Crumbland – Should I Tell You? [2007]

Vietin viime yön kotikotona, äiti ja iskä tulivat tänään aamulla Ruotsin reissultaan. Miskaa (ylemmässä kuvassa) ei ollut näkynyt yli viikkoon, joten kierreltiin eilen illalla siskon kanssa pihapiirissä kissittelemässä. Oi sitä iloa, kun karvatassu lopulta löytyi! Ruoka maistui pojalle paremmin kuin hyvin, ja kainaloonhan toinen sitten tuli yöksi nukkumaan.

Sain eilen luettua loppuun Helen Fieldingin kirjan Olivia Joules ja ylivilkas mielikuvitus (engl. Olivia Joules and the Overactive Imagination), joka kaikessa uskomattomuudessaan sai välillä myös hihittelemään ääneen. Alussa bimbomainen Olivia muistutti turhan paljon Bridget Jonesia, mutta tarinan edetessä Oliviasta paljastui useita Bridgetistä eriäviä ominaisuuksia. Aika supernaiselta päähenkilö kyllä vaikutti.

No, kaikella on tarkoituksensa. Aina kun jotain tapahtuu, se johtuu kaikista muista asioista, joita maailmassa tapahtuu. Aina kun tekee päätöksen, ei olisi voinut tehdä mitään muuta, koska ihminen on mikä on ja kaikki aikaisemmat tapahtumat saivat tekemään juuri sen päätöksen. Ei siis ole mitään syytä katua mitään.
(suom. Inka Parpola)

Niinhän se taitaa mennä. Pitäisi muistaa nauttia jokaisesta päivästä niin kuin se olisi viimeinen, ei murehtia menneitä eikä kantaa huolta huomisesta. Kunpa yllä olevan pätkän vain muistaisi jokaisessa tilanteessa! Silloinkin kun tuhertaa itkua muistot mielessä, vanhoja juttuja ikävöiden.

P.S. Torstai-iltaan asti aikaa osallistua Mintun kesäkisaan!