiteilijoina mm. Annika Välimäki ja Henna Adel. Katilla sattui olemaan myynnissä vielä pari kappaletta Annikan kalenteria, jota pääsin kuin pääsinkin hypistelemään livenä.

Liiketilan kauniin vihreästä seinästä ehdimme myös illan aikana puhua; sävy on Tikkurilan Nefriitti (N494) ja se tuntuu sopivan yhteen vähän kaiken kanssa. Uuteen kotiin haluaisin kovasti maalata jonkun seinän vihreällä, olin miettinyt kauniin tummanvihreää Vuonoa (M442) mutta se on tainnut nyt saada kilpailijan Nefriitistä. Riippunee tietysti siitä, mihin lopulta päätän väriä sutia.

Sitten se suurin ihastumiseni, Ernst, länsinaapurissa suositun sisustussuunnittelijan Ernst Kirchsteigerin oma sisustusmallisto. Tykästyin kovasti erikokoisiin ja -muotoisiin lasivaaseihin, joista pienimmät toimivat mainiosti myös tuikkukuppeina. Päädyinkin ostamaan meille kaikista isoimman pallovaasin jouluasetelmaa varten, siitä on taatusti iloa monessa muussakin tilanteessa. Voin jo nyt kuvitella jonkun ihanan värisen tulppaanikimpun tuossa ruokapöytäämme koristamaan… Lasin ja yksinkertaisen nahkanauhan yhdistelmä on niiiiin mun mieleen, että olisi todellakin tehnyt mieli ostaa vaasi poikineen. Myös mattapintaiset ruukut ovat älyttömän kauniita, samoin Ernstin tekstiilit. Tiedänpähän nyt minkä merkin valikoimaan suuntaan katseeni, kun sisustuspuuska oikein iskee uuteen kotiin muutettuamme.

Illan päätteeksi hypistelimme tuotteita vähän lisää ja suurin osa taisikin lähteä kotiin kassan kautta. Katsokaa nyt noita Teministerietin teepaketteja, oi miten ihania! Hetken pähkäiltyäni ostin mukaan sekä aiemmin mainittua shampanjateetä lahjaksi että meille paketin #160 White Mulberry -teetä, oikein hyvänmakuista sekin. Paljon kaikkea kaunista jäi vielä ostoslistalle, mutta parempi hoitaa muutto ja taloksi asettautuminen ensin niin näkee millaiseksi uusi koti alkaa muodostua. Ainakaan ei ole epäselvää, mistä saan silmääni miellyttäviä sisustusjuttuja – Kotilaiturista. Menkää tekin ja ihastukaa, tämän viikon ehtii ennen kaupan joulutaukoa (loppiaiseen asti). Kiitos Katille sekä kanssa-Varpusille kivasta ja ennen kaikkea inspiroivasta illasta!

Kotilaituri, Pahkalaukkaantie 1, Ilmarinen. Avoinna ti-ke ja pe 10-17, to 10-20 ja la 10-15. Jouluviikolla 51 avoinna ma-la 10-18.

Mahtaako olla niin, että toisen lapsen kanssa aika kiitää vielä nopeammin kuin ensimmäisen..? Siltä ainakin tällä hetkellä tuntuu, meidän kuopus nimittäin on muutaman päivän päästä jo kuukauden ikäinen! Pieni avuton nyytti alkaa olla muisto vain ja tilalle on tullut ponteva poika, joka ei yhtäkkiä enää pelkästään nuku, syö, kakkaa ja itke. Vaikka onhan tuo tottakai ihan vasta-alkaja tässä maailmassa vielä, mutta tästä se lähtee rullaamaan ja joka päivä tulee uusia juttuja ihmeteltäväksi. Alan ymmärtää ihmisiä, jotka haluaisivat elää uudestaan ja uudestaan nuo maagiset ensihetket vastasyntyneen kanssa – onhan se aivan hullun ihanaa aikaa, vaikkei pienestä ihmisestä voi vielä yhtään sanoa tai tietää millainen tyyppi hän on.

Ensimmäiset viikot nelihenkisenä perheenä ovat menneet pääasiassa uutta arkea opetellessa. Nopeasti vauva-arkeen on taas tottunut eikä kestänyt montaa päivää, kun jo tuntui siltä, että poika on kuulunut perheeseemme aina. Esikoinen on ottanut pikkuveljen vastaan suurella rakkaudella, edes vauvan itku ei ole este sille etteikö isosisko tahtoisi ottaa syliin. ♥ Ihan ne ensimmäiset pari viikkoa tyttö oli meitä vanhempia kohtaan jokseenkin hankala, mutta nyt jo voi huomata että tilanne on selvästi rauhoittunut. Normaaleja vajaa kolmevuotiaan kiukkukohtauksia tottakai tulee aika ajoin eteen, mutta neuvottelemalla (tai viimeistään hieman ääntä korottamalla) niistä useimmiten selvitään. Taapero joutuu luonnollisesti välillä odottamaan vuoroaan, vaan niin joutuu vauvakin, kun ei kukaan kerta kaikkiaan pysty venymään kahteen paikkaan yhtä aikaa.

Ehkä eniten käy sääliksi kissa, joka iltaisin ihan selvästi odottaa lasten nukahtamista, jotta pääsee valtaamaan jomman kumman meidän sylin, kun päivisin emme oikein ehdi antaa sille huomiota. Ja joinakin iltoina käy niin, että meidänkin on pakko hipsiä ajoissa pehkuihin, että jaksaa taas paremmin seuraavana päivänä. Hienosti silti Barbikin on uuteen tilanteeseen sopeutunut eikä hätkähdä about mistään, välillä ehkä käy ohimennen vähän nuuhkaisemassa vauvaa.

Niin ne yöt, varsin katkonaisiahan ne ovat olleet. Erityisesti mulle, koska imetän ja koska miehen pitää kuitenkin olla arkisin skarppina töissä. Mies piti viikon isyyslomaa vauvan syntymää seuraavalla viikolla ja se oli kyllä luksusta. Sen perään olikin heti pläjähdys arkeen iltavuoroviikon merkeissä eli mä olen illat keskenäni muksujen kanssa ja hoidan kaikki iltapuuhat yms. Yllättävän hyvin nekin ovat sujuneet, tänään esimerkiksi jälkikasvu oli kumpikin unessa ennen kymmentä! Se on meidän mittapuulla aikaisin, iltavirkkuja (ja aamutorkkuja) kun olemme koko perhe.

Sen olen huomannut, että näin toisen lapsen kohdalla ei enää ole sitä alun hormoniryöppyä, jonka voimalla jaksaa porskuttaa muutaman tunnin yöunilla ties miten pitkään – nyt olin parissa viikossa jo aivan zombi enkä suunnilleen muistanut omaa nimeäni. Onneksi helpottaa ihan jo se, jos yhtenä aamuna saa nukkua vähän pidempään. Tosin muutamana peräkkäisenä yönä kun valvoo 1,5-2 h siinä aamuneljän aikaan koittaen tehdä kaikki temput vauvan nukuttamiseksi, niin vähän sitä miettii oliko nyt ihan pakko taas tähänkin touhuun lähteä… Ja sitten kun katsoo maitopartaista silmät kiinni maiskuttavaa vauvaa, ei voi kuin huokailla miten parasta on kun talossa on vauva.

Nämä postauksen kuvat ovat Varpu-kollega Annukan ottamia, kun poika oli vajaa kaksiviikkoinen. Sairaala-aika jäi meillä niin lyhyeksi etten ehtinyt edes nähdä olisiko siellä joku tarjonnut vastasyntyneiden kuvauspalvelua, joten kiva että meillä on nyt tällaiset kuvat muistona. Oli jännä nähdä miten joku muu näkee mun lapsen, kun kuitenkin omaa lasta kuvaa aina tietyllä tyylillä – ja oli se tosiaan aika erilaista. Esikoisesta yritin silloin itse ottaa newborn-kuvia, mutta se oli varsin toivotonta, kun olin niin kovin kokematon vastasyntyneiden vauvojen kanssa. Tällä kertaa olenkin kuvannut kuopusta ihan eri tavalla kuin esikoista, toki myös valoisampi vuodenaika vaikuttanee jonkun verran asiaan. Ehkä mäkin vielä kehityn tällä saralla..? Ainakin pikkuvauvan käsittely on näin toisen lapsen kohdalla täysin erilaista, siihen voisinkin palata myöhemmin omassa postauksessaan.

Vinkkinä muuten: Annukalla on tämän kuun ajan tarjous vastasyntyneiden kuvauksista, kannattaa tsekata mikäli aihe sattuu olemaan ajankohtainen.

Kuvat: Annukka Viitanen Photography

Vähänpä osasin viikko sitten aavistaa..! Saman päivän iltana saatuani esikoisen nukkumaan alkoivat supistukset ja hyvin pian ne muuttuivat selvästi kipeämmiksi kuin aiempina päivinä. Vähän ennen vuorokauden vaihtumista soitin äidilleni, että tulisi varuiksi meille yöksi, jos tässä nyt oikeasti pitää lähteä näytille. Puolisen tuntia siitä soitin synnärille ja linjan toisessa päässä toivotettiin tervetulleeksi, mikäli alkaa siltä tuntua. Kolme varttia myöhemmin ilmoittauduin Tyksissä, että mä tässä nyt varmaan tulin synnyttämään, vaikka siinä kohtaa sentään jo tajusin etten enää sieltä yhtenä kappaleena lähde pois.

Kello 1.53 syntyi kuopuksemme, täyden 10 pisteen poika. Strategiset mitat 53 cm, 3610 g ja päänympärys 36 cm. Synnytys oli nopea ja myös sairaalassa olomme jäi varsin lyhyeksi, sillä kotiuduin jo torstai-iltapäivällä alle 48 h ikäisen vauvan kanssa. Kaikki on sujunut mainiosti, mitä nyt synnytyksen jälkeisiä perusjuttuja: tissit hellänä imetyksestä, sisuskalut vähän missä sattuu ja alapäässä todellakin tuntuu, että sieltä on jotain puserrettu ulos. :D Mutta tästä se alkaa, uudenlainen arki nelihenkisenä perheenä. Aika jännää!

Mulla pärähti mittariin tällä viikolla jälleen yksi vuosi lisää ja juhlistin sitä työpäivän jälkeen visiitillä Raision alppiruusupuistoon lapsen kanssa, kun miehelläkin sattui olemaan iltavuoroviikko. Selviydyimme paikalle vasta kuuden jäljissä illalla, mutta puistossa kävi kova kuhina ja ihastelevia kommentteja kuului joka puolelta. Ihanan lämmin kesäilta varmasti vaikutti asiaan, ei tarvittu viime vuoden tapaan pitkiä hihoja tai lahkeita eikä todellakaan tuulitakkia kuten kaksi vuotta sitten.

Kukkien määrä oli tänä vuonna jotain aivan uskomatonta! Meni heittämällä kärkeen vuosien varrella kokemieni alppiruusukukintojen sarjassa. Joissain puskissa oli vielä jopa nuppuja ja joissain hieman terälehtiä jo varissut maahan, mutta pääpiirteittäin jokainen puska laittoi parastaan ja kukkameri oli vastassa mihin tahansa katseensa käänsi. Oli pakko ottaa vähän videotakin muistoksi, kun ei sitä määrää oikein pystynyt pysähtyneeseen kuvaan tallentamaan. Myös sisko pyörähti pikaisesti paikalla mukanaan ylläriterkkuja äiskältä sekä tädiltämme: raparperipiirakkaa ja teetä. Istahdimme siis hetkeksi penkille evästämään, oli varsin mukava siinä kukkien keskellä hörppiä teetä termarista ilta-auringon paistaessa puistoon.

Jälkikasvu oli ehkä eniten innoissaan edes takaisin juoksentelusta sekä muurahaisten ihmettelystä. Aidon ilahtunut hihkaisu voikukkia! kirvoitti hörähdyksen niin äidiltä kuin vieressä olijoiltakin – mitäs alppiruusuista, kun vieressä on pari voikukkaa. ;) Mini koki myös pienoisia kauhun hetkiä koppakuoriaisen laskeutuessa käsivarrelle, se huuto raikui varmasti koko puistossa… Olen itse yrittänyt olla reagoimatta mihinkään öttiäisiin sen kummemmin, mutta jostain likka on oppinut olemaan aivan hysteerinen ötököiden suhteen. Muurahaiset ja kärpäset sentään ovat jo suht siedettäviä yleensä.

Lippis – Vimma, arskat – Babiators, mekko – Mini Rodini, sandaalit – Bundgaard.

Käynnistämme ei ole montaa päivää, joten ehdottomasti suunta Raisioon, jos et ole vielä käynyt puistossa tänä kesänä. Kukkaloisto on ollut parhaimmillaan varmasti nyt viikonloppuna, mutta luulisi ensi viikollakin riittävän vielä ihasteltavaa. Kipin kapin siis Kirkkoväärtinkujalle!

Kent – Tigerdrottningen [2014]