Mihin päivät oikein katoavat?! Tällä viikolla olen saanut hyvin vähän aikaiseksi minkään suhteen, ja kuitenkin nyt mennään jo torstaissa. En käsitä mitä oikein päivisin teen, kun en mä nyt mielestäni koko aikaa tietokoneen ääressäkään vietä. Päivärytmi on kyllä ihan kiitettävästi sekaisin – olisi aika asiallista saada joku sellainen työ, joka normalisoisi tämän rytmin… No, sellaista etsiessä.

Tehtiin jokin aika takaperin siskon kanssa tilaus H&M:lle, kun vanhan asiakkaan etuna sai vielä -25 % kaikista aletuotteista. Pääasiassa tilattiin sisustustavaraa Home-puolelta, kummallekin löytyi paketista mm. ihanat raitalakanat:

From H&M

Yhtenä päivänä tuli myös piipahdettua pikaisesti Myllyssä, kun siellä suunnalla satuttiin kullan kanssa liikkumaan. Andiamon loppuunmyynnistä bongasin valkoiset kangastossut, jollaisia olen kaivannut varmaan viime kesästä saakka mutta etsintäni ei ole ollut kovin aktiivista. Kuin tilauksesta hyllyllä oli valkoisia jäljellä yhdet, juurikin mulle sopivassa koossa. Ei muuta kuin Knox-merkkiset tossut kassan kautta mukaan, hintaa jäi kympin verran.

Pari ostosta

Samalla reissulla Sokoksen isot ALE-kyltit houkuttelivat mut pyörähtämään kosmetiikkaosastolle, josta en päässyt pois ilman kassan kilahdusta. Olen odottanut jotain tarjousta Lumenen sävyttävästä kosteusemulsiosta, nyt sellainen osui kohdalle ja ostin kasvovoiteen hintaan 8,90e (normaalisti about 11e). Mulla ei ole aikaisempaa kokemusta kyseisestä tuotteesta, mutta Lumenen nettisivuilla väittävät: “Virkistävä koostumus kosteuttaa ihoa. Ihosi on hetkessä raikkaampi ja säteilevän kuulakas.” Nähtäväksi jää, miten voide toimii mulla.

Täysin valkoiset kengät jotenkin häiritsivät mua, joten päädyin toteuttamaan kengille minituunauksen. Suunta CyberShopiin, ostoon ruudulliset kengännauhat (á 1,50e) – värikkäät tietystikin – nauhat paikoilleen (+ lyhennys), valmis! Näyttää kivalta ja enemmän mun tyyliseltä. Valkoiset nauhat toki jää säästöön ja voin vaihtaa ne joskus, mikäli alkaa tylsistyttää.

Ralliruutua!

Backyard Babies – Stockholm Syndrome [2003]