Onnettoman hidas päivitystahti näköjään jatkuu, kun kiire ei tahdo hellittää otettaan. Naputtelen tässä siis postauksen tyylikkäästi lähemmäs kolme kuukautta jälkikäteen, liekö tämä jo jonkin sortin ennätys blogin historiassa… Armeija-aikanakin taisin päivittää useammin, heh. Vaikka turha sitä on pahoitella, aina ei vaan aika riitä – varsinkaan kun viikot täyttyvät töistä, kodin laittamisesta ja beben tuloon valmistautumisesta. Ei ole enää montaa viikkoa töitä jäljellä ennen äitiysvapaan alkua, hurjaa!
Ei ole kerta taikka kaksi, kun olen onnistunut missaamaan kesäisen junamatkan rataosuudella Turku-Uusikaupunki, sillä monesti kyseinen erikoismatka tehdään Lättähatulla ja paikkoja on silloin varsin rajoitetusti. Tänä vuonna olin kerrankin ajoissa asian suhteen ja jäin kyttäämään Haapamäen Museoveturiyhdistyksen ilmoitusta kesän reissusta, matkaseuraakin olin puhunut mukaan hyvän lössin. Hyvää kannattaa odottaa, nyt vihdoin pitkäaikainen unelmani toteutui! Saimme liput junaan, joka tosin tällä kertaa ei ollut Lättähattu, mutta sekös olisi intoa vähentänyt. Heinäkuisena sunnuntaiaamuna hyppäsimme siis puoliskon kanssa museojunan P 1921 kyytiin Turun rautatieasemalta ja lähdimme puksuttamaan kohti Uuttakaupunkia.
Alkumatkasta en osannut muuta kuin muuta kuin huokailla ja hihkua, vähän siinä ehkä kimmelsi kyynelkin silmänurkassa (raskaushormonit, ju nou) kun olin niin onnellinen tilanteesta. Lapsuuteni kyseisen radan varrella viettäneenä hienoin hetki oli varmastikin saapuminen “kotiasemalle”, josta loput seurueestamme nousivat kyytiin, ja hetki sen jälkeen kun tuttu rakas talo pilkotti peltojen takana. Matka Turusta Ukiin kesti puolisentoista tuntia ja perillä oli runsaat pari tuntia aikaa hengailla. Nautimme jäätelöä ja virvokkeita Pakkahuoneella, minkä jälkeen suuntasimme naisvoimin muutamalle geokätkölle. Pian olikin aika palata Kalasataman pysäkille ja lähteä paluumatkalle, snif. Takaisin päin mennessä jäimme puoliskon kanssa pois matkan varrella ja sisko miehineen jatkoi Turkuun asti jatkaen eteenpäin meidän sinne jättämällämme autolla.
Oli kyllä aivan mahtava sunnuntairetki, toivottavasti päästään joskus vielä uudestaankin – ehkä seuraavaksi sitten sen Lättähatun kyytiin. :) Loppuun vielä junapäivän asu, ei ehkä helteeseen kaikista sopivin mutta noin muuten aiheeseen oikein passeli. Vaatevalinta oli luonnollisesti Olivia Rougen kellohelmat sydämillä ja päähän sitten mätsäävä huivi, jonka sisko joskus toi festareilta. Nenällä aurinkolasit D&G, korvissa toisen käden punaiset napit ja kaulassa lahjaksi saatu J-kaulakoru. Jalkaan valitsin varrettomat Converse All Starit, joilla oli hyvä hiihdellä pitkin cityä kätköjen perässä.
(Alin junakuva on Felinen kamerasta, asukuvan otti mieheni.)
Haloo Helsinki! – Kiitos ei ole kirosana [2014]