AvainsanaJänskätys

Ohopsansaa, siitä on jo kolme viikkoa kun viimeksi olen jotain täällä blogin puolella kirjoitellut. Elokuu on ollut aikamoisen kiireinen ja päässä on pyörinyt enimmäkseen yksi asia, nimittäin syksyn uusia kuvioita työrintamalla. Instassa paljastinkin alkukuusta, että aloitin nyt ensimmäisen kauteni NOSH-edustajana – vähänkö jännää! Mun ei ole mahdollista tehdä mitään keikkahommia tms. päivätöihini, joten mennä tempaisin sitten tällaisen pienen sivuduunin tähän hoitovapaan virikkeeksi. Kun ei muuten ollut tarpeeksi ohjelmaa päiviin… ;)

LUNA collegemekko & OLO II trikooleggings.

Tämä edustajuuden aloitus on vienyt ihan hulluna aikaa; on ollut ties mitä kaikkea mietittävää, päätettävää, järkkäiltävää ja selvitettävää. Toiminimihän mulla oli jo ennestään (täytti itse asiassa 10 v. huhtikuussa!), joten se puoli yrittäjyydessä oli ja on onneksi suht selvää. Lisäksi on sitten ollut tarvikkeiden hankintaa, esittelymalliston täydentämistä, itsensä markkinoimista, vaatekutsujen sopimista, syksyn aikataulujen suunnittelemista. Ja koska olen joissain asioissa lievästi perfektionisti, niin vasemmalla kädellä tekeminen ei ole ollut vaihtoehto vaan täydellisyyttä tavoitellaan. Olen mm. potenut henkarikriisiä ja käyttänyt ihan liikaa aikaa sen miettimiseen, mitkä henkarit sekä näyttäisivät parhaalta että olisivat toiminnallisuudeltaan (vaatteet näyttävät hyvältä eivätkä putoile) ja ominaisuuksiltaan (kevyet, vievät vähän tilaa) ne kaikista parhaat… Lopullinen päätös on muuten vieläkin tekemättä, jahkailija kun tuppaan olemaan.

PILKKU t-paita & GROOVE trikoohousut

Olen niin onnekas, että mulla on lähipiirissä edustajaystävä, jolta olen saanut monia kullanarvoisia vinkkejä tähän alkuun ja paljon myös ihan konkreettista apua. En voi kylliksi kiittää! Hän myös osittain vaikutti siihen, että ylipäänsä innostuin keväällä hakemaan edustajaksi. Muutama vuosi sitten olisin tuskin povannut itsestäni myyntiedustajaa yhtikäs mihinkään ja edelleen hetkittäin kyseenalaistan toimintani sellaisilla voi apua -ajatuksilla, mutta pääasiassa olen tähän asti ollut tosi hyvällä fiiliksellä ja varsin innoissani koko hommasta. Ihanaa kun saa kohkata vaatejuttuja tällä tavalla työksi! Jotenkin kummasti musta on myös vuosien varrella kuoriutunut semi-sosiaalinen tapaus, joten myös se vaatekutsuilla toisten aikuisten kanssa sosialisoituminen on erittäin tervetullut hengähdyshetki kotiäitipäivien keskelle.

KUKINTO taskutunika & OLO II trikooleggings.

Pääpointti tässä työssä tosiaan on vaatteiden esitteleminen kutsuilla, ihan kenen tahansa olohuoneessa (tai vaikka työpaikan taukohuoneessa) millaisella kokoonpanolla tahansa. Mitään ostopakkoa ei ole kellään, joskin kutsujen järjestäjä saa itselleen tapahtumaan ostosrahaa, joka ehdottomasti kannattaa hyödyntää. Itse tutustuin tällaiseen konseptiin kolmisen vuotta sitten ja sen jälkeen olenkin pitänyt just Nosh-vaatekutsuja useamman kertaa niin yksin kuin jonkun kanssa kimpassa. Olen kovasti tykännyt siitä, että saa hyvän syyn kutsua kaverit kylään ja samalla voi sovitella läjän vaatteita ilman sovituskopissa hikoilua. Ja mikä parasta, paikalla on yleensä useampi makutuomari! Asukuvista voinee päätellä päätellä, että Nosh on ollut yksi luottovaatemerkeistäni viimeiset pari vuotta. Arvostan laatua ja kestävyyttä kuin myös ekologista ja eettistä valmistusta (lue lisää Noshin vastuullisuudesta mikäli aihe kiinnostaa) niin omassa kuin lastenkin vaatekaapissa. Seison siis jo ihan omakohtaisten kokemusteni perusteella tukevasti Noshin tuotteiden takana.

KAISLA hupullinen tunika.

Kaiken muun ohella myös sosiaalisen median käyttötaitoni ovat kaivanneet hieman päivitystä. Lasten jälkeen olen laiskistunut esimerkiksi omien Facebook-kuulumisteni suhteen ja keskittänyt somepäivitykseni lähinnä Instagramiin, jota taas en ole yhdistänyt millään lailla Fb-minääni. Pyörittelin jonkun aikaa vaihtoehtoja miten toimia jatkossa päätyen lopulta siihen, että Nosh-jutut saavat sujahtaa vanhaan tiliini muiden aiheiden sekaan ja laajempi markkinointi keskittyy Fb-ryhmääni. En siis jatkossakaan tule Instaan re-postaamaan mainoskuvia yms. vaan Nosh on siellä mukana enemmänkin fiilistelypohjalta ja yhtenä elämän osa-alueena siinä missä kaikki muukin. Mutta se tässä nyt kävi, että ikään kuin virallisesti tulin kaapista ulos Insta-tilini kanssa. :D Ja voi olla, että myöhemmin joudun miettimään uusiksi myös blogiminäni tilanteen.

MILA t-paita & CINDY jeggings.

Somesisältöä suunnitellessani olen päässyt herättelemään uinuvan harrastukseni valokuvauksen. Kuopuksen vauvavuosi on ollut jotenkin niin hektistä, että kamera on joutunut pölyttymään laatikossa pitkiäkin aikoja, joten nyt oli ihanaa kaivaa se taas esiin ja räpsiä omia sovituskuvia syysvaatteista. Mahtaako kaverit kohta enää uskaltaa treffata mua, kun nakitan ne joko kameran taakse tai eteen… :P Kuvissa on tosiaan syksyn uuden NOSH Women -malliston vaatteita, koko malliston voi käydä kurkkaamassa lookbookista. Uutuudet ovat toistaiseksi myynnissä vain meidän edustajien kautta eli kommenttia tai viestiä tänne päin, mikäli haluat jotain tilata oman garderobisi jatkoksi. Toki muutenkin kannattaa aina tehdä Nosh-tilaukset edustajan kautta, jotta pääsee osalliseksi myös NOSH klubin kuukausittain vaihtuvista klubieduista – ja siinä sivussa tukee pienyrittäjyyttä. ♥

Liity ihmeessä mukaan mun NOSH-jengiin, niin pysyt kätevästi kärryillä mitä kaikkea kivaa Noshilla on tarjota! Mieluusti ajelen Varsinais-Suomen alueella luoksesi rekkini kanssa mikäli kutsujen pitäminen kiinnostaa, mutta myös yksittäiset tilaukset – vaikka ihan pienetkin – ovat oikein tervetulleita. Ja hei jos jäi mielen päälle jotain kysyttävää tai muita ajatuksia, niin kommenttiboksi on avoinna.

(Kaksi ekaa kuvaa otti lahjakas Jenni – kiitos!)

Viikko 44: Mulla oli viikonloppuna pitkästä aikaa useampi tunti lapsivapaata, kun osallistuimme siskon kanssa Helsingissä Indiedaysin päivätapahtumaan.

Apulanta – Kunnes siitä tuli totta [2015]

No niin, vihdoin synnytyskertomusta kehiin! Siinähän kävi lopulta niin, että laskettu päivä tuli ja meni eikä mikään viitannut synnytyksen alkamiseen. Rv 40+3 kävin äitiyspolilla kontrollissa ja perätilan takia synnytys päätettiin käynnistää paria päivää myöhemmin. Eräänä tammikuisena keskiviikkona sitten köröttelin bussilla TYKSiin aamuruuhkan aikaan miettien, että muut tässä menevät töihin tai kouluun – ja mä synnyttämään. :) Puoliskolla oli tuolloin iltavuoroviikko, joten annoin hänen nukkua aamulla kun tuo liikkuminen kätevästi onnistui julkisillakin.

Yhdeksältä pääsin lääkärille ja käynnistys aloitettiin lääkkeettömästi ballongilla. Aamupäivän lähinnä hengailin ja odotin (sekä tutustuin viereisellä paikalla olevaan kaimaani), lounaaseen mennessä supistukset olivat muuttuneet selkeästi kivuliaiksi. Puolisko kävi moikkaamassa mua ennen työvuoronsa alkua ja pohti mun supisteluirvistelyä katsellessaan, kannattaako hänen edes lähteä töihin; mä olin vaan että juujuu ei tässä vielä mitään. Iltapäivällä puoli kolmen pintaan alkoi lorahdella lapsivettä, mutta hätää ei kuitenkaan ollut, sillä ballongin ollessa paikallaan ei napanuora pääse luiskahtamaan ulos. Joskus ennen viittä sisko tuli osastolle pitämään mulle seuraa ja kantoi mulle päivällisen huoneeseen. Olin hetkeä aiemmin saanut jonkun ihmeen pahoinvointikohtauksen ja yökännyt koko mahalaukkuni sisällön, joten nälkä kurni vatsassa.

Ennen syömistä päätin vielä käydä vessassa ennen ja tietysti sillä reissulla sitten ballonki tuli ulos. Kätilö tarkisti kohdunsuun olevan 3 cm auki, sen jälkeen supistuksia rupesi tulemaan säännöllisemmin ja ne sattuivat aika pirusti. Sisko soitti vähän ennen puoli kuutta miehelleni, että voisi lähteä tulemaan. Ähisin kivusta ja kysyin kätilöltä jotain kivunlievitystä, mutta osastolla ei kuulemma oikein lämpöpussia kummempaa vaihtoehtoa ollut saatavilla – tarvittaessa voitaisiin miettiä, josko pääsisin jo saliin ilokaasun ääreen. Yhtäkkiä klo 17.45 mulle tuli kamala tarve ponnistaa ja hälytettyäni kätilön huomattiin että kas, kohdunsuu oli täysin (10 cm) auki.

Johan alkoi tulla porukalle vipinää kinttuihin! Onneksi sisko oli paikalla ja sai lähteä mukaan synnytyssaliin; puhelin ja kamerakin tulivat mukaan, kun tajusin siinä tohinassa pyytää häntä nappaamaan ne. Miestä ei näkynyt vieläkään, joten sisko soitti uudestaan, ettei kannata enää osastolle mennä vaan suoraan saliin. Klo 17.55 oltiin salissa, jossa hyöri niin kätilöä, lääkäriä, kandia kuin kätilöopiskelijaakin. Kanyylin laitto epäonnistui ja laittaja huuteli haluaisiko joku muu tulla kokeilemaan… Hetken päästä sain luvan tunnustella ponnistamista kylkimakuulla ennen kääntymistä selälleni jalat ylös tuille, ymmärtääkseni perätilasynnytyksissä se on ainoa vaihtoehto asennolle.

Pari supistusta meni ennen kuin tajusin miten oikein kannattaa ponnistaa. Kipu on jotain ihan uskomatonta ja supistusten välissä mulle iskettiin suun eteen maski, happea hengittämisen tueksi. Olin jo täysissä ponnistuspuuhissa miehen viimein saapuessa, muistan vieläkin sen helpotuksen nähdessäni hänen astuvan ovesta. Montaa kertaa en siinä sitten ehtinykään ponnistaa, kun klo 18.14 vauva putkahti maailmaan. Näin jalkojeni välistä pienen harmahtavan raajan, mutta hetken oli ihan hiljaista ja ehdin vähän hätääntyä, kunnes huoneen täytti kunnon rääkäisy. Sitten vauva nostettiin mun mahalle ja kysyin kumpi se on, vastaukseksi saimme että niin katsoiko joku. :D Tyttöhän sieltä tosiaan tuli, kuten itse alusta asti epäilinkin.

Hetken päästä piti vielä ponnistaa jälkeiset, vauvan jälkeen se oli aika helppo nakki. Lopuksi tarkistettiin vielä “vahingot”, pari pientä nirhaumaa mutta tikkejä ei tarvittu yhtäkään. Synnytys oli tosiaan nopea sitten kun se lähti kunnolla käyntiin, papereissa kokonaiskestoksi on merkitty 1:25. Ponnistusvaihe oli 9 minuuttia, mies siis ehti paikalle kreivin aikaan! Kooltaan tyttäremme oli pieni ja siro: 2930 g, 49 cm, päänympärys 34,5 cm. Vauva oli jonkun aikaa rinnalla, kunnes kätilö otti hänet putsattavaksi, mitattavaksi ja punnittavaksi. Sen jälkeen neiti pääsi tuoreen isän paidan sisälle lämpimään, mä kävin suihkussa ja söin saliin tuodun tarjottimen tyhjäksi.

Näin jälkikäteen olen todella onnellinen, että luotin vaistooni ja halusin perätilasta huolimatta kokeilla synnytystä alateitse. Olin etukäteen toivonut mahdollisimman vähäistä kivunlievitystä, mutta enpä arvannut etten ehtisi sellaista saamaan lainkaan… Tottakai synnytys sattui, aivan prkleesti – yllättävän nopeasti kaiken sen kivun kuitenkin unohti, kun vauva oli siinä. Myös palautuminen oli nopeaa ja mietin kaksi viikkoa myöhemmin, ettei enää oikeastaan edes tuntunut siltä että olisi synnyttänyt (pois lukien jälkivuoto, maharöllö ja noh, vauva). Toki jokainen synnytys on erilainen, mutta tämän ensimmäisen kokemuksen perusteella valitsisin alatiesynnytyksen uudestaankin oli perätilaa tai ei.

Bebe syntyi siis keskiviikkoiltana ja sairaalassa olimme sunnuntaihin saakka. Oltaisiin päästy jo lauantaina kotiin, mutta halusin saada imetyksen kunnolla käyntiin ennen kotiutumista. Maito nousi perjantain ja lauantain välisenä yönä, ja se yksi lisäpäivä asiansa osaavien opastuksessa oli erittäin hyvä tsemppi kotielämää varten.

Jokohan se kesä vihdoin alkaisi kunnolla? Kaipaan hellelukemia hipovia lämpötiloja, ei mitään överikuumaa siis vaan sellaista sopivaa. Turussa kuitenkin on aina tuo ah niin ihana merituuli läsnä, niin tällaiset +20°C kelit eivät usein tunnu edes lämpimiltä. Tai ehkä mä vain olen onneton vilukissa, nimim. pyöräillessä takki visusti ylös asti kiinni kun muut tulevat vastaan t-paidoissa ja shortseissa. Vetoan siihen, että pyörän selässä tuuli tuntuu paljon vilpoisemmalta kuin kävellessä – hiki tulee vasta kun pysähtyy.

Viime viikolla satoi pariin otteeseen sieltä kuuluisasta Esterin takapuolesta. Jossain lähiseudulla oli tainnut rakeitakin ropista maahan sadekuuron jälkeen. Seisoin meidän pienellä parvekkeella (ei lasitettu) ja kuuntelin sateen kohinaa auringon paistaessa samaan aikaan. Taivaan hanojen sulkeuduttua kipitin hetken pitkin pihamaata kamera kädessä, sateenkaarta ei harmikseni näkynyt missään. Enjoy the kuvapläjäys!

Mieli rupeaa olemaan aika lomamoodilla jo, ajatukset ei tahdo pysyä kasassa. Toimistossa istumisen sijaan tahtoisin haahuilla aurinkoisilla kaduilla vailla päämäärää, katsoa mitä vastaan tulee. Käsittämätöntä kyllä, enää tämä ja ensi viikko töitä ja sitten heitän hyvästit työpisteelle kokonaiseksi kuukaudeksi. Neljä viikkoa, 28 päivää, 672 tuntia. Vapautta. Ei sen tarkempia suunnitelmia, vain tyhjiä lomapäiviä. Voi apua!

Ladytron – Light & Magic [2002]

1. Värjäsin pari päivää sitten hiukset, mutta ne näyttävät aika samalta kuin ennenkin. Hivenen ehkä punaisempaa ruskeata nyt, pääasia oli että maantienharmaan juurikasvun sai piiloon.
2. Tarvitsisin lauantaiksi muutaman digikuvan teetettyä, mutta jopa monivuotinen vakiopaikkani oli lisännyt hintoihinsa käsittelymaksun. Tästä järkyttyneenä keskeytin tilaukseni enkä tiedä miten ratkaisisin ongelman, tulostintakaan kun mulla ei ole.
3. Leikin jälleen opiskelijaa ja lähden tänään illalla Lemmenlautalle. Linnan juhlat -teemaan sopiva asu löytyi pääasiassa omasta kaapista, loput osat lainasin siskolta. Toivottavasti jalat kestävät illan verran korkokenkiä, huomista varten taidan ottaa jotkut matalammat popot.
4. Huomisen päivän vaatetus on vielä miettimättä, jaiks. Alun perin suunnitelmissa oli laittaa tekonahkashortsit jalkaan, mutta taidan sittenkin päätyä paljettihameeseen. Kun vain vielä keksisi jotain mitä laittaa hameen seuraksi.
5. Ennen risteilylle lähtöä ehtii kuitenkin tapahtua vielä jotain, joka jännittää mua jo etukäteen. Kyseessä ei ole mikään maailmaa mullistava juttu, mutta mulle henkilökohtaisesti se on aika iso askel. Palataan aiheeseen tuonnempana. EDIT: tapahtuukin vasta myöhemmin, olin vähän sekaisin päivissä…
6. Loppuviikko mulla on aika täyteen varattu eikä koneella varmaan ehdi pahemmin istua. Blogin pariin palailen todennäköisesti ja toivottavasti viimeistään sunnuntaina. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille siis!