Viime kuu ei ollut kosmetiikkahaasteelle se kaikista paras kuukausi, sillä puteleita tyhjentyi vain ihan muutama. Toisaalta ehkäpä se kertoo vain siitä, että olen saanut tyhjennettyä suurimman osan niistä puoliksi käytetyistä ja nyt on jäljellä pääasiassa täysiä pöniköitä. Kesällä tosin käytän kosmetiikka ylipäänsä laiskemmin, joten sekin varmasti vaikuttaa asiaan.

Kesäkuun käytetyt

& Other Stories Fig Fiction Body Lotion
Keväällä ihasteltuani nettikaupan tarjontaa päädyin tekemään tilauksen, josta ei kuitenkaan jäänyt käteen muuta kuin tämä näyte merkin vartalovoiteesta. Voide oli sopivan paksua ja levittyi nätisti, tuoksukin oli ihan kiva. Jos tämä olisi luonnonkosmetiikkaa, laittaisin heti täysikokoisen purkin tilaukseen.

Nivea Q10plus Anti-Wrinkle päivävoide sekaiholle
Jostain saatu 5 ml näytepurkki, jonka käytin pois yötä vasten. Tällaiset “ryppypäivävoiteet” tuntuvat jotenkin ihan liian paksuilta omalle iholleni päivisin käytettäväksi eikä Nivean versio ollut poikkeus. Lisäksi tuoksu oli kamala, sellainen esanssinen ja liian imelä.

Tigi Love, Peace & The Planet Let It Be
Kirsikkainen tuoksu ei ollut se kaikista miellyttävin, mutta noin muuten Let It Be oli ihan kelpo hiuksiin jätettävä hoitoaine.

Tigi Rockaholic Dirty Secret Dry Shampoo
Olin joskus sitä mieltä, että Tigin kuivashampoota en toiste ostaisi – vaan toisin kävi. Testasin kyllä monia kilpailijoita, mutta lopulta totesin Rockaholicin kuitenkin kaikista toimivammaksi omalla kohdallani (en voi sietää niitä sisällä kiliseviä palloja, mikä karsii monet kuivashampoot pois ostoslistalta). Kaipaan kuivashampoolta raikasta tunnetta tukkaan ja siinä Rockaholic ajaa asiansa.

Lavera Beauty Balm
Tästä luonnonkosmetiikan BB-voidenäytteestä riitti kolmeen kokeilukertaan, josta sai alustavan käsityksen. Voide näytti todella tummalta, mutta sulautui kuitenkin ihan nätisti iholle eikä naama ainakaan omaan silmääni näyttänyt mitenkään häiritsevän tummalta. Kokeiltuani tätä, Terre d’Ocia sekä Mádaraa ostaisin minkä tahansa näistä kolmesta mieluummin kuin yhtäkään ei-luonnonkosmetiikan vastaavaa tuotetta.