AvainsanaKollaasi

Viime viikonloppuna tapahtui tosiaan niin, että sunnuntaina löysin itseni Vantaalta. Sinänsä se ei ollut mikään yllätys, koska ajoin sinne ihan itse ja mukanani oli Peugeotillinen tyttöjä yhdellä hevilettimiehellä lisättynä. Paikka oli Korso, tapahtuma Ankkarock ja sää niin lämmin, että ensimmäiseksi (= sen jälkeen kun Feline oli saanut ostettua itselleen festariarskat) oli käytävä bajamajassa poistamassa sukkikset farkkushortsien alta.

Jenni Vartiaiselle annan ison sydämen! ♥ En ollut neitiä aiemmin nähnyt livenä, mutta aivan varmasti menen keikalle uudestaan tilaisuuden tullen. Jenni oli ihanan energinen ja nätti ja lauloi ihanasti. Niin ja tuo asu, ihan mahtava! Katsoin ensin, että kyseessä on raidallinen maksimekko mutta sitten tajusin, että se onkin housuhame jättimäisillä lahkeilla.

Ei oikeasti, miten kukaan voi olla noin kaunis??!

Jenniä kuunneltiin Felinen kanssa pääasiassa vähän kauempana maassa istuskellen, pari kertaa käytiin kameran kanssa lavan edessä heilumassa. Siinä alkuiltapäivästä oli aivan järjettömän kuuma, hiki vaan valui pitkin naamaa vaikkei muuta olisi tehnyt kuin istunut paikallaan.

Felinen teemavärit oli musta ja pinkki.

Valitettavasti jouduttiin jättämään Jennin keikan loppu väliin, sillä piti kipsutella ajoissa toiselle puolelle aluetta kun Viikate aloitti keikkansa heti Jennin jälkeen. Matkalla bongattiin kaksi poliisihevosta, mistä oli ihan pakko napata kuvakin. Mikäs siinä festareita valvoessa hepan selästä käsin.

Ei päästy ihan eturiviin, koska lavan edustalla parveili jo fiftarimekkoiset etuheittotytöt – vajaa kaksi tuntia ennen sitä keikkaa. Hei haloo, ei festareilla mennä viemään parhaita paikkoja samalla lavalla aiemmin esiintyvien artistien kuuntelijoilta!! Osa sentään tiesi biisejä – lauloi mukana ja taputti – mutta varsinkin ihan mun edessä oleva likka ärsytti suuresti, kun se vaan nökötti siinä selvästikin Viikatteesta välinpitämättömänä.

Ankkarockin keikka oli Viikatteen viimeinen keikka tänä kesänä ja tietyllä tapaa se olikin vähän erilainen kuin muulloin, rennompi ja railakkaampi. Verrattuna DBTL:n settiin Korsossa kuultiin vähän eri biisejä. Eräs kaunis päivä tuli jälleen (oi ne rummut! ♥), mutta mm. Kuolleen miehen kuplettia ei kuultu lainkaan ja sen sijaan soittivat Ei enkeleitä. Sinänsä tietysti ihan jees, ettei jokaisella keikalla ole täysin samaa biisilistaa.

Ennen viimeistä kappaletta Kaarle tahtoi kohottaa maljan: kesälle, keikoille ja ennen kaikkea kuulijoille. Viimeisenä yhtye soitti odotetusti Kuu Kaakon yllä – ja vetivät muuten niin täysillä ettei koskaan ennen!

Viikatteen jälkeen istuskelin hetken eväitä (= kuorittuja avomaankurkkuja sekä kirsikkatomaatteja) mutustaen, kunnes lähdin vaeltamaan pääporttien huudeilta kohti alueen kauimmaista osaa. Matkalla kuulin Samuli Putron lopettelevan keikkaansa, ja jonkun ajan kuluttua toisella lavalla aloitti Disco Ensemble. Kiertelin lavojen välimaastossa olevia kojuja, lähinnä ihmettelin mitä kaikkea siellä olikaan.

Jossain vaiheessa otin suunnan takaisin porttien lähellä olevaa lavaa, jossa jo The Baseballs jammaili yleisön kiljaisujen siivittämänä. Liityin Felinen ja heviletin seuraan anniskelualueelle, josta kuuntelin pesäpalloja useamman biisin verran.

Toiset mukana tulleet kaverit bongasin mennessäni takaisin toisten lavojen suuntaan, niiden kanssa kuuntelinkin sitten Mokomaa. Mulla alkoi nälkä hiljalleen kurnia mahassa, joten lähdin tutkailemaan sapuskavaihtoehtoja. Meinasin ensin ottaa siskon suosituksesta kevätkääryleen, mutta pepperonipizza vei lopulta voiton – varsinkaan kun en löytänyt niitä kääryleitä mistään…

Pizza seuranani istahdin nurmikolle ja seurasin siinä samalla mulle ennestään tuntemattoman bändin keikkaa. Against Me! oli yhtye, ei mitään ihmeellistä muttei mitään huonoakaan musiikkia. Tuhottuani pizzan napsin muutamia kuvia, kun kamera nyt sattui mulla olemaan (meillä oli siis siskon G11 mukana).

Maha täynnä suuntasin jälleen toisille lavoille ja perille päästyäni ensimmäinen, mitä lavalla näin, oli herra Monroe keikkumassa lavan reunassa olevassa pystypalkissa. Aikamoinen show oli päällä, vaikka Monroelta oli kuulemma kaksi kylkiluuta poikki.

Monroen keikalta siirryin sujuvasti viereiselle lavalle odottamaan toista uutta tuttavuutta. Jonkun aikaa sainkin kyllä odotella, mutta lopulta Enter Shikari tuli räminällä lavalle. Konemusiikin ja rokin yhdistävät kappaleet kuulostivat mielenkiintoisilta, ja laulajan poukkoilemista katsellessa alkoi itseäkin ihan hengästyttää.

Lähdin vielä kerran käymään pääportin suunnalla, kun koko muu seurue oli siellä myös. Ismo Alanko oli lavalla ja sitä tuli kuunneltua siinä samalla kun istuskeli anniskelualueella, muut joivat kaljaa ja mä vaan hengailin. En tosin kovin monen biisin verran siinä ollut, sillä toisella lavalla esiintyvän The Soundsin keikan alku läheni kovaa vauhtia. Siellä vasta oli paljon porukkaa! Vaikka tultiin Felinen ja T:n kanssa paikalle ennen keikan alkua, ryysis lavan edessä oli jo hurja. Onneksi keikan edetessä ihmisiä kaikkosi edestä ja viimeisten kappaleiden aikana olin jossain viidennessä rivissä lavalta katsottuna. Räpsin kuvia ihan hulluna, vaikka ilta pimeni ja suurin osa kuvista tärähti… Oli siellä joukossa sentään siedettäviäkin ruutuja.

Maja Ivarsson oli yhtä upea kuin ennenkin, miten joku voikin näyttää niin hyvältä mikroshortseissa vuodesta toiseen? Biisejä soitettiin niin uusimmalta Crossing The Rubicon -levyltä kuin sitä edeltävältä Dying To Say This To You -levyltä, ja tulipa ensimmäiseltäkin lätyltä mm. Seven Days A Week sekä Living In America. Hienointa oli ehkä Night After Night, kun kaikki huojuivat musiikin tahdissa ja yleisömeri oli täynnä sytkäreitä ym. valonlähteitä.

Niin mahtava keikka että harmittaa ihan pirusti, kun en viime vuonna joulun alla päässyt The Soundsin klubikeikalle täällä Turussa.

Kotimatkalle lähdettiin aika pian ruotsalaisten kadottua lavalta, kesti tosin aikansa ensin päästä ihmismassan mukana pääportille ja siitä eteenpäin autolle. Osa porukastamme jäi Helsinkiin ja kotimatka taitettiin kolmeen pekkaan, viimeisen 50 km ajelin yksinäni Salosta Turkuun. Pikkasen meinasi väsyttää, mutta ehjänä selvittiin perille – mä avasin kotioven aika lailla puoli kahdelta yöllä.

Jenni Vartiainen – Seili [2010]

No niin, vihdoinkin jonkun sortin matkakertomus viime viikonlopun reissusta Kymenlaaksoon. Perjantaina lähdettiin siis puolenpäivän jälkeen prätkillä kohti etelää. Ensin moottoritietä Muurlaan saakka, sieltä 110-tielle ja välttääksemme Helsingin kehäteiden perjantairuuhkat valittiin tie Porvooseen vähän kauempaa Hyvinkään ja Mäntsälän kautta.

Ei meillä muuta asiaa Porvooseen ollut kuin Brunbergin tehtaanmyymälä, jossa en ole vieraillut moneen vuoteen. Oi sitä onnea, kun sai pitkästä aikaa mussutettavaksi toffee- ja minttupaloja! Eikä riisisuklaakaan mitenkään huono vaihtoehto ollut. Suklaiden kuljettaminen takaboksissa +35°C kelissä tosin aiheutti sen, että parissa pussissa oli lopulta useamman pienen suklaapalan sijaan yksi iso yhteensulautunut köntsä… Mutta onneksi maku oli aivan yhtä herkullinen!

Perillä Kouvolassa oltiin joskus kuuden jälkeen illalla, äkkiä vaan kamat pois päältä ja suihkuun virkistäytymään – oli meinaan aika hiki. Illalla lähdettiin vielä kaupungilla käymään ja samalla kulta sai ensikertalaisena Kouvolan vierailijana pienimuotoisen esittelyn kaupungista. Istuskeltiin tovi myös Amarillon terassilla, kultsi otti miehekkäästi oluen ja me K-serkun kanssa valittiin mansikkamargaritat alkoholittomana versiona. Namia ja aivan ihanan raikasta.

Yksityiskohtia Kouvolan keskustasta, kylähullulla kirpparilla ei valitettavasti ehditty käymään.

Nahkaisen ajopuvun ja hikisennahkean ihon yhdistelmä sai mun polvet lähestulkoon verille, polvien yläpuolelle ilmestyi puvun pois ottamisen jälkeen aika komeat punaiset hankaumat. Ja tekivät muuten kipeää! Vähän niinkuin iho olisi palanut, polvia kuumotti ja hipaisukin sattui. Illan rasvailin läikkiä ahkerasti Bepanthenilla ja vähän koitin oloa viilentää pakastehernepussillakin, lauantaina sitten kävin apteekista hakemassa tujumpaa apua (= kortisonivoidetta). Pahoittelen syvästi, mikäli joku sai pysyviä traumoja polvikuvan nähtyään – mulla ei valitettavasti ole maailman kauneimmat polvet arpineen kaikkineen.

Lauantaina tosiaan käväistiin kaupungissa, apteekin lisäksi mun piti käydä jostain etsimässä nahkapuvun alle soveltuvat trikoot kotimatkaa varten. 3/4-lahkeellisia ei myyty enää missään (kuulemma koska on syksymallistot jo kaupoissa), joten ostin sitten ohuehkot perusharmaat leggarit H&M:ltä. Ennen lähtöä poikettiin vielä Caminito-jäätelöbaarissa maistamassa argentiinalaista jätskiä, mun valintani oli mangon ja purkan makuiset pallot. Hyvää oli!

Caminitossa oli mahtava terassi värikkäine tuoleineen. Käsikuvan idea on sininen lakka
kynsissä, lainasin sitä K:lta ja joku tuollainen sävy olisi itsellekin kyllä hankittava.

Yhden paikkeilla haettiin tavarat mukaan ja suunnattiin kohti Verlaa, jossa oli viikonlopun ajan viikinkiaiheinen Verlan aika -tapahtuma. Ehdittiin paikalle juuri sopivasti, hetken ympärille katseltuamme oli jo ensimmäisen ohjelmanumeron vuoro: viikingit hyökkäsivät laivalta maihin. Sen jälkeen oli kehässä taistelua viikinkien kesken, kummastakin tilanteesta muutama kuva alla. Niin ja kaikki kollaasit saa klikkaamalla hippasen suuremmaksi.

Hienosti toteutettua rekvisiittaa näkyi missä tahansa minne katseensa siirsi, ja “näyttelijät” olivat teeman mukaisissa asuissa kovasta helteesta huolimatta. Tuolla muuten vasta kuuma olikin, hiki valui pitkin naamaa vaikka olisi vain istunut paikallaan eikä tuntunut tuulenvirettäkään. Hassua miten erilaiselta samanlaiset säätilat tuntuvat sisämaassa, kun yleensä ne kokee rannikolla.

Jossain vaiheessa iltapäivää osallistuttiin museokierrokseen, joka sisältyi pääsylipun hintaan. Vajaan tunnin ajan kierreltiin ympäri vanhassa pahvitehtaassa oppaan kertoessa pääpiirteittäin pahvinvalmistuksen vaiheista ja työskentelytavoista. Aivan mieletön kyllä tuo tehdasmiljöö, kun rakennukset on säilytetty hyvin pitkälti entisenlaisena.

Kierroksen jälkeen haettiin museosta karannut kulta Väkkäräverstaan myyntipisteeltä ja haukattiin pientä välipalaa, kun K:n isäkin oli tullut paikalle. Sen jälkeen mentiin katsomaan lähempää jo jonkin aikaa käynnissä olleita turnajaisia, kuviakin tuli napattua kun eräs herrasmies teki tilaa edessään ja sain suht hyvän kuvauspaikan. Hienot asut sun muut siinäkin, mahtoi ratsastajilla olla järjetön hiki haarniska päällä auringon porottaessa kuumasti!

Turnajaisten jälkeen kierreltiin vielä jokunen hetki myynti- ym. kojuja sekä piipahdettiin paikallisen viinitilan puodissa, josta löytyi mm. Johanna-kuohuviiniä. Nyt ei viitsinyt ostaa prätkällä kotiin roudattavaksi, mutta joskus sitä on kyllä ehdottomasti maistettava. :) Kuvauksen mukaan kyseinen viini on kuivaa juhlakuohuviiniä valkoisista viinimarjoista.

Verlasta lähdimme ajamaan kohti Valkealaa ja mökkiä, jossa pari vuotta sitten vietin juhannusta. Pienoisen kiertoreitin jälkeen selvisimme vihdoin perille ja päästiinkin suoraan saunan lauteille “lämmittelemään”. Järvivesi oli hurjan lämmintä, +25°C! Tovin siinä jaksoi saunoa ja uida, kunnes väsymys ja nälkä pakottivat lopettamaan pulikoinnin ja istahtamaan sen sijaan ruokapöydän ääreen. Alkupalana oli rapuja, joita mä en kuitenkaan uskaltanut syödä kun se on jotenkin niin epäinhimillistä. :P En mä katkaravuistakaan tykkää, vaikka olen niitä maistanut – ne vain näyttävät niin kummalliselta.

Istuskeltiin aika pitkään lautapeliä pelaten ja viiniä maistellen, enimmäkseen ulkona terassin pöydän vieressä. Enpä muista kotimaassa aiemmin kokeneeni niin lämmintä mutta pimeää elokuun yötä. Joskus puoli kahdelta silmät lupsuivat niin paljon ettei auttanut muuta kuin lähteä unten maille.

Sunnuntaina lähdettiin puoliltapäivin takaisin Kouvolaan ja sieltä eteenpäin kohti kotia. Juuri ennen lähtöä rantaan ilmestyi sorsaemo (jo aika isoiksi kasvaneiden) poikastensa kanssa leipäpalojen toivossa, sellaisia ne sitten saivatkin. Kuulemma kyseinen lintuemo käy säännöllisesti ensin yksin tsekkaamassa liikeneekö mökiltä pientä purtavaa ja sitten vasta tuo populansa paikalle. Näin oli myös silloin meidän siellä ollessa, emo käväisi mökkipolulla tarkistamassa tilanteen jonkun aikaa aiemmin. Hassuja nuo eläimet joskus.

Että sellainen viikonlopun mittainen kesäreissu meillä. Kuvia tuli nyt aikamoinen läjä, kun en vain osannut enää karsia enempää. Ei varmaan mikään yllätys, kuvia kertyi reissulta kuitenkin 350 – ja siitä on siis huonot ym. kuvat otettu jo pois. On tämä digiaika vaan niin helppoa…

Ankkarock 2010 -playlist

Ollaan tunnettu ystäväni Akkikin kanssa nyt hippasen vajaa kuusi vuotta ja suunnilleen yhtä pitkään on Akkikin ollut tarkoitus tulla käymään mun kotikotona maalla. Se päivä koitti vihdoinkin eilen! Eräs pitkäaikainen suunnitelma toteutui, kun Akkiki perheensä kanssa hurautti iltapäivällä pihaamme. Nyt seuraa turinointia sekä kuvaspämmi, kun en osannut päättää mitä kuvia laittaisin.

Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, kuten kesäsäällä on ollut tapana viime aikoina tarjoilla. Loppupäivä vietettiin siis enimmäkseen ulkosalla, jossa oli tietystikin puolitoistavuotiaan Onnin mielestä kaikenmoista jännää juttua. Traktoreita ja moottoripyöriä piti päästä moikkaamaan useaan otteeseen, pakettiautokin oli aika kova sana. Eräästä jännittävästä ulkorakennuksesta ei poika olisi tahtonut lähteä millään pois, mutta paikka unohtui lopulta uusien mielenkiintoisten asioiden tullessa vastaan.

Uima-altaalla tuli myös hengailtua laittoman paljon, aurinko lämmitti mukavasti ja tuuli osui sopivasti niin ettei ihan läkähtynyt. Vesipeto-Onnille riitti puuhasteltavaa, kun äiti kaivoi jostain kätköistään pari meidän lapsena rakastamaamme lelua ja omiakin leluja oli toki mukana. Traktori päätyi pari kertaa altaan pohjalle, mutta onneksi isä sukelsi lelun takaisin pojalleen – joka sitten vippasi sen takaisin altaaseen. :)

Illalla lämmitettiin sauna ja päästiin koko lössi saunomaan sekä uiskentelemaan. Vesi oli 22-asteista eli lämmintä mutta kuitenkin sopivan virkistävää vastineeksi saunan kuumuudelle. Hyvä tovi siinä polskittiin, kunnes kurnivat mahat pakottivat sisälle ruokapöydän ääreen. Pojat olivat grillanneet sekalaisen seurakunnan lihaa ja kasviksia – sekä omaa suosikkiani, halloumia. Grillattu kana, vihersalaatti ja halloumi muodostavat tämän kesän ehdottomasti lemppareimman ruokani, lisäksi ateriaa on täydentänyt vaihtelevasti grillattu maissi tai pekonisiivuun käärityt herkkusienet. Namnamnam!

Ruoka oli herkullista, seura mitä parhainta ja juttua riitti. Vielä kun olisi muistanut avata sen kuoharipullon… No, seuraavalla kerralla sitten. Puolenyön jälkeen alkoi haukotuttaa sen verran paljon, että kaikki vetäytyivät pikkuhiljaa yöpuulle. Nukuttiin kullan kanssa ekaa kertaa ulkona saunakamarissa, hippasen kuuma siellä oli alkuun mutta onneksi oven raottaminen toi raitista ilmaa sisään ja uni maistui.

Aamulla mua väsytti kunnon yöunista huolimatta, itse asiassa oli jotenkin tosi väsähtänyt olo koko päivän. Iltapäivällä syötiin vielä kevyt salaattilounas, minkä jälkeen tamperelaiset lähtivät ajelemaan kohti kotia. Pidempäänkin olisi mieluusti vieraat pidetty kylässä, mutta vapaapäivät tunnetusti tuntuvat lyhyiltä ja katoavat nopeasti johonkin. Loppukesästä toivottavasti vielä nähdään, meillä on suunnitelmissa lähteä jossain vaiheessa Tampereelle huvipuistoilemaan kuten viime vuonnakin.

Ihanaa Akkiki kun kävitte! ♥

Röyksopp – Junior [2009]

Julkaistavia Tukholman kuvia tuli valituksi sen verran monta, että päätin tehdä kaksi postausta viime viikkoisesta reissusta – tässä tulee siis ensimmäinen osa. Lähdettiin Felinen ja Envian kanssa matkaan siis torstai-illalla Silja Europalla, päästiin todella halvalla kun käytettiin vähän äipän kortille kertyneitä bonuspisteitä. Europalla on tullut käytyä monen monta kertaa eikä laivassa itsessään ollut mitään uutta, joten hoidettiin heti alkuun alta pois pienimuotoiset tax free -ostokset ynnä muut pakolliset laivatsydeemit (kuten hajuvesien tuoksuttelu).

Laivan irrotessa satamasta oli ihana aurinkoinen kesäilta ja laivan kannella olikin paljon porukkaa istuskelemassa – useimmiten juotava tai kamera kädessä – laivan lähtöä katsellen. Me hengailtiin tovi ilta-auringossa, kunnes siirryttiin tax freen ja hytin kautta syömään. Salaattipöytä ei ollut ihan yhtä hyvä kuin joskus aiemmin, mutta paljon kaikkea hyvää saatiin lautasille kasattua. Pikkuiset croissantit olivat paitsi herkullisia myös mielettömän söpöjä!

Perjantaiaamulla oltiin perillä aamukuuden jälkeen paikallista aikaa, kovin oli hiljainen kaupunki siihen aikaan. Ajeltiin tunnelbanalla T-Centraleniin ja heitettiin matkatavarat säilytykseen, sitten vaan haahuilemaan pitkin Tukholman katuja kauppojen aukeamista odotellen. Aamuvarhain ilma ei vielä ollut kovinkaan lämmin, joten matkan varrelle osuneessa Mäkkärissä istuttiin tovi jos toinenkin aamupalan varjolla.

Tunnelbana-asemilla on muuten mitä upeampia maalauksia seinillä, ainakin alimpana kulkevan sinisen linjan tasolla. Yllä olevan kollaasin ensimmäinen kuva on Kungsträdgårdenin asemalta, siellä oli vaikka mitä muitakin järjettömän hienosti koristeltuja seiniä.

Ennen kello kymmentä (ja useimpien liikkeiden aukeamista siis) ehdittiin vielä kävellä Drottninggatanin loppuosaa edestakaisin muutaman korttelin verran. Löydettiin sattumalta aivan ihana puisto keskeltä kerrostaloja, jotenkin ihan hullua että niinkin ison kaupungin ydinkeskustassa oli sellainen viheralue. Kauniita kukkia ja kivoja puskia, suihkulähde keskellä ja mitä muuta vielä!

Perjantaina kierrettiin keskustassa vain muutama kauppa tyyliin Monki, Weekday sekä pari Vagabondin liikettä. Iltapäivällä palattiin T-Centraleniin, jossa hypättiin lähijunaan ja otettiin suunnaksi Barkarby ja Stockholm Quality Outlet. Harhailtiin tosin hyvä tovi lähiseudulla ennen kuin löydettiin perille asti, olin meinaan kirjoittanut muistilappuuni että junasta pitäisi jäädä Jakobsbergissä. Eipä sillä että Barkarbyn asemaltakaan olisi ollut lyhyt kävelymatka outletiin, mutta onneksi olin kirjoittanut ylös myös bussin numeron – sitä hyödynnettiin kumpaankin suuntaan kulkiessa.

Stockholm Quality Outletissa vietettiin parisen tuntia, lukuisista netistä lukemistani jutuista huolimatta paikka ei ollut kovin ihmeellinen. Omalla pakko tsekata -listalla oli Vagabond, Filippa K ja Acne eikä mikään niistä onnistunut vakuuttamaan sen enempää kuin outletin muutkaan putiikit. Vagabondilla olisin kuvitellut olevan myynnissä esim. viime syksyn mallistoa, mutta pääasiassa pöydät notkuivat kesän 2008 ja 2009 valikoimaa. Yhden pikkuostoksen kyllä tein, mutta voi mistä saisin itselleni omat Ramonat?! Vagabondin nettikaupasta kyllä saisi täyteen 119 euron hintaan, mutta kun en ole varma pitäisikö koon olla 38 vai 39… Eikä sen hintaisia monoja kannata ehkä sovittamatta shoppailla. On huutava vääryys, ettei kyseisiä kenkiä ole näkynyt Turussa missään Vagabondia myyvässä liikkeessä. >:/

Paluumatka outletista Tukholman keskustaan oli mutkitteleva, mutta perille päästiin lopulta onnellisesti. Käveltiin ensin ympäriinsä kunnes napattiin bussi Barkarbyn asemalle, mistä tarkoituksena oli jatkaa matkaa lähijunalla T-Centraleniin. No tottakai siinä välillä oli tapahtunut jokin onnettomuus ja junat olivat myöhässä, sitten vielä kun päästiin junaan niin se menikin vain pari asemanväliä ja kääntyi takaisin. Sundbybergissa koko junakansa vaihtoi siis tunnelbanaan – joka oli “yllättäen” jokseenkin täynnä.

Onneksi matka ei ollut pitkä ja päästiin keskellä T-Centralenin perjantai-illan ruuhkaa noutamaan tavarat säilytyksestä sekä niiden kanssa vielä tunnelbanalla Slussenille. Siellä vaihdettiin kulkupeli bussiin ja köröteltiin Gustavsbergiin, jossa yöpaikkamme oli. Illalla jalat huusivat hoosiannaa ja muutenkin väsytti järjettömästi, joskus kymmenen pintaan kaaduttiin uupuneina unten maille. Muista en tiedä, mutta mä ainakin simahdin saman tien.

Tukholmasta on selvitty hengissä, kirjoittelen reissusta myöhemmin – nyt olisi vihdoinkin niitä hääkuvia näytettävänä! Tässä postauksessa on varmaan enemmän kuvia kuin mulla on koskaan aiemmin missään blogissa ollut, mutta en vain nähnyt mielekkääksi lätkäistä pelkkää muutaman kuvan kollaasia. Sen sijaan tässä tulee yksittäisiä otoksia useampi, ja koitan vähän jotain selitystäkin runoilla väliin.

Runsas viikko siinä hurahti ennen kuin sain käytyä vajaat puolitoista tuhatta kuvaa läpi, ei meinaan ollut ihan mikään muutaman minuutin homma. Kuvamäärä karsiutui lopulta noin 750 otokseen, joista sata on sellasia omia höpöhöpöruutuja. Itse en ymmärrettävästi esiintynyt kuin murto-osassa kuvia, niistäkin tosin useimmassa olin kaikkea muuta kuin edustava. Alan uskoa, ettei kullasta ja musta ole edes mahdollista ottaa yhteiskuvaa, jossa kumpikaan ei näyttäisi täysin urpolta…

Aloitetaanpa sepustus siis. Kuvassa ylempänä tuskin on mitään epäselvää, riisiähän siinä Felinen kädessä. Viereisessä kuvassa (klikkaamalla näkee isompana) taas on hääpari juhlapaikan pihalla, täti kun vaihtoi sukunimeä avioliittoon astuessaan niin hääjuhla aloitettiin ampumalla vanha sukunimi taivaan tuuliin. Sen jälkeen kilistettiin tuoreen avioparin kunniaksi ja viivyttiin pihalla mummin maljapuheen verran, kunnes siirryttiin koleasta kevätsäästä takaisin sisätiloihin juhlimaan.

Keli tosiaan oli koko päivän harmaa ja sateinen, olikohan lämpöasteitakaan edes kymmentä – mutta ilmoista viis, kun tunnelma on lämmin ja iloinen! Mun tehtävänä oli ottaa viralliset hääpotretit, joita räpsittiin kahteen otteeseen. Kummallakin kerralla kävi niin hyvä mäihä, että juuri kuvaamisen aikana oli tauko sateesta ja saatiin kuin saatiinkin ihan mukava läjä kuvia. Tätä ennen olin kuvannut kahdet häät, hyviä otoksia toki on joka kerta tullut mutta on mulla vielä paljon oppimistakin. Pitäisi kyllä ainaisten kasvilähikuvien ja kissannenien sijasta harjoitella enemmän ihmiskuvausta… Malleista vaan on pikkasen pulaa, ketään vapaaehtoisia?

Vessojen läheisyydessä oli hauska pikkukori täynnä juttuja, joista juhlahumussa saattaa joskus tulla puutetta. Jos iskee jokin muukin hätä, niin älä näitä käyttämättä jätä kehotettiin korin vieressä olevassa viestissä. Ja koristahan löytyi siis hiuslakkaa, kurkkupastilleja, sakset ym. mahdollisesti tarpeellista tavaraa. Ihana idea!

Hääkakku oli perinteisen kermakakun sijaan juustokakku tai joku sen tapainen, osaan taas tosi hyvin tunnistaa ruokalajeja mutta oli joka tapauksessa aivan mielettömän hyvää! Juhlan teemaväri vihreä näkyi kakuissa limeviipaleiden muodossa ja ylimmällä tasolla olevassa kakussa oleva hääpari ei ollutkaan perinteinen mustavalkoinen pariskunta vaan vihreänsävyiset Shrek ja Fiona. Myös kahvikupeissa olevat lautasliinat olivat suunnilleen samaa limenvihreää kuin muutkin vihreät jutut.

Jossain kohtaa iltaa sisään syöksyi sukkahousuihin naamioituneita miehiä, jotka veivät morsiamen mennessään. Tämän jälkeen hullaantui meidän naisista koostuva polttariporukka ja myös sulhanen ryöstettiin. Jotta hääpari saataisiin takaisin, käännyttiin anoppien puoleen: tehtävänä oli kirjoittaa paperille kolme syytä miksi halusi morsiamen/sulhasen osaksi omaa sukuaan.

Syyt olivat hyviä eikä voittajaa osattu tässä kohtaa ratkaista, joten mun toimiessa onnettarena arvottiin sulhanen palaamaan ensin. Ennen kuin saatiin morsiankin takaisin paikalle, oli sulhasen vuoro kirjoittaa oma listansa aiheesta minkä syiden seurauksena olimme paikan päällä juhlimassa tätä liittoa. Kynä sauhuten sulhanen kirjoitti sellaiset perustelut, että morsian palautettiin saman tien. :)

Pidettiin sopivassa välissä tottakai myös oma pienimuotoinen photoshoot, kun kerran oli ykköset päällä ja muutenkin normaalia hehkeämpi fiilis. Feline oli nätti kuin mikä punaisessa pallomekossaan, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Kampaus on muuten inttikaverini väsäämä, mulla oli samantyyppinen mutta ehkä hieman yksinkertaisempi ja ilman kukkasia tai mitään härpäkkeitä (olisi mennyt överiksi mekossa olevan kukan kanssa).

Illan viimeiset tunnit menivät aika pitkälti musiikin ja tanssin merkeissä. Bändi soitti kaikenlaisia kappaleita ja milloin tanssilattialla pyörähteli pareja valssin tahtiin, milloin porukka jammasi ringissä jonkun menevämmän biisin mukana. Musiikki soi, jalat vipattivat ahkerasti ja nauru raikui – ei olisi meno enää voinut siitä parantua.

Humppaaminen ei ole kullan ja mun vahvin laji ja lähinnä sotkedutaan vain omiin tai toistemme jalkoihin, mutta kovasti houkuttaisi mennä joskus tanssikurssille ja opetella edes ne perustanssit. Mähän en lukiossa osallistunut lainkaan vanhojentansseihin ja kultakin on ammattikoulun käynyt, joten tanssiopetus olisi meille kummallekin ihan tarpeen. Toivottavasti tulisi mentyä jo aiemmin, mutta viimeistään ennen omia häitä sitten.

Hauskaa oli juhlia sukulaisten kanssa ja jos ei olisi väsymys painanut sen verran paljon olisi taatusti harmittanut, kun kello tuli niin paljon että oli aika jättää juhlapaikka taakse. Serkut jaksoivat tuntia aiemmin lähteä pirskeistä vielä kaupunkiin baariin, mutta me suunnattiin suoraan kotiin – jotain lähemmäs kaksi yöllä kello taisi silloinkin jo olla. Mahat täynnä herkkuja oli hyvä kellahtaa unten maille pitkän päivän jälkeen.

Tähän loppuun vielä katsaus hääparin asujen yksityiskohtiin, jotka oli selvästi mietitty viimeiseen asti tarkkaan. Siinä missä limenvihreä oli ruokasysteemien pääväri, asuissa se oli oranssi. Morsiamen alun perin valkoiset kengät oli värjätty oranssiksi mekossa olevan koristenauhan mukaan. Oranssi väri toistui myös kummankin vanhempien sekä kaason, bestmanin ja morsiusneidon asuissa kukkasen muodossa.

Suvi Teräsniska – Särkyneiden sydänten tie [2008]