Vietin tosiaan toissaviikonlopun Helsingissä, kuten taisin ohimennen mainita. Perjantaina ajeltiin Felinen kanssa K-serkun luokse, lauantaina huinittiin kaupungilla ainakin miljoonan askeleen verran ja suununtaina harrastettiin kylttyyriä sekä pyörittiin vielä muutamassa kaupassa. Siinä sivussa syötiin mahat täyteen useampaan otteeseen eikä tarvinnut kyllä joutua pettymään minkään safkojen kanssa.
Helsinki oli kyseisenä viikonloppuna pullollaan mielenkiintoisia tapahtumia – kerrankin olin oikeassa kaupungissa oikeaan aikaan! Lauantain kaupunkikierros aloitettiin Skannosta, joka oli Ellen tapahtumien pääpaikka. Elle Caféa emme testanneet, mutta paljon kaikkea muuta ihanaa Skannosta löytyi: ihastuin mm. aivan mielettömiin ruokapöydän tuoleihin. Lottovoittoa tai tuntuvaa palkankorotusta odotellessa, maksoivat meinaan parikymppiä vajaa 800e kipale… Ei sillä että olisi edes koti, johon 6+ hengen ruokapöytä mahtuisi – mutta ehkä sitten joskus.
Skannosta suunnattiin vanhalle YO-talolle, joka oli täynnä pinkkejä ilmapalloja sekä muotikansaa. Fashion Stock Sales siis kyseessä, piti nyt käväistä tsekkaamassa vaikka vastaavassa Turun tapahtumassa aiemmin keväällä kävinkin (ja tuhlasin sijoitin Lumin myyntipisteellä täydelliseen laukkuun). Selkeästi suurempi tapahtuma tuo Helsingin, enemmän myyjiä ja rutkasti enemmän vierailijoita.
Vähänkö banaanihuivi olis ihana! ♥
Nälän kasvettua sietämättömäksi paineltiin Rossoon, kaikkia taisi houkutella kunnon pizzat. En edes muista milloin viimeksi olin syönyt kyseisen puljun pizzaa, ai että oli hyvää! Varsinkin kun sain vihdoin ja viimein aikaiseksi testata ruispohjan, joka oli suhteellisen loistava valinta enkä taida jatkossa enää tavallisella pohjalla pizzaa ottaakaan.
Otettiin jokainen fantasiapizza, itse valitsin rukiisen pohjan päälle ilmakuivattua kinkkua, sinihomejuustoa, rucolaa sekä basilikaa. Koskaan en ole mitään vastaavaa pizzaa syönyt, mutta aivan taatusti syön uudestaankin! Ihan mielettömän hyvää, ei voi muuta sanoa. Maistoin myös Felineltä niinkin erikoista täytevalintaa kuin bearnaisekastiketta, oli yllättävän hyvää. Jopa niin hyvää että taidan itse seuraavalla kerralla valita pizzani päälle sitä. :)
Ostettiin ennustetun maailmanlopun kunniaksi pari pulloa kuohuvaa, jotka lipitettiin vaikkei loppua sitten tullutkaan. Illalla lähdettiin vielä käymään Bar Bäkkärissä, joskaan ei siellä lopulta kovin pitkään viihdytty. No, tulipahan paikka ainakin nähtyä. Reissasin mahdollisimman vähin varustein, joten illan asu koostui aika samoista elementeistä kuin päivälläkin mutta jalkaani heitin vähän leopardia. K:n kaapista löytyi lainaan kimalteleva paljetticlutch leokuosilla, nauroin yhdistelmälle niin että se oli ikuistettava myös blogia varten.
Sunnuntaina nukuttiin hieman pidempään ja puoliltapäivin lähdettiin Felinen kanssa kävelemään kohti Designmuseota. Matkan varrella oli hieno kirkko ja kiva leikkipuisto, onneksi ei ollut kiire niin ehti hetken keinua. Aurinko paistoi ihanasti mutta tuuli teki ilmasta kylmemmän kuin olisi toivonut, takki ja huivi olivat siis todellakin tarpeen. Tuntui kyllä aika hurjalta, kun kaupungilla näkyi porukkaa t-paidassa, shortseissa ja sandaaleissa! Varjossa ainakin oli sen verran viileä, että mieluummin meni aurinkoiselle puolelle katua kävelemään.
Designmuseossa kierrettiin Marimekon 60-vuotisjuhlanäyttely, joka oli ihan okei mutta jotenkin jätti vähän kylmäksi. Näyttelyssä oli ehkä enemmän alkuajan Marimekkoa kuin uudempaa, esim. H&M-yhteistyö oli jätetty kokonaan pois ja Maija Louekaria oli vaivaisen yhden printin verran, vaikka hänen käsistään on lähtöisin mielestäni parhaat Marimekon nykykuosit.
Kaupunkiin päästyämme seuraan liittyi ensin K-serkku ja hetken kuluttua inttikaverini S. Tällä porukalla otettiin sitten suunnaksi Ysibaari, jonka salaatit K kehui maasta taivaisiin. Kieltämättä seuralaisteni caesar-salaatit näyttivät todella herkullisilta ja sellaisen otan ehdottomasti seuraavalla kerralla. Näin ensivisiitilläni olin jo edellisenä iltana päättänyt vetää pastaähkyt Pollo Limonellon muodossa eikä tarvinnut katua valintaa, sitruunainen kanapasta jogurttikastikkeella ja basilikalla oli kerrassaan loistava yhdistelmä. Annos muuten näytti alkuun hämäävän pieneltä, mutta tuntui syödessä siltä ettei vähene lautaselta lainkaan…
Ja rykäistäänpä tähän loppuun saman tien vielä ostoksetkin.
Kaksi Helsinki-ostoslistallani ollutta ostosta tein heti alkuunsa: Sagaformin kaunis valkoinen yrttiruukku ihanasta sisustuskaupasta nimeltä Pino sekä Lushin teepuu- ja sitruunadeodoranttipala. Dödöpala on ollut käytössä nyt runsaan viikon ja omalla kohdallani toimii erinomaisesti. Pala tosin halkesi kahtia heti ensimmäisellä käyttökerralla, mutta toisaalta pienempää palaa on helpompi hieroa kainaloon. Tuoksu on raikas sitruuna ja sen haistaa vielä työpäivän jälkeenkin, ei huono. Olen tosin suht vähän hikoileva, tehokkaamman tuosta saisi hankkimalla pohjadödön laitettavaksi tuon alle.
Raitapaidat lähtivät mukaan Monkista, jossa sai 1-vuotissynttäreiden kunniaksi -20% kaikista tuotteista. Nuo maksoivat yhteensä muistaakseni vähän päälle parikymppiä. Mustavalkoraidallinen toppi pääsikin heti sunnuntaina päälle, kesällä tulee taatusti käytettyä enemmänkin.
Sunnuntain ostokset rajoittuivat Henkkamaukkaan. Ensin Home-osastolla silmäni nauliintuivat oransseihin tyynynpäällisiin, samettimainen materiaali ja väritys muistuttivat niin paljon verhoilemaani nojatuolia että nappasin tyynyliinoja kaksin kappalein. Lisäksi ostin violetin kylppärinmaton, joka makoilee jo paikoillaan eikä joutanut kameran eteen. Asustepuolelta nappasin matkaani Xena-henkiset rannekorut, joita olin aiemmin ihaillut Heijastuspinnassa. Töissä en voi kyllä käyttää kuin yhtä kerrallaan, ei meinaan ole hiiren käyttö kovin ergonomista tuollaisen kilkuttimen kanssa.
Oranssi väri sopii kyllä mahtavasti harmaan sohvan kanssa! Halpistyynyt hain nyt männä viikonloppuna toisesta ruotsalaisesta ketjusta, katsotaan josko myöhemmin sitten panostan laadukkaampiin tyynyihin. Nuo ovat nyt ikäänkuin testissä tuleeko sohvatyynyjä käytettyä ylipäänsä, koristeena ainakin näyttävät hyvältä – joskin tyynyliinoille voisi näyttää vähän silitysrautaa…
Tuossa vielä K-serkun ostos Pinosta, onko hippasen ihana seinätarra! Naamiolinnun löydettyä paikkansa seinällä innostuin jo tutkailemaan eBayn tarjontaa seinätarroista, seuraavaan asuntoon on kyllä ehdottomasti saatava jotain tarraa seinälle. Ehkä joku puuaihe, ehkä kukkia, linnutkin kävis… Katsotaan mitä keksitään, kunhan nyt se seuraava kotikin joskus tästä löytyisi.
(Kameran takana joko minä itse taikka Feline.)
Stalingrad Cowgirls – Kiss Your Heart Goodbye [2010]
1 kommentti kirjoitukseen Pääkaupunkiviikonloppu
K-serkku
31.5.2011 21:55
Kävin kaverin kanssa tsekkaamassa tuon Cuban, luulin et se olis joku kunnon latinomesta mut olikin ihan perusbaari. Ihan hyvä meno siellä oli kuitenkin et pitää mennä kattomaan uudelleen ehkä huomenissa.