AvainsanaLomalainen

Muuttoon on aikaa pari päivää ja kaaos kotona on taattu. Tässä kohtaa raskautta (rv 34 alkoi justiinsa) kyllä huomaa niin iltaisin kuin aamuisinkin, ettei paljoa ole ehtinyt aloillaan istuskella. Jalkapohjat tuntuvat koko ajan siltä kuin olisin kipittänyt vähintään puolimaratonin, varmaan kun kotona kaappien ja muuttolaatikoiden väliä ravatessa tulee oltua lähinnä paljain jaloin eikä kengät jalassa. Mahalla alkaa olla kokoa eikä kumartelu ole niin helppoa, puhumattakaan siitä että käsistä lipeää vähän väliä jotain lattialle. Onneksi mulla on innokas 2,5-vuotias apuri, joka useimmiten nostelee pyynnöstä mitä äiti taas onkin onnistunut pudottamaan. Viime raskaudesta säästämäni tukivyö on ollut pelastus, ilman sitä häärätessä vatsa tuntuu raskaammalta ja kipeytyy herkemmin.

Vauva vähät välittää jatkuvasta jaloilla olemisesta ja liikkeestä, intoutuu vain välillä muljaamaan niin että mahanahka senkun heiluu. Kävin alkuviikosta neuvolassa ja terkkari oli sitä mieltä, että tyyppi olisi kääntynyt pää alaspäin. Varovaisen toiveikkaana pidän siis peukun pystyssä, että näin tosiaan olisi – ja ettei hän keksi yhtäkkiä käännähtää toisinpäin. Ensi viikon loppupuolella tarkistetaan tilanne uusiksi, siitä sitten riippuu onko synnytystapa-arvio ihan vaan neuvolalääkärillä vai pitääkö suunnata äitiyspolille.

Eilen illalla mies soitti iloisen puhelun tulevasta kodistamme: makuuhuone on valmis! Kävin illalla tsekkaamassa miltä näyttää ja hitsin hyvältähän se, vaikka esim. seinien tasoitustöihin tapettien poiston jälkeen ei riittänyt aika kuin pahimpien kohtien suhteen. Itse en ole asunnolla tehnyt tällä viikolla muuta kuin sutinut yhden seinän kalkkimaalilla pariin otteeseen, se olikin varsin mielenkiintoista puuhaa. Valitsemani värisävy on aika lailla täydellinen, mutta pensselin ostossa menin kyllä aivan metsään. Kaikissa ohjeissa kehotettiin hankkimaan seinän maalaamista varten iso pehmeä suti ja kaupan hyllyrivistöjen edessä tovin ihmeteltyäni päädyin tuollaiseen keskihintaiseen, 12 cm leveään sutiin. Leveys ei sinänsä tuottanut ongelmia, mutta paksuus kyllä – ohuempi olisi ehdottomasti ollut toimivampi vaihtoehto. Pensselistä myös irtosi karvoja seinään kummallakin maalauskerralla, ensimmäisellä täyspitkiä ja toisella katkenneita. Aika surkeaa laatua siis.

Kaksi kerrosta valkopohjainen seinä tosiaan vaati kalkkimaalia, ensimmäisen kerroksen jälkeen valkoinen paistoi vielä hieman läpi joistain kohdin. Toisen kerroksen jälkeen olin oikein tyytyväinen ja mieskin kehui, että kivalta näyttää. Koitan muistaa vilauttaa lopputulostakin myöhemmin, kunhan pääsen kuvaamaan seinän sopivassa valossa. Huomenna pitäisi ekat romppeet saada alta pois varastoon ja lauantaina heti aamusta alkaa huonekalujen siirto uuteen kotiin. Pyykkikone muuten ehti tulla jo alkuviikosta, vaikka perjantaina sitä tilatessani toimitusaika oli vielä avoin. Kerrankin tällainen erittäin positiivinen yllätys!

Viime viikolla teimme pienen Kaakkois-Suomen turneen mökkeilyn ja Asuntomessujen merkeissä, tämä viikko onkin sitten mennyt varsin tiiviisti vanhan kodin pakkausrumban sekä seuraavan kodin ehostuksen parissa. Muutamme siis toistaiseksi isovanhempieni omistamaan 40 m³ pikkukaksioon, joka sattui olemaan sopivasti vailla vuokralaista. Vähän jännittää, miten mahdumme yli 20 neliötä nykyistä pienempään kotiin – erityisesti kun vauvankin pitäisi viimeistään parin kuukauden päästä syntyä. Osa tavaroista ja huonekaluista menee toki säilytykseen, mutta aika paljon on sitä ihan perusrompetta, jota säännöllisesti tarvitaan. Ei muuta kuin karsimista, karsimista samalla kuin pakkaa omaisuutta laatikoihin!

Asunnossa on tehty linjasaneeraus vuosi sitten, jolloin keittiö ja kylpyhuone on uusittu nykyaikaisemmaksi. Tosi kivasti onkin saatu esim. kaappitilaa pieneen keittokomeroon ja myös materiaalit on simppeleitä perusvärejä, valkoista ja harmaata. Seinäpintoja on päivitetty jokunen vuosi takaperin, lähinnä jonkun nurkista löytyneillä materiaaleilla ja tässä välissä ne ovat ehtineet ottaa normaalia elämisosumaa, joten pyysimme mummilta lupaa vähän maalailla ym. ennen muuttoa, kun meiltäkin löytyi läjä maaleja varastosta. Olohuoneen seinät ovat onneksi maalipinnalla, makuuhuoneen tapettien kanssa on joutunut hieman ähräämään – ja siellä mies on tälläkin hetkellä. Kohta onneksi pääsee maalaushommiin, mikä toivottavasti sujuu jotakuinkin sutjakkaasti. Olohuoneen yhtä seinää varten kävin duo-livingistä hakemassa pussin kalkkimaalia, jännää päästä vihdoin kokeilemaan sitä.

Historian havinaa since 1957.

Mies tosiaan hoitaa pääosin tuon remppapuolen, mä taas olen tyttären kanssa kotona ja koitan hoitaa kaikkia juoksevia asioita pakkaamisen ohella. Onneksi pimu vielä nukkuu päiväunet, niiden aikana ehtii kaikenlaista. Vähän tietysti harmittaa tuon 2,5-vuotiaan puolesta, kun koko ajan on kauhea häslinki päällä eikä oikein ehdi antaa tarpeeksi huomiota… Vaikka suhteellisen lyhyt aikahan tämä pariviikkoinen on.

On tehty virallinen muuttoilmoitus, lähtöilmoitus vanhaan taloyhtiöön, tuloilmoitus uuteen.

On irtisanottu vanha sähkösopimus ja hoidettu nettiliittymän siirto.

On tilattu vanhan minijääkaapin korvaava jääkaappipakastin sekä kylpyhuoneeseen mahtuva pyykinpesukone.

Jääkaappipakastin tosin saapuu reilu viikko muuton jälkeen, mutta pakastimen sisällölle (mm. tämän kesän mansikat!) onneksi löytyi väliaikainen sijoituspaikka suht läheltä uutta kotia. Pesukoneen saapuminen on sekin pieni mysteeri vielä, siihen asti voimme hyödyntää taloyhtiön pesutupaa. Vähän olen itkenyt sitä, ettei meidän loistava Samsungin sivusta täytettävä kone kerta kaikkiaan mahdu tuonne, mutta sille ei nyt vaan voi mitään. Taidan laittaa senkin varastoon, jotta saan takaisin käyttöön sitten joskus kun meillä on taas isommat tilat.

Mitäköhän vielä pitäisi muistaa..? Tärkeimmät asiat ennen muuttoa taitaa sentään olla hoidettu. Nyt vain takaisin pakkauspuuhiin, jotta saa asioita eteenpäin. Leppoisia kesäpäiviä muille, kuuluu taas!

Ps. Nykyisen kodin remontista en näköjään saanut koskaan aikaiseksi kertoa tarkemmin, kun se kesti niin tuhottoman kauan. Tein nyt kuitenkin oman tagin väliaikaiskodillekin, jos vaikka siitä ehtisin naputella jotain muistiin – kun kerran on tämä aikaraja. ;)

Ah, sitä ollaan nyt kesälomalla! Onnistuin loman kunniaksi nappaamaan saman pöpön kuin jälkikasvu aiemmin viikolla, muutama päivä tässä on nyt menty kurkku kipeänä kera kunnon yskänpuuskien. Pimun tauti onneksi meni nopeasti ohi, joten elättelen toivoa itsekin olevani ensi viikolla paremmassa kunnossa. Mies on vielä pari viikkoa töissä ennen lomansa alkua, toivottavasti onnistuu välttämään tämän ei niin mukavalta tuntuvan kesäflunssan.

Eilen illalla olimme viettämässä juhannusaattoa maalla, jonne myös sisko ja miehensä olivat remppahommiltaan ehtineet. Kauhean lämmintä ei ulkona ollut, mutta parempi keli joka tapauksessa kuin tänään juhannuspäivänä – ainakin Turussa on aamusta asti satanut eikä lämpötilakaan paljoa yli +10 ole kivunnut. Iltaan sisältyi tuttuun tapaan saunomista, paljussa lillumista, iskän tekemällä vihdalla mäiskimistä sekä makoisaa keskikesän ruokaa. Pöydän antimista on pakko mainita maustettu grillijuusto, joka oli älyttömän hyvää yhdessä basilikaöljyn ja marinoidun vesimelonin kanssa – nam!

Loppuperhe jäi maalle viikonlopuksi, kun itse ajelin illalla vielä kotiin Barbin seuraksi. Olen jo pitkään toivonut saavani viettää viikonlopun yksin kotona (tai no, kissan kanssa kaksin) ja nyt se viimein toteutui! Oli ihanaa nukkua kunnolla ilman häiriötekijöitä, aamullakin sain pötkötellä sängyssä just niin pitkään kuin halusin. Päivän olen istunut aika tehokkaasti koneen ääressä, käsitellyt kuvia ja miettinyt blogijuttuja ynnä muuta. Suunnitelmissa olisi vielä ainakin parin postauksen kirjoittaminen (tai edes valmisteleminen), uuden ulkoasun testailua sekä rästissä roikkuvien kuvaushommien eteenpäin saamista. Lisää matskua pudonnee siis blogiin lähipäivinä, kunhan en liiaksi jumahda somen pyörteisiin.

Ellinoora – Villi lapsi [2016]

Multa jäi kokonaan syksyllä kirjoittamatta meidän loppukesäisestä ruskaretkestä Ylläkselle, mutta korjataan se vääryys nyt. Parin vuoden tauon jälkeen suuntasimme reissuun muuten samalla poppoolla, paitsi lasten lukumäärä oli kasvanut yhdestä kolmeen. Emme onnistuneet löytämään sopivaa matkailu- tms. autoa kulkupeliksi, joten lähdimme matkaan kahdella henkilöautolla. Tällä kertaa menomatkaksi ei ollut sen kummempia pakkopysähdyksiä, vaan posotimme kohti pohjoista niin vauhdilla kuin se kaikki olosuhteet huomioon ottaen oli mahdollista. Yöpymisen olimme varanneet Oulusta ja on sanottava, että aikamoinen matka tuo Turku-Oulu on taittaa yhden päivän aikana, kun matkassa on pieniä lapsia mukana! Onneksi majapaikkamme oli kotoisa TurusenSaha, jossa saimme oikein lämpimän vastaanoton päästessämme illansuussa vihdoin perille. Seuraavana päivänä vietimme Oulussa jokusen tunnin, se on kyllä ihana kaupunki – joskus pitäisi ehdottomasti lähteä lomalle varta vasten sinne.

Toisen päivän ajorupeama oli ihanasti lyhyempi ja myöhään iltapäivällä purimme jo tavaroita autoista Äkäslompolossa. Sinä iltana ei toki ihmeempää ohjelmaa ollut, asettauduimme taloksi ja yritimme vetreytyä tuhannen kilometrin tulomatkasta. Ensimmäisenä kokonaisena Lappi-päivänä eli sunnuntaina lähdimme päikkäriajan jälkeen koko poppoo kiertämään pienen lenkin lähimaastossa, matkalle osui juuri sopivasti yksi geokätkökin. Verrattuna etelän keleihin Lapissa oli tuolloin elokuun viimeisinä päivinä jo varsin vilpoista (öisin jopa pakkasasteita) eikä mukaan otetut välikausitamineet olleet yhtään liikaa.

Olin Lappi-viikkoa ajatellen laittanut vanhan Manducamme eteenpäin ja hankkinut tilalle taapero-Tulan, joka osoittautuikin reissussa erinomaiseksi kantovälineeksi. Siinä missä Manduca on ihan jees, on Tula aivan mahtava! Siinä on vähemmän säätöjä ja jotenkin se istuu ainakin mulle mukavammin päälle.

Maanantaina oli upea aurinkoinen päivä, joten päätimme lähteä Kesänkijärven ympäri kiertävälle Hillapolulle. Valitettavasti matkantekomme päättyi ennen aikojaan, sillä suo-osuudella oli vesi noussut niin korkealle ettei eteenpäin päässyt ilman märkiä jalkineita. Onneksi se oli sopivasti Kesängin Keitaan nurkilla, niinpä astelimme maisemakahvilaan syömään paikan herkulliset lätyt. Hillapolun toinen pätkä oli sinänsä meille tuttu entuudestaan, kiersimme nimittäin reittiä toisesta suunnasta ihan ensimmäisellä Ylläs-visiitillämme. Ehkäpä joskus vielä pääsemme tallustamaan koko kierroksen ympäri.

Ruskaretkemme tehtiin luonnollisesti lasten ehdoilla. Verrattuna aiempiin reissuihin tämä oli kieltämättä “raskaampi” – aiemmin on ollut helppo toimia yhden lapsen tarpeiden mukaan, mutta kolme on jo huomattavasti työläämpi katras oikeastaan ihan kaikessa. Oman lisänsä toki tuo se fakta, että nyt joukossa oli myös oma ipana. Yövyimme koko konkkaronkka tosiaan samassa mökissä, toinen perhe nukkui parvella ja me alakerran makuuhuoneessa. Vaikka lapsista oli seuraa toisilleen, olisi omat mökit (tai huoneistot) olleet ihan paikallaan, jotta iltaisin olisi voinut toviksi vetäytyä ns. omaan rauhaan ennen unille menoa.

Ensimmäinen ruskaretkemme pari vuotta takaperin oli syys-lokakuun vaihteessa, jolloin ruska oli jo hiipumaan päin ja auki olevien palveluiden määrä aika hintelä. Tämä elo-syyskuun vaihde oli selkeästi parempi niin luonnon kuin palveluiden suhteen ja huomasi sen siitäkin, että ihmisiä oli liikkeellä enemmän. Myös sään puolesta oli lämpimämpää, muistan kun viimeksi oli välillä päivisinkin pakkasta eikä aurinko lämmittänyt enää nimeksikään. Seuraavaksi haaveilen Lapin matkasta joko talvella tai sitten keväällä niin, että aurinko jo porottaa mutta lumi on vielä maassa.

Kävimme ottamassa uusinnan toisestakin aiemmasta tuttavuudesta, Varkaankurun Velhopolusta. Edellisen kerran kiersimme lenkin keskikesällä, joten oli kiintoisaa nähdä miltä maisema näytti näin syksyllä. Pitkospuita uusittiin silloin 2013 ja olikin nyt hauska löytää puiden loppupäästä “signeeraus” tuosta vuodesta. Kaikkiaan 3,5 km polku oli loistavassa kunnossa ja helppo kävellä lasten kanssa. Varkaankurun yläpäässä pysähdyimme toviksi nuotion ääreen, ja siinä sivussa napsimme 1-vuotiskuvia seurueemme nuorimmaisesta mm. mustikanvarpujen joukossa. Edelliskerralla väliin jäänyt geokätkö tuli sekin haettua, pääsimme S:n kanssa kaksistaan hoitamaan homman miesten jäädessä lasten kanssa evästämään nuotiolle. Koukkaus reitiltä ollut yhtään niin pitkä kuin olimme kuvitelleet – tai ehkä se vaan meni nopeasti ilman lapsia. Velhopolun kierrettyämme pistäydyimme vielä Kellokkaassa, josta tuli ostettua muutamat postikortit kotiin lähetettäväksi.

Kuun vaihduttua syyskuuksi teimme ainoan pidemmän päiväretken ja suuntasimme autojen keulat kohti Sodankylää. Ei meillä siellä mitään erikoista ohjelmaa ollut, kunhan kävimme tsekkaamassa millainen paikka oli kyseessä sekä söimme lounaan – niin ja uusi kunta geokartalle, tottakai. Sodankylästä ajoimme Leville kylpylään, se kun oli viime kerralla todettu kaikin puolin toimivaksi kokonaisuudeksi. Meidän mini vähän pelkäsi suihkuhuoneissa, mutta allasosastolla tyyppi oli aivan liekeissä. Kylpylässä oli isohkon lastenaltaan (sisältäen paljon vesileluja sekä pienen liukumäen) lisäksi pieni matala allas, jossa oli todella lämmintä vettä, ja myös iso vesiliukumäki oli sellainen, että siihen saattoi mennä lapsi sylissä laskemaan. Reipas parituntinen siellä tuli pulikoitua eikä muksut olisi silloinkaan vielä halunneet lähteä, vaikka uni alkoi jo painaa silmiä. Ennen kotiinlähtöä haukkasimme vielä pientä purtavaa kylpylän aulassa, sen verran mahat kurnivat vedessä oleilun jälkeen.

Lasten kanssa päivät tuntuivat hujahtavan vauhdilla, yhtäkkiä oli jo perjantai ja aika pakata tavarat takaisin laukkuihin. Lauantaina heti aamusta sanoimme haikein mielin heipat Ylläkselle ja paluumatka etelään alkoi. Aamupäivän kohokohta oli epäilemättä pysähdys Torniossa, jossa etsimme käsiimme S:n geolöydön nro 1000 – ei mikään ihan tavanomainen paikka tuo Ruotsin puolelle johtavan sillan alusta. Kuvittelimme purkin jotenkin vaikeammaksi kuin se olikaan ja melkein alkoi naurattaa, kun se vihdoin löytyi. Apua mitä puusilmiä olimme olleet! No, pääasia että löytyi ja tuo hieno kätköpaikka tuli koettua.

Tuon toiseksi viimeisen päivän kilometrit olivat aika tarkkaan puolet matkasta, yöpymispaikkamme oli siis Kokkola. Siinä kohtaa reissua aloimme olla jo varsin väsynyttä sakkia ja seuraavan päivän viimeinen pätkä kotiin sujui sutjakkaasti ilman turhia pysähdyksiä, edes kätköjen takia. Lapsiperheenä tällainen viikon reissu ei oikein mene kategoriaan rentouttava loma, mutta hyvähän se on välillä viettää vähän erilaista lomaa. Tytär pärjäsi hienosti eikä edes automatkat olleet pahoja, tai ainakaan niin pahoja kuin mitä ehkä etukäteen olin pelännyt. Tosin se oli meillä se käännekohta, jolloin likka oppi katsomaan Kaapoa ym. tabletilta… Vaikka ymmärtäähän sen, tylsää istua tuntitolkulla autossa vailla tekemistä tai kirjoja kummempaa aktiviteettia.

Lisää kuvia kyseiseltä reissulta löytyy Instasta #ruskaretki2016. Näköjään joku muukin käyttänyt tuota samaa hashtagia mun jälkeen, pöh…

Joulusta palaudutaan hiljalleen arkeen, tosin meillä tytön kanssa se tarkoittaa tällä viikolla lomailua – päiväkoti on nämä välipäivät kiinni ja mulla oli sopivasti lomapäiviä käyttämättä. Ihan mukava hengähdystauko, jotenkin loppuvuosi oli kaikella tapaa hirveää hässäkkää niin nyt on kiva vaan olla ja ottaa rennosti.

Mitä varsinaisiin joulunpyhiin tulee, menivät ne meillä tänä vuonna perinteiseen tapaan. Aattona kävimme ensin isovanhemmillani joulupuurolla ja sieltä suuntasimme maalle viettämään aattoiltaa vanhempieni ja setäni kanssa. Päivän aikataulu oli venähtänyt jo kotoa lähtiessä, joten loppupäivä meni samaan malliin. Kotikotona järkkäilimme vielä vähän paikkoja, minkä jälkeen piipahdimme viemässä kynttilöitä sukulaisten haudoille ja palattuamme oli aika siirtyä ulkosaunan lämpöön. Sen verran oli kylmä viima, että allas pysyi kiinni; tosin eipä sillä, mä kykenen kastamaan ehkä just ja just polviin asti jääkylmään veteen.

Pääsimme ruokapöydän ääreen jälleen kerran vasta illalla, mutta hyvin mini jaksoi niin syömiset kuin lahjojen avaamiset sen jälkeen. Taitaa tyyppi olla tullut vanhempiinsa, päivän rytmien sekoaminen ei paljoa hetkauta. Kinkkua syömättömänä olin tehnyt pari juttua joulupöytään Chocochilin resepteillä: inkiväärinen linssi-bataattilaatikko oli vähän erilainen mutta mielestäni varsin erinomainen ja porkkanalohi eli porkkala vähintäänkin mielenkiintoinen. Lisäksi marinoin pitkästä aikaa punasipulia ja guacamolen pyöräytin myös nopsaan ennen ruokailua, kun olin kotoa napannut muutaman just sopivan kypsän avokadon mukaan. Jälkiruuaksi kahvin (ja teen) kanssa söimme possukakkua ja tietysti vähän suklaakonvehteja.

Kuusen alla oli pienet lahjakasat eikä edes likan kohdalla mennyt mitenkään överiksi, mikä oli mahtavaa. Tyttö sai jakaa lahjat isin avustuksella ja olikin oikein innokas apuri, lakkinsa pieni tonttu tosin heitti syrjään melkein heti pestin saatuaan… Lahjoihin palaan vielä toisessa postauksessa, mutta otetaan tähän loppuun parit jouluasut.

Jouluaaton iltana tytöllä oli (sen pois viskatun peruspunaisen tonttulakin lisäksi) Gugguun mustikansininen frillamekko sekä Vimman mustavalkoiset lettileggingsit. Oma asuni (josta ei tullut otettua kuvaa) mätsäsi samanlaisten leggareiden osalta, yläosana mulla oli Papun musta tunikamekko sekä tuo sama musta neuletakki.

Oma kuvassa oleva asuni taas on joulupäivältä, kun olimme moikkaamassa miehen sukulaisia. Tunikamekko Nosh, merinoneuletakki COS men, polvipaikkaleggarit Papu. Korvissa lintuhäkit Planet Star, harmaa huivi Syster P, nilkkurit Vagabond. Kuva on jokseenkin muhjua, kun tarkennus jotain oikutteli (eikä kamerakaan ollut oma) mutta ehkä tuosta jotain selvää saa.

Tapaninpäivänä ajelimme jälleen kotikotiin, kun oli vuorossa mun puolen suvun perinteinen joulutapaaminen. Se oli sellaista härdelliä, etten ehtinyt kameraa ottaa edes pois laukusta, mutta ihan perussettiä eli syömistä, kahvittelua ja saunomista. Kolmannen päivän jälkeen olikin jo valmis sanomaan heipat joululle… Paitsi kuusesta en tahdo vielä luopua, sain kerrankin siitä niin kivasti meidän tyylisen että ihaillaan nyt sitten kunnolla.