Päivästä toiseen tietokoneella nököttäminen ei tee kropalle hyvää, nytkin on näin kolmen työpäivän (6-8 h/pvä) jälkeen hartiaseutu ihan jumissa. Varsinkin vasemman lapaluun ympäriltä lyö täysin jumiin, tiedä sitten kökötänkö jotenkin oudossa asennossa vai miksi juuri se puoli ottaakin niin paljon nokkiinsa datailusta. Saattaa kyllä olla, ettei mun työskentelyasennot ole ergonomisimmasta päästä – välillä kun istun työtuolilla jalat takapuolen alle taitettuna. Kunnon satulatuoli olisi varmaan loistava hankinta, harmi kun ne maksavat maltaita…

Goodbye siilot, osa 3

Alkuillasta otin pari tuntia vapaata koneen äärestä ja painuin ulos kameran kanssa suunnaten pienelle kävelylenkille lähiympäristöön. Tai siis sen oli tarkoitus olla lyhyt pyrähdys siiloille ja takaisin, mutta päädyinkin sitten uusille poluille ja vietin aiottua pitempään ympäriinsä tallustellen. Retken päätarkoitus ei kuitenkaan kadonnut matkan varrelle, vaan siilot – tai mitä niistä nyt on jäljellä – tuli ikuistettua muistikortille. Ei niitä oikein enää siiloiksi edes tunnista, kasa purkujätettä olisi kuvaavampi ilmaisu. Juhannuksen paikkeilla purkutyön tosin pitäisi valmistuakin, mikäli oikein muistan taannoin sanomalehdestä lukeneeni.

Tänään oli sellainen olo, että teki mieli leikkiä kuvankäsittelyllä ja tuloksena syntyivät nämä digitaalisesti krossatut kuvat. Yhtä hienoa jälkeä en saanut aikaiseksi kuin filmille kuvatessa saisi, mutta menkööt tällä kertaa. Tosin filmikrossauksessa – ja tarkoitan nyt siis nimenomaan diafilmin kehittämistä väriprosessissa – parasta on juurikin se, ettei koskaan tiedä minkälaisia ruutuja syntyy. Punavoittoisia, keltasävyisiä, selkeästi vihertäviä, sinivioletteja… Mahdollisuuksia on monia.

Railroad

Pitäisi kuvata filmille useammin. Edes silloin tällöin.