Duffy – Rockferry [2008]
Oltiin viime yö siskon kanssa kotikotona, eilen piti päästä saunomaan ja kissoja oli kiva palluttaa – Miskakin on taas pysynyt tutuilla nurkilla viikkoja kestävien reissujen sijasta. Tänään tullessamme takaisin Turkuun poikettiin Myllyssä, perhana kun piti osua tielle vaikka mitä kivaa heti päivärahojen kolahdettua eilen tilille. :P No, osan kivoista jutuista pystyin sentään jättämään rauhaan.
(Tunikamekko 8,97e / Eve; niittivyö 5e / H&M young, kuvioleggingsit 4,90e / Gina Tricot.)
Gina Tricotin alerekiltä bongatut ruusukuvioiset leggingsit ovat muutaman viikon takaa, tänään sen sijaan mukaan tarttui valkoinen taskullinen tunikamekko JC:stä. Mulla on ennestään samainen mekko mustana (aiemmin tämän talven aleista ostettu) enkä malttanut jättää valkoista versiota kauppaan, hyväksi havaittua vaatekappalettahan sopii kaapissa toki olla parissakin värissä. Tunikan alkuperäinen hinta on muuten ollut kolmekymppiä eli ihan hyvä alennusprosentti oli hintalappuun läiskäisty. Myös kuvassa näkyvä kiiltonahkainen niittivyö on tämän päivän löytö, H&M:n lastenosastolta sattuu aina silloin tällöin silmiin helmiä. Kaksi kertaa vyötärön ympäri ylettyvä yksirivinen niittivyö on ollut haaveissa pitkään, mutta sopivaa yksilöä ei ole tullut vastaan – ennen kuin nyt. Vyön lisäksi ostin H&M:ltä kahdella eurolla luumunväriset sukkahousut, jotka ovat sellaista jännää sukkamaista (ei siis sukkahousumaista) materiaalia. Niin joo ja JC:stä ostin myös luumunvärisen perusteepparin, kahden euron hintaan sekin.
Kai sitä saa toisenkin kerran kuukauden sisään hamuta läjän koruja, kun halvalla lähtevät? Ensimmäinen kunnon koruale osui tielleni tammikuussa Seppälässä, tällä kertaa vuorossa oli Myllyn Only/Vero Moda -liike.
Mitäs kaikkea kasassa onkaan:
- ketjurannekoru kivillä 2e (alkup. hinta 12,95e)
- raidallinen rannekoru 2e (alkup. hinta 9,95e)
- nahkaranneke 2e (alkup. hinta 9,95e)
- nappikorvikset 1e (alkup. hinta 4,95e)
Korujen uusiokäytöstä innostunut sisko osti myös tuon ketjuröykkiökorun ja mietiskeli ääneen siitä syntyvän ihanat korvikset. Jospa ne vaikka päätyisivät isosiskon korvia koristamaan..? Ainakin sopisivat tuon rannekorun pariksi täydellisesti. :)
Tapahtuipa muuten sellainen ihme, että luovutin ja liityin naamakirjaan. Runsas vuosi siinä meni taistellessa, sallittakoon tämä erävoitto suuren suosion saavuttaneelle palvelulle. Nähtäväksi jää addiktoidunko täysin vai pystynkö pitämään narut käsissäni enkä ole vartin välein tsekkaamassa profiiliani. Tämän muutoksen myötä syntyi myös blogiin uusi kategoria, Internetin ihmeet.
P.S. En olekaan hetkeen osallistunut arvontoihin, onneksi Linda Sofialla on sellainen kuin tilauksesta.
0 kommenttia kirjoitukseen Loppualen loppuale