Se oli sitten siinä, meikäläisen kesäloma nimittäin.

Kuukausi vapautta takana, paluu arkeen huomenna edessä. Sää ei hellinyt, mutta eipä se tehnyt sitä koko kesänä. Antaa olla, ei muuta kuin syksyä kehiin vaan! Tänään, viimeisenä vapaapäivänäni, yritin mielessäni summata loman aikaiset tapahtumat ja miettiä mihin ihan oikeasti nämä neljä viikkoa katosivat. Siksipä päätin kirjoittaa listan lomani onnistumisista ja epäonnistumisista, jos vaikka tulevaisuudessa osaisi kohdata pidemmät vapaat erilaisella otteella.

Vohveli
Vohvelikahvilan lakritsivohveli aivan loman alkupäivinä.

Plussat

+ Olen saanut nukkua. Taisin loman aikana parina-kolmena päivänä herätä ennen yhdeksää ja nekin hyvästä syystä. Loman lähestyessä loppuaan olen tosin tuntenut itseni vielä väsyneemmäksi kuin loman alussa, kummallista.

+ Sääolosuhteista huolimatta: mulla on rusketusrajat! Olen ihotyyppiä “en pala enkä rusketu”, joten tämä on pienoinen ihme. Enkä tosiaan ole mikään auringossa makoilija, vaan tämä ihoon tarttunut väri on tullut ihan vain ulkona olemisella (mitä en kyllä mielestäni tehnyt läheskään tarpeeksi). Niin ja siis tarkennuksena, että mun rusketus on vain hieman kalkkilaivan kapteenia tummempi sävy…

+ En kökkinyt koko lomaa kotona! Kävin Tampereella kahdesti, Helsingissä, Tallinnassa, Raumalla sekä tietysti kotikotona maalla.

+ Kävin elämäni ensimmäistä kertaa asuntomessuilla. Illalla satuimme Akkikin kanssa oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja pääsimme nauttimaan sisustusliikkeen avajaisista.

Avajaiset
Tunnelmallinen sisäpiha Design Boulevardin avajaisissa.

+ Vietin aikaa monen ihanan ystävän seurassa.

+ Lounastin pari kertaa ulkona, mitä en normaalisti voi tehdä ruokatauon pituuden ollessa puoli tuntia. Parasta lounasruokaa Turussa saa ehdottomasti Fontanasta!

+ Kävin vihdoin ja viimein Colourscapessa (tästä lisää myöhemmin). Lisäksi paikkasin muitakin sivistysaukkoja kotikaupungissani.

+ Valokuvasin ahkerasti ja innostuin harrastuksesta hieman taas lisää.

Pilvet
Tyyntä myrskyn edellä.

+ Pidettiin pihakirppis kotopuolessa ja vaikkei omaisuuksia tienattukaan, oli päivä paitsi mukava myös opettavainen. Seuraavaa kertaa varten on jo heitetty ajatuksia ilmoille…

+ Ajelin prätkällä, en mitenkään hullun tavalla mutta satoja kilometrejä kuitenkin. Ja änkeydyin nahkapukuuni! Se on edelleen turhan uudenkarhea (ja itsellä massaa hippasen ylimääräistä), mutta ainakin sain venytettyä sitä taas vähän lisää.

+ Hankin vaatekaappiini ihkaensimmäisen Samuji-mekkoni. Se on pehmeää puuvillaa, sävyltään sininen ja siinä on napitus edessä sekä takaa ristiin menevät olkaimet. Ei varmaan tarvitse edes sanoa, että tähän kyllä palataan vielä.

+ Näin Särkänniemen supersuloiset mikropossut Maisan ja Pipsan. ♥

Viinit
Viiniä hyvässä seurassa.

Miinukset

– Kävin jumpassa ehkä kahdesti ja lisäksi pari kertaa lenkillä. Surkea liikuntasaldo siis, vaikka ennen lomaa haaveilin Elixian aamutunneista jne. Ekat puolitoista viikkoa tosin olin flunssassa, joten se annettakoon anteeksi. Syksyä kohti uudella tarmolla!

Mistä näitä sikiää!??
Muru löysi mun VHS-kokoelman…

– Remontti on edelleen kaukana valmistumisesta. Koko omaisuutemme on kasattu olohuoneeseen ja keittiöön, sillä makuu- ja työhuone ovat tällä hetkellä yhtä isoa, pölyistä tilaa. Seuraavaksi vuorossa sata kiloa pakkelia seiniin ja sen jälkeen päästään maalaamaan. Niin ja ne kaapistot pitäisi myös kasata huoneiden välille.

– Istuin liikaa tietokoneella, koska olin parille tuttavalle lupautunut tekemään pari “pikku hommaa”. Milloin opin että kun on kyse websuunnittelusta, mikään ei koskaan ikinä milloinkaan ole vain pikku homma?!

Pehmeät Turkinpippurit
Koodausevästä.

– En ole vieläkään saanut lisättyä multaa ikkunalaudalla nököttäville viherkasveille. Multapussin sentään ostin joskus keväällä jo.

– En myöskään ole pessyt ikkunoita viime loppusyksyn muuton jälkeen. Keittiön ikkunaa en ole itse asiassa pessyt koskaan. Vielä näkee läpi just ja just.

– Vakaasta aikomuksesta huolimatta en opetellut kihartamaan hiuksiani Pearl Wandilla. Aion kyllä vielä tämä video ohjeenani selvitä haasteesta!

Nenä!
Pate päiväunilla.

Ei tämä kai mikään huonompi saldo ole, vaikka loman kulku olisi toki voinut olla toisenlainen. Tulevaisuuden jaksamista varten suurin tavoitteeni on ottaa rennosti: ei stressata turhaan/turhasta, oppia sanomaan ei kaikille ylimääräisille hommille, pitää huolta itsestäni, viettää aikaa rakkaimpien kanssa. Nauttia elämästä. Mitä ei ehdi tehdä tänään, se on sitten huomisen murhe!

Serj Tankian – Harakiri [2012]