Vaihteeksi muutama kissakuva jälleen, tällä kertaa mukana myös maalla asuvat omat kissat. Ensimmäisenä kuitenkin mustavalkoinen, niin ikään maaseudun kissaherra Pate, joka on esiintynyt blogissa aiemminkin. Aikamoinen linssilude, kunhan vain malttaa välillä pysähtyä niin että kamera ehtii tallentaa kuvaan muutakin kuin liikkuvan kasan karvaa.

Pate

Kohta kymmenestä ikävuodestaan huolimatta meidän omat kissat ovat toisinaan kuin mitäkin pentuja, etenkin Dharma saa ihan ihme lapsellisuuskohtauksia suunnilleen päivittäin. Viime viikolla neiti tassutteli päättäväisin askelin sohvapöydän alla olevaan tomaattilaatikkoon, joka oikeasti yrittää ajaa paperinkeräyslootan virkaa. Siellä se kieriskeli ja pyöriskeli ties miten kauan ennen kuin kyllästyi, hyvin ehti nappasta läjän kuviakin. Tahtoi varmaan vaan olla seurallinen, sillä me siskon ja siskon kaverin kanssa oltiin kaikki jossain siinä pöydän lähistöllä.

Finska tomater?

Porukat kotiutuivat perjantaina prätkäreissultaan ja koska ei aiemmin ehditty, mentiin eilen illalla kullan kanssa kotikotiin saunomaan ja jäätiin yöksikin. Aamulla kaikki muut lähtivät kukin omiin töihinsä, itse heräilin joskus ennen kymmentä ja aloin myös tehdä töitä (etätyön ihanuus!). Heti avattuani ulko-oven kuului naukaisu ja kummatkin kissat tepsuttivat sisälle syömään. Miska tahtoi melkein saman tien takaisin pihalle, mutta Dharmaa taisi väsyttää kun se asettautui nätisti sohvalle nukkumaan.

Siinä koneella näpytellessäni satuin jossain vaiheessa vilkaisemaan sohvalle, kerällä nukkuvasta kissasta ei enää ollut tietoakaan vaan neiti uinui umpiunessa pitkin pituuttaan. Eikä muuten reagoinut mun lähestymiseen ja kameran räps-ääneen muuten kuin venyttelemällä makeasti ja kääntämällä päätä vielä vähän oudompaan asentoon. Siinä se lötkötti pitkälle iltapäivään, taisi olla vähän univelkoja kissalla.

Väsymys

Pakko muuten kehaista tähän loppuun vielä sellaista ihmevempelettä kuin FURminator, josta luin Nelliinalta aiemmin keväällä. Aitoa ja alkuperäistä furminaattoria en minäkään hankkinut, mutta paikallisesta lemmikkikaupasta runsaalla kahdellakympillä löytynyt vastaava laite toimii aivan loistavasti meidän kissoilla. Aiemmin kammatessa piti melkeinpä pitää hanskoja kädessä, kun Miska tykkäsi aina hetkittäin käydä käteen kiinni ja purra sekä potkia sitä. Furminaattorikopiosta kummatkin kissat tuntuvat todella tykkäävän, ainakin kehräys on kova! Ja harjatessa vääntyillään ja kääntyillään niin, että varmasti saa harjattua joka paikasta.

Harjan idea on siis napata pois kaikki irtokarvat sekä pohjavillaa niin, ettei turkki kuitenkaan vahingoitu millään tavalla. Tämä taas vähentää niin karvojen irtoamista ja pöllyämistä kaikkialle kuin myös irtokarvojen joutumista eläimen suuhun. Koska meillä kissat ovat paljon ulkona, harjaan niitä useimmiten pihalla – harjatessa meinaan sitä karvaa lähtee aivan tuhottomasti. Tähän asti kissat ovat saaneet furminaattorikäsittelyn suunnilleen kerran viikossa-parissa, aina karvaa irtoaa kyllä ihan tarpeeksi mutta mun mielestä ainakin kissojen turkit ovat selvästi aiempaa kauniimmassa kunnossa.

Hyvin sijoitettu parikymppiä, tosiaan.

Keane – Perfect Symmetry [2008]