AvainsanaToinen kierros

Bongasin viime kesänä raskaana ollessani yhdestä blogista “täydellisen listan” vauvaa varten hankittavista tavaroista. Nyt kun vauvavuoden eka puolikas lähestyy loppuaan, lienee sopiva hetki kelata taaksepäin mitkä meillä on koettu vauva-arjen tarpeellisiksi ja vähemmän tarpeellisiksi jutuiksi. Esikoista odottaessa olin aika lailla ummikko mitä tuli vauvoihin ja niiden hoitamiseen, joten menin pitkälti lähipiirin äitien kommenttien mukaan. Silloin saimme lainaan paljon kaikkea mahdollista rompetta, joista osa jäi hyvinkin vähälle käytölle; hyvä että olivat vain lainassa niin sai helposti palautettua. Toisen kohdalla voisi ajatella jo osaavansa homman, mutta onko asia näin? Katsotaanpa!

Ekat vaatteet, jotka kuopukselle puettiin kotimatkalle sairaalasta: jumppis ja kietaisubody – Mini Rodini, housut – Papu, myssy ja lapaset – Polarn O. Pyret, villasukat – mamman neulomat.

Vaatteet

50-, 56- ja 62-kokoisia vaatteita
Alle 50-senttisenä syntyneestä esikoisesta opin, että todellakin pitää olla myös niitä ihan minejä koon 50 vaatteita ja toisella kierroksella olinkin sitten varautunut. Noh, kuopus oli syntyessään 53 cm ja reilu puoli kiloa painavampi, joten kotiutumisvaatteeksi otettu Mini Rodinin 50-kokoinen kietaisubody oli aika makkarankuori jo synnärillä. Koska elettiin syksyä, olin varannut kaukalo- ym. matkoja varten saman merkin NB-kokoisen (vastaa n. kokoa 50) collegejumppiksen – eihän se sitten mahtunut kuin just ja just pari viikkoa. :D

Bodyt, housut, yöasut
Sopiva vaatemäärä per koko on mielestäni täysin sidonnainen näihin seikkoihin: kuinka paljon vauva puklaa, kuinka usein vaippa falskaa ja kuinka usein jaksat pyörittää pesukonetta. Meillä esikoinen pulautti vaatteensa vaihtoon todella harvoin, kuopus alkuun lähes päivittäin – ja usein myös mun vaatteet, tai paidan nyt ainakin. Yöasuja (meillä potkupuvut, joko terälliset tai terättömät) oli viitisen kappaletta per pikkukoko, mikä oli oikein passeli määrä. Ehkä kerran-kaksi meinasivat loppua kesken, kun oli parina peräkkäisenä päivänä mennyt pukluun, pissaan tai kumpaankin.

Pienet sukat
En henk. koht. ole terällisten housujen fani, ärsyttää vaan aina kun vauva onnistuu potkottamaan jalkansa sinne sisälle “pussiin”. Pienissä sukissa on toki yksilöitä, jotka valuvat miten sattuu, ja tärkeintä sukka-asiassa onkin napakka varsi. Parhaita ovat mun mielestä olleet Conversen minisukat ja myös Marimekon ovat olleet ihan jees. Varasukat kannattaa olla myös hoitolaukussa mukana, koskaan ei tiedä jos vauva sattuu osumaan jalkansa kanssa vastariisuttuun kakkavaippaan… Kröhöm. (Tuosta kotiutumisvaatekuvasta näköjään puuttuu normisukat kokonaan, hups.)

College- tai muu kokohaalari
Mun mielestä ihan ehdoton turvakaukaloon! Kaukalossahan ei koskaan tulisi käyttää kovin paksua vaatetta, vaan turvallisuuden kannalta parempi on kaukalopussi, johon sisälle vauvan voi laittaa kevyemmässä vaatetuksessa ja vyöt saa kiristetyä hyvin. Ostin talvea ajatellen untuvatäytteisen pussin, mutta eihän sitä kuumakallella ole voinut käyttää edes kunnon pakkasella. Meillä kaukalovaatetuksen perusta on siis ollut collegehaalari ja päälle tarpeen vaatiessa pehmoinen peitto. Jumppikset ovat tietysti hyviä myös silloin, jos sisätiloissa kaipaa lisälämmikettä päälle. Parhaiksi olemme todenneet Mini Rodinin jumppikset ja myös Blaa on joustavuudeltaan bueno, Gugguun taas ovat pienelle turhan jäykkiä + kaulus tulee ärsyttävästi kasvoille. Määränä meillä on toiminut kaksi: toinen on varalla, jos toiseen lentää puklut.

Koon 56/62 lemppareita Rodinilta. Oih ja voih nuo joutsenet! ♥

Pari pipoa ja/tai myssyä
Kuumaveriselle syysvauvalle paras päähine on ollut trikoopipo, oma suosikkini oli Beau Hudsonin superpehmeä vauvapipo. Leuan alle solmittavat myssyt koin alkuun hankalaksi, kun eivät oikein tuntuneet asettuvan pojan päähän kunnolla – pään muotokin siis vaikuttaa pipoasiaan.

Villasukat
Suurimman osan vuodesta tarpeen ulkoilmassa, viileämmällä mahdollisesti myös sisällä. Me saatiin sairaalasta sinivalkoiset Suomi 100 v. -sukat, mutta harmiksi ne jäivät äkkiä pieneksi.

Ulkovaatteet
Syyskuisellamme on kyllä toppahaalari (sellainen jonka saa pussiksi), mutta sitä ei varsinaisesti ole koskaan tarvittu. Pikkuvauva on ulkona lähinnä vaunuissa ja siellä olen aina käyttänyt lämpöpussia, automatkat tulikin jo käsiteltyä. Kuopuksemme ulkovaatetus on siis ollut lähinnä collegehaalari, kylmemmällä myös välillä Rodinin musta fleecehaalari (kuvassa). Kyseinen haalari oli älyttömän suloinen, mutta fleece materiaalina on kyllä pirun ärsyttävä. Kunnon ulkovaatteille olisi epäilemättä ollut enemmän tarvetta, mikäli vauvaa olisi pihalla tarvinnut ottaa pois vaunuista tai hän olisi kulkenut kantovälineessä myös ulkosalla.

Bonukset
Jatkopala bodyyn – suurin osa neppareista on samanlaisia, erityisen kätevä pitkäselkäisellä hoikkeliinilla.
Unipussi – harkitsemisen arvoinen viuhtovalle nukkujalle.

Emme ole tarvinneet
Potkuhousut, puolipotkarit, sukkahousut, toppahaalari.

Hygienia

Paketti ykköskoon vaippoja
Yksi pikkupaketti menee yleensä aina, vaikka vauva olisi vähän isompikin syntyessään (paitsi tietty jos käyttää kestoja alusta asti). Meillä on yleensä Muumia tai perus-Liberoa ja Natytkin on ok, mutta Pampersit haisevat niin kamalalle ettei niitä todellakaan tee mieli pienellä vauvalla käyttää.

Kosteuspyyhkeitä
Esikoisen kanssa niitä on mennyt 3 vuoden aikana yhteensä ehkä 2-3 pakettia, superkakkaaja-kuopuksen kanssa sama määrä jo vajaassa puolessa vuodessa. Alkuun kun 95% kerroista vaipassa oli kakkaa, ei peffaa viitsinyt olla jatkuvasti pesemässä vedellä (jalkojen iho kuivui turhaan + yöllä olisi ehkä herännyt liiaksi) niin pienemmät tuhnut oli kätevintä puhdistaa kosteuspyyhkeellä.

Vanulappuja & -puikkoja
Lappuja silmien ja puikkoja navan putsaamiseen, ihan normaaliversioita meillä aina ollut käytössä.

Vaipanvaihtoalusta
Tarpeellinen niin kotona kuin reissussa, ettei vaipanvaihtopissat (joita alkuun on meillä kumpikin lapsi harrastanut varsin usein) sotke paikkoja. Kotona hoitopöydällä alustan päällä on joku vanha käsipyyhe, joka on helppo heittää pesuun vahingon sattuessa. Reissussa laukkuun taiteltava alusta on hyvä, kosteuden kestävä pinta on helppo pyyhkiä puhtaaksi. Kertakäyttöisiäkin on olemassa, mutta ne miellän turhakkeiksi.

Harsoja
Määrä on suoraan verrannollinen puklaamisen määrään. Meillä on ollut 10-15 kpl, alussa niitä likaantui selvästi vauhdikkaammin. Kannattaa huomioida pesulämpötila: bambuiset pestään 40 asteessa, puuvillaiset kestää 60 asteen pesun. Itse pesen suurimman osan pyykistä 60 asteessa, joten bambuharsot ovat olleet lähinnä varalla, etteivät joutuisi kovin kauaa lojumaan pyykkikorissa (pesen vain täysiä koneellisia).

Peppupyyhkeitä
Pienet pyyhkeet näppärimpiä, mieluiten myös ohuita niin eivät vie hoitolaukussa tilaa. Meillä pikkupyyhearsenaali on pääasiassa vanhoja superpehmoisia pyyhkeitä mun äidin nuoruudesta. Poikavauvalla pyyhettä saa myös käytettyä mukavasti suojana pissasuihkulta vaipanvaihdon yhteydessä.

Keittosuolatipat
Helpottaa ilman kulkemista vauvan nenässä, kun se on tukkoinen a) maidosta b) räästä. Saman tyyppinen aine on Physiomer Baby Mist -nenäsuihke, jonka sanotaan lisäksi ehkäisevän jälkitauteja. Olisinpa tästä tiennyt esikoisen vauva-aikana (jos sitä silloin jo oli), niin paljon toimivampaa tippoihin verrattuna!

Nenäfriida
Viimeistään ekassa flunssassa alkaa kaivata jotain, jolla helpottaa mini-ihmisen tukkoista oloa. Nenäfriida on ehkä hivenen ällö ja on olemassa myös jotain “nenäimureita”, saattavat olla toimivampia tai sitten ei. Muistan joskus lukeneeni, että liiallinen rään imeminen saattaisi jopa lisätä sen eritystä, mutta totuuspohjaa suuntaan tai toiseen en osaa sanoa. Pyrin siis olemaan käyttämättä, ellei selkeästi ole tarpeen. HOX! Ennen imemistä nenä kosteutettava keittosuolatipoilla.

Ihoöljy
Ihon kosteutuksen (vain tarvittaessa) lisäksi toimii erinomaisesti päänahan karstaa poistaessa. Meillä on ollut aina Ceridal Lipolotionia, voi olla että joku luonnollisempikin vaihtoehto olisi olemassa – saa vinkata!

Kuumemittari
Esikoiselle hankimme korvakuumemittarin, mutta se on musta todella epäluotettava ja näyttää ihan mitä sattuu (saattaa myös johtua käyttäjästä). Yleensä käytänkin ihan tavallista kuumemittaria ja mittaan lämmön kainalosta; pepusta ei enää suositella mitattavan.

Emme ole tarvinneet
Bepanthen, sinkkivoide – en edes tiedä miksi pitäisi laittaa vauvalle.
Talkki – korvattavissa perunajauhoilla.
Käsidesi – korkeintaan reissun päällä, jos ei ole mahdollisuutta pestä käsiä.

Tarvikkeet

Vaunut
Parhaat ovat perheen käyttötarpeisiin sopivat yksilöt; kaupungissa kaipaa helposti kärryiltä eri ominaisuuksia kuin maalla. Jos jotakin olen oppinut niin sen, ettei yksiä kaikkeen mahdolliseen sopivia the täydellisiä vaunuja ole olemassakaan. Tarpeet ja tilanteet muuttuu lapsen kasvaessa, tai sitten on vaan niin hullu että tahtoo kokeilla kaikkia erilaisia. ;)

Turvakaukalo
Pakkohankinta, mikäli mielii (omalla) autolla liikkua. Pääkäytössä olevaan autoon on kätevä ostaa telakka, johon kaukalo kiinnitty kliksauttamalla – huomattavasti nopeampaa kuin aina säheltää turvavyön kanssa. Telakka on usein isofix-kiinnitteinen ja näin ollen vyökiinnitystä turvallisempi. HOX! Turvakaukalon käyttöikä on n. 5 vuotta eikä se saa olla kolaroitu; myös tyhjänä autossa kolarin sattuessa oleva kaukalo on käyttökelvoton.

Lämpöpussi vaunukoppaan ja kaukaloon
Esikoisella kaukalopussi oli pop, kuopuksella turhake. Vaunukopassa sen sijaan pussi on (muulloin kuin kesäkuumalla) oikein näppärä: sopivan pussin kanssa vauva ei tarvitse sisävaatteiden lisäksi kuin myssyn, hanskat ja mahdollisesti villasukat. Kerroksia lisätään tarpeen mukaan, 100% villa on parempi kuin sekoite ja vilukissalle se kannattaa laittaa ihoa vasten, kuumemmalle toimii myös ns. kakkoskerroksena. Kunnon pakkasella voi lämpöpussin ja vaunukopan patjan väliin laittaa vielä villapeiton tms. eristämään.

Kantoreppu/-liina
Paras tapa saada äidille kädet vapaaksi ja samalla vauvakin saa läheisyyttä. Kantovälineen tulee ehdottomasti olla ergonominen, jotta se on mukava niin kantajalle kuin kannettavalle. Tärkeimmät pointit ihan pienen kanssa: peppu alempana kuin polvet, selässä luonnollinen pyöreys. Kasvot menosuuntaan -rintarepuille ehdoton ei, niissä vauva joutuu olemaan jalat roikkuen ja lonkat rasittuen. Meidän kuopus on onneksi nukkunut vaunuissa ihan hyvin, mutta ekoina kuukausina reppu ja liina olivat kovassa käytössä kotioloissa, jos poika ei meinannut muuten nukahtaa. Kantoreppusuositus: Tula Free To Grow

Hoitolaukku
Tavallaan mitään erillistä hoitolaukkua ei tarvitsisi, mutta itse tykkään siitä että on yksi veska, jossa on kaikki tarpeellinen aina valmiina. Paitsi jos unohtaa laittaa uuden tilalle vara-asian päädyttyä käyttöön… Mulla hoitolaukussa kulkee yleensä omien lompakon ym. lisäksi vaihtovaatteet vauvalle (alussa saattaa olla tarpeen myös äidille), vaipanvaihtoalusta, vaippoja, peppupyyhe, kosteuspyyhkeitä, pussi likaisille vaatteille sekä pieni pussukka, jossa on tutti, tuttinauha ja purulelu. Aiemmin käytin Kånken-reppua ja nyt eniten on ollut käytössä Bugaboon peruslaukku, jossa on olkahihnojen lisäksi irroitettava pidempi hihna. Välillä ikävöin pois myymääni överi-ihanaa hoitolaukkua, mutta toisaalta tykkään nykyisen simppelistä musta-harmaasta ulkonäöstä.

Tutti
Jotkut vauvat mussuttavat tuttia heti kuin vanhat tekijät, toiset taas sylkäisevät saman tien pois – kuvan erilaisten tuttien määrästä voinee päätellä kumpaan poikamme kuuluu. Sinänsä tutti ei ole mikään pakollinen juttu, mutta toisinaan olisi kiva ettei tarvitsisi itse toimia tuttina… Lovin tutit ovat ainoat, jotka ovat poitsulle edes jotenkin kelvanneet, niitä taidan vielä ostaa setin seuraavassa koossa ihan varuiksi.

Tuttipullo
Hyvä olla, jotta äiti ehkä mahdollisesti pääsisi välillä johonkin ilman vauvaa. Kaikki tissivauvat eivät suostu pullosta juomaan, mutta aina kannattaa yrittää (jos siis haluaa). Ennen pulloon tarttumista kannattaa selvittää, mitä termi tahdistettu pulloruokinta tarkoittaa.

Purulelu
Kun hampaiden pykääminen aloitetaan reilu parikuisena, purulelut tulevat tarpeeseen ennen kuin huomaakaan. Enimmäkseen kuopuksella on hammashommissa ollut apuna esikoisen vanha Sophie-kirahvi, joka on myös vinkulelu. Uusi tuttavuus on Nature Bubzin ruksin muotoinen purulelu, joka on ollut oikein positiivinen yllätys, sillä vauva saa siitä helposti otteen.

Lisäksi
Vauvapyyhe – hupullinen pyyhe paras (ja söpöin).
Itkuhälytin – tarpeen jos vauva nukkuu ulkona.

Emme ole tarvinneet
Korvikepurkki varalle – saahan sitä kaupasta, nykyään monesta paikkaa iltamyöhään asti.
Kylpyamme – hyvin saa vauvankin pestyä suihkussa samalla kun itse käy. Ehkä myöhemmmin tarpeellisempi.

Muuta

Hoitopöytä
Jollekin tuiki tärkeä, toinen ei koe tarvitsevansa lainkaan. Meillä pöytä on käytössä jatkuvasti, ei vaan selkä kestäisi vaipanvaihtoa jatkuvasti esim. sohvalla. Laatikoissa on tilaa vaatteille, joten ne ovat aina käden ulottuvilla.

Joku nukkumapaikka
Äitiyspakkauslaatikko, pinnasänky, äidin vieressä – kaikki yhtä hyviä vaihtoehtoja. Esikoinen nukkui laatikossa ekat pari kuukautta siirtyen sitten pinnikseen, kuopus taas nukkui laatikossa max. kahdesti ja muuten mun vieressä. Vasta nelikuisena piti miettiä nukkumajärjestelyt uusiksi, siitä asti poika onkin pääsääntöisesti nukkunut pinnasängyssä.

Parit kolmet lakanat + mahdolliset pehmusteet pinnasängyn reunoille
Varalakanat on todellakin hyvä olla, erityisesti aluslakana. Reunapehmusteen funktiosta en ole ihan vakuuttunut, tai ainakin kuopus saa siitä huolimatta veivattua jalkansa pinnojen väliin varsin helposti.

Toinen peitto/vauvakokoinen torkkupeitto tai vastaava
Kun se varsinainen peitto on pyykissä… Meillä on torkkupeittona Elodie Detailsin pehmoinen huopa (kuva yllä), jota siis käytetään myös turvakaukalossa.

Muovipäällysteistä froteeta ilmakylpyihin
Ilmakylpyjä ei näin talviaikaan olla harrastettu, mutta sängyssä on lakanan alla tällainen muovipäällysteinen frotee. Eipähän tarvitse heti olla pesemässä patjaa, jos (ja kun) vaippa falskaa yöllä.

Joku viltti, jolle laskea vauva lattiallakin
Esikoisen jäljiltä on parikin lattiavilttiä, mutta aika vähän niitä on käytetty (koska seuraava kohta). Myös äp-makuupussi käy mainiosti, tai se turvakaukalopeitto.

Leikkimatto tai lelukaari
Yllättävän nopeasti vauvaa alkaa kiinnostaa roikkuvat lelut. Meidän matto on käytettynä ostettu SkipHop, oikein toimiva ja tykätty – eikä pahemmin satu äidin silmiinkään.

Sitteri
Esikoisella oli joku random edullisesti tutulta ostettu, kuopukselle päätin törsätä hehkutettuun Baby Björniin. Hyvä se on ollut ja päällisen saa todella iisisti pesuun (one word: niskakakka), mutta on sillä kyllä älyttömästi hintaa. Kannattaa siis pitää silmät auki tarjousten varalta!

Lisäksi
Hajusteeton pyykinpesuaine ja sappisaippua – Erisanin nestemäinen on hyvä ja sopii myös kestovaipoille, sappisaippuani otan mieluusti nestemäisenä.
Vauvakirja – esikoisella tuli täytettyä enemmän, toisella tuppaa unohtumaan vaikka kirja on upea Oot niin ihana.
Newborn Set Tripp Trappiin – esikoiselle hankittu ja toisellakin kierroksella paljon käytetty, kiva kun saa vauvan pöydän ääreen samalle tasolle.

Äidille

Imetysliivit – kaarituettomat ja mukavat, simppeli avaussysteemi. Mä en yhtään tykkää sellaisista missä rinnan ympärille tulee kangaslirpake, jossa on keskellä reikä. Suosittelen tsekkaamaan: Lindex

Liivinsuojat – saatavilla sekä kestona että kertakäyttöisenä. Oma valintani on kestoversiot, kertseistä jää inhottavasti haituvia rinnanpäihin.

Imetystoppeja – erittäin kätevä vaatekappale öisin, päälle voi heittää löysän t-paidan jos tarvitsee hartioille myös peittoa. Rintsikoissa en tykkää nukkua ja maitofalskauksen takia liivinsuojien on parempi pysyä paikoillaan.

Nännivoide – yleisimmin käytetään lanoliinivoidetta (esim. Lansinoh), mutta alun pahimmista vaurioista selvittyäni olen tykännyt kevyemmästä Bevita R -hoitovoiteesta.

Rintakumi – saattaa olla tarpeen imetyksen alkutaipaleella. Itse käytin kivun takia, esikoisen kanssa jopa pitkälle yli puoli vuotta. Kuopuksen kanssa vaan sinnittelin eikä hän jossain kohtaa kumin kanssa enää suostunut edes syömään.

Imetystyyny – esikoisen kohdalla oli käytössä ekat kuukaudet koko ajan, nyt toisella kertaa vain ihan alussa. Johtunee imetysasennosta, kuopusta on tarvinnut maidon suihkuamisen takia imettää maha mahaa vasten.

Maidonkeräin – maitoa saa otettua kivasti talteen, jos sattuu olemaan tyyppiä toinen tissi falskaa kun toisesta imettää. HOX! Ei kannata unohtaa keräimen olemassa olo silloin kun se on ollut paikallaan, muuten saa kumartamisen jälkeen käydä vaihtamassa oman paitansa.

Rintapumppu – kaikki eivät pumpulle heru, jotkut vain tietynlaisille. Kokeilemalla selviää, lainaa ensin kaverilta jos mahdollista (steriloidaan kiehuvassa vedessä joka tapauksessa ennen käyttöönottoa).

Pienet Minigrip-pussit – maidon pakastamiseen.

Siteet jälkivuotoon – ei varmaan tarvitse sanoa enempää miksi.

Tässä on nyt reilu kolme kuukautta eletty nelihenkisenä perheenä ja voin todeta, että yllättävän hyvin on mennyt. Voisi ehkä jopa sanoa todella hyvin siihen nähden, että olemme nämä kuukaudet asuneet 40 neliön kaksiossa, ilman kunnon parveketta, neljännessä kerroksessa hissin ollessa kokoa minimaalinen. Kohta toki arki muuttuu ihan toiseksi muuttaessamme omakotitaloon ja pois kaupungista, mutta tähän asti elo kahden lapsen kanssa on sujunut kaikin puolin mukavasti.

Vauvan käsittely on luonnollisesti ollut helpompaa kuin ekalla kerralla, tietysti kun en esikoisen aikaan ollut niin pienten vauvojen kanssa ollut paljoakaan tekemisissä. Itse asiassa toisen lapsen kohdalla olen havahtunut välillä siihen, että häntä käsittelee varsin huolettomasti ja sitten vasta muistaa, että niin eihän se vauva olekaan kovin iso vielä! Paljon varmasti vaikuttaa myös esikoiseen verrattuna paljon jäntevämpi vauva, jota ei ole tarvinnut käsitellä niin yltiövarovaisesti edes alussa. Mähän nyyhkin varmaan jo ekan kuukauden jälkeen mihin mun pikkuvauva oikein katosi, heh.

Imetyksen suhteen on tavallaan ollut helpompaa, lähinnä siltä osin että nyt mulla oli heti alkuun paljon enemmän tietoa asioista. Kaikki se tietotaito ei silti poistanut imetyksen mukanaan tuomia kipuja enkä edelleenkään tiedä, onko meidän molemmilla lapsilla ollut alkuun jotenkin tosi huono imuote vai olenko mä vaan liian herkkis, kun kummallakin kerralla ekat kolme kuukautta on ollut enemmän tai vähemmän kivuliasta. Yleensä enemmän. Ja just kun noin 10 viikon hampaat irvessä imettämisen jälkeen kivut näyttivät jääneen taakse niin zädääm: kuopus päätti pykätä ekat hampaansa läpi. Kaikkiaan olen kuitenkin tyytyväinen tähänastiseen imetystaipaleeseemme ja erittäin onnellinen siitä, että se on toisellakin kerralla onnistunut eikä ole ollut tarvetta lähteä pullorumbaan.

Se on hassua miten synnytyksen jälkeen kun vanhemman lapsen näkee ensimmäisen kerran, on hän yhtäkkiä kasvanut ai-van valtavasti. Siis ihan kuin olisi täysin eri lapsi! Kun sitten elo tuoreen pikkusisaruksen kanssa ottaa ensihaparointejaan, tahtoo välillä vähän unohtaa, että se alle 3-vuotias esikoinenkin on oikeasti vielä aika pieni. Ja vaikka hän useimmiten osaa hienosti pukea itse tai mennä reippaasti jumppaan, tulee taatusti tilanteita jolloin asiat eivät sujukaan yhtä sutjakkaasti – ja toisinaan ihan vain siksi, että isosiskokin tahtoo huomiota.

Esikoinen ei missään vaiheessa ole ollut mustasukkainen vauvasta, vaan on alusta asti ollut hellä ja ystävällinen pikkuveljeä kohtaan. Sen sijaan meitä vanhempia kohtaan tytön käytös oli ensimmäiset viikot aika hirveää… Kaikki kehoitukset/pyynnöt/käskyt menivät kuuroille korville ja koko ajan piti kiukutella jostain, välillä tempaista jotkut älyttömät kilaritkin ihan jostain pikkuasiasta. Vaikka käytös on sinänsä hyvin ymmärrettävää – neuvolassa terkkari vertasi tilannetta siihen, että puoliso toisi yhtäkkiä kotiin toisen kumppanin – niin kyllä muutaman päivän jälkeen alkoi epäilyttää, millaiseksi elämä oikein menisi, jos sama meininki jatkuu pitkään. Onneksi loputtomalta tuntuva kiukkuaminen rauhoittui muutamassa viikossa normaalin uhmakäytöksen tasolle, joten meidän vanhempienkin riekaloituvat hermot saavat välillä vähän lepoa.

Syksyä helpotti paljon se, että esikoinen jatkoi tutussa päiväkodissa osa-aikaisesti. Tyttö sai välillä päiviinsä kiinnostavaa ja monipuolista aktiviteettia, jollaista mun olisi käytännössä mahdoton järjestää kotona vauva tissillä/kantorepussa. Koen myös reiluksi pikkusisarusta kohtaan sen, että toisinaan hänellä on oikeus olla ainoa huomion vaatija eikä aina tarvitse odottaa samalla tavalla kuin silloin, kun esikoinen on siinä ja mulla on hänen kanssa jotain kesken. Muuton jälkeiset kuviot ovat vielä auki eikä esikoiselle ole mitään päiväkoti- tai kerhopaikkaa, mutta eiköhän kaikki järjesty ajallaan. Joka tapauksessa uskon elämän omakotitalossa maalla olevan sen verran erilaista verrattuna kaupunkieloon kerrostalossa, ettei välttämättä ole pahaksi vaikkei mitään vielä nyt kevääksi saataisi.

Kotoa lähteminen on aikamoinen rumba, kun pitää saada hoidettua niin vauva kuin esikoinenkin lähtökuntoon – ja toki myös itsensä siinä sivussa. Esikoinen osaa kyllä pukea haalarin itse ym., mutta kotona asia tuntuu olevan jotenkin paljon vaikeampaa kuin vaikka tarhassa. Ja kun kerran tuollaisesta tahtoikäisestä on kyse, joskus harvoin homma menee oikein nätisti putkeen, mutta useimmiten pitää auttaa aivan kaikessa. Tavallista on sekin, että eteiseen päästyä lapsi yhtäkkiä singahtaakin haalarin äärestä sohvalle ja nauraa kiljahtelee mennessään… On muuten ihan muutaman kerran tullut käytettyä tuota pyhää kolminaisuutta uhkailu-lahjonta-kiristys.

Liikkuminen vauvan ja taaperon kanssa sen sijaan ei ole ollut mikään ongelma. Meillä on tupliksi muuntuvat Bugaboo Donkey -rattaat, joskin tuo tuplaominaisuus on ollut käytössä paljon vähemmän mitä etukäteen kuvittelin. Bugaboon oma seisomalauta penkillä taas olikin huippuhankinta! Hyvin usein jos tyttö saa itse päättää laudalle vai rattaisiin, vastaus on epäröimättä laudalle. Busseissa matkaaminen on kyllä ollut kätevää kapeammilla vaunuilla ja lisäksi kotitalon hissi on niin pieni, että Donkeyt pitää joka tapauksessa olla monona. Niin ja kellarin ovi on vielä sitäkin kapeampi, eli tuplakäytössä on ensin rullattava rattaat monona ulos ovesta ja vasta pihalla leventää tupliksi. Aikamoista säätämistä siis, mutta mitkään muut vierekkäiset tuplat eivät olisi tuosta ovesta edes mahtuneet ja peräkkäisissä taas olisi hyvin todennäköisesti tullut pituuden puolesta hissin syvyys vastaan. Ei nuo Aasit mikään huono hankinta olleet, ovat pelastaneet mut mm. kun esikoinen oli kipeä eikä jaksanut kävellä edes ulos ja lääkäriin oli päästävä (miehen ollessa töissä, luonnollisesti). Ei muuta kuin rattaat likka kyydissä hissiin ja itse siihen viereen niin, että pidin vauvaa kopassa rattaiden yläpuolella. Kellarissa koppa hetkeksi lattialle, rattaat pihalle, koppa sen jälkeen myös ulos, levennys tupliksi ja vauva kopassaan kyytiin. Huhheijaa mutta lekuriin selvittiin!

Se mun on myönnettävä, että varsinaisia vaunulenkkejä olen tehnyt todella vähän. Olisinkohan jopa kerran lähtenyt iltasella kävelemään vauvan kanssa ihan huvikseni, muuten vaunuilla liikkuminen on ollut siirtymistä paikasta A paikkaan B tai kaupassa/postissa käymistä. Osittain lenkkeilylaiskuus johtuu varmastikin siitä veivaamisen määrästä, että ylipäänsä selviytyy pihalle asti, joten on mielenkiintoista nähdä innostunko enemmän tekemään vaunulenkkejä sitten jatkossa, kun ulos pääsee vain oven avaamalla.

Autolla matkustaminen on muuttunut tietysti myös, ihan jo siinä että auto on nykyään farmarimallia. Esikoinen ei onneksi ole kovin sinkoilevaa sorttia, niin autoon pakkautuminen on yleisesti ottaen sujunut ilman suurempia kommelluksia. Ylipäänsä helpottaa paljon, että kaupungissakin voimme kävellä sisältä autolle ilman että tyttöä tarvitsee välttämättä edes pitää kädestä, vaan hän osaa kulkea nätisti vierellä ja pitää tarvittaessa kaukalosta/rattaista kiinni. Tilaa viidennelle kyytiläiselle ei autossa oikein enää ole, sillä esikoisen istuin sekä vauvan kaukalo telakoineen vievät Civicin takapenkillä sen verran reilusti tilaa, että kovin herkästi ei sinne väliin lähde ketään tunkemaan (eikä taitaisi kukaan edes tuolla turvalaitekombolla väliin mahtua).

Nukkuminen ei ole esikoisen kanssa ollut koskaan mikään helppo nakki, joten toisella kerralla osasi jo varautua, ettei meille tule vauvaa joka nukkuu parin kuukauden iässä täysiä öitä jne. Eikä poika sellaisia siis nuku vieläkään, vaikka vauvaryhmässä monien syyskuiset vetelevät öisin unta palloon 8 h tai jopa enemmän. Yhden (!) kerran kuopus on tähän mennessä nukkunut 6 h putkeen, muuten on menty pääasiassa max. 3-4 h unipätkillä. Ja sehän toki on sanomattakin selvää, että silloin harvoin kun vauva oikeasti nukkuu pidemmän pätkän, niin eiköhän esikoinen ole joko kipeänä tai sitten näkee painajaisia tms. ja herää itkien useamman kertaa. :D Alkuun öiden katkonaisuus oli todella raskasta ja olen vahvasti sitä mieltä, ettei toisen lapsen kohdalla tule enää sellaista hormonipiikkiä, jonka avulla jaksaa viikkotolkulla ihan minimaalisilla unilla. Kuitenkin nyt 3 kk jälkeen väsymys on taas ollut vähäisempää, vaikken edelleenkään nuku kovin pitkiä pätkiä – en sitten tiedä onko katkonaisuuteen ehkä jotenkin tottunut.

Joulun alla vietimme puuhääpäivää (aiemmat hääpäiväkuvat: keramiikka, nahka, pumpuli, paperi + vihkimispäivä).

Se mikä kahden pienen lapsen kanssa on tuntunut rankalta on se tunne, että koko ajan joku odottaa multa jotain – ja jos ei lapset niin vähintäänkin kissa. Kun vauva nukahtaa, tahtoo esikoinen sitä tai tätä tai tuota. Illalla kun vihdoin molemmat lapset ehkä jopa nukkuvat ja saan hetken huokaistua, niin eiköhän Barbi ole salamana pyörimässä ympärillä. Useimmiten ei haittaa, vaikka kissa parkkeeraa itsensä mun syliin sekunnissa laskettuani hanurini tuoliin, mutta varsinkin niinä päivinä kun lapset ovat tarvinneet jotenkin erikoisen paljon syliä ja huomiota, tulee illalla fiilis että enkö mä hemmetti saisi edes hetken olla ihan vain itsekseni… Onneksi Barbsulle kelpaa monesti miehenkin syli, jos mulla on päivän läheisyyskiintiö niin sanotusti täynnä.

Oma aika on luonnollisesti ollut hivenen kortilla sitten vauvan syntymän, mikä yleensä näkyy siinä etten illalla malta mennä nukkumaan vaan valvon aivan liian pitkään (ja niin tekee mieskin). Ekoina viikkoina oli ihanaa, kun sai molemmat lapset nukkumaan päivällä samaan aikaan ja ehti hetkeksi istahtaa ihan rauhassa teekupposen kera, mutta sitten tuli se kauhulla odottamani hetki, kun esikoinen päätti lopettaa päiväunien nukkumisen kotona. Nyt hän tosin menee sentään vähän aikaisemmin nukkumaan illalla, joten hyvällä tuurilla illan oma aika voi alkaa jo yhdeksän jälkeen. Sen olen huomannut, että kummallekin meistä vanhemmista sellainen oma rauhoittuminen on edelleen tosi tärkeää ja ilman sitä pinna kiristyy turhan helposti.

Ehkä suurin kysymysmerkki ennen kuopuksen syntymää oli se, miten muka osaisi rakastaa jotakuta toista yhtä paljon kuin esikoista. Yllätyksekseni rakkauden määrä kuopusta kohtaan on ollut ihan valtava eikä silti mitenkään ole esikoiselta pois, päinvastoin rakkaus häneenkin on tietyllä tavalla syventynyt. Olen monta kertaa huokaillut miten mieletöntä on, että olemme saaneet kaksi lasta – ja mikä hulluinta, en haluaisi ajatella tämän syyskuisen olevan viimeinen vauvani. Mutta aika näyttäköön onko perheemme tässä vai ei, nyt on hyvä näin. ♥

Nuorimmaisemme on tänään tasan seitsemän viikkoa vanha. Se tarkoittaa siis seitsemän viikkoa enemmän tai vähemmän katkonaisia öitä, mikä todellakin alkaa näkyä mun (aivo)toiminnassa. Ajatus pätkii tai ei kulje lainkaan; olen mm. kaupassa ihmetellyt miksi olen sinne tullut… Puhumattakaan kaikesta mitä olen näiden viikkojen aikana unohdellut. Yllättävän hyvin olen kuitenkin saanut järkkäiltyä ensi viikonloppuna vietettävää kastejuhlaa, johon on tulossa liuta rakkaita ihmisiä. ♥ Erinomainen tilaisuus ottaa ilo irti ja pitää isot kemut, kun ne on pakko järjestää kodin ulkopuolella joka tapauksessa.

Joskus se sentään suostuu ottamaan tirsat muuallakin kuin iholla.

Viime yönä poika tosin nukkui ennätykselliset neljä tuntia putkeen! Vaikkakin sitä edelsi noin kolmen tunnin yritys saada tyyppi nukahtamaan… Yhtenä yönä oli kaksi n. kolmen tunnin pätkää ja musta tuntui aamukuudelta niin virkeältä, että olisi melkein voinut jo nousta ylös. Olisi varmaan pitänytkin, kun pari tuntia myöhemmin oli taas niiiiin vaikea nousta. Tämä kuopus on aikamoinen syli- ja tissimaakari, en ollenkaan muista esikoisesta näin suurta läheisyyden kaipuuta. Poika haluaisi aina nukahtaa tissille mutta se on välillä vähän hankalaa, kun sieltä tulee – newsflash! – maitoa, minkä seurauksena hetken päästä puklataan kun on taas vedetty maitoöverit.

Päiväunet tyyppi tahtoisi ottaa useimmiten sylissä, kantoreppu ja -liina on siis kovalla käytöllä päivisin, etten ole aivan sidottu sohvaan. Mulla on kaverilta lainassa Tula Free-to-Grow, josta tykkään kyllä enemmän kuin esikoisella olleesta Manducasta, mutta en silti ole ihan varma haluanko meille sen vai kuitenkin jonkun muun. Houkuttaisi kokeilla paljon kehuttua Wompatia, joskin siinä vauvakoko on erikseen ja se tarkoittaisi tietysti päivittämistä isompaan kokoon myöhemmin. Liinoista käytössä on saatu trikoinen ja tällä kertaa olen jopa saanut suht oikeaoppisesti sidottua sen. Materiaalina trikoo on musta vähän ärsyttävä tässä tarkoituksessa, joten joku kudottu versio olisi kiva testata – kun vain saisi aikaiseksi selvittää minkälainen mahdollisesti voisi olla tällaiselle aloittelijalle passeli. No, ehkä sitten ristiäishumun jälkeen.

Mahtaako olla niin, että toisen lapsen kanssa aika kiitää vielä nopeammin kuin ensimmäisen..? Siltä ainakin tällä hetkellä tuntuu, meidän kuopus nimittäin on muutaman päivän päästä jo kuukauden ikäinen! Pieni avuton nyytti alkaa olla muisto vain ja tilalle on tullut ponteva poika, joka ei yhtäkkiä enää pelkästään nuku, syö, kakkaa ja itke. Vaikka onhan tuo tottakai ihan vasta-alkaja tässä maailmassa vielä, mutta tästä se lähtee rullaamaan ja joka päivä tulee uusia juttuja ihmeteltäväksi. Alan ymmärtää ihmisiä, jotka haluaisivat elää uudestaan ja uudestaan nuo maagiset ensihetket vastasyntyneen kanssa – onhan se aivan hullun ihanaa aikaa, vaikkei pienestä ihmisestä voi vielä yhtään sanoa tai tietää millainen tyyppi hän on.

Ensimmäiset viikot nelihenkisenä perheenä ovat menneet pääasiassa uutta arkea opetellessa. Nopeasti vauva-arkeen on taas tottunut eikä kestänyt montaa päivää, kun jo tuntui siltä, että poika on kuulunut perheeseemme aina. Esikoinen on ottanut pikkuveljen vastaan suurella rakkaudella, edes vauvan itku ei ole este sille etteikö isosisko tahtoisi ottaa syliin. ♥ Ihan ne ensimmäiset pari viikkoa tyttö oli meitä vanhempia kohtaan jokseenkin hankala, mutta nyt jo voi huomata että tilanne on selvästi rauhoittunut. Normaaleja vajaa kolmevuotiaan kiukkukohtauksia tottakai tulee aika ajoin eteen, mutta neuvottelemalla (tai viimeistään hieman ääntä korottamalla) niistä useimmiten selvitään. Taapero joutuu luonnollisesti välillä odottamaan vuoroaan, vaan niin joutuu vauvakin, kun ei kukaan kerta kaikkiaan pysty venymään kahteen paikkaan yhtä aikaa.

Ehkä eniten käy sääliksi kissa, joka iltaisin ihan selvästi odottaa lasten nukahtamista, jotta pääsee valtaamaan jomman kumman meidän sylin, kun päivisin emme oikein ehdi antaa sille huomiota. Ja joinakin iltoina käy niin, että meidänkin on pakko hipsiä ajoissa pehkuihin, että jaksaa taas paremmin seuraavana päivänä. Hienosti silti Barbikin on uuteen tilanteeseen sopeutunut eikä hätkähdä about mistään, välillä ehkä käy ohimennen vähän nuuhkaisemassa vauvaa.

Niin ne yöt, varsin katkonaisiahan ne ovat olleet. Erityisesti mulle, koska imetän ja koska miehen pitää kuitenkin olla arkisin skarppina töissä. Mies piti viikon isyyslomaa vauvan syntymää seuraavalla viikolla ja se oli kyllä luksusta. Sen perään olikin heti pläjähdys arkeen iltavuoroviikon merkeissä eli mä olen illat keskenäni muksujen kanssa ja hoidan kaikki iltapuuhat yms. Yllättävän hyvin nekin ovat sujuneet, tänään esimerkiksi jälkikasvu oli kumpikin unessa ennen kymmentä! Se on meidän mittapuulla aikaisin, iltavirkkuja (ja aamutorkkuja) kun olemme koko perhe.

Sen olen huomannut, että näin toisen lapsen kohdalla ei enää ole sitä alun hormoniryöppyä, jonka voimalla jaksaa porskuttaa muutaman tunnin yöunilla ties miten pitkään – nyt olin parissa viikossa jo aivan zombi enkä suunnilleen muistanut omaa nimeäni. Onneksi helpottaa ihan jo se, jos yhtenä aamuna saa nukkua vähän pidempään. Tosin muutamana peräkkäisenä yönä kun valvoo 1,5-2 h siinä aamuneljän aikaan koittaen tehdä kaikki temput vauvan nukuttamiseksi, niin vähän sitä miettii oliko nyt ihan pakko taas tähänkin touhuun lähteä… Ja sitten kun katsoo maitopartaista silmät kiinni maiskuttavaa vauvaa, ei voi kuin huokailla miten parasta on kun talossa on vauva.

Nämä postauksen kuvat ovat Varpu-kollega Annukan ottamia, kun poika oli vajaa kaksiviikkoinen. Sairaala-aika jäi meillä niin lyhyeksi etten ehtinyt edes nähdä olisiko siellä joku tarjonnut vastasyntyneiden kuvauspalvelua, joten kiva että meillä on nyt tällaiset kuvat muistona. Oli jännä nähdä miten joku muu näkee mun lapsen, kun kuitenkin omaa lasta kuvaa aina tietyllä tyylillä – ja oli se tosiaan aika erilaista. Esikoisesta yritin silloin itse ottaa newborn-kuvia, mutta se oli varsin toivotonta, kun olin niin kovin kokematon vastasyntyneiden vauvojen kanssa. Tällä kertaa olenkin kuvannut kuopusta ihan eri tavalla kuin esikoista, toki myös valoisampi vuodenaika vaikuttanee jonkun verran asiaan. Ehkä mäkin vielä kehityn tällä saralla..? Ainakin pikkuvauvan käsittely on näin toisen lapsen kohdalla täysin erilaista, siihen voisinkin palata myöhemmin omassa postauksessaan.

Vinkkinä muuten: Annukalla on tämän kuun ajan tarjous vastasyntyneiden kuvauksista, kannattaa tsekata mikäli aihe sattuu olemaan ajankohtainen.

Kuvat: Annukka Viitanen Photography

Eletään tiistai-iltaa 19.9. ja raskausviikkoa 40+5, saman verran kuin esikoisen syntyessä. Äiti on ollut illan apunani miehen ollessa iltavuorossa, hän lähtee puoli kymmenen jälkeen kotiin mun jäädessä nukuttamaan esikoista. Tyttö nukahtaa vihdoin, 22.12 laitan äidille vielä viestin ja könyän makuuhuoneesta olkkarin puolelle. Vähän näköjään taas supistelee, samaan tyyliin kuin pari iltaa aiemminkin. Miehen tullessa varttia myöhemmin töistä supistukset ovat jo selkeästi kipeämpiä. Kello 23.09 laitan äidille viestiä, että reilu puoli tuntia on supistellut kipeämmin ja tuntuu painetta alhaalla. Katotaan miten etenee vai eteneekö mihinkään.

Supistukset jatkuvat ja alkaa vaikuttaa siltä, etteivät ne ainakaan hiipumaan päin ole. Huomaan ettei äiti ole lukenut viestiä ja 23.36 soitan perään, että voisi ihan varmuudeksi tulla meille yöksi. Vähän ennen puoltayötä äiti soittaa, että on nyt matkalla. Kaivan puoliksi pakatun repun esiin ja yritän miettiä, mitä kaikkea päivittäin käytössä olevaa sieltä puuttuu.

Käyn suihkussa, mutta mulle näköjään lämpimästä vedestä ei ole mitään apua enkä kyllä raaskisi muutenkaan kovin kauaa lotrata. Kellotan myös supistuksia jonkun aikaa; ne ovat suht lyhyitä (max. minuutin), mutta niiden välissä ei ole montaa minuuttia. Kello 0.26 päätän soittaa synnärille ja kysellä milloin kannattaisi tulla, saan vastaukseksi vain että sitten kun tuntuu siltä. Olipa paljon apua.

Puoli yhden jälkeen äiti saapuu paikalle, käyn nopeasti läpi esikoisen seuraavan aamun kamppeet ym. jos hänet pitää viedä päiväkotiin. Eteisessä pyydän miestä hakemaan jääkaapista suklaalevyn, äiti vähän naureskelee että supistusten keskelläkin keskityn suklaalevyyn. Haluan varuilta ottaa mukaan myös muovipussin, jos mulle tulee yhtäkkiä huono olo kuten viimeksi tuli. Yhden maissa pääsemme lähtemään kohti Tyksiä, alaovella tajuan ettei mulla ole huulirasvaa mukana ja mies palaa vielä hakemaan sen.

Mulla on kuuma ja kaipaan raitista ilmaa, joten haluan ehdottomasti kävellä sairaalaan. Laitan jalkaan sandaalit ilman sukkia, takin sentään heitän päälleni. Muutaman korttelin matka kestää ainakin vartin, kun supistuksen tullessa on pakko pysähtyä hengittelemään. Reilun korttelin päässä kotiovelta mulle tulee huono olo ja hätyytän miestä kaivamaan muovipussin esille, menee hetki ennen kuin hän löytää sen jostain taskustaan. Päästään vielä jokunen metri eteenpäin kunnes oksennan ja taidetaan samalla pelästyttää myöhäinen koiranulkoiluttaja, joka katoaa epäluuloisen näköisenä jonnekin sisäpihalle. Tässä kohtaa viimeistään varmistun, että synnytys todellakin on käynnissä.

Selvittyämme sairaalaan sisälle joudun pysähtymään hetkeksi tuulikaappiin, supistaa. On ihan hiljaista ja pitää hetki pohtia mihin meidän oikein pitäisi mennä, onneksi sitten yhdestä ovesta tulee kätilö vastaanottamaan meidät. Kello 1.21 makaan käyrillä, supistukset tekevät niin kipeää että on pakko mumista/mölistä itsekseen – miestä huvittaa, kun kuulostan kuulemma niin hassulta. Sisätutkimuksessa kohdunsuu on auki 5 cm ja samalla otetaan streptokokkinäyte, jonka valmistumisessa menee tunti. Kysyn mitä tapahtuu, jos vauva syntyy ennen, mutta sille ei kuulemma sitten voi mitään. Kätilö kysyy kivunlievityksestä, sanon etten ehkä kaipaa mitään mutta mieli voi vielä muuttua.

Jäämme huoneeseen kahden, supistuksia tulee ja mies ottaa pyynnöstäni pari kuvaa. Menee ehkä 10 minuuttia ja tuntuu siltä, että pitäisi päästä vessaan. Mies painaa soittokelloa ja kerrottuani asiani kätilölle hän tuumaa olisiko kuitenkin vauva, joka sieltä on tulossa. Vastaan kieltävästi, koska tunne ei ole yhtään samanlainen kuin ekassa synnytyksessä kun mua alkoi ponnistuttaa vielä osastolla ollessani. Kätilö tarkastaa tilanteen: kyllä se on vauva, kohdunsuu 10 cm auki. Täh miten voi olla?!, kiljahdan kun laskeskelen, ettei siitä 5 sentistä ole todellakaan kauaa. Kätilö käskee olemaan ponnistamatta ja ihmettelen, miten se muka onnistuu.

Multa kysytään pystynkö kävelemään saliin, no juu ei toivoakaan. Pystyn juuri ja juuri siirtymään omin jaloin vastaanottohuoneesta käytävälle, jossa pääsen sängylle makaamaan ja mut kärrätään saliin. Salissa mun pitää vielä siirtyä toiselle sängylle, johon jään kyljelleni makaamaan. Kätilö nostaa päällimmäisen jalkani ylös ja pyytää mua pitämään siitä kiinni, sitten saan omien tuntemusten mukaan alkaa ponnistaa. Parin ponnistuksen jälkeen tunnen alemmalle jalalle holahtavan jotain lämmintä; papereiden mukaan 1.40 lapsivesi menee kauniin värisenä. Jokaisella supistuksella ponnistan minkä jaksan, mitään ei tunnu tapahtuvan. Turhaudun ja otan “nyt prkl ulos” -asenteen, hetken päästä pää on vihdoin ulkona. Kuulen kehotuksen olemaan ponnistamasta enempää, odotetaan hetki ja sitten saan luvan ponnistaa loppuvartalon. Kyllä tämä on täyden kympin poika, sanoo kätilö kello 1.53 ja nostaa vauvan vatsani päälle. Pojalla on häkellyttävän paljon tummaa tukkaa, ei ihme että vähän närästi raskausaikana.

Ihmettelemme tulokasta ja kun napanuora lakkaa sykkimästä, isä napsaisee sen poikki. Jälkeisiä joudutaan odottamaan jonkun aikaa, lopulta parinkymmenen minuutin päästä saan istukan puserrettua ulos. Haluan mielenkiinnosta nähdä istukan ja kätilö pyörittelee sitä kertoen mitä on missäkin ollut, yllätyn että se on niinkin iso kooltaan. Seuraavana päivänä osastolla kotiuttava kätilö tuumaa, että harvoin jälkeisvaihe on näin paljon pidempi kuin ponnistusvaihe – mulla kun oli ponnistuksen kestoksi merkitty vain 3 minuuttia. Itsestä tuo aika kyllä tuntui paljon pidemmältä, vähintäänkin samalta kuin esikoisen synnytyksen 11 minuuttia. Mitään parsittavaa ei tälläkään kertaa löytynyt ja näin pari viikkoa synnytyksen jälkeen on sama fiilis kuin viimeksi, ei oikeastaan edes tunnu että olisi synnyttänyt.

Vietämme seuraavat puolitoista tuntia kolmistaan, välillä joku käy kurkkaamassa että meillä on kaikki hyvin. Vauva löytää tissille ja imu alkaa tuntua kunnolla. Vähän ennen neljää vauvasta otetaan mitat, 3610 gramman paino on suunnilleen se mitä elokuun alkupuolella arvioitiin mutta 53 sentin pituus tulee yllätyksenä. Toki poika tuntuu siinä jo heti isommalta kuin vajaa kolmikiloinen tyttäremme vastaavassa tilanteessa. Mittailujen jälkeen vauva pääsee ihokontaktiin isän paidan alle, mäkin sitten nousen sängyltä ylös ja syömme saliin tuotua aamuyön välipalaa. Mulla on järkyttävä nälkä, luonnollisesti kun olin mahani sisällön tyhjentänyt matkalla sairaalaan. Käyn myös vessassa ja suihkussa, ihana saada pestyä kaikki hiki ja muu moska pois.

Viiden jälkeen aamulla siirrymme osastolle ja mies suuntaa kotiin nukkumaan. Osasto on eri kuin muutama vuosi sitten, saan ikkunapaikan huoneesta numero yksi. Vauva tuhisee sairaalamekkoni sisällä vaippasilteen, silittelen hänen hiuksiaan ja yritän tajuta mitä oikein viimeisten tuntien aikana on tapahtunut. Jälkisupistukset tuntuvat vielä varsin voimakkailta vauvan ollessa rinnalla. En heti malta nukkua, mutta torkahdan sentään joksikin aikaa ennen kuin kello on kahdeksan. Kätilö tulee ottamaan pojan pesulle, itse käyn vessassa ennen kuin haen aamupalapöydästä täytettä kurnivalle mahalleni. En edes ehdi takaisin huoneeseen, kun vauva tuodaan takaisin kapaloituna ja tukka somasti pystyssä.