Syksyn sateiden (tänään tosin ei ole ropsahtanut mutta viikonloppuna vettä tuli ihan kunnolla) kunniaksi palataan hetkeksi ajassa taaksepäin kesään, tarkemmin ottaen tuonne kesäkuun puoliväliin. Juhannusaattona pakkauduimme autoon koko perhe kissaa myöden ja hurautimme porukoiden luokse maalle keskikesän juhlaa viettämään. Aattona meitä oli vähän isompikin porukka, mutta juhannuspäivänä hengailimme ihan vain “omien” kesken. Sateen tauottua kiertelin pihalla kameran kanssa ja ihastelin luonnon väriloistoa. Juhannusruusut eivät viileän alkukesän seurauksena vielä tuolloin jussina kukkineet, mutta muuten näytti varsin samalta kuin edelliskesänä.

Oranssit pisarat
Lemmikit lehtien seassa
Violetit pisarat
Päivänkakkara(ko?)
Rhodo talon nurkalla
Sateessa räytynyt
Tupla
Palju lämpiää
Barbs

Juhannukseen kuului olennaisena osana sauna ja palju sekä hyvä ruoka, grillistä luonnollisesti. Ruokakuvia muistikortille ei näköjään tallentunut, mutta sellainen juhannuksen perusmenu lautasella nökötti. Kahvin kanssa nautittavaksi sisko oli leiponut keskikesän salmiakkileivoksia, harmi kun edes niistä ei tullut napattua kuvaa. Hyviä olivat joka tapauksessa.