Mun bloggaaminen ei näytä oikein onnistuvan nykyään, johtunee siitä etten vietä aikaa koneella oikeastaan lainkaan. Oma kone on edelleen kotikotona, sillä käytiin eilen vasta tilaamassa nettiyhteys uuteen kämppään. Ihana 100/10 Mbps yhteys pitäisi aueta ensi viikolla, joten lähipäivinä roudaan todennäköisesti koneeni Turkuun.

Pääsin vihdoin tekemään ensimmäisen kunnon työpäivän torstaina, alku meni totutellessa mutta loppupäivä sujui jo ihan mukavasti. Työpäivä hujahti ohi ihan huomaamatta ja taisin unohtaa yhden tauonkin pitää… No, ensi kerralla olen skarpimpi. Seuraavaksi menen töihin maanantaina, ensi viikolla toivottavasti pääsee enemmänkin hommiin.

Nightwish

Tänään lähdetään koko perheen voimin Helsinkiin, jossa Nightwish heittää illalla keikan Hartwall Areenalla. Olen nähnyt Nightwishin livenä viimeksi vähän ennen kuin Tarja Turunen sai monoa yhtyeestä, joten mielenkiinnolla odotan minkälainen on Nightwish Anette Olzonin kera. Yllä oleva kuva tallentui edesmenneeseen Canonin PS G5 -digikameraani Provinssirockissa 2005, jolloin näin Nightwishin ensimmäistä kertaa livenä. Oli muuten aivan mahtava keikka! Toivottavasti tänään on odotettavissa jotain saman suuntaista.