Väsynyt matkalainen täällä hei! Ihmettelen itse asiassa syvästi, että ylipäänsä olen vielä valveilla – muutama tunti sitten olin ihan valmista kauraa mönkimään sänkyyn unten maille. Tässä sitä silti ollaan, tämän (ja iltapalan + muutaman Pasila-jakson) jälkeen taitaa kyllä sänky kutsua.
Oltiin eilen kullan ja siskon kanssa Särkänniemessä. Perillä Tampereella oltiin heti puolenpäivän jälkeen, kun portit olivat auenneet kahdeltatoista. Aurinko paistoi muttei ollut liian kuuma, ihmisiä oli suht vähän liikenteessä eikä siis laitteisiin tarvinnut jonottaa välttämättä lainkaan: hurvittelu aloitettiin kahdella Tornado-ajelulla peräkkäin. Vuosi sitten hyväksi havaittu ajankohta oli tänäkin vuonna onnistunut valinta.
Ennen kahta pidettiin tauko laitteista ja mentiin Akvaarioon, jossa oli tasalta piraijojen ruokinta. Eipä ollut kummoinen, pari kourallista katkarapua ja pikkukalaa ym. joku heitti altaaseen ja kalaparvi meni aivan sekaisin. Otin pari kuvaakin, mutta eihän niistä oikein mitään erottanut.
Finding Nemo?
Keltaisilla kaloilla oli Kiss-naamiot.
Laitteissa juoksemisen lomassa ei tunnetusti kannata mitään sen enempää syödä, joten tyydyttiin pariin pienimuotoiseen välipalaan. Ekalla kerralla otettiin Felinen kanssa sellaiset jäähilejutut, mitä lie slusheja tai muita nyt ovatkaan. Joka tapauksessa, liian nopeasti kun lusikoi sitä suuhunsa tuntuu kuin aivot jäätyisivät. Tai vaihtoehtoisesti rintakehä. Silti sitä täytyy syödä ainakin kerran kesässä.
Lasten eläintarhassakin käytiin, kun siellä oli alpakka-agilityä. Hassuja eläimiä ne, vaikka esteitä ylittivätkin kovin laiskasti. Ei ne kyllä mitään energiapommeja taida eläiminä muutenkaan olla. Kaneilla taisi olla menossa Kenellä komein kaksoisleuka? -kisa:
Tarkoitus oli, että ystäväni Akkiki liittyisi perheineen iltapäivällä seuraan, mutta Onni-poika oli kipeänä. Akkikin mies P tuli kuitenkin paikalle ja loppupäivä juostiin neljästään laitteesta toiseen. Taidettiin kiertää suunnilleen kaikki auki olevat laitteet, lasten härveleitä lukuun ottamatta tietysti.
Kesän uutuus MotoGee oli ihan ok, mutta kyllä Tornado ja Tyrsky veivät kuitenkin voiton. Trombi taas aiheutti mustelmia vähän joka puolelle kroppaa, kipeimpänä kohtana oikein kunnon kuhmu olkapäässä.
Alkuun tuntui kamalalta kaikki kieputukset ja ensimmäinen Half Pipe -kerta sai mut lähes paniikkiin. Hauskaa silti oli, ehkä se on välillä hyvä rääkätä itseään. ;) Passelia ajanvietettä kerran kesässä, kun on sopivasti unohtanut edelliskerran kokemukset. Nuorempana en ollut yhtä uskalias laitteiden suhteen, joten nyt on otettava ilo irti, kun uskallan mennä vaikka mihin kieputtimeen. Ainakin kerran.
2 kommenttia kirjoitukseen Maailma tuntuu pyörivän vieläkin
22.8.2010 14:34
Kellä on komein KAKSARI, toim. huom. ;) Toi slush on muute just sopivasti nii ettei mun boobsit näy :D
22.8.2010 15:55
No mut kaksari kuulostaa vähän joltain veikkauksen pelitermiltä. :)