Onpahan taas tullut hommattua muutama uutuus kylpyhuoneen puolelle, vaikka edellisissäkin vielä riittää. Tosin selvää on etteivät nekään ikuisuuksia kestä, rasvat nyt ainakaan, joten ihan hyvä välillä täydentää varastoja kun on tilaisuus. ;) Hiustuotteita alkaa kyllä olla jo pelottavan paljon, pitänee tsempata että saa edes pullon tai pari loppumaan… Kotikotiin voisi myös viedä pari putelia, kun siellä saunoessa käytän aina jotain randomeja tököttejä ja sitten on taas selvittelemistä takkutukassa.
Ensimmäinen etappi oli The Body Shop ja viime viikon loppupuolen kantispäivät, jolloin kortilla sai kaikesta -20 %. Vesimelonin tuoksuista body lotionia oli himoinnut aiemminkin, nyt sain viimein hankittua sen kotiin saakka. Tuoksu on vähemmän vesimeloninen kuin luulisi mutta sinänsä ehkä hyvä niin, kun TBS:n vartalovoit taas ovat tuoksuiltaan suht vahvoja. Uuden sataprosenttisesti biohajoavien Earth Lovers -sarjan suihkugeelien keskellä meinasi tulla valinnanvaikeus, olivat kaikki niin ihania! Lopulta mukaan lähti kurkkua ja minttua sisältävä suihkukaveri, joka ihan oikeasti tuoksuu aivan kurkulta. ♥ Earth Loverseissa ei ole lainkaan parabeeneja, väriaineita, silikoneja tai sulfaatteja – nähtäväksi jää miten tuote eroaa käytössä “normaalista” suihkugeelistä vai eroaako mitenkään.
Hiustuotteet matkasivat luokseni CheapSmellsin varastoista. Tarkoitus oli tilata tutusta ja turvallisesta Feel Uniquesta, mutta yllättäen haluamani tuote oli sieltä loppu. Ei siinä mitään, olen CheapSmellsilta tilannut aiemminkin joten mitään kovin jännittävää ei ostoprosessissa ollut. CS eroaa FU:sta lähinnä siinä, että tilauksiin tulee postikulut mutta vastaavasti tuotteet ovat muutaman punnan edullisempia. Ja kotimaan hintoihin verrattuna on kumpikin Britti-pulju tietysti aivan omaa luokkaansa, olisin saanut Suomessa pulittaa yhdestä tuotteesta suunnilleen sen mitä nyt maksoin yhdestä.
Tigi-tilauksen kipinä lähti Love, Peace & The Planet -sarjan hiuksiin jätettävästä hoitoaineesta nimeltä Let It Be. Hapsukasa päälaellani on suihkun jäljiltä aina sen verran pörröinen, että hiuksiin jätettävä hoitis on ihan must normaalin pestävän version lisäksi. Olen kaivannut jo pitempään jotain hyvää jätettävää hoitoainetta, sellaiset kun useimmiten ovat suihkeina ja se on mun kohdalla aika tyhjän kanssa. Let It Be vaikuttaa parin kokeilukerran jälkeen ihan toimivalta töhnältä, joskin putelista tuleva kirsikkainen tuoksu oli yllättävän voimakas. Pystyn kyllä elämään sen kanssa, nou hätä, mutta kirsikkainhoojille en tuota suosittelisi.
Karitevoi, manteliöljy, riisi ja vehnäaminohapot yhdessä kiinanruusu- ja kamomillauutteiden kanssa pelastavat hiukset epätoivosta antamalla ravintoa ja kiiltoa.
Liity vihreään jengiin ja Let It Be.
Toinen pakettiin klikkaamani tuote oli aika ex tempore houkutus, kun olin lukenut monestakin paikkaa Bed Head -sarjan tuuheuttavasta hiustökötistä Small Talk. Tätä en ole vielä ehtinyt kokeilla, mutta lupaavalta vaikuttaa ainakin kuvauksen perusteella. Eikä mustikan tuoksulla kai kovin pieleen voi mennä? Täytyykin muistaa ottaa Small Talk kokeiluun mitä pikimiten.
Bed Head Small Talk toimii kolmeen tarkoitukseen: se antaa tuuheutta ja nostaa hiuksia, stimuloi väsyneitä hiuksia ja muotoilee antamalla erittelyä, kestävyyttä ja kontrollia. Antaa hiuksille kosteutta ja vähentää karheaa tunnetta. Sisältää yhdistelmän vitamiinia B5 joka vahvistaa ja korjaa, auringonkukkaöljyä joka kosteuttaa ja antaa kiiltoa sekä jojobaöljyä joka ravitsee.
Hiuksista piti vielä sanomani, että olen vihdoin onnistunut saamaan passelin sävyn kuontalooni! Mullahan oli vielä helmikuun alussa punertavanruskeat hiukset, tai no mikä lie sekasikiöväritys tuo nyt olikaan. Puolivälissä kuuta päätin silloin heittää päähäni ensin suht voimakkaan vaalennuksen ja siihen päälle luonnollisemman kevytvärin. Tulos oli ihan ok ja sillä tukalla sitten jaksoinkin viime viikkoon asti, kunnes juurikasvu alkoi häiritä liikaa. Samalla kerralla lähti myös hieman kellertävä sävy pois, ja nyt pää on sopivan luonnollinen eikä liian vaalea. Tervetuloa kesä, olen valmis!
(Tigien tuotekuvaukset: hiustuotteet.fi)
4 kommenttia kirjoitukseen Kevättä peilikaapissa
5.4.2011 19:34
Mulla tuota Small Talkia on roikkunu hyllyssä jo hyvän tovin, en vaan oo oikeen hiffannu että koska ja miten sitä kuuluis käyttää? Kosteisiin jos laittaa, en nää mitään vaikutusta, ja kuiviin jos lätkäsee niin saa vaan paskasen näkösen letin o__O
6.4.2011 22:23
Mä koklasin nyt ekan kerran kosteaan tukkaan, saas nähä mitä tulee. Kuiviin laittaminen vähän epäilyttää, kun yleisestikin tuollaset tökötit köhnästää hiukset saman tien… Täytyy ehkä sitäkin joskus testata, ehkä silleen ettei oo lähössä kotoa mihinkään. :P
9.4.2011 00:48
Ostin stockan hulluilta päivilyä tigin shampoon ja hoitoaineen ku oli hoitoaine loppu. Tykkään kyl noista ja kestää kauan mut se “tarjous”hinta 39e oli silti aika suolanen, ottaen huomioon et oon saanu ne englannissa tarjouksessa 20 eurolla yhteensä:/ Hirveetä riistoa, mut toisaalta oli litrahinnaltaan halvemmat ku monet muut mitä katoin :)
11.4.2011 18:21
Niin eikä niitä isoja puteleita saa Englannista edes tilattua tänne! Jotain pariakymmentä puntaa ne useimmissa nettipuljuissakin ovat, mutta eivät toimita oman maansa ulkopuolelle. Toisaalta mulla on edelleen käytössä muutama vuos sitten ostetut jättiputelit, eivät tunnu millään loppuvan. :P