AvainsanaKipeänä

Lomalta moi! Täällä sitä lojutaan kotona flunssaisena – taas vaihteeksi. Heräsin maanantaina ensimmäiseen lomapäivään kurkku kipeänä, päivällä alkoi aivastelu ja illan vietinkin tiiviisti nenäliina toisessa kädessä. Ehkä tämä on joku stressinpoistoflunssa?! Toivon ainakin että menisi äkkiä ohi; viime yönä pystyin jo nukkumaan ilman että nenä meni tukkoon, joten toivoa on. Onneksi sää on ollut sateinen niin ei harmita ihan niin paljoa, ettei pääse nauttimaan lomasta ulkoilmassa…

Tässä välissä on hyvä ottaa läjä viime aikoina kuvattuja luonto-otoksia. Kuvien takana ei ole sen kummempaa tarinaa, kunhan olen räiskinyt menemään. Valokuvaaminen inspiroi tällä hetkellä aika lujaa, tahtoisin vain heilua tuolla jossain kamera naaman edessä. Näistä tykkään varsinkin noista sorsakuvista, yllätyin ihan miten kivasti sain siivekkäät ikuistettua!

Kuvauspaikat järjestyksessä: Turku, kotikoti, Tampereen Sorsapuisto, Kangasala. Useimmiten kameran rungossa on kiinni 35 mm f/1.8 ihan vain helppoutensa ja hyvän jälkensä perusteella; se on sellainen loistava perusobjektiivi, toimii monissa tilanteissa eikä zoomausmahdollisuuden uupuminen haittaa. Kun kaipaan zoomia, tilalle vaihtuu D90:n mukana tullut 18-105 mm f/3.5-5.6 VR, joka on toimiva perusputki sekin mutta hivenen painava pidempään mukana kantamiseen (mun hartiat menee jumiin turhan herkästi). Sitten on vielä ns. kunnon valokuvaamiseen 70-300 mm f/4-5.6D ED, jonka piirtoa jaksan ihastella aina uudestaan.

Yllä olevassa kuvakavalkadissa on käytetty itse asiassa kaikkia em. linssejä: ensin 35-millistä, sitten järeämpää zoomia ja viimeinen ruutu vielä perusputkella. Mietin välillä, että kaipaisin jotain lisää/erilaista tuohon objektiivisettiin lisäksi mutten ole tullut mihinkään tulokseen mitä se jokin olisi. Puhumattakaan siitä, että vähänkään paremmat objektiivit maksavat hunajaa. Myös rungon päivitys on alkanut houkuttaa, mutta epäilen syvästi että taival D90:n kanssa jatkuu vielä pitkään. Kun ei noita lottovoittojakaan ole täällä päin näkynyt.

Viikate – Petäjäveräjät [2012]

Juhannuksesta tuntuu olevan pieni ikuisuus, mutta todellisuudessa sehän oli vasta viime viikolla! Hui miten pitkältä kulunut viikko tuntuikaan, kun olin suurimman osan ajasta sairaslomalla – ja ainakin TYKSissä aika tuntui pysähtyneen, kun odottelin tuntitolkulla labratuloksia. Nyt alan olla taas elävien kirjoissa vatsakipujeni kanssa, viimeisin lääkärireissu selvensi ettei ongelmana ollutkaan se mikä aiemmin oli diagnosoitu ja jos labrakokeita on uskominen, kaiken pitäisi olla kunnossa. Erään nettisurffailuhetken päätteeksi sitten totesin, että kipulääkkeiden napsiminen ja lääkärissä ravaaminen loppui tähän – syyllinen kipuun olen todennäköisesti minä itse ja omat valintani ruokatottumusten suhteen. Ensimmäisenä testissä sokerin minimointi ruokavaliossa ja säännöllistä liikuntaa vaikka väkisin. Ja kas kummaa, kivut ovat vähentyneet huomattavasti. No, nyt mulla ainakin on paras syy olla mussuttamatta herkkuja jatkuvasti.

Niin se juhannus. Päätimme miehen kanssa viettää kerrankin juhannuksen kaupungissa, kun ei sellaistakaan ollut koskaan tullut testattua. Aattona saimme seuraksi Mian ja Aleksin, joita ei myöskään houkutellut mökkimaisemat taikka maaseudun rauha. Cityjuhannus korkattiin kuohuvalla, vieraiden valitsema Valdivieso Sparkling Rosé Sec sopi tilanteeseen täydellisesti eikä viinissä ollut moitteen sijaa. Olen selkeästi pääsemässä vihdoin eroon teini-iän traumoista roséviinejä kohtaan. ;)

Juhannusaaton sää oli mitä mahtavin, joten alkuillasta hengailtiin läheisellä nurmialueella mölkyn kera. Voitin ensimmäisen kierroksen viimeisellä mahdollisella heittokerralla täydellisellä tuuriheitolla! Kulta ei meinannut uskoa silmiään, kun oli jo niin varma voitostaan.

Seuraavaksi vuorossa oli murkinaa kurniville mahoille. M&A olivat tuoneet mukanaan söpön pienen limenvihreän pallogrillin, jonka ääreen talon nurkalle miesväki istahti grillaamaan. Itse odotin kuola valuen halloumia, parsaa sekä folion sisällä pehmennyttä valkosipulia. Namnam!

Just ja just riitti keittiön pöydällämme tila, kun kaikki oli valmista nautittavaksi. Suut kävivät ja mahat täyttyivät, ruoka oli herkullista ja sitä oli todellakin tarpeeksi. Syömisen jälkeen oli pakko ottaa hetki iisisti, kunnes nappasimme uuden pullon kuohuvaa mukaan ja suuntasimme vielä toviksi ulkoilmaan. Tosin tuo “tovi” muuttui tosin pariksi tunniksi, kun päädyimme junaraiteille vaeltelemaan – tulipahan taas yksi suunta lähihoodeista selvitettyä.

Illalla yritimme vielä pelata krokettiakin, mutta nurmialueet oli lähipäivinä jätetty ajamatta ja ruoho oli armotta liian pitkää. Höh. Turun kaupunki ei taida kovin innokkaasti puistojaan hoitaa, kun lyhyttä nurmea ei tunnu näkyvän oikein missään?! Hursomhelst, cityjuhannus ei ollut lainkaan huono vaihtoehto – ainoastaan saunaa jäin hieman kaipaamaan. (Juhannuspäivänä olisin tosin voinut saunoa kotikotona siellä käydessäni, mutta silloin taas oli vatsakivut sitä luokkaa että otinkin päikkärit sohvalla.) Tällainen juhannus jatkoi vappuaaton linjaa, ehkä me lopulta päädytään viettämään joulukin kaupungissa…

Kaksio – Lähikuvia [2004]

Sairaslomalla jälleen, eilen sentään kävin kokeilemassa töissä josko vatsa kestäisi istumisen. Ei kestänyt, joten lääkärin kautta kotiin napsimaan lisää kipulääkkeitä. Tänään nukuin pitkään ja olen koittanut ottaa todella rauhallisesti, mikä näyttäisi toimivan. Huomenna suuntana onkin sitten työpaikka tai TYKS riippuen siitä mikä vatsan tilanne on – viikko sitten diagnosoitu neste vatsaontelossa pitäisi kadota suunnilleen viikossa. Pidetään peukkuja, alkaa meinaan olla hippasen rasittavaa kun välillä maha sattuu siihen malliin ettei pysty kunnolla olemaan.

Asiasta kukkaruukkuun, kirjaimellisesti: katsokaa mikä meillä on keittiössä! Oranssi gerbera ei sinänsä ole mikään ihme, mutta oottakaas kun kerron koko tarinan.

Ostin keskellä pimeintä talvea toimistolle purkkigerberan ilahduttamaan työntekoa. Eihän ne kukat tietenkään kestäneet kauaa ja nuputkin kupsahtivat ennen kuin ehtivät puhjeta. Pääsiäisenä olin viikon lomalla eikä kukaan tajunnut antaa kasville vettä, joten loman jälkeen mua odotti työpöydällä nuupahtanut, täysin kuivalehtinen gerbera. Kiikutin turnipsin kotiin ja iskin keittiöön ikkunalaudalle, nypin kuivuneet lehdet pois ja kastelin silloin kun muistin. Valon lisääntyessä mullasta alkoi työntyä lehtiä ja gerbera muistutti jälleen elävää kasvia.

Pari viikkoa takaperin kiljaisin huomatessani lehtien juurella kukannupun, ja muutamaa päivää myöhemmin oranssi kukka kurotteli kohti valoa! Hauskinta tässä on se, etten ole kertaakaan antanut kasville mitään lannoitetta, vaikka jostain muistan lukeneeni että gerberaa saisi lannoittaa parikin kertaa kuukaudessa. Ilmeisesti tämä yksilö tykkää keittiön olosuhteista niin paljon että kukkii siitä huolimatta.

Isoveli – 2012 [2012]

Suunnittelematon blogihiljaisuus johtui yllättävästä sairaslomasta, jonka aikana olen pyrkinyt pitämään koneella istumisen minimissään. Viiltävä vatsakipu kun ei ole se mukavin seuralainen dataamiseen… Saa nähdä pääsenkö ensi viikolla palaamaan työpöydän ääreen vai pitääkö mennä uudestaan lääkärin muljattavaksi, vatsa oikuttelee edelleen ja kipulääkkeillä mennään tunti kerrallaan. En ole koskaan pitänyt siitä että kukaan koskee mahaani ja tällä viikolla sitä on paineltu ja survottu useampaan otteeseen. Ynnnngh.

Jätetään sairaskertomus siihen ja palataan ajassa parisen viikkoa taaksepäin. Tämän vuoden festarikesä tuli avattua kesäkuun toisena viikonloppuna Saaristo Openissa, joskaan jatkoa ei ole kovinkaan paljoa tulossa. Kaarinassa järjestetty kaksipäiväinen Saaristo Open oli sekä itselleni että seuralaiselleni Felinelle uusi tuttavuus, jonne meidät houkutteli tänä vuonna paitsi mukava artistikattaus, myös läheinen sijainti. Mikäs sen parempaa kuin päästä illan festaroinnin jälkeen helposti ja nopeasti kotiin nukkumaan!

Saaristo Open – perjantai 8.6.

Perjantaina emme pitäneet kiirettä festarialueelle ehtimisen kanssa ja saavuimme paikalle lähempänä kahdeksaa, jolloin kuulimme vielä loppuosan Elokuun keikasta. Aurinko paistoi mukavasti, joten loikoilimme anniskelualueen nurmikolla niin kauan kuin paistetta riitti. Auringon kadottua horisonttiin oli yllättävän kylmä, lavan edessä nurmi tuntui kostealta ja todella kylmältä. Harmiteltiin kun ei tajuttu ottaa minkään sortin hanskoja mukaan, olisivat meinaan olleet tarpeen.

Dr. Albania kuunneltiin vielä retkihuovan päältä, Alexandra Stania varten siirryttiinkin sitten lavan edustalle. Alexandran musiikki oli menevää, mutta setti harmillisen lyhyt: ehkä viitisen kappaletta. Ja uusimman hittinsä jätti vieläpä esittämättä. Hihiteltiin vähän neidon superlyhelle mekolle, jota laulaja nyki vähän väliä alaspäin. Persikkainen väri yhdistettynä mustaan nahkaliiviin tosin oli aika jees!

Auringon värjätessä iltataivaan lavalle astui lapsuudensuosikkini Kaija Koo, jonka vihdoin ja viimein näin livenä. Se keikka hypittiin ja pompittiin ja laulettiin mukana – eikä tullut kylmä. Illan viimeisenä esiintyjänä lavalle nousi supernainen Samantha Fox, jota ei meinannut erottaa 20 vuotta nuoremmista taustatanssijoistaan. Timmi kuosi, todellakin.

Saaristo Open – lauantai 9.6.

Sateinen festarilauantai käynnistyi jo heti iltapäivällä sillä parhaalla eli tietystikin Viikatteella. Viikonlopun ainoa keikka, joka kuunneltiin aivan lavan edustalla. Porukkaa kerääntyi paikalle loppupeleissä aika paljon, ehkäpä Kouvolan pojat saivat houkuteltua vanhempaa festarikansaa ajoissa paikalle tihkusateesta huolimatta.

Viikatteen setti oli samantapainen kuin pääsiäisen klubikeikalla, joskin festaritapaan hitusen lyhyempi. Keikan aikana kuultiin paljon Petäjäveräjät-materiaalia, minkä lisäksi ilmoille pärähti mm. Pohjoista viljaa ja Tanssi. Viimeisenä kuultiin tuttu veisu Kuu Kaakon yllä.

Kotimaisella otteella jatkettiin ja seuraavaksi lavan otti haltuunsa Apulanta. Apis soitti niin uusia kuin vanhojakin biisejä, ihan uusimpia en edes tunnistanut kun en ole saanut aikaiseksi hankkia keväällä julkaistua lättyä. Itseäni hämäsi Tonin taustalla näkyvä kosketinsoittaja, joka myös lauloi useimmissa kappaleissa. Wikipedia osasi kertoa kiertuemuusikoita olevan yhtyeen riveissä useampiakin, olen näköjään tähän asti pitänyt ennemmin korvat auki kuin silmät.

Apulannan jälkeen Yö veti erikoispitkän keikan, sen aikana kävimme syömässä aurajuustolohta (jossa ei ollutkaan aurajuustoa kun se oli loppu) ja hengailimme anniskelualueen pöytien ääressä. Vettä tuli taivaalta välillä enemmän välillä vähemmän, ja ympärillä örvelsi humalaista festarikansaa ikähaarukalla 30-60. Nice. Yön poistuttua lavalta loppuilta oli pyhitetty ulkomaisille esiintyjille, ensimmäisenä lavalle tulivat rokkipapat aka Uriah Heep. Kyllä ne vaan hyvin jaksaa painaa menemään edelleen.

Lauantain kruunasi pääesiintyjä Within Temptation, jonka lavakilkkeitä rakenneltiin ja testailtiin hyvä tovi. Aikamoinen spektaakkeli olikin muihin esiintyjiin verrattuna! Värimaailma vaihtui yhdestä toiseen täysin erilaiseen, oli taustaefektejä ja savua ja ties mitä. Kappaleiden välissä näytettiin videoita jättimäiseltä screeniltä, synkkiä ja vähän ahdistaviakin. Vanha hitti Stand My Ground sai mut muistamaan hetken Ruisrockista v. 2005: juuri tuon biisin jyllätessä hyppäsin silloin benjin. Ja oi että, miten upea mekko laulaja-Sharonilla oli yllään! Hopeaa, tylliä ja epätasaista helmaa yhdistettynä pitkiin maiharityyppisiin kenkiin. ♥

Yhteenveto

Saaristo Open oli siisti ja rauhallinen festari verrattuna vaikkapa Ruisrockiin. Festarikansa oli selkeästi vanhempaa ja nuorisoa (sanotaan alle 25-vuotiaita) liikenteessä oli aika harvakseltaan. Oletettavasti tästä syystä anniskelualue oli jättikokoinen koko festarialueeseen nähden ja pääosin porukkaa istuikin anniskelualueella – toisaalta muualla ei mitään istumapaikkoja edes ollut. Ihmisten humalataso oli samanlaista kuin muillakin festareilla, mutta totaaliset känniääliöt puuttuivat oikeastaan kokonaan. Kivalla kesäsäällä Saaristo Open olisi parhaimmillaan, nyt lauantain sadepäivän jälkeen jalat olivat väsyneet seisomisesta ja kroppa jäässä runsaasta kerrospukeutumisesta huolimatta. Voisin silti mennä uudestaankin, kunhan esiintyjäkaarti olisi tarpeeksi houkutteleva.

(Kuvat © Jose & Feline.)

Jepjep, täällä sitä sairastellaan edelleen. Viikonloppuna sentään vielä pysyin jotenkin tolpillani, mutta alkuviikko on mennyt pääosin sohvalla maaten kun sen kummoisempaan aktiviteettiin ei ole kyennyt. Eikä tauti tunnu hellittävän, pahemmaksi vaan menee. Alkuun pahinta oli järjetön kurkkukipu, nyt korvien vihlonta sekä armoton lihassärky. Edes viime syksynä sairastamani keuhkoputkentulehdus + korvatulehdus -kombo ei ollut näin inhottavaa! Eniten ärsyttää tietysti se, että kaikki kivat jutut tällä viikolla menee täysin ohi tämän typerän sairastamisen takia.

Sunnuntaina olin sen verran kuosissa, että hurautettiin kullan kanssa viemään iskälle Yamaha ja tottakai onnittelemaan äiskää valkovuokkokimpun kera. Piipahdettiin koko sakki viemässä hautausmaalle kukkia, syötiin myöhäinen lounas ja sitten me jo lähdettiinkin takaisin Turkuun. Dharma kiehnäsi jaloissa minkä ehti, Miskan iskä oli nähnyt jossain puun juuressa vetämässä sikeitä auringonpaisteessa. Pitäisikin muistaa hankkia kissoille punkkipannat, jos niillä edes muutama verenimijä jäisi tarttumatta turkkiin.

Tjaah, kaipa se on taas aika painua pehkuihin. Uni paras lääke on, vai miten se nyt oli… Paljon ainakin olen nukkunut viime päivien aikana. Huomenna taas lääkäriin, ei tässä kunnossa parane töihinkään mennä muita tartuttamaan. Menisi jo pois, mokomakin ärsyttävä tauti!