AvainsanaInstagram

Bongasin viime kesänä raskaana ollessani yhdestä blogista “täydellisen listan” vauvaa varten hankittavista tavaroista. Nyt kun vauvavuoden eka puolikas lähestyy loppuaan, lienee sopiva hetki kelata taaksepäin mitkä meillä on koettu vauva-arjen tarpeellisiksi ja vähemmän tarpeellisiksi jutuiksi. Esikoista odottaessa olin aika lailla ummikko mitä tuli vauvoihin ja niiden hoitamiseen, joten menin pitkälti lähipiirin äitien kommenttien mukaan. Silloin saimme lainaan paljon kaikkea mahdollista rompetta, joista osa jäi hyvinkin vähälle käytölle; hyvä että olivat vain lainassa niin sai helposti palautettua. Toisen kohdalla voisi ajatella jo osaavansa homman, mutta onko asia näin? Katsotaanpa!

Ekat vaatteet, jotka kuopukselle puettiin kotimatkalle sairaalasta: jumppis ja kietaisubody – Mini Rodini, housut – Papu, myssy ja lapaset – Polarn O. Pyret, villasukat – mamman neulomat.

Vaatteet

50-, 56- ja 62-kokoisia vaatteita
Alle 50-senttisenä syntyneestä esikoisesta opin, että todellakin pitää olla myös niitä ihan minejä koon 50 vaatteita ja toisella kierroksella olinkin sitten varautunut. Noh, kuopus oli syntyessään 53 cm ja reilu puoli kiloa painavampi, joten kotiutumisvaatteeksi otettu Mini Rodinin 50-kokoinen kietaisubody oli aika makkarankuori jo synnärillä. Koska elettiin syksyä, olin varannut kaukalo- ym. matkoja varten saman merkin NB-kokoisen (vastaa n. kokoa 50) collegejumppiksen – eihän se sitten mahtunut kuin just ja just pari viikkoa. :D

Bodyt, housut, yöasut
Sopiva vaatemäärä per koko on mielestäni täysin sidonnainen näihin seikkoihin: kuinka paljon vauva puklaa, kuinka usein vaippa falskaa ja kuinka usein jaksat pyörittää pesukonetta. Meillä esikoinen pulautti vaatteensa vaihtoon todella harvoin, kuopus alkuun lähes päivittäin – ja usein myös mun vaatteet, tai paidan nyt ainakin. Yöasuja (meillä potkupuvut, joko terälliset tai terättömät) oli viitisen kappaletta per pikkukoko, mikä oli oikein passeli määrä. Ehkä kerran-kaksi meinasivat loppua kesken, kun oli parina peräkkäisenä päivänä mennyt pukluun, pissaan tai kumpaankin.

Pienet sukat
En henk. koht. ole terällisten housujen fani, ärsyttää vaan aina kun vauva onnistuu potkottamaan jalkansa sinne sisälle “pussiin”. Pienissä sukissa on toki yksilöitä, jotka valuvat miten sattuu, ja tärkeintä sukka-asiassa onkin napakka varsi. Parhaita ovat mun mielestä olleet Conversen minisukat ja myös Marimekon ovat olleet ihan jees. Varasukat kannattaa olla myös hoitolaukussa mukana, koskaan ei tiedä jos vauva sattuu osumaan jalkansa kanssa vastariisuttuun kakkavaippaan… Kröhöm. (Tuosta kotiutumisvaatekuvasta näköjään puuttuu normisukat kokonaan, hups.)

College- tai muu kokohaalari
Mun mielestä ihan ehdoton turvakaukaloon! Kaukalossahan ei koskaan tulisi käyttää kovin paksua vaatetta, vaan turvallisuuden kannalta parempi on kaukalopussi, johon sisälle vauvan voi laittaa kevyemmässä vaatetuksessa ja vyöt saa kiristetyä hyvin. Ostin talvea ajatellen untuvatäytteisen pussin, mutta eihän sitä kuumakallella ole voinut käyttää edes kunnon pakkasella. Meillä kaukalovaatetuksen perusta on siis ollut collegehaalari ja päälle tarpeen vaatiessa pehmoinen peitto. Jumppikset ovat tietysti hyviä myös silloin, jos sisätiloissa kaipaa lisälämmikettä päälle. Parhaiksi olemme todenneet Mini Rodinin jumppikset ja myös Blaa on joustavuudeltaan bueno, Gugguun taas ovat pienelle turhan jäykkiä + kaulus tulee ärsyttävästi kasvoille. Määränä meillä on toiminut kaksi: toinen on varalla, jos toiseen lentää puklut.

Koon 56/62 lemppareita Rodinilta. Oih ja voih nuo joutsenet! ♥

Pari pipoa ja/tai myssyä
Kuumaveriselle syysvauvalle paras päähine on ollut trikoopipo, oma suosikkini oli Beau Hudsonin superpehmeä vauvapipo. Leuan alle solmittavat myssyt koin alkuun hankalaksi, kun eivät oikein tuntuneet asettuvan pojan päähän kunnolla – pään muotokin siis vaikuttaa pipoasiaan.

Villasukat
Suurimman osan vuodesta tarpeen ulkoilmassa, viileämmällä mahdollisesti myös sisällä. Me saatiin sairaalasta sinivalkoiset Suomi 100 v. -sukat, mutta harmiksi ne jäivät äkkiä pieneksi.

Ulkovaatteet
Syyskuisellamme on kyllä toppahaalari (sellainen jonka saa pussiksi), mutta sitä ei varsinaisesti ole koskaan tarvittu. Pikkuvauva on ulkona lähinnä vaunuissa ja siellä olen aina käyttänyt lämpöpussia, automatkat tulikin jo käsiteltyä. Kuopuksemme ulkovaatetus on siis ollut lähinnä collegehaalari, kylmemmällä myös välillä Rodinin musta fleecehaalari (kuvassa). Kyseinen haalari oli älyttömän suloinen, mutta fleece materiaalina on kyllä pirun ärsyttävä. Kunnon ulkovaatteille olisi epäilemättä ollut enemmän tarvetta, mikäli vauvaa olisi pihalla tarvinnut ottaa pois vaunuista tai hän olisi kulkenut kantovälineessä myös ulkosalla.

Bonukset
Jatkopala bodyyn – suurin osa neppareista on samanlaisia, erityisen kätevä pitkäselkäisellä hoikkeliinilla.
Unipussi – harkitsemisen arvoinen viuhtovalle nukkujalle.

Emme ole tarvinneet
Potkuhousut, puolipotkarit, sukkahousut, toppahaalari.

Hygienia

Paketti ykköskoon vaippoja
Yksi pikkupaketti menee yleensä aina, vaikka vauva olisi vähän isompikin syntyessään (paitsi tietty jos käyttää kestoja alusta asti). Meillä on yleensä Muumia tai perus-Liberoa ja Natytkin on ok, mutta Pampersit haisevat niin kamalalle ettei niitä todellakaan tee mieli pienellä vauvalla käyttää.

Kosteuspyyhkeitä
Esikoisen kanssa niitä on mennyt 3 vuoden aikana yhteensä ehkä 2-3 pakettia, superkakkaaja-kuopuksen kanssa sama määrä jo vajaassa puolessa vuodessa. Alkuun kun 95% kerroista vaipassa oli kakkaa, ei peffaa viitsinyt olla jatkuvasti pesemässä vedellä (jalkojen iho kuivui turhaan + yöllä olisi ehkä herännyt liiaksi) niin pienemmät tuhnut oli kätevintä puhdistaa kosteuspyyhkeellä.

Vanulappuja & -puikkoja
Lappuja silmien ja puikkoja navan putsaamiseen, ihan normaaliversioita meillä aina ollut käytössä.

Vaipanvaihtoalusta
Tarpeellinen niin kotona kuin reissussa, ettei vaipanvaihtopissat (joita alkuun on meillä kumpikin lapsi harrastanut varsin usein) sotke paikkoja. Kotona hoitopöydällä alustan päällä on joku vanha käsipyyhe, joka on helppo heittää pesuun vahingon sattuessa. Reissussa laukkuun taiteltava alusta on hyvä, kosteuden kestävä pinta on helppo pyyhkiä puhtaaksi. Kertakäyttöisiäkin on olemassa, mutta ne miellän turhakkeiksi.

Harsoja
Määrä on suoraan verrannollinen puklaamisen määrään. Meillä on ollut 10-15 kpl, alussa niitä likaantui selvästi vauhdikkaammin. Kannattaa huomioida pesulämpötila: bambuiset pestään 40 asteessa, puuvillaiset kestää 60 asteen pesun. Itse pesen suurimman osan pyykistä 60 asteessa, joten bambuharsot ovat olleet lähinnä varalla, etteivät joutuisi kovin kauaa lojumaan pyykkikorissa (pesen vain täysiä koneellisia).

Peppupyyhkeitä
Pienet pyyhkeet näppärimpiä, mieluiten myös ohuita niin eivät vie hoitolaukussa tilaa. Meillä pikkupyyhearsenaali on pääasiassa vanhoja superpehmoisia pyyhkeitä mun äidin nuoruudesta. Poikavauvalla pyyhettä saa myös käytettyä mukavasti suojana pissasuihkulta vaipanvaihdon yhteydessä.

Keittosuolatipat
Helpottaa ilman kulkemista vauvan nenässä, kun se on tukkoinen a) maidosta b) räästä. Saman tyyppinen aine on Physiomer Baby Mist -nenäsuihke, jonka sanotaan lisäksi ehkäisevän jälkitauteja. Olisinpa tästä tiennyt esikoisen vauva-aikana (jos sitä silloin jo oli), niin paljon toimivampaa tippoihin verrattuna!

Nenäfriida
Viimeistään ekassa flunssassa alkaa kaivata jotain, jolla helpottaa mini-ihmisen tukkoista oloa. Nenäfriida on ehkä hivenen ällö ja on olemassa myös jotain “nenäimureita”, saattavat olla toimivampia tai sitten ei. Muistan joskus lukeneeni, että liiallinen rään imeminen saattaisi jopa lisätä sen eritystä, mutta totuuspohjaa suuntaan tai toiseen en osaa sanoa. Pyrin siis olemaan käyttämättä, ellei selkeästi ole tarpeen. HOX! Ennen imemistä nenä kosteutettava keittosuolatipoilla.

Ihoöljy
Ihon kosteutuksen (vain tarvittaessa) lisäksi toimii erinomaisesti päänahan karstaa poistaessa. Meillä on ollut aina Ceridal Lipolotionia, voi olla että joku luonnollisempikin vaihtoehto olisi olemassa – saa vinkata!

Kuumemittari
Esikoiselle hankimme korvakuumemittarin, mutta se on musta todella epäluotettava ja näyttää ihan mitä sattuu (saattaa myös johtua käyttäjästä). Yleensä käytänkin ihan tavallista kuumemittaria ja mittaan lämmön kainalosta; pepusta ei enää suositella mitattavan.

Emme ole tarvinneet
Bepanthen, sinkkivoide – en edes tiedä miksi pitäisi laittaa vauvalle.
Talkki – korvattavissa perunajauhoilla.
Käsidesi – korkeintaan reissun päällä, jos ei ole mahdollisuutta pestä käsiä.

Tarvikkeet

Vaunut
Parhaat ovat perheen käyttötarpeisiin sopivat yksilöt; kaupungissa kaipaa helposti kärryiltä eri ominaisuuksia kuin maalla. Jos jotakin olen oppinut niin sen, ettei yksiä kaikkeen mahdolliseen sopivia the täydellisiä vaunuja ole olemassakaan. Tarpeet ja tilanteet muuttuu lapsen kasvaessa, tai sitten on vaan niin hullu että tahtoo kokeilla kaikkia erilaisia. ;)

Turvakaukalo
Pakkohankinta, mikäli mielii (omalla) autolla liikkua. Pääkäytössä olevaan autoon on kätevä ostaa telakka, johon kaukalo kiinnitty kliksauttamalla – huomattavasti nopeampaa kuin aina säheltää turvavyön kanssa. Telakka on usein isofix-kiinnitteinen ja näin ollen vyökiinnitystä turvallisempi. HOX! Turvakaukalon käyttöikä on n. 5 vuotta eikä se saa olla kolaroitu; myös tyhjänä autossa kolarin sattuessa oleva kaukalo on käyttökelvoton.

Lämpöpussi vaunukoppaan ja kaukaloon
Esikoisella kaukalopussi oli pop, kuopuksella turhake. Vaunukopassa sen sijaan pussi on (muulloin kuin kesäkuumalla) oikein näppärä: sopivan pussin kanssa vauva ei tarvitse sisävaatteiden lisäksi kuin myssyn, hanskat ja mahdollisesti villasukat. Kerroksia lisätään tarpeen mukaan, 100% villa on parempi kuin sekoite ja vilukissalle se kannattaa laittaa ihoa vasten, kuumemmalle toimii myös ns. kakkoskerroksena. Kunnon pakkasella voi lämpöpussin ja vaunukopan patjan väliin laittaa vielä villapeiton tms. eristämään.

Kantoreppu/-liina
Paras tapa saada äidille kädet vapaaksi ja samalla vauvakin saa läheisyyttä. Kantovälineen tulee ehdottomasti olla ergonominen, jotta se on mukava niin kantajalle kuin kannettavalle. Tärkeimmät pointit ihan pienen kanssa: peppu alempana kuin polvet, selässä luonnollinen pyöreys. Kasvot menosuuntaan -rintarepuille ehdoton ei, niissä vauva joutuu olemaan jalat roikkuen ja lonkat rasittuen. Meidän kuopus on onneksi nukkunut vaunuissa ihan hyvin, mutta ekoina kuukausina reppu ja liina olivat kovassa käytössä kotioloissa, jos poika ei meinannut muuten nukahtaa. Kantoreppusuositus: Tula Free To Grow

Hoitolaukku
Tavallaan mitään erillistä hoitolaukkua ei tarvitsisi, mutta itse tykkään siitä että on yksi veska, jossa on kaikki tarpeellinen aina valmiina. Paitsi jos unohtaa laittaa uuden tilalle vara-asian päädyttyä käyttöön… Mulla hoitolaukussa kulkee yleensä omien lompakon ym. lisäksi vaihtovaatteet vauvalle (alussa saattaa olla tarpeen myös äidille), vaipanvaihtoalusta, vaippoja, peppupyyhe, kosteuspyyhkeitä, pussi likaisille vaatteille sekä pieni pussukka, jossa on tutti, tuttinauha ja purulelu. Aiemmin käytin Kånken-reppua ja nyt eniten on ollut käytössä Bugaboon peruslaukku, jossa on olkahihnojen lisäksi irroitettava pidempi hihna. Välillä ikävöin pois myymääni överi-ihanaa hoitolaukkua, mutta toisaalta tykkään nykyisen simppelistä musta-harmaasta ulkonäöstä.

Tutti
Jotkut vauvat mussuttavat tuttia heti kuin vanhat tekijät, toiset taas sylkäisevät saman tien pois – kuvan erilaisten tuttien määrästä voinee päätellä kumpaan poikamme kuuluu. Sinänsä tutti ei ole mikään pakollinen juttu, mutta toisinaan olisi kiva ettei tarvitsisi itse toimia tuttina… Lovin tutit ovat ainoat, jotka ovat poitsulle edes jotenkin kelvanneet, niitä taidan vielä ostaa setin seuraavassa koossa ihan varuiksi.

Tuttipullo
Hyvä olla, jotta äiti ehkä mahdollisesti pääsisi välillä johonkin ilman vauvaa. Kaikki tissivauvat eivät suostu pullosta juomaan, mutta aina kannattaa yrittää (jos siis haluaa). Ennen pulloon tarttumista kannattaa selvittää, mitä termi tahdistettu pulloruokinta tarkoittaa.

Purulelu
Kun hampaiden pykääminen aloitetaan reilu parikuisena, purulelut tulevat tarpeeseen ennen kuin huomaakaan. Enimmäkseen kuopuksella on hammashommissa ollut apuna esikoisen vanha Sophie-kirahvi, joka on myös vinkulelu. Uusi tuttavuus on Nature Bubzin ruksin muotoinen purulelu, joka on ollut oikein positiivinen yllätys, sillä vauva saa siitä helposti otteen.

Lisäksi
Vauvapyyhe – hupullinen pyyhe paras (ja söpöin).
Itkuhälytin – tarpeen jos vauva nukkuu ulkona.

Emme ole tarvinneet
Korvikepurkki varalle – saahan sitä kaupasta, nykyään monesta paikkaa iltamyöhään asti.
Kylpyamme – hyvin saa vauvankin pestyä suihkussa samalla kun itse käy. Ehkä myöhemmmin tarpeellisempi.

Muuta

Hoitopöytä
Jollekin tuiki tärkeä, toinen ei koe tarvitsevansa lainkaan. Meillä pöytä on käytössä jatkuvasti, ei vaan selkä kestäisi vaipanvaihtoa jatkuvasti esim. sohvalla. Laatikoissa on tilaa vaatteille, joten ne ovat aina käden ulottuvilla.

Joku nukkumapaikka
Äitiyspakkauslaatikko, pinnasänky, äidin vieressä – kaikki yhtä hyviä vaihtoehtoja. Esikoinen nukkui laatikossa ekat pari kuukautta siirtyen sitten pinnikseen, kuopus taas nukkui laatikossa max. kahdesti ja muuten mun vieressä. Vasta nelikuisena piti miettiä nukkumajärjestelyt uusiksi, siitä asti poika onkin pääsääntöisesti nukkunut pinnasängyssä.

Parit kolmet lakanat + mahdolliset pehmusteet pinnasängyn reunoille
Varalakanat on todellakin hyvä olla, erityisesti aluslakana. Reunapehmusteen funktiosta en ole ihan vakuuttunut, tai ainakin kuopus saa siitä huolimatta veivattua jalkansa pinnojen väliin varsin helposti.

Toinen peitto/vauvakokoinen torkkupeitto tai vastaava
Kun se varsinainen peitto on pyykissä… Meillä on torkkupeittona Elodie Detailsin pehmoinen huopa (kuva yllä), jota siis käytetään myös turvakaukalossa.

Muovipäällysteistä froteeta ilmakylpyihin
Ilmakylpyjä ei näin talviaikaan olla harrastettu, mutta sängyssä on lakanan alla tällainen muovipäällysteinen frotee. Eipähän tarvitse heti olla pesemässä patjaa, jos (ja kun) vaippa falskaa yöllä.

Joku viltti, jolle laskea vauva lattiallakin
Esikoisen jäljiltä on parikin lattiavilttiä, mutta aika vähän niitä on käytetty (koska seuraava kohta). Myös äp-makuupussi käy mainiosti, tai se turvakaukalopeitto.

Leikkimatto tai lelukaari
Yllättävän nopeasti vauvaa alkaa kiinnostaa roikkuvat lelut. Meidän matto on käytettynä ostettu SkipHop, oikein toimiva ja tykätty – eikä pahemmin satu äidin silmiinkään.

Sitteri
Esikoisella oli joku random edullisesti tutulta ostettu, kuopukselle päätin törsätä hehkutettuun Baby Björniin. Hyvä se on ollut ja päällisen saa todella iisisti pesuun (one word: niskakakka), mutta on sillä kyllä älyttömästi hintaa. Kannattaa siis pitää silmät auki tarjousten varalta!

Lisäksi
Hajusteeton pyykinpesuaine ja sappisaippua – Erisanin nestemäinen on hyvä ja sopii myös kestovaipoille, sappisaippuani otan mieluusti nestemäisenä.
Vauvakirja – esikoisella tuli täytettyä enemmän, toisella tuppaa unohtumaan vaikka kirja on upea Oot niin ihana.
Newborn Set Tripp Trappiin – esikoiselle hankittu ja toisellakin kierroksella paljon käytetty, kiva kun saa vauvan pöydän ääreen samalle tasolle.

Äidille

Imetysliivit – kaarituettomat ja mukavat, simppeli avaussysteemi. Mä en yhtään tykkää sellaisista missä rinnan ympärille tulee kangaslirpake, jossa on keskellä reikä. Suosittelen tsekkaamaan: Lindex

Liivinsuojat – saatavilla sekä kestona että kertakäyttöisenä. Oma valintani on kestoversiot, kertseistä jää inhottavasti haituvia rinnanpäihin.

Imetystoppeja – erittäin kätevä vaatekappale öisin, päälle voi heittää löysän t-paidan jos tarvitsee hartioille myös peittoa. Rintsikoissa en tykkää nukkua ja maitofalskauksen takia liivinsuojien on parempi pysyä paikoillaan.

Nännivoide – yleisimmin käytetään lanoliinivoidetta (esim. Lansinoh), mutta alun pahimmista vaurioista selvittyäni olen tykännyt kevyemmästä Bevita R -hoitovoiteesta.

Rintakumi – saattaa olla tarpeen imetyksen alkutaipaleella. Itse käytin kivun takia, esikoisen kanssa jopa pitkälle yli puoli vuotta. Kuopuksen kanssa vaan sinnittelin eikä hän jossain kohtaa kumin kanssa enää suostunut edes syömään.

Imetystyyny – esikoisen kohdalla oli käytössä ekat kuukaudet koko ajan, nyt toisella kertaa vain ihan alussa. Johtunee imetysasennosta, kuopusta on tarvinnut maidon suihkuamisen takia imettää maha mahaa vasten.

Maidonkeräin – maitoa saa otettua kivasti talteen, jos sattuu olemaan tyyppiä toinen tissi falskaa kun toisesta imettää. HOX! Ei kannata unohtaa keräimen olemassa olo silloin kun se on ollut paikallaan, muuten saa kumartamisen jälkeen käydä vaihtamassa oman paitansa.

Rintapumppu – kaikki eivät pumpulle heru, jotkut vain tietynlaisille. Kokeilemalla selviää, lainaa ensin kaverilta jos mahdollista (steriloidaan kiehuvassa vedessä joka tapauksessa ennen käyttöönottoa).

Pienet Minigrip-pussit – maidon pakastamiseen.

Siteet jälkivuotoon – ei varmaan tarvitse sanoa enempää miksi.

Tässä on nyt reilu kolme kuukautta eletty nelihenkisenä perheenä ja voin todeta, että yllättävän hyvin on mennyt. Voisi ehkä jopa sanoa todella hyvin siihen nähden, että olemme nämä kuukaudet asuneet 40 neliön kaksiossa, ilman kunnon parveketta, neljännessä kerroksessa hissin ollessa kokoa minimaalinen. Kohta toki arki muuttuu ihan toiseksi muuttaessamme omakotitaloon ja pois kaupungista, mutta tähän asti elo kahden lapsen kanssa on sujunut kaikin puolin mukavasti.

Vauvan käsittely on luonnollisesti ollut helpompaa kuin ekalla kerralla, tietysti kun en esikoisen aikaan ollut niin pienten vauvojen kanssa ollut paljoakaan tekemisissä. Itse asiassa toisen lapsen kohdalla olen havahtunut välillä siihen, että häntä käsittelee varsin huolettomasti ja sitten vasta muistaa, että niin eihän se vauva olekaan kovin iso vielä! Paljon varmasti vaikuttaa myös esikoiseen verrattuna paljon jäntevämpi vauva, jota ei ole tarvinnut käsitellä niin yltiövarovaisesti edes alussa. Mähän nyyhkin varmaan jo ekan kuukauden jälkeen mihin mun pikkuvauva oikein katosi, heh.

Imetyksen suhteen on tavallaan ollut helpompaa, lähinnä siltä osin että nyt mulla oli heti alkuun paljon enemmän tietoa asioista. Kaikki se tietotaito ei silti poistanut imetyksen mukanaan tuomia kipuja enkä edelleenkään tiedä, onko meidän molemmilla lapsilla ollut alkuun jotenkin tosi huono imuote vai olenko mä vaan liian herkkis, kun kummallakin kerralla ekat kolme kuukautta on ollut enemmän tai vähemmän kivuliasta. Yleensä enemmän. Ja just kun noin 10 viikon hampaat irvessä imettämisen jälkeen kivut näyttivät jääneen taakse niin zädääm: kuopus päätti pykätä ekat hampaansa läpi. Kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen tähänastiseen imetystaipaleeseemme ja erittäin onnellinen siitä, että se on toisellakin kerralla onnistunut eikä ole ollut tarvetta lähteä pullorumbaan.

Se on hassua miten synnytyksen jälkeen kun vanhemman lapsen näkee ensimmäisen kerran, on hän yhtäkkiä kasvanut ai-van valtavasti. Siis ihan kuin olisi täysin eri lapsi! Kun sitten elo tuoreen pikkusisaruksen kanssa ottaa ensihaparointejaan, tahtoo välillä vähän unohtaa, että se alle 3-vuotias esikoinenkin on oikeasti vielä aika pieni. Ja vaikka hän useimmiten osaa hienosti pukea itse tai mennä reippaasti jumppaan, tulee taatusti tilanteita jolloin asiat eivät sujukaan yhtä sutjakkaasti – ja toisinaan ihan vain siksi, että isosiskokin tahtoo huomiota.

Esikoinen ei missään vaiheessa ole ollut mustasukkainen vauvasta, vaan on alusta asti ollut hellä ja ystävällinen pikkuveljeä kohtaan. Sen sijaan meitä vanhempia kohtaan tytön käytös oli ensimmäiset viikot aika hirveää… Kaikki kehoitukset/pyynnöt/käskyt menivät kuuroille korville ja koko ajan piti kiukutella jostain, välillä tempaista jotkut älyttömät kilaritkin ihan jostain pikkuasiasta. Vaikka käytös on sinänsä hyvin ymmärrettävää – neuvolassa terkkari vertasi tilannetta siihen, että puoliso toisi yhtäkkiä kotiin toisen kumppanin – niin kyllä muutaman päivän jälkeen alkoi epäilyttää, millaiseksi elämä oikein menisi, jos sama meininki jatkuu pitkään. Onneksi loputtomalta tuntuva kiukkuaminen rauhoittui muutamassa viikossa normaalin uhmakäytöksen tasolle, joten meidän vanhempienkin riekaloituvat hermot saavat välillä vähän lepoa.

Syksyä helpotti paljon se, että esikoinen jatkoi tutussa päiväkodissa osa-aikaisesti. Tyttö sai välillä päiviinsä kiinnostavaa ja monipuolista aktiviteettia, jollaista mun olisi käytännössä mahdoton järjestää kotona vauva tissillä/kantorepussa. Koen myös reiluksi pikkusisarusta kohtaan sen, että toisinaan hänellä on oikeus olla ainoa huomion vaatija eikä aina tarvitse odottaa samalla tavalla kuin silloin, kun esikoinen on siinä ja mulla on hänen kanssa jotain kesken. Muuton jälkeiset kuviot ovat vielä auki eikä esikoiselle ole mitään päiväkoti- tai kerhopaikkaa, mutta eiköhän kaikki järjesty ajallaan. Joka tapauksessa uskon elämän omakotitalossa maalla olevan sen verran erilaista verrattuna kaupunkieloon kerrostalossa, ettei välttämättä ole pahaksi vaikkei mitään vielä nyt kevääksi saataisi.

Kotoa lähteminen on aikamoinen rumba, kun pitää saada hoidettua niin vauva kuin esikoinenkin lähtökuntoon – ja toki myös itsensä siinä sivussa. Esikoinen osaa kyllä pukea haalarin itse ym., mutta kotona asia tuntuu olevan jotenkin paljon vaikeampaa kuin vaikka tarhassa. Ja kun kerran tuollaisesta tahtoikäisestä on kyse, joskus harvoin homma menee oikein nätisti putkeen, mutta useimmiten pitää auttaa aivan kaikessa. Tavallista on sekin, että eteiseen päästyä lapsi yhtäkkiä singahtaakin haalarin äärestä sohvalle ja nauraa kiljahtelee mennessään… On muuten ihan muutaman kerran tullut käytettyä tuota pyhää kolminaisuutta uhkailu-lahjonta-kiristys.

Liikkuminen vauvan ja taaperon kanssa sen sijaan ei ole ollut mikään ongelma. Meillä on tupliksi muuntuvat Bugaboo Donkey -rattaat, joskin tuo tuplaominaisuus on ollut käytössä paljon vähemmän mitä etukäteen kuvittelin. Bugaboon oma seisomalauta penkillä taas olikin huippuhankinta! Hyvin usein jos tyttö saa itse päättää laudalle vai rattaisiin, vastaus on epäröimättä laudalle. Busseissa matkaaminen on kyllä ollut kätevää kapeammilla vaunuilla ja lisäksi kotitalon hissi on niin pieni, että Donkeyt pitää joka tapauksessa olla monona. Niin ja kellarin ovi on vielä sitäkin kapeampi, eli tuplakäytössä on ensin rullattava rattaat monona ulos ovesta ja vasta pihalla leventää tupliksi. Aikamoista säätämistä siis, mutta mitkään muut vierekkäiset tuplat eivät olisi tuosta ovesta edes mahtuneet ja peräkkäisissä taas olisi hyvin todennäköisesti tullut pituuden puolesta hissin syvyys vastaan. Ei nuo Aasit mikään huono hankinta olleet, ovat pelastaneet mut mm. kun esikoinen oli kipeä eikä jaksanut kävellä edes ulos ja lääkäriin oli päästävä (miehen ollessa töissä, luonnollisesti). Ei muuta kuin rattaat likka kyydissä hissiin ja itse siihen viereen niin, että pidin vauvaa kopassa rattaiden yläpuolella. Kellarissa koppa hetkeksi lattialle, rattaat pihalle, koppa sen jälkeen myös ulos, levennys tupliksi ja vauva kopassaan kyytiin. Huhheijaa mutta lekuriin selvittiin!

Se mun on myönnettävä, että varsinaisia vaunulenkkejä olen tehnyt todella vähän. Olisinkohan jopa kerran lähtenyt iltasella kävelemään vauvan kanssa ihan huvikseni, muuten vaunuilla liikkuminen on ollut siirtymistä paikasta A paikkaan B tai kaupassa/postissa käymistä. Osittain lenkkeilylaiskuus johtuu varmastikin siitä veivaamisen määrästä, että ylipäänsä selviytyy pihalle asti, joten on mielenkiintoista nähdä innostunko enemmän tekemään vaunulenkkejä sitten jatkossa, kun ulos pääsee vain oven avaamalla.

Autolla matkustaminen on muuttunut tietysti myös, ihan jo siinä että auto on nykyään farmarimallia. Esikoinen ei onneksi ole kovin sinkoilevaa sorttia, niin autoon pakkautuminen on yleisesti ottaen sujunut ilman suurempia kommelluksia. Ylipäänsä helpottaa paljon, että kaupungissakin voimme kävellä sisältä autolle ilman että tyttöä tarvitsee välttämättä edes pitää kädestä, vaan hän osaa kulkea nätisti vierellä ja pitää tarvittaessa kaukalosta/rattaista kiinni. Tilaa viidennelle kyytiläiselle ei autossa oikein enää ole, sillä esikoisen istuin sekä vauvan kaukalo telakoineen vievät Civicin takapenkillä sen verran reilusti tilaa, että kovin herkästi ei sinne väliin lähde ketään tunkemaan (eikä taitaisi kukaan edes tuolla turvalaitekombolla väliin mahtua).

Nukkuminen ei ole esikoisen kanssa ollut koskaan mikään helppo nakki, joten toisella kerralla osasi jo varautua, ettei meille tule vauvaa joka nukkuu parin kuukauden iässä täysiä öitä jne. Eikä poika sellaisia siis nuku vieläkään, vaikka vauvaryhmässä monien syyskuiset vetelevät öisin unta palloon 8 h tai jopa enemmän. Yhden (!) kerran kuopus on tähän mennessä nukkunut 6 h putkeen, muuten on menty pääasiassa max. 3-4 h unipätkillä. Ja sehän toki on sanomattakin selvää, että silloin harvoin kun vauva oikeasti nukkuu pidemmän pätkän, niin eiköhän esikoinen ole joko kipeänä tai sitten näkee painajaisia tms. ja herää itkien useamman kertaa. :D Alkuun öiden katkonaisuus oli todella raskasta ja olen vahvasti sitä mieltä, ettei toisen lapsen kohdalla tule enää sellaista hormonipiikkiä, jonka avulla jaksaa viikkotolkulla ihan minimaalisilla unilla. Kuitenkin nyt 3 kk jälkeen väsymys on taas ollut vähäisempää, vaikken edelleenkään nuku kovin pitkiä pätkiä – en sitten tiedä onko katkonaisuuteen ehkä jotenkin tottunut.

Joulun alla vietimme puuhääpäivää (aiemmat hääpäiväkuvat: keramiikka, nahka, pumpuli, paperi + vihkimispäivä).

Se mikä kahden pienen lapsen kanssa on tuntunut rankalta on se tunne, että koko ajan joku odottaa multa jotain – ja jos ei lapset niin vähintäänkin kissa. Kun vauva nukahtaa, tahtoo esikoinen sitä tai tätä tai tuota. Illalla kun vihdoin molemmat lapset ehkä jopa nukkuvat ja saan hetken huokaistua, niin eiköhän Barbi ole salamana pyörimässä ympärillä. Useimmiten ei haittaa, vaikka kissa parkkeeraa itsensä mun syliin sekunnissa laskettuani hanurini tuoliin, mutta varsinkin niinä päivinä kun lapset ovat tarvinneet jotenkin erikoisen paljon syliä ja huomiota, tulee illalla fiilis että enkö mä hemmetti saisi edes hetken olla ihan vain itsekseni… Onneksi Barbsulle kelpaa monesti miehenkin syli, jos mulla on päivän läheisyyskiintiö niin sanotusti täynnä.

Oma aika on luonnollisesti ollut hivenen kortilla sitten vauvan syntymän, mikä yleensä näkyy siinä etten illalla malta mennä nukkumaan vaan valvon aivan liian pitkään (ja niin tekee mieskin). Ekoina viikkoina oli ihanaa, kun sai molemmat lapset nukkumaan päivällä samaan aikaan ja ehti hetkeksi istahtaa ihan rauhassa teekupposen kera, mutta sitten tuli se kauhulla odottamani hetki, kun esikoinen päätti lopettaa päiväunien nukkumisen kotona. Nyt hän tosin menee sentään vähän aikaisemmin nukkumaan illalla, joten hyvällä tuurilla illan oma aika voi alkaa jo yhdeksän jälkeen. Sen olen huomannut, että kummallekin meistä vanhemmista sellainen oma rauhoittuminen on edelleen tosi tärkeää ja ilman sitä pinna kiristyy turhan helposti.

Ehkä suurin kysymysmerkki ennen kuopuksen syntymää oli se, miten muka osaisi rakastaa jotakuta toista yhtä paljon kuin esikoista. Yllätyksekseni rakkauden määrä kuopusta kohtaan on ollut ihan valtava eikä silti mitenkään ole esikoiselta pois, päinvastoin rakkaus häneenkin on tietyllä tavalla syventynyt. Olen monta kertaa huokaillut miten mieletöntä on, että olemme saaneet kaksi lasta – ja mikä hulluinta, en haluaisi ajatella tämän syyskuisen olevan viimeinen vauvani. Mutta aika näyttäköön onko perheemme tässä vai ei, nyt on hyvä näin. ♥

Otetaanpa jälleen yksi vaunuarvostelu lisää arkistojen kätköistä ja palataan ajassa taakse päin kevääseen 2016. Meillä oli ollut muutaman kuukauden käytössä Moseyt, jotka olivat osoittautuneet yllättävän kivoiksi rattaiksi. Oikeastaan ainoa isompi harmitus oli renkaat, sillä olin tuolloin vannoutunut ilmakumien kannattaja. Niinpä kun yhden Fb:n vaunuryhmän kautta löytyi vinkki edullisista Moseyn edeltäjistä, Easywalker Mini -rattaista, päädyin tilaamaan ne ja laittamaan Moseyt myyntiin. Vanhat Minit ja Moseyt näyttävät ensisilmäyksellä suht samanlaisilta, mutta eroa on mm. toiminnallisuuksissa sekä juurikin niissä renkaissa – Mineissä on nimittäin ilmakumirenkaat.

Huom! Mineistä on olemassa uudempi malli, joka on sama kuin Mosey mutta ulkoasu on stailattu Mini-automerkin tyyliin. Tässä kirjoituksessa Mineistä puhuttaessa tarkoitan vanhempia, vuoden 2013 Minejä.

Koska olin kovin tykästynyt Moseyhin, odotukseni Minien suhteen olivat varsin korkealla. Ihan sikaa säkissä en ostanut, sillä olin aiemmin vaunutreffeillä päässyt testaamaan vuorotellen näitä kaksia rattaita – ilman tuskin olisin edes harkinnut vaihtoa. Moseyn puhkeamattomat renkaat ovat tietyissä tilanteissa kolisevammat ja Minien ilmakumeilla taas meno on pehmeämpää, mutta olisikohan se tuo suht pieni rengaskoko, ettei ero lopulta ole kovinkaan ihmeellinen. Noin muuten vanha ja uusi malli eroavat istuimen, turvakaaren, kasauksen sekä jarrun osalta; näistä mulla on itse asiassa vertailukuviakin olemassa, joten niitä tiedossa seuraavalla kerralla. Nämä vanhat Minit ovat hivenen päivitetty versio Easywalkerin tämän ratastyypin June-mallista.

Koko ja työntoaisa

Moseyn tapaan Minit ovat ns. pienet isot rattaat, jotka sopivat niin pienelle (istumisen hallitsevalle toki) kuin isommallekin kyytiläiselle. Leveys on sama 54,5 cm eli kapeat ja joka välistä mahtuvat kärryt kyseessä. Painoraja Mineissä on hurjat 30 kg, joten siltä osin ei ainakaan käyttöikä jää lyhyeksi. Aisa on mallia teleskooppi ja sen saa kätevästi sisälle, jolloin rattaiden pituudeksi ei jää kuin hippasen päälle 70. Oikein ketterät pelit siis julkisilla matkustamiseen! Minien aisassa on niin ikään keinonahkapäällinen ja säätösysteemikin on samanlainen, mutta tavarakoukut on lisätty vasta uudempaan malliin. Laukkua ja organizeria uskaltaa kyllä huoletta aisassa roikuttaa, eivät vaan pysy yhtä nätisti paikoillaan kuin Moseyssa.

Minien väritys riippuu valitusta design setistä, joka sisältää kuomun, istuinpehmusteen, olkapehmusteet sekä kasausnappien päälliset. Lämpöpussi ei taida automaattisesti kuulua pakettiin, tuossa meidän punaisessa setissä se oli mukana. Minien ulkonäkö on suunniteltu yhdessä Mini-automerkin kanssa, joten design setit mukailevat ko. automerkin tyyliä; löytyy niin raitaa kuin brittilippuakin. Lisäksi työntöaisan keskellä on Mini-logo.

Jousitus, renkaat ja tavarakori

Minien ilmakumirenkaat ovat kaikki keskenään samaa kokoa (8,5″) ja 360° pyörivät eturenkaat saa halutessaan lukittua. Äkkiseltään tulisi mieleen tuunata Moseyt näillä vanhan mallin ilmakumirenkailla, mutta harmi kyllä niissä on erilainen kiinnitys. Uusissa Mineissä sen sijaan on samanlainen kiinnitys, tai ainakin muistelisin sellaisen kuvan joskus nähneeni. Mineissä on jousitus kaikissa renkaissa, kovin ihmeellinen se ei kuitenkaan ole. Tavarakori on kooltaan joitain senttejä pienempi kuin Moseyssa, näyttää kylläkin hyvin samanlaiselta. Käytettävyys sen sijaan on selkeästi huonompi johtuen istuimen mallista: selkänojan ollessa pystyasennossa istuimen “nivelosa” vie tavarakorilta pystysuuntaista tilaa eikä koriin tahdo saada survottua yhtikäs mitään vähänkään isompaa.

Kuomu

Kuomu vanhoissa Mineissä on hieman erilainen verrattuna uudempaan malliin: sen saa laskettua portaattomasti alas niin että se menee kokonaan istuimen taakse. Säätösysteemi ei kuitenkaan ole kovin luotettava, jotenkin se tuntuu kovin heppoiselta ja toisinaan vähän epätasaisemmalla kuljettaessa kuomu ei pysy kunnolla ylhäällä vaan valahtaa alemmas. Alkuperäinen kuomu on pienehkö eikä suojaavuudessa ole kehumista, mutta onneksi sen tilalle saa viritettyä Moseyn huomattavasti paremman kuomun, joita saa ostettua erikseen. Moseyn kuomu on tosin sen verran painavampi, että valahtaminen epätasaisella on todennäköisempää. Tuosta alimmasta kuvasta näkee hyvin eron, mikä kuomuilla on selkänojan ollessa makuulla ja kuomu pisimmillään aukaistuna.

Istuin ja jalkatuki

Selkänojassa on neljä asentoa, joista makaavin jää jonkun verran koholle. Säätö tapahtuu penkin alta etupuolelta ja säädettäessä koko istuin liikkuu, ei pelkästään selkänoja. Itse en kokenut tätä kovin käteväksi, koita siinä sitten säätää penkkiä summamutikassa ipanan jalkojen välistä… Myös istuimen suunnan vaihtaminen lähentelee rakettitiedettä, jos vertaa Moseyn vastaavaan toimintoon: vaiheita on useampi ennen kuin istuimen on edes saanut irti rungosta. Moseyssa ei tarvitse kuin vetää yhdestä vivusta ja voilà, istuimen saa nostettua pois. Selkänojan korkeus on Mineissä pari senttiä pienempi kuin Moseyssa, mutta istuimen syvyys taas useamman sentin (34 vs. 25 cm) enemmän. Tämä ero antaa paljon anteeksi siinä, ettei Mineissä ole kunnon jalkatukea.

Valjaat ja turvakaari

Minien valjaat ovat kaikin puolin toimivat. Olkahihnat saa helposti irti ja näin ollen voi tarvittaessa käyttää pelkkiä lantiovöitä eikä istuinpehmusteen tai lämpöpussin laittamisessakaan ole ongelmaa. Vyöt saa myös kliksautettua vuorotellen kiinni, lukko tosin on ehkä hivenen muovisen ja heiveröisen oloinen. Olkapehmusteiden suhteen Mineissä ei vielä ole ajateltu käytännöllisyyttä samalla tavalla kuin Moseyssa, sillä pehmusteet ovat alkujaan ommeltu kiinni valjaisiin ja purkamisen jälkeen tietysti ne liikkuvat olkavöitä pitkin miten sattuu. Meillä rattaat olivat käytössä paljon ilman olkapehmusteita, nuo punaiset kun eivät oikein natsanneet muun väristen istuinpehmusteiden kanssa.

Turvakaaren Mineissä saa käyttöön vain, kun istuin on kasvot menosuuntaan (ks. postauksen ihan ensimmäinen kuva), koska se kiinnittyy runkoputkiin. Harmi sinänsä, kun kuitenkin käännettävällä istuimella varustettuja rattaita käytetään monesti pääasiassa juuri istuin työntäjään päin. Onneksi tämä(kin) seikka on suunniteltu uusiksi Moseyssa.

Jarru

Jarru on tuollainen hammasratasjarru, jonka saa päälle kummankin takarenkaan vierestä. Se ei aina osu ihan helposti kohdalleen koloon ja kannattaakin varmistaa joka kerta pienellä edestakasliikkeellä, että jarru varmasti on lukittunut. Tavallaan helpompi käyttää kuin Moseyn korkeammalla oleva toisenlainen poljin, mutta tuo lukittumisen epävarmuus ei saa oloa kovin luottavaiseksi.

Kasaus

Minien kasauksessa on sellainen hauska jippo, että kasattuna rattaat pysyvät itsekseen pystyssä. Kasattessa laitetaan ensin istuin makuuasentoon, minkä jälkeen painetaan sivuissa olevia namiskoja ylä- ja alapuolelta samalla kääntäen niin että hela hoito lähtee taittumaan kasaan. Lopuksi säädetään työntöaisa alimpaan asentoon ja halutessaan voi laittaa kiinni tavarakorin toisella puolella olevan kasauslukon, jolla saa varmistettua paketin pysymisen kiinni. Kyseessä on ihan vain muovinen pistosolki kahteen hihnaan kiinnitettynä eli ei mitenkään kestävä vaihtoehto; meillä tuo menikin aika alussa jo rikki. Sopivan kokoista uutta solkea ei löytynyt mistään, joten väkersin tilalle kestävämmän version metallilenkistä ja -lukosta. Kasauskooltaan Minit eivät ole kovin minit, sillä paketti jää melkein metrin pituiseksi ja on tasaisen paksukin. Kuvassa rattaat viistoperäisen Honda Civicin (2012) keskikokoisessa takakontissa, noin päin makuulla ainakin vievät aika reippaasti tilaa mutta pystyssä ehkä hieman vähemmän. Isompaan takaluukkuun Minit tosin menisivät ilman kasaamistakin, kun vain laittaa aisan alas – kätevää!

Sadesuoja ym. asusteet

Koska Minit ovat vielä vähän Moseytakin pienemmät, Tullsan pieni kuomurattaan sadesuoja on jopa vähän väljä. Jalkatuen puutteella epäilemättä osansa asiassa. Pieni vaunukopan suoja toimisi varmasti paremmin, mutta en sitten jaksanut lähteä sellaista hankkimaan uusiksi, kun olin jo ehtinyt aiemman laittaa eteenpäin.

Minit eivät lopulta olleet meillä kuin muutaman kuukauden kevätaikaan, joten mitään paksumpaa lämpöpussia ei tullut kokeiltua. Parhaiten istui luonnollisesti Minien mukana tullut punainen pussi, mutta myös esim. Mamas & Papasin välikausipussi oli oikein bueno. Lisäksi saman merkin istuinpehmusteet sopivat Mineihin mainiosti, kuten alla olevasta kuvasta näkee.

Easywalker Mini (2013) – yhteenveto

Tärkeimmät speksit:

• Leveys: 54,5 cm
• Pituus (aisa lyhimmillään): 72 cm
• Kokoontaitettuna (PxLxK): 91x55x27 cm (kasvot menosuuntaan turvakaaren kanssa korkeus 29 cm)
• Paino: 11,3 kg
• Renkaat: 4 kpl ilmakumi, kaikki 8,5″
• Aisa ja työntökorkeus: Teleskooppi, 79-106 cm
• Istuin: Selkänoja jää alimmillaan vähän koholle, 4 asentoa
• Istuimen painoraja: 30 kg
• Selkänojan korkeus: 51 cm
• Kuomun alla tilaa: 50-67 cm
• Makuupituus: 84 cm
• Tavaratila: Kankainen tavarakori 33×29 cm (max. 5 kg)

Ruusuja:

• Kompakti kokonaisuus.
• Huisan korkea painoraja.
• Käännettävä istuin.
• Näppärät valjaat.
• Ilmakumirenkaat.
• Kuomun korkeutta saa säädettyä.
• Aisaan voi ladata painoa ilman pelkoa rattaiden kippaamisesta.
• Seisovat kasattuna itsekseen.
• Tyylikäs ulkonäkö.

Risuja:

• Selkänojan säätö kyytiläisen jalkojen alla.
• Istuimen suunnan vaihto hankalaa.
• Selkänojan asennot; ylin voisi olla pystympi ja alin makaavampi.
• Kuomu ei kovin suojaava ja korkeussäätö “falskaa” välillä.
• Jalkatuen puute.
• Turvakaaren saa vain istuimen ollessa kasvot menosuuntaan.
• Pitkähkö paketti kasattuna.
• Kasauslukko onneton muovinen klipsu, joka menee helposti rikki.
• Pieni ja hankalakäyttöinen tavarakori.
• Jousitus voisi olla parempikin.
• Aika raskaat keulia.
• Ei heijastimia.

Huh, muutto ja sen mukanaan tuoma kaaos alkaa hiljalleen olla selätetty! Tai no, ei uusi koti vielä täysin järjestyksessä ole, mutta täällä sitä kuitenkin on elelty nyt reilu pari viikkoa. Mulla taisi jälleen kerran olla vähän ruusuiset mielikuvat kaikesta ja pakko todeta, että onhan 40 neliötä kolmen hengen perheelle + kissalle aika hitsin vähän – varsinkin kun tänne pitäisi kohta sujauttaa joukkoon vielä yksi vauvakin varusteineen. Pari huonekalua on jo kiikutettu pois, nyt pohdinnassa mitä tehdä mm. sohvan (ihan liian massiivinen), ruokapöydän (sekin saisi olla inan pienempi) ja kirjahylly-/säilytyssysteemin (missä vaiheessa meille on kertynyt niin paljon leluja?) kanssa. Täytynee piipahtaa jossain kierrätyskeskuksessa tai vastaavassa, jospa sieltä löytyisi jotain sopivia ratkaisuja ongelmiin.

Kuluneen kahden viikon aikana olen…

…ollut loppu niin fyysisesti kuin henkisesti – ja niin turvoksissa ettei tosikaan. En edes tiennyt, että jalat voi tuntua siltä kuin ne olisi pumpattu täyteen vettä ja poksahtamaisillaan.

…purkanut laatikoita, täyttänyt kaappeja, pähkäillyt tavaroiden edes jotenkin järkeviä paikkoja sekä ihmetellyt mistä tätä tavaraa oikein riittää – ja tarvitaanko me muka kaikkea.

…palannut kesälomalta töihin ja mm. tutustunut uuteen ruokapaikkaan jokirannassa. Ruoka ei muhun ihan täysillä iskenyt, mutta sisustuksesta tykkäsin kovasti.

…juhlinut ystävän pyöreitä vuosia Navettapileissä Mannin navetalla; kivat kekkerit mukavan erilaisessa miljöössä.

…saanut yhden kummilapsen lisää. ♥

…vaihtanut auton isompaan ja uudempaan. Nyt kelpaa huristella nelihenkisenä perheenä tuplarattaat kyydissä!

…jäänyt töistä äitiyslomalle. Viimeisenä päivänä piti tietty viedä työkavereille kakkua.

…käynyt tutustumassa uuteen ihanaan lastentarvikeliikkeeseen Forumissa; aiheesta tulossa postaus lähiaikoina.

Mitäs sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu?

Muuttoon on aikaa pari päivää ja kaaos kotona on taattu. Tässä kohtaa raskautta (rv 34 alkoi justiinsa) kyllä huomaa niin iltaisin kuin aamuisinkin, ettei paljoa ole ehtinyt aloillaan istuskella. Jalkapohjat tuntuvat koko ajan siltä kuin olisin kipittänyt vähintään puolimaratonin, varmaan kun kotona kaappien ja muuttolaatikoiden väliä ravatessa tulee oltua lähinnä paljain jaloin eikä kengät jalassa. Mahalla alkaa olla kokoa eikä kumartelu ole niin helppoa, puhumattakaan siitä että käsistä lipeää vähän väliä jotain lattialle. Onneksi mulla on innokas 2,5-vuotias apuri, joka useimmiten nostelee pyynnöstä mitä äiti taas onkin onnistunut pudottamaan. Viime raskaudesta säästämäni tukivyö on ollut pelastus, ilman sitä häärätessä vatsa tuntuu raskaammalta ja kipeytyy herkemmin.

Vauva vähät välittää jatkuvasta jaloilla olemisesta ja liikkeestä, intoutuu vain välillä muljaamaan niin että mahanahka senkun heiluu. Kävin alkuviikosta neuvolassa ja terkkari oli sitä mieltä, että tyyppi olisi kääntynyt pää alaspäin. Varovaisen toiveikkaana pidän siis peukun pystyssä, että näin tosiaan olisi – ja ettei hän keksi yhtäkkiä käännähtää toisinpäin. Ensi viikon loppupuolella tarkistetaan tilanne uusiksi, siitä sitten riippuu onko synnytystapa-arvio ihan vaan neuvolalääkärillä vai pitääkö suunnata äitiyspolille.

Eilen illalla mies soitti iloisen puhelun tulevasta kodistamme: makuuhuone on valmis! Kävin illalla tsekkaamassa miltä näyttää ja hitsin hyvältähän se, vaikka esim. seinien tasoitustöihin tapettien poiston jälkeen ei riittänyt aika kuin pahimpien kohtien suhteen. Itse en ole asunnolla tehnyt tällä viikolla muuta kuin sutinut yhden seinän kalkkimaalilla pariin otteeseen, se olikin varsin mielenkiintoista puuhaa. Valitsemani värisävy on aika lailla täydellinen, mutta pensselin ostossa menin kyllä aivan metsään. Kaikissa ohjeissa kehotettiin hankkimaan seinän maalaamista varten iso pehmeä suti ja kaupan hyllyrivistöjen edessä tovin ihmeteltyäni päädyin tuollaiseen keskihintaiseen, 12 cm leveään sutiin. Leveys ei sinänsä tuottanut ongelmia, mutta paksuus kyllä – ohuempi olisi ehdottomasti ollut toimivampi vaihtoehto. Pensselistä myös irtosi karvoja seinään kummallakin maalauskerralla, ensimmäisellä täyspitkiä ja toisella katkenneita. Aika surkeaa laatua siis.

Kaksi kerrosta valkopohjainen seinä tosiaan vaati kalkkimaalia, ensimmäisen kerroksen jälkeen valkoinen paistoi vielä hieman läpi joistain kohdin. Toisen kerroksen jälkeen olin oikein tyytyväinen ja mieskin kehui, että kivalta näyttää. Koitan muistaa vilauttaa lopputulostakin myöhemmin, kunhan pääsen kuvaamaan seinän sopivassa valossa. Huomenna pitäisi ekat romppeet saada alta pois varastoon ja lauantaina heti aamusta alkaa huonekalujen siirto uuteen kotiin. Pyykkikone muuten ehti tulla jo alkuviikosta, vaikka perjantaina sitä tilatessani toimitusaika oli vielä avoin. Kerrankin tällainen erittäin positiivinen yllätys!