Viikonloppuna näkymä Aurajoella oli normaalista poikkeava ja varsin komea: jokivarsi täynnä sotalaivoja. Maanantaina startannut Northern Coasts ’10, Suomen isännöimä kansainvälinen kriisinhallintaharjoitus merellä, kokosi liudan harjoitukseen osallistuvia laivoja viikonlopuksi Aurajoelle ja osaan aluksista pääsi tutustumaan sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantai-iltapäivä meni mun osalta töissä, mutta sunnuntaina ehdittiin pariksi tunniksi kullan kanssa laivoja ihmettelemään.

Aurajoki ja sotalaivat I
Näkymä kaupunkiin päin Godetian kannelta.

Joihinkin paatteihin oli mielettömät jonot eikä ajan kuluttaminen jonoissa houkuttanut, mutta onneksi esimerkiksi belgialaiseen BNS Godetiaan pääsi suoraan kävelemään sisälle. Laukut piti alueelle mennessä jättää narikkaan, kameraa sai kantaa mukana ja ainoastaan toisella rannalla kiellettiin kuvaaminen laivoissa. Ei sillä että laivoissa olisi sen kummempaa kuvattavaa ollutkaan, enemmänkin muistikortille tallentui ruutuja aluksista ulkoapäin sekä yleistä näkymää.

Komia on!

Trossö & Södermanland
HSWMS Trossö ja sukellusvene HSWMS Södermanland naapurimaasta.

Näinpä sitten sukellusveneen ensimmäistä kertaa livenä! Se(kin) oli hurjan kokoinen, sellainen pitkä paksu pötkö. Ei meinaan ollut mikään ihan pikku paatti tuo kuvassa sukellusveneen takana oleva laivakaan… Toiselle rannalle ajeltiin Förillä, kuinkas muutenkaan. Keskellä jokea maisema sataman suuntaan näytti aika huikealta:

Aurajoki ja sotalaivat II

Aurajoki ja sotalaivat III
Belgialainen BNS Crocus, hollantilainen HNLMS Zierikzee sekä virolainen EML Admiral Cowan.

Vastarannalla katsottavaa ei ollut niin paljoa, mutta länsinaapurin jännän kulmikas HSWMS Härnösand (kuva alla) oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Siihenkin valitettavasti oli turhan pitkä jono, joten käytiin sen sijaan kurkkaamassa vieressä olleet miinanetsijät (kolme rinnakkain olevaa alusta kuvassa yllä).

Härnösand

Kokoero

Miinakolmikon kanssa samassa kuvassa oikean reunan täyttänyt tanskalainen HDMS Absalon oli suorastaan jättimäinen – vaikkei tainnut edes olla harjoituksen laivoista suurin. Yllä olevassa kuvassa näkyy hyvin kokoero normaalikokoiseen moottoriveneeseen (mä mitään veneistä tiedä mutta tuon kokoisessa moottoriveneessä ainakin olen joskus ollut). Useimman laivan vieressä sitä kyllä tunsi itsensä niiiiin pieneksi.

Ja vielä loppukevennys, tyylikkäästi natolangoitettu kulkusilta:

No entry

Tästä kohdasta eteenpäin ei valitettavasti päässyt enää kurkkimaan, vaan edempänä olevia paatteja piti tyytyä ihailemaan kauempaa. Mielenkiintoista miljöötä tuo tehdasalue, by the way. Sinne voisikin joskus tehdä jonkun sortin tutkimusmatkan kameran kanssa…

Katie Melua – The House [2010]