Viikko takaperin perjantai-iltana suuntasin loppuunmyydylle Klubille, ensimmäistä kertaa ilman ketään seuralaista. Pariisin Kevät on ehdottomasti yksi suosikeistani, mutta valitettavasti kaveripiiristäni ei yksikään sen kummemmin yhtyeestä välitä. Tämän Turun keikan missaaminen ei todellakaan ollut vaihtoehto, joten ei auttanut muuta kuin hilpaista paikalle yksin. Tiivis oli tunnelma joka tapauksessa.
Pääsin sijoittumaan mukavasti lähelle lavaa, vaikka selvisin lipuntarkastus- ja narikkajonosta vasta varttia vaille ennen annettua aloitusaikaa. Pikkupokkarini on ollut jo useamman kuukauden porukoiden käytössä, joten mun oli otettava järkkäri mukaan. Hyvä paikka + kunnon kamera = järjetön kuvamäärä muistikortilla. Zoomin jätin kotiin ja sen sijaan rungossa oli kiinni vanha tuttu 35-millinen, joka tähän tilanteeseen sopi kyllä ihan passelisti.
Lavan valot saivat aikaan kummallisia värityksiä Arthur Tunesin kasvoille, joten päätin kokeilla – ensimmäistä kertaa – kameran mustavalkoasetusta. Ja ihan vähän seepiaakin. Täällä on muuten muutaman muukin kuvan tässä postauksessa esiintyvien otosten lisäksi, mikäli jotakuta kiinnostaa vilkaista.
Mustavalkoinen toimii paremmin, tycker jag. Itse asiassa nuo mustavalkokuvat miellyttävät silmää erittäin paljon, vaikka eivät teknisesti nyt ehkä täydellisiä olekaan. Päätin, että alan jatkossa kuvata useammin mustavalkoisena, jotta taas muistuisi mieleen sen haasteellisuus sekä onnistumisenilo, kun saa napattua kaikin puoli onnistuneen kuvan.
Välillä laitoin kameran laukkuun ja vain fiilistelin mukana, oli kyllä kerrassaan loistava keikka! Verrattuna jokavuotisiin Viikatteen keikkoihin PK oli lavalla ihanan kotikutoinen ja ennen kaikkea yleisöstä jäi positiivinen mieli: kukaan ei yrmyillyt, tuuppinut, heilunut ympärikännissä JA ihmiset käyttäytyivät ystävällisesti toisiaan kohtaan. Sellainen meininki pitäisi olla ihan kaikilla keikoilla.
Keikka alkoi lupaavasti Invisible Man -kappaleella, joka on yksi uuden levyn lemppareistani, ja alkuvaiheessa kuultiin myös toinen suosikkini Imatrankoski. Kaiken kaikkiaan Klubilla soi melkein kaikki Astronautin raidat, myös nimikkoraita introineen. Ekan albumin biisejäkin soi, melkeinpä yllättävän monta. Meteoriitti oli superihana livenäkin, samoin Pikku Huopalahti.
Keikan jälkeen odottelin tovin, jotta täyteenahdettu Klubi tyhjenisi. Live-puolella oli muuten ihan järjettömän kuuma, kaikilla valui hikikarpalot pitkin naamaa ja baarimikollakin oli silmälasit huurussa. Kotona ei meinannut saada vaatteita päältä, kun olivat niin liimautuneet ihoon. Nice.
Ennen kotiinlähtöä oli pakko napata kuva narikkalapusta. Koskaan ennen en ole saanut takkiani narikkapaikkaan numero yksi! Elämän pienet ilot ja silleen.
Jätin kaikki ylimääräiset kilkkeet kotiin, rahaa otin taskuun sen verran että sain ostettua jotain pientä fanitavaraa. Kahdeksan euron yhteishinnalla mukaani lähtivät musta astronautti-kangaskassi sekä söpöäkin söpömpi pinssi, jonka iskin heti kotona kukkarona toimivaan Klo Designin pussukkaan. Kuvamateriaalia ei ainakaan toistaiseksi ole näyttää.
Nyt lähden nauttimaan vapaapäivästäni kaupungille. Aurinkoista perjantaita!
Kent – En plats i solen [2010]
0 kommenttia kirjoitukseen Harhailen ja ostan tuhat tyhjää arpaa