Perjantaina ehdin reissun jälkeen hengähtää muutaman tunnin, kunnes Feline pölähti paikalle ja lähdettiin taas liikenteeseen. Suuntana oli S-Osis, jossa keikan heitti illan aikana yhteensä kolme bändiä. Ensimmäisenä lauteille nousi Deathrical, joka oli syy meidän paikallaoloon – siskon kavereita osa bändin jäsenistä meinaan.

Feline

Kamera räpsyi ahkerasti keikan ajan, ensimmäistä kertaa leikittelin suurilla ISO-luvuilla ja jälki yllätti mut täysin. Olin jotenkin ajatellut, että kuvat olisivat luvattoman rakeisia, mutta ainakin keikkakuvissa pieni rakeisuus toi pelkästään mukavan lisän kuviin. Alla näkyy ISO1600:n jälkeä, pystykuvat muutin mustavalkoiseksi kuvankäsittelyssä. Runkona siis vanha tuttu D70s 35mm f/1.8 -objektiivilla varustettuna, aukko kuvissa juurikin tuo suurin f/1.8 ja suljinaika suunnilleen 1/20 sekuntia.

Deathrical

Deathricalin keikan jälkeen siirryttiin istuskelemaan vielä joksikin aikaa, hetken päästä aloittikin sitten jo seuraava bändi. Puolenyön maissa mä aloin olla ihan sippi ja kun siskollakin oli vielä ajomatka Saloon edessä, alettiin tehdä lähtöä jo hyvissä ajoin. Viimeinen keikka jäi siis kuulematta, mutta eipä siinä mitään – ihan hauskaa oli joka tapauksessa. Mä en ole vieläkään uskaltanut meikata silmiä laserleikkauksen jälkeen, joten perjantai-illan lookin täydensin punaisilla huulilla ja toimi omasta mielestä ihan hyvin. Hyvin muuten tuo puna pysyi huulilla eikä edes sotkeentunut millään tavalla muutaman tunnin aikana, toimiva tapaus siis.

Amélie-tunnelmaa

(Kuvat © Jose & Feline.)