Toukokuiselle Turku Design Festival -viikonlopulle osui myös vintagehenkistä tapahtumaa, 50-luvun meiningeissä järjestetyt kyläjuhlat Kuralan Kylämäessä. Meidän poppoomme suunnisti paikalle lauantaina keskustan häppeningit koluttuamme, sopivasti hetkeä ennen Turku Swing Societyn tanssiesitystä ja sitä seurannutta 50-luvun muotinäytöstä. Samalla korjaantui sopivasti se epäkohta, etten ollut koskaan aiemmin vieraillut Kuralan Kylämäessä.

Turku Swing Society
Turku Swing Society
50-luvun muotinäytös
50-luvun muotinäytös
50-luvun muotinäytös

Muotinäytöksessä juontaja esitteli kunkin asukokonaisuuden erikseen ja kertoi samalla 50-luvun tavoista pukeutumisen suhteen. Aika erilaista on silloin ollut! Toisinaan sitä haikailee, että nykyinen yltäkylläisyydessä eläminen ottaisi muutaman askeleen taaksepäin ja palaisi aikaan, jolloin kaikki ei ollut ah niin vapaata ja itsenäistä vaan asioissa oli sentään joku roti… Ei ole kerta eikä kaksi, kun olen pohtinut syntyneeni väärälle vuosikymmelle.