Huolimatta flunssaisesta olosta siivosin tänään “pitkästä” aikaa, puolentoista viikon aikana oli ehtinyt jo kerääntyä aika tavalla pölyä hyllyjen päälle ja nurkkiin. En osaa sanoa, onko normaalia siivota koko kämppä kerran viikossa – itse olen niin tehnyt varmaan siitä asti kun muutin 19-vuotiaana pois kotoa. Jollain kierolla tavalla pidän siitä tunteesta, kun heiluttaa imuria antaen pölypapanoille kyytiä. Sen näkee niin selvästi, kun pölyinen pinta muuttuu puhtaaksi. Ja voi sitä tunnetta, kun siivousurakka on valmis ja koti hohkaa puhtauttaan! Neljäkymmentäkuusi neliötä on juuri sopiva määrä siivouksen kannalta, tiedä sitten jaksanko siivota yhtä innolla sitten joskus kun meillä on vaikkapa se haaveiltu ~80 neliön rivitalokolmio.

Vaihdoin myös lakanat, aiemmin keväällä saamamme Marimekon ruskea Kaivo pääsee ensimmäistä kertaa käyttöön. Jossain ruokakaupassa oli kampanja, jossa ostoksista leimoja keräämällä sai lakanasettejä hieman edullisemmin, äiti oli ihana ja osti meille em. settiä kaksin kappalein. Nukutaan tosin yleensä yhdellä peitolla, mutta ainakin molemmat saavat nyt samanlaiset tyynyliinat.

Kaivo

Odotan jo hetkeä, jolloin saan mönkiä kaivon syleilyyn – rakastan puhtaiden lakanoiden tuoksua ja tuntua. Eikä varmaan tarvitse mainita, miten ihanaa on kun on sänky jossa nukkua? Vaikka vielä usein pelottaa luteiden paluu, on se vaan niin järjettömän hieno fiilis mennä nukkumaan sänkyyn eikä patjalle lattialle. Ei auta muu kuin toivoa parasta, ettei ötököistä ole jatkossa enää ongelmia.

Tarkoitukseni oli tänään käyttää ilta rästissä oleviin nettihommiin, esimerkiksi omiin portfolio-tyyppisiin kotisivuihini jotka muuten ovat kunnossa mutta varsinaiset työnäytteet puuttuvat vielä. Sen sijaan jumahdin lukemaan mm. Visuaalisesti vaativaa kottaraista, jonka selaaminen aiheuttaa aina inspiraation orastuksia mielessä. (Mulla on siis tapana lukaista löytämäni uusi blogi kokonaan läpi ennen kuin “hyväksyn” sen blogilistalleni.) Miten joku voi osata sekä kirjoittaa niin hyvin että tuottaa sellaista visuaalista materiaalia, joka hätkähdyttää justtollasestatykkään-tavalla joka kerta? Tämän lisäksi jaamme ilmeisesti myös ihastuksen Objectiin, jonka valikoimaa käyn säännöllisesti plaraamassa Stockan One Wayssa.

Nyt juon oranssista seepratölkistä kaatamani valkoviinin loppuun ja sitten kääriydyn kaivon syleilyyn odottamaan unta. Mikä tuskin on kaukana, sillä tukkoinen olotila saa lähestulkoon nukahtamaan tähän paikkaan. Jos jotain tällä hetkellä toivon niin sitä, että huomisaamuna herätessäni flunssa olisi tiessään ja olo kaikin puolin terve. Tällainen ei terve muttei varsinaisesti kipeäkään -fiilis on aivan hanurista, varsinkin näin kesäaikaan.